Keskiviikkona haaveiltiin valkeasta joulusta OWC Madrasin järjestämällä joululounaalla. Osallistujia pyydettiin pukeutumaan valkeisiin vaatteisiin, jotain valkoista siis täälläkin... Lounaskutsut oli Elainen, yhden järjestäjistä, pihamaalla. Elaine oli myös itse valmistanut maittavat ruoat, joten tulisuutta ei tarvinnut tällä kertaa pelätä. Jokainen oli tuonut myös pienen paketin, joten pääsimme availemaan lahjojakin ruoan päälle. Todella monet expatit olivat suuntaamassa jouluksi kotimaihinsa ja osa oli ennättänyt jo lähteäkin. Iltapäivän mittaan ripsutti hieman vettäkin, joten vetäydyimme pihalta sateen suojaan ja uima-allasmahdollisuuskin jäi tällä kertaa käyttämättä. Monsuunisateen häntä viipyili melkein koko viikon kaupungin yllä ja vettä saatiin enemmän ja vähemmän, vaikka varsinaisen sadekauden pitäisi jo olla ohi. Tämän myötä illalla lämpötila laski jo lähemmäs +20. Mutta eipä tuo vielä palella.
Torstaina suuntasimme Inkan kanssa elokuvafestareille. Tällä kertaa mukana oli myös muutama suomalainen elokuva. Aloitusfilminä Suomiosuudelle nähtiin Postia pappi Jaakobille. Hyvä leffa, mutta hieman kävi mielessä, miten melankolia intialaisille aukeni... Hyvin varmaan sillä sali oli tupaten täynnä -toki normaalia trafiikkia sisälle ja ulos oli koko näytännön ajan. Yksittäisiä lippuja emme myöskään saaneet ostettua ko. näytökseen, vaan kansallisuutemme selvittyä yksi jeppe siitä toimistolta kiikutti meidät saliin. Muutoin festariväki kulki passit kaulassa näytöksestä toiseen.
Toimiston remppaääniä on nyt kuunneltu kolmatta viikkoa. Yläkerran tyhjänä ollutta toimistotilaa alettiin rempata uusia tulokkaita varten joulukuun alussa ja näin ollen meteli on moninkertaistunut normaaliin taustahälinään verrattuna. Toisaalta on ollut mukava seurata paikallisen duunarin työntekoa aina silloin tällöin. Kovin alkeellisin välinein työtä tehdään, esim. roskat kannetaan pihalle yhden miehen voimin about 10l vetoisella alumiinivadilla ja pään päällä tietenkin. Roskaputkista tai siirtolavoista ei täällä ole edes kuultu.. Laastit sekoitetaan käsin kauhan kanssa lattialla. Myllyjä ei siis ole. Jatkuvan portaissa ramppaamisen vuoksi marmorilla päällystetyt portaikot alkavat olla peruskunnostuksen tarpeessa. Seinät ovat kuin täynnä mustia näppien jälkiä ja askelmien kiillosta ei ole tietoakaan enää.
Varmaankin maalaavat ja kiillottaavat yleiset alueet lopuksi, mutta tuskimpa edes peseevät seiniä ennen maalausta, joten lopputulos on sitten sen kaltainen, että seinät on vain "maalattu". Muukin työnjälki on vähän niin ja näin, ainakin meikäläisillä standardeilla mitattuna. Toisaalta J. Vilskan sanat sopivat paikalliseen toimintaan kuin nenä päähän: Kyllä se niille si(j)oille välttää..
Kaiken remppakaaoksen keskellä monet ovat valittaneet em melusta. Ihme ja kumma, itse olen jotenkin pystynyt sulkemaan sen mielestä eikä melu ole juurikaan mieltä painanut. Eli olen varmaan jotenkin "ylipaikallistunut" näiden menneiden kuukausien aikana. Istumapaikka on vieläpä kaikkein pahimman paikan alapuolella - purkivat yläkerran huussit pois piikkaamalla lattiat yms ylimääräisen..
Perjantaina Shankarin taiteillessa autoa pois alakerran parkista, seurasin "kierrättäjäperheen" arkea. Toimiston rempasta jäävää roskakasaa tonkimassa ollut perhe lajitteli kaikki pienemmätkin puun, metallin ja muovinpalaset omiin kasoihinsa. Mukana ollut noin 3v poika silppusi styroksin palaa haukkaamalla siitä palasia kuin leivästä ikään. Tällä välin vanhemmat pakkasivat kasseihin kaiken käyttökelpoisen. Näin tehtynä ei siirtolavoille ole edes käyttöä, koska jätteet häviävät portin pielestä itsekseen. Jotenkin koko maa alkaa mun silmissä muistuttaa enemmän ja enemmän muurahaiskekoa.
Shankar kunnostautui jälleen viikon sisällä kolmesti. Viikko sitten lauantaina kypärä oli kuulemma hukassa ts joku pölli sen. Vaade oli muistaakseni Rs200. En summaa antanut, koska halusin, että menemme maanantaina kauppaan ostamaan uutta tilalle ja lainaan siihen puolet tarvittavasta. Muistaakseni hän ei kuitenkaan ikinä kypärää käytä, joten on aika epätodennäköistä että, se olisi myöskään mihinkään hävinnyt. Heti maanantaina moposta oli sitten hajonnut kumi, jota piti päästä paikkaamaan, tällä kertaa vaade oli Rs500 ja tämän myös annoimme ja siitä paperit teimme. Epäilen kyllä, että tämäkin tarina oli ikäänkuin järjestetty kaverien kesken, koska eturengas oli tyhjä jälleen eilen. Seuraavaksi torstaina rahaa olisi tarvittu Rs200 vaimokkeen kuumelääkkeisiin.. Noh, eipä ollut käteistä mukana, joten eipä saanut rahaa lääkkeisiin. Täällä tuo parisataa on iso raha lääkkeisiin..
Loppuviikosta hierottiin taas kivikauppoja ja puolittain ne onnistuivatkin. Saimme Ellementsin kautta tilattua harmaita kuparinhohtoisia 1' x 1' liuskekivilaattoja. Aika makeita ovat yhdistettynä terracotta-sävyiseen luonnonkivimosaiikkiin. Goyalilla piti käydä jälleen tekemässä kauppaa, mutta tunnin odottelun ja 10min neuvottelun tuloksena oli se, että Mr Goyal lähettää sähköpostilla lopullisen tarjouksen ja selvittää samalla mitä vaatimani ISPM 15-sertifikaatti kuljetuspakkauksille tarkoittaa. Samalla jäi vielä avoimeksi pakkausten lopullinen koko. Illalla kuitenkin laskeskelin, että jos yhteen laatikkoon menee 30 laattaa niin 20ft kontti on puolillaan kiviä ja loppu jää huonekaluille yms. Eli tällä hetkellä näyttää siltä, että emme tarvitse 40ft konttia, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon matkan varrelta vielä tarttuu tavaraa vielä mukaan. Alustavat listat lähtevistä tavaroista pitäisi tehdä vielä tänään muuttopalvelun tarjousta varten.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Kivistä projektia
Loppuviikko duunissa osoittautui kohtuullisen kiireiseksi ja välillä hivenen pinnaa kiristäväksi. Olen ajatellut tähän asti, että paras jälki tulee tekemällä asiat kohtuullisen rauhallisesti, hosumatta turhia tyylillä "tiedä mitä teet". Näin ei ole pinna kiristynyt turhan paljon ja asiat ovat tulleet melkolailla ajoillaan hoidettua. Täällä pallon toisella puolen luonnollisesti kaikki on ylösalaisin - vaikka toisin kyllä voisi olettaa, koska vesikin pysyy lasin pohjalla tippumatta sieltä taivaalle?
Välillä tuntuu, että huutaisi tyhjässä kaiuttomassa huoneessa asioitaan eteenpäin. Puutteet/ongelmat kyllä tiedostetaan näennäisesti ihan ok niistä keskusteltaessa, mutta kun koittaa hetki, jolloin pitäisi toimia sovitun kaavan mukaisesti ei ole hajuakaan mitä (ja milloin) pitäisi tehdä. Eli tuloksena on tavallisesti kaaos, jonka selvittäminen onkin sitten aivan oma projektinsa. Kyse on siis jeesjees-ilmiöstä, jossa toinen osapuoli sanoo ymmärtävänsä vastapuolen ajatukset, mutta todellisuudessa onkin aivan pihalla. Esimerkkejä vastaaviin tapauksiin on varmasti kaikilla ulkomaalaisten kanssa pelanneilla.
Viime viikkoihin asti luotin yleisesti aistinvaraiseen tulkintaan opastettavan kaverin ymmärtämisen tasosta, mutta nyt on ollut pakko alkaa muuttamaan toimintatapaa niin, että kysynkin aina keskustelun lopuksi ymmärsitkö asian ja teen nopean testin kysymällä jotakin aiheeseen liittyvää. About 2/3 vastauksista on ollut, että en ymmärtänyt ja vielä vähemmän opetusta on osattu soveltaa tuoreeltaan. Tämän jälkeen onkin sitten helppo kaivaa paperia sekä kynää esille ja raapustaa ajatukset vielä simppelimmiksi kuviksi tms. Yleensä kertauksen jälkeen homma on toiminut huomattavasti paremmin.
Perusongelma systeemien kehittämisessä on kai sitten se kulttuuriero, jossa "ylemmälle" portaalle ei voi sanoa EI. Eli ainakin mulle on ollut hirveän vaikeaa lopulta nähdä onko vastapeluri oikeasti ymmärtänyt asiat kuten pitää. Toinen vastaava kulttuuriasia on toiminnan suoraviivaisuuden puute sekä vastuunkanto. Oma tyyli "mene ja tee" ei täällä kovin hyvin pure, koska paikallinen byrokratia/hierarkia estää suoran nopean reagoinnin ongelmiin. Kaikesta pitää ensin neuvotella isomman napin omaavan kanssa ja sehän vie aina aikaa. Toisaalta kun tuotettavien dokumenttien laatu pysyy korkealla, niin pienellä viiveellä ei ole niin suurta merkitystä (viive ei lähde kertautumaan ketjussa eteenpäin). Tämä suoraviivaisuuden puute hierarkiassa tulee myös olemaan jossain kasvunvaiheessa olemaan iso ongelma, jos tiedonvaihtokanavia ei saada aikaa myöten parannettua.
Vaikuttaa myös siltä, että tiedon soveltaminen täällä on melkoista myrkkyä, kuten jo edellä mainitsinkin. Voidaankin sanoa, että jos kuvitteellisesti suomalainen ja intialainen perusinsööri on lähtökohtaisesti samalla tasolla osaamisessa, ero nähdään kyvyssä soveltaa opittua. Intialaisella ei ole ratkaisun avaimia ongelmaan ja jääkin useasti odottamaan, että joku tulee avaamaan oven hänen edestään. Hän siis voi odottaa maailman loppuun asti tekemättä asialle mitään. Suomalainen taasen yrittää sisälle vaikka lukitsemattoman oven saranapuolelta jos sisälle pääsyyn on vain riittävän hyvät perusteet. Nop, projektihomma on kai perimmiltäänkin kaaosten ratkaisua enemmän kuin oikeaa työn tekoa.
Työviikko kuitenkin päättyi perjantaina ja jäimme odottamaan viikonloppua. Lauantaiksi oli suunniteltu kividiilin tekoa ja sitä varten oli tehty oikein hieno laskelma kaikista harkituista vaihtoehdoista. Lauantaina Shankarin tullessa (10min etuajassa!) hakemaan avainta, pistimme hänet soittamaan Goyalille (kivitoimittaja), että onko hän tavattavissa varastolla. Noh, Mr Goyal sanoikin, että on tavattavissa ja suuntasimme keulan kohti Neelankaraita. Paikalla kuitenkin kävi ilmi, että tämä kaveri onkin firman toisella varastolla iltapäivään saakka. Vähän aikaa ihmeteltiin ja tuumattiin lopuksi, että tehdään kauppakierros ja tullaan sen jälkeen takaisin.
Katsastimme väliajalla pari lamppuliikettä sekä tiikkiovia tekevän puusepän pajan huonoin tuloksin. Oven hinta oli suoraan sanottuna "reilu", ehkä tuplasti verrattuna siihen millä sen Suomesta saisi.. Poikkesimme näiden harhailujen jälkeen kotosalla syömässä ja liimailemassa joulukortteihin kasan merkkejä. Näiden toimien jälkeen suunnattiin takaisin Goyalille. Nyt kaiffari olikin paikalla ja aloitimme diilin hieronnan selvittämällä hinnat, määrät sekä laatuasiat vielä kertaalleen. Kaikki näyttikin siihen asti oikein hyvältä, kunnes tuli maksun aika: Maksutapa tuottikin ongelmia enemmän kuin piti. Goyal esitteli pari vaihtoehtoa kuinka homma saataisiin toteutettua fiksusti. Tästä iso kiitos heille, koska ilmoittivat mahdollisista hankaluuksista, moni muu pakallinen jobbari olisi varmasti jättänyt kertomatta.
Meidän piti siis jättää diili tekemättä ja tehdä kuljetusselvittelyt ensin Suomeen asti ja vasta sen jälkeen jatkaa kaupantekoa. Täällä ei näköjään ole mahdollista järjestää näiden vientiä itse, vaan väliin tarvitaan välttämättä muuttoliike tai sitten vientiluvat omaava agentti/huolitsija, joka hoitaa mm. rahansiirron meidän ja Goyalin välillä. Tämän helposti järjestettävän agentin ongelma on se, että he eivät shippaa henkilökohtaisia tavaroita lainkaan, eli kaikki se mitä toimme tänne mukanamme tai mitä olemme täältä ostaneet pitäisi lähettää taikaisin eri tietä, esim eri kontissa. Hienoa, eikö totta? Agenttia käytettäessä olisi tietty se hyöty, että Intian päässä ei tarvitse maksaa ostoksista veroja lainkaan, mutta silloin ei tarvitse myöskään kysellä muuttoetujen perään Suomessa. Meidän tuomiset on kuitenkin rahallisesti niin pieniä, että veroissa säästämällä ei lähetetä tänne tuotuja kamppeita lentorahtina tai toisessa kontissa takaisin Suomeen. Alkuviikosta pitää siis saada järjestettyä joku muuttofirma, jotta asioita saadaan eteenpäin..
Välillä tuntuu, että huutaisi tyhjässä kaiuttomassa huoneessa asioitaan eteenpäin. Puutteet/ongelmat kyllä tiedostetaan näennäisesti ihan ok niistä keskusteltaessa, mutta kun koittaa hetki, jolloin pitäisi toimia sovitun kaavan mukaisesti ei ole hajuakaan mitä (ja milloin) pitäisi tehdä. Eli tuloksena on tavallisesti kaaos, jonka selvittäminen onkin sitten aivan oma projektinsa. Kyse on siis jeesjees-ilmiöstä, jossa toinen osapuoli sanoo ymmärtävänsä vastapuolen ajatukset, mutta todellisuudessa onkin aivan pihalla. Esimerkkejä vastaaviin tapauksiin on varmasti kaikilla ulkomaalaisten kanssa pelanneilla.
Viime viikkoihin asti luotin yleisesti aistinvaraiseen tulkintaan opastettavan kaverin ymmärtämisen tasosta, mutta nyt on ollut pakko alkaa muuttamaan toimintatapaa niin, että kysynkin aina keskustelun lopuksi ymmärsitkö asian ja teen nopean testin kysymällä jotakin aiheeseen liittyvää. About 2/3 vastauksista on ollut, että en ymmärtänyt ja vielä vähemmän opetusta on osattu soveltaa tuoreeltaan. Tämän jälkeen onkin sitten helppo kaivaa paperia sekä kynää esille ja raapustaa ajatukset vielä simppelimmiksi kuviksi tms. Yleensä kertauksen jälkeen homma on toiminut huomattavasti paremmin.
Perusongelma systeemien kehittämisessä on kai sitten se kulttuuriero, jossa "ylemmälle" portaalle ei voi sanoa EI. Eli ainakin mulle on ollut hirveän vaikeaa lopulta nähdä onko vastapeluri oikeasti ymmärtänyt asiat kuten pitää. Toinen vastaava kulttuuriasia on toiminnan suoraviivaisuuden puute sekä vastuunkanto. Oma tyyli "mene ja tee" ei täällä kovin hyvin pure, koska paikallinen byrokratia/hierarkia estää suoran nopean reagoinnin ongelmiin. Kaikesta pitää ensin neuvotella isomman napin omaavan kanssa ja sehän vie aina aikaa. Toisaalta kun tuotettavien dokumenttien laatu pysyy korkealla, niin pienellä viiveellä ei ole niin suurta merkitystä (viive ei lähde kertautumaan ketjussa eteenpäin). Tämä suoraviivaisuuden puute hierarkiassa tulee myös olemaan jossain kasvunvaiheessa olemaan iso ongelma, jos tiedonvaihtokanavia ei saada aikaa myöten parannettua.
Vaikuttaa myös siltä, että tiedon soveltaminen täällä on melkoista myrkkyä, kuten jo edellä mainitsinkin. Voidaankin sanoa, että jos kuvitteellisesti suomalainen ja intialainen perusinsööri on lähtökohtaisesti samalla tasolla osaamisessa, ero nähdään kyvyssä soveltaa opittua. Intialaisella ei ole ratkaisun avaimia ongelmaan ja jääkin useasti odottamaan, että joku tulee avaamaan oven hänen edestään. Hän siis voi odottaa maailman loppuun asti tekemättä asialle mitään. Suomalainen taasen yrittää sisälle vaikka lukitsemattoman oven saranapuolelta jos sisälle pääsyyn on vain riittävän hyvät perusteet. Nop, projektihomma on kai perimmiltäänkin kaaosten ratkaisua enemmän kuin oikeaa työn tekoa.
Työviikko kuitenkin päättyi perjantaina ja jäimme odottamaan viikonloppua. Lauantaiksi oli suunniteltu kividiilin tekoa ja sitä varten oli tehty oikein hieno laskelma kaikista harkituista vaihtoehdoista. Lauantaina Shankarin tullessa (10min etuajassa!) hakemaan avainta, pistimme hänet soittamaan Goyalille (kivitoimittaja), että onko hän tavattavissa varastolla. Noh, Mr Goyal sanoikin, että on tavattavissa ja suuntasimme keulan kohti Neelankaraita. Paikalla kuitenkin kävi ilmi, että tämä kaveri onkin firman toisella varastolla iltapäivään saakka. Vähän aikaa ihmeteltiin ja tuumattiin lopuksi, että tehdään kauppakierros ja tullaan sen jälkeen takaisin.
Katsastimme väliajalla pari lamppuliikettä sekä tiikkiovia tekevän puusepän pajan huonoin tuloksin. Oven hinta oli suoraan sanottuna "reilu", ehkä tuplasti verrattuna siihen millä sen Suomesta saisi.. Poikkesimme näiden harhailujen jälkeen kotosalla syömässä ja liimailemassa joulukortteihin kasan merkkejä. Näiden toimien jälkeen suunnattiin takaisin Goyalille. Nyt kaiffari olikin paikalla ja aloitimme diilin hieronnan selvittämällä hinnat, määrät sekä laatuasiat vielä kertaalleen. Kaikki näyttikin siihen asti oikein hyvältä, kunnes tuli maksun aika: Maksutapa tuottikin ongelmia enemmän kuin piti. Goyal esitteli pari vaihtoehtoa kuinka homma saataisiin toteutettua fiksusti. Tästä iso kiitos heille, koska ilmoittivat mahdollisista hankaluuksista, moni muu pakallinen jobbari olisi varmasti jättänyt kertomatta.
Meidän piti siis jättää diili tekemättä ja tehdä kuljetusselvittelyt ensin Suomeen asti ja vasta sen jälkeen jatkaa kaupantekoa. Täällä ei näköjään ole mahdollista järjestää näiden vientiä itse, vaan väliin tarvitaan välttämättä muuttoliike tai sitten vientiluvat omaava agentti/huolitsija, joka hoitaa mm. rahansiirron meidän ja Goyalin välillä. Tämän helposti järjestettävän agentin ongelma on se, että he eivät shippaa henkilökohtaisia tavaroita lainkaan, eli kaikki se mitä toimme tänne mukanamme tai mitä olemme täältä ostaneet pitäisi lähettää taikaisin eri tietä, esim eri kontissa. Hienoa, eikö totta? Agenttia käytettäessä olisi tietty se hyöty, että Intian päässä ei tarvitse maksaa ostoksista veroja lainkaan, mutta silloin ei tarvitse myöskään kysellä muuttoetujen perään Suomessa. Meidän tuomiset on kuitenkin rahallisesti niin pieniä, että veroissa säästämällä ei lähetetä tänne tuotuja kamppeita lentorahtina tai toisessa kontissa takaisin Suomeen. Alkuviikosta pitää siis saada järjestettyä joku muuttofirma, jotta asioita saadaan eteenpäin..
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Launatai-iltana normaalilla lenkkireitillämme järjestyi ylimääräistä ohjelmaa. Vastaan tuli ensin pitkä kulkue, jossa oli paljon lapsia kynttilät ja lyhdyt käsissä. Perässä kuului rummutusta ja sitten paljastui kukin koristeltu kärry, jossa pappismies siunasi matkan varrella taloista tuotuja uhrilahjoja (kukkia, hedelmiä, suitsukkeita). Pahinta ääntä piti kuitenkin generaattori, joka oli kärryn perässä antamassa virtaa valonheittimeen, muutoinhan raskas kärry kulki ihan ihmisvoimin.
Sunnuntai-iltana Suomen kunniakonsuli (intialainen) Chennaissa piti vastaanoton Madras Clubilla. Niinpä mekin sonnustauiduimme parhaimpiin tamineisiin ja suuntasimme paikalle. Juhlat olikin uima-altaalla, joten varsinkin miesväellä oli hikiset oltavat puvun takeissa. Ohjelmaa ei tervetulosanojen ja vaisuhkon Maamme- laulun ja vielä vaisumman Intian kansallishymnin lisäksi ollut. Ilta meni rupatellessa, paikalla oli reilu parikymmentä suomalaista ja intialaisia lisäksi. Perusinkkariruokaa oli tarjolla, vaikka hieman olimme haaveilleet jostain Suomeen viittaavasta. Paikalle oli pykätty myös baari, mutta meno pysyi aika rauhallisena sunnuntai-illan ansiosta. Yllättävintä illassa oli ehkä se, että kuskimme Shankar oli taas palannut sieltä jostain. Sunnuntaina päivällä soi ovikello ja Shankar kävi kysymässä, mihin aikaa illalla pitää tulla. Ja kas vaan tuli sitten 5 min etuajassa. No, joka tapauksessa oli kiva istua taas tuttuun kyytiin, eikä tietä tarvinnut kysellä jokaiselta ohikulkijalta, kuten nuo varakuskit...
Paikalliseen ompelimoon tuli myös tehtyä ekskursio. Ladies tailor kertoi lappu lähikadulla ja kojussa oli kolme naista puuhissa. Niinpä marssin pellavahousuineni sinne ja sanoin, että kaksi tuumaa pituutta pois lahkeista. Liidulla vielä merkki lahkeeseen ja seuraavana päivänä hakemaan. Palvelun hinta oli 50 snt ja kotona paljastui sitten totuus kun vedin housut jalkaan. Toinen lahje oli liian pitkä ja toinen liian lyhyt siitä mitasta mitä sovittiin. Lopputuloksena kuitenkin se, ettei housuja voinut edelleenkään pitää. Päätin olla viemättä niitä takaisin samaan paikkaan, kun siitä tuskin olisi suurta apua. No, seruaavalla kaupunkireissulla taas housut mukaan ja tällä kertaa Allisons farbric-nimiseen paikkaan, jota aussi ekspatti on pitänyt vuosia. Kahdella eurolla asia korjaantui, voipi olla että siellä voisi teettää muutakin.
Tiistaina lähdettiin tyttöjen kanssa katsastamaan Chennain vanhaa osaa, josta löytyi ns. basaarikatuja. Kaupan oli kaikkea mahdollista "rihkamaa", yhdellä kadulla kankaita, toisella paperitavaraa, koruja jne. Kadut oli kapeita ja sinne piti tietysti tunkea kaikenlaista tavarantoimittajaa, pyöräriksoja, mopoja niin että ahdasta oli! Sai tosiaan varoa ettei kukaan aja varpaille tai laukun hihna tartu johonkin kulkuvälineeseen. Putiikit oli pääosin aika sekaisia, laatikoiden sisällöt sikin sokin lattialla, kai ne hyllyihin oli menossa? Hinnat näissä ei tietysti päätä huimanneet, jos jotain sen laatuista löysi, mitä halusi ostaa. Täällä mitään tavaraa ei onneksi tyrkytetty, joissain sai puolestaan etsiä kadonnutta myyjää. Hiki valui taas solkenaan selkää pitkin, vaikka uskottelimme aiemmin, että ilma on jo hieman kesästä "viilentynyt".
Sunnuntai-iltana Suomen kunniakonsuli (intialainen) Chennaissa piti vastaanoton Madras Clubilla. Niinpä mekin sonnustauiduimme parhaimpiin tamineisiin ja suuntasimme paikalle. Juhlat olikin uima-altaalla, joten varsinkin miesväellä oli hikiset oltavat puvun takeissa. Ohjelmaa ei tervetulosanojen ja vaisuhkon Maamme- laulun ja vielä vaisumman Intian kansallishymnin lisäksi ollut. Ilta meni rupatellessa, paikalla oli reilu parikymmentä suomalaista ja intialaisia lisäksi. Perusinkkariruokaa oli tarjolla, vaikka hieman olimme haaveilleet jostain Suomeen viittaavasta. Paikalle oli pykätty myös baari, mutta meno pysyi aika rauhallisena sunnuntai-illan ansiosta. Yllättävintä illassa oli ehkä se, että kuskimme Shankar oli taas palannut sieltä jostain. Sunnuntaina päivällä soi ovikello ja Shankar kävi kysymässä, mihin aikaa illalla pitää tulla. Ja kas vaan tuli sitten 5 min etuajassa. No, joka tapauksessa oli kiva istua taas tuttuun kyytiin, eikä tietä tarvinnut kysellä jokaiselta ohikulkijalta, kuten nuo varakuskit...
Paikalliseen ompelimoon tuli myös tehtyä ekskursio. Ladies tailor kertoi lappu lähikadulla ja kojussa oli kolme naista puuhissa. Niinpä marssin pellavahousuineni sinne ja sanoin, että kaksi tuumaa pituutta pois lahkeista. Liidulla vielä merkki lahkeeseen ja seuraavana päivänä hakemaan. Palvelun hinta oli 50 snt ja kotona paljastui sitten totuus kun vedin housut jalkaan. Toinen lahje oli liian pitkä ja toinen liian lyhyt siitä mitasta mitä sovittiin. Lopputuloksena kuitenkin se, ettei housuja voinut edelleenkään pitää. Päätin olla viemättä niitä takaisin samaan paikkaan, kun siitä tuskin olisi suurta apua. No, seruaavalla kaupunkireissulla taas housut mukaan ja tällä kertaa Allisons farbric-nimiseen paikkaan, jota aussi ekspatti on pitänyt vuosia. Kahdella eurolla asia korjaantui, voipi olla että siellä voisi teettää muutakin.
Tiistaina lähdettiin tyttöjen kanssa katsastamaan Chennain vanhaa osaa, josta löytyi ns. basaarikatuja. Kaupan oli kaikkea mahdollista "rihkamaa", yhdellä kadulla kankaita, toisella paperitavaraa, koruja jne. Kadut oli kapeita ja sinne piti tietysti tunkea kaikenlaista tavarantoimittajaa, pyöräriksoja, mopoja niin että ahdasta oli! Sai tosiaan varoa ettei kukaan aja varpaille tai laukun hihna tartu johonkin kulkuvälineeseen. Putiikit oli pääosin aika sekaisia, laatikoiden sisällöt sikin sokin lattialla, kai ne hyllyihin oli menossa? Hinnat näissä ei tietysti päätä huimanneet, jos jotain sen laatuista löysi, mitä halusi ostaa. Täällä mitään tavaraa ei onneksi tyrkytetty, joissain sai puolestaan etsiä kadonnutta myyjää. Hiki valui taas solkenaan selkää pitkin, vaikka uskottelimme aiemmin, että ilma on jo hieman kesästä "viilentynyt".
perjantai 4. joulukuuta 2009
Tällä viikolla on taas sadellut ja varsinkin aamusta on ollut synkkää kuin Suomessa konsanaan tähän aikaan. Tosin tuo läpötilapuoli sitten todistaakin sen että ollaan aika toisella puolella maapalloa. Alhaisimmillan päiväläpötilat ovat olleet +29 ja kosteusprosentti on pysynyt jokseenkin 95% joten ei paljon pyykkejä tarvitse ulkona kuivatella. Mike onnistui jostain saamaan kelpo nuhan ja loppuviiko on mennyt pärskiessä kotona. Tosin kuntosalikin nyt lopullisesti muutti parin kilsan päähän, niin onhan nuha ollut hyvä tekosyy olla vaivautumatta sinne. Täytynee taas aloittaa uusi uljas elämä, kun tästä tervehtyy.
Kuskimme Shankar on ollut teillä tietymättömillä maanantain palkanmaksun jälkeen. Tiistai-aamuna tuli soitto, että tänään ei voi tulla töihin ja Henkka oli ymmärtävinään, että Shankar oli menossa maksamaan lainojaan kaupungille. Jeppe ei seuravanakaan päivänä tullut ja Henkan pomo oli sitä mieltä että Shankarin setä oli kuollut. Ota nyt näistä sitten selvää. No, eipä näkynyt loppuviikkoonkaan, vaikka pyydettiin tekstarilla ilmoittamaan aikeista kun ei puhelimeen vastaa. Taitaa siis olla uuden kuskin etsinnän paikka, tämä viikkon on menyt erilaisilla taksi/varakuski järjestelmillä, joka ei tosiaan ole ihan aukoton. Ketäänhän ei tunnu saavan töihin ennen kahdeksaa ajamaan toimistolle, hyvä jos sen jälkeenkään.
Pedagogiset opinnotkin ovat hieman edenneet viime viikkojen aikana. Skypen ja gmailin mahdollistaman dokumenttien jakamisen kautta opintopiirimme on touhunnut muutamaa tehtävää eteenpäin yhteistuumin. Tarkoitus oli seurata myöskin Niittylahden opiston opetusta, mutta vielä eivät linjat olleet suosiollisia, kokeillaan ensi viikolla uudelleen. Kyllä tekniikka on hieno juttu!
Veronpalautuksiakin tuli sen verran, että naapuribjyytissä kävin ottamassa jalkahoidon ja manikyyrin. Ja tietysti ne tehtiin samaan aikaan. Melkoisen metka tunne, kun toinen rassaa varpaiden kynsiä ja toinen sormien... Alkuviikosta samaisessa paikassa sain hiustenleikkuussa palautetta, miten mulla on ohuet hiukset! Kerta kaikkiaan meinas pokka pettää. Mutta tottahan tuo lienee täkäläisiin mustiin ja paksuihin hiuksiin verrattuna, ohut mikä ohut. Täällä naiset pitää hiukset AINA letillä, joten tuo kerroksittain leikkaaminen tms. hienoudet ei ihan niin hanskassa ole. Mutta pääsinpä ainakin huonoista latvoista eroon. Värin laitoin kyllä itse, ihan niin kova luottamus paikalliskampaamoihin ei vielä ole, että niissä värjäisin.
Kuskimme Shankar on ollut teillä tietymättömillä maanantain palkanmaksun jälkeen. Tiistai-aamuna tuli soitto, että tänään ei voi tulla töihin ja Henkka oli ymmärtävinään, että Shankar oli menossa maksamaan lainojaan kaupungille. Jeppe ei seuravanakaan päivänä tullut ja Henkan pomo oli sitä mieltä että Shankarin setä oli kuollut. Ota nyt näistä sitten selvää. No, eipä näkynyt loppuviikkoonkaan, vaikka pyydettiin tekstarilla ilmoittamaan aikeista kun ei puhelimeen vastaa. Taitaa siis olla uuden kuskin etsinnän paikka, tämä viikkon on menyt erilaisilla taksi/varakuski järjestelmillä, joka ei tosiaan ole ihan aukoton. Ketäänhän ei tunnu saavan töihin ennen kahdeksaa ajamaan toimistolle, hyvä jos sen jälkeenkään.
Pedagogiset opinnotkin ovat hieman edenneet viime viikkojen aikana. Skypen ja gmailin mahdollistaman dokumenttien jakamisen kautta opintopiirimme on touhunnut muutamaa tehtävää eteenpäin yhteistuumin. Tarkoitus oli seurata myöskin Niittylahden opiston opetusta, mutta vielä eivät linjat olleet suosiollisia, kokeillaan ensi viikolla uudelleen. Kyllä tekniikka on hieno juttu!
Veronpalautuksiakin tuli sen verran, että naapuribjyytissä kävin ottamassa jalkahoidon ja manikyyrin. Ja tietysti ne tehtiin samaan aikaan. Melkoisen metka tunne, kun toinen rassaa varpaiden kynsiä ja toinen sormien... Alkuviikosta samaisessa paikassa sain hiustenleikkuussa palautetta, miten mulla on ohuet hiukset! Kerta kaikkiaan meinas pokka pettää. Mutta tottahan tuo lienee täkäläisiin mustiin ja paksuihin hiuksiin verrattuna, ohut mikä ohut. Täällä naiset pitää hiukset AINA letillä, joten tuo kerroksittain leikkaaminen tms. hienoudet ei ihan niin hanskassa ole. Mutta pääsinpä ainakin huonoista latvoista eroon. Värin laitoin kyllä itse, ihan niin kova luottamus paikalliskampaamoihin ei vielä ole, että niissä värjäisin.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Loppu häämöttää=1/3 jäljellä...
Keskiviikkona vietettiiin filippiiniläsikamu Elainen synttäreitä naisvoimin. Suuntasimme hiljattain avautuneeseen italiaanopaikkaan, Tuscanaan. Omat kaakut oli tietysti mukana ja ne pizzoja, pastojen ja risottojen päälle lapettiin parempiin suihin. Lounaan jatkoille päädyttiin Besant Nagariin Li:n kämpille, jossa ilonpitoa jatkettiin karaokevehkeiden parissa, kunnes sitten jokaisen piti alkaa palautella autoja töistä palaavien miehien käyttöön.
Toveri Marika poistui maasta tänään aamulla. Toivottavasti pääsee kotosalle ilman ihmeempiä sattumuksia. Marikan muutama viikko sitten hankkima elefantti jäi meidän hoitoomme kaikkine tarvikkeineen - aloitimme ruokinnan/juottamisen heti eilen illalla ;) Norsu tekee matkaa Tampereen suunnalle myöhemmin keväällä hyvin pakattuna konttirahtina. Marikan lähdön yhteydessä on alkanut itsellekin hiipiä mieleen ajatus kotiinpaluusta; olemme olleet täällä nyt 8 kuukautta eli neljä olisi vielä näillä näkymin edessäpäin. Joulu- ja tammikuu menevät varmasti paljolti reissatessa eri suunnilla, joten kohtahan pitää siis alkaa jo pakkailemaan. . Toisaalta toinen osapuoli on varmaankin enemmän kuin tyytyväinen, että tulevat kuukaudet kuluisivat kuin siivillä? (Jihuu! sanoo Mike tähän väliin) Kämppääkin pitää varmaan alkaa katselemaan heti alkuvuodesta, jotta se olisi käytössä huhtikuun alussa? Niin, että jos jollakulla on mielessä huhtikuussa vapautuva siisti kaksio tms. niin ilmoittakoon ihmeessä!
Em toverin läksiäisiä vietettiin perjantaina (keskiviikon testauksen pohjalta) Tuscanassa. Jatkot tunnin peliajalla vietettiin The Parkin katto/allasbaarissa, jossa sai löhöillä patjoin peitetyillä lavereilla. Ensimmäisen kerran täällä oloaikana tarjoilija päätti ottaa itse tippinsä maksamastamme summasta. Pienen selvittelyn jälkeen asia hoidettiin kuntoon ja jätimme tasan kympin tippiä ko toiminnasta.. Ruoka Tuscanassa oli varsin hyvää kaikin puolin. Poikkeamisen arvoinen paikka, jos pitävät paikat siistinä.
Kuskin kanssa meillä on jälleen pientä kahnausta. Kaverille sanotaan joka ikinen ilta milloin olemme lähdössä seuraavana aamuna, mutta eipä näytä ehtivän pelipaikalle milloinkaan ajoissa. Olis kiva päästä töihin, kun sinne on valmiina lähtemään, jotta pääsisi johonkin aikaan poiskin. Myöhästymiseen ei vaikuta se, että pyytäisimme tulemaan vaikka tuntia aikaisemmin, myöhästyminen on aina 15 -45 min.. Viime viikolla tuli sanottua parikin kertaa ko asiasta, mutta sillä ei näytä olevan tehoa. Välillämme ei niinkään tässä asiassa ole ehkä kieli vaan kulttuuri. Ehkä sen verran sain mieltä järkkymään maanantai aamuna, että kaveri peruutti kaikessa hämmennyksessä allakerran betonitolppaan.. Ensi viikko näyttää kuitenkin tarvitsemmeko Shankarin palveluksia enää jatkossa. Harmittaa vain, koska muutoin kaikki toimii ok ja kaveri on oppinut reitit paikkoihin joissa usein kuljemme. Olemme alkaneet myös epäillä, että hän ajelee aamulla/illalla jotakin extrakyytiä mopollaan, koska viettää iltasellaankin täällä meidän kulmilla paljon aikaa. Toinen selitys on varmastikin se, että paikallinen valtaväestö (alle köyhyysrajan elävät) on tottunut siihen, että kaikki tuodaan valmiina pöytään. Työnteko on siis monelle täysin vierasta ja siitä johtuen työelämän käytännöt puuttuvat tai niistä ei vain välitetä. Jälkimmäinen vaihtoehto on ainakin noudatettava maantapa tässä kaaoksessa..
Jotain positiivistakin täällä on havaittavissa. Sää alkaa todellakin luvatusti paranemaan joulua kohti rypistettäessä. Tänään aamulla -ja eilen illallakin- ilma oli varmastikin jonkin verran alle 30°C. Lenkin voi siis heittää olematta hiestä märkä jo ovelta ulos astuttaessa. Kosteus on edelleen korkea ja säätä voisi kuvailla vaikkapa meikäläiseksi "ennen ukkosta"-keliksi. Itse ilma ei kuitenkaan ole ole muuttunut "metsän" raikkaaksi missään vaiheessa.. Talven tulon huomaa täällä vaikkapa siitä, että molemmat portinvartijamme ovat alkaneet käyttää pipoa iltasella. Kaipa tuo pipo ja talvi kuuluu sitten yhteen läpötilasta piittaamatta. Hassu näky.. Vartija "karvakorva" oli jopa muutman päivän sairaslomalla vilustumisen takia. Ei muuten olla vielä kellään nähty tuollaisia pöheikköjä korvissa. Pitänee käydä ottamassa kaverista kuva vielä jokin päivä.
Toinen positiivinen asia on hedelmät. Esimerkisi papaijat alkavat olla taas oikein maukkaita. Muutkin runsaasti vettä tarvitsevat hedelmät ilmestynevät piakkoin jälleen kauppoihin ja kadunkulmiin. Mangoja tosin joutuu odottelemaan aivan lähtöhetkille asti.
Jouluhässäkästä täällä ei ole tietoakaan, taitaa olla hidumaassa hieman sivuseikka. Ei soi lähikaupassa joululaulut eikä sähköä tuhlata ylimääräisiin valoihin. Joulupäivä sentään täällä on arpoutunut vapaapäiväksi eri uskontojen ja kulttuurien tasapuolisesksi miellyttämiseki. Muutama joulukamaa myyvä putiikki kaupungilta pitäisi kuitenkin löytyä, täytyy ehkä ensi viikolla käydä katsastamassa, kun ainakin kalenterin mukaan alkaa joulukuu... Ei tullut silloin huhtikuussa mieleen pakata joulukamoja matkaan. Mutta eiköhän sitä tunnelmaa tännekin saada, viimeistään jouluvieraiden mukana.
Toveri Marika poistui maasta tänään aamulla. Toivottavasti pääsee kotosalle ilman ihmeempiä sattumuksia. Marikan muutama viikko sitten hankkima elefantti jäi meidän hoitoomme kaikkine tarvikkeineen - aloitimme ruokinnan/juottamisen heti eilen illalla ;) Norsu tekee matkaa Tampereen suunnalle myöhemmin keväällä hyvin pakattuna konttirahtina. Marikan lähdön yhteydessä on alkanut itsellekin hiipiä mieleen ajatus kotiinpaluusta; olemme olleet täällä nyt 8 kuukautta eli neljä olisi vielä näillä näkymin edessäpäin. Joulu- ja tammikuu menevät varmasti paljolti reissatessa eri suunnilla, joten kohtahan pitää siis alkaa jo pakkailemaan. . Toisaalta toinen osapuoli on varmaankin enemmän kuin tyytyväinen, että tulevat kuukaudet kuluisivat kuin siivillä? (Jihuu! sanoo Mike tähän väliin) Kämppääkin pitää varmaan alkaa katselemaan heti alkuvuodesta, jotta se olisi käytössä huhtikuun alussa? Niin, että jos jollakulla on mielessä huhtikuussa vapautuva siisti kaksio tms. niin ilmoittakoon ihmeessä!
Em toverin läksiäisiä vietettiin perjantaina (keskiviikon testauksen pohjalta) Tuscanassa. Jatkot tunnin peliajalla vietettiin The Parkin katto/allasbaarissa, jossa sai löhöillä patjoin peitetyillä lavereilla. Ensimmäisen kerran täällä oloaikana tarjoilija päätti ottaa itse tippinsä maksamastamme summasta. Pienen selvittelyn jälkeen asia hoidettiin kuntoon ja jätimme tasan kympin tippiä ko toiminnasta.. Ruoka Tuscanassa oli varsin hyvää kaikin puolin. Poikkeamisen arvoinen paikka, jos pitävät paikat siistinä.
Kuskin kanssa meillä on jälleen pientä kahnausta. Kaverille sanotaan joka ikinen ilta milloin olemme lähdössä seuraavana aamuna, mutta eipä näytä ehtivän pelipaikalle milloinkaan ajoissa. Olis kiva päästä töihin, kun sinne on valmiina lähtemään, jotta pääsisi johonkin aikaan poiskin. Myöhästymiseen ei vaikuta se, että pyytäisimme tulemaan vaikka tuntia aikaisemmin, myöhästyminen on aina 15 -45 min.. Viime viikolla tuli sanottua parikin kertaa ko asiasta, mutta sillä ei näytä olevan tehoa. Välillämme ei niinkään tässä asiassa ole ehkä kieli vaan kulttuuri. Ehkä sen verran sain mieltä järkkymään maanantai aamuna, että kaveri peruutti kaikessa hämmennyksessä allakerran betonitolppaan.. Ensi viikko näyttää kuitenkin tarvitsemmeko Shankarin palveluksia enää jatkossa. Harmittaa vain, koska muutoin kaikki toimii ok ja kaveri on oppinut reitit paikkoihin joissa usein kuljemme. Olemme alkaneet myös epäillä, että hän ajelee aamulla/illalla jotakin extrakyytiä mopollaan, koska viettää iltasellaankin täällä meidän kulmilla paljon aikaa. Toinen selitys on varmastikin se, että paikallinen valtaväestö (alle köyhyysrajan elävät) on tottunut siihen, että kaikki tuodaan valmiina pöytään. Työnteko on siis monelle täysin vierasta ja siitä johtuen työelämän käytännöt puuttuvat tai niistä ei vain välitetä. Jälkimmäinen vaihtoehto on ainakin noudatettava maantapa tässä kaaoksessa..
Jotain positiivistakin täällä on havaittavissa. Sää alkaa todellakin luvatusti paranemaan joulua kohti rypistettäessä. Tänään aamulla -ja eilen illallakin- ilma oli varmastikin jonkin verran alle 30°C. Lenkin voi siis heittää olematta hiestä märkä jo ovelta ulos astuttaessa. Kosteus on edelleen korkea ja säätä voisi kuvailla vaikkapa meikäläiseksi "ennen ukkosta"-keliksi. Itse ilma ei kuitenkaan ole ole muuttunut "metsän" raikkaaksi missään vaiheessa.. Talven tulon huomaa täällä vaikkapa siitä, että molemmat portinvartijamme ovat alkaneet käyttää pipoa iltasella. Kaipa tuo pipo ja talvi kuuluu sitten yhteen läpötilasta piittaamatta. Hassu näky.. Vartija "karvakorva" oli jopa muutman päivän sairaslomalla vilustumisen takia. Ei muuten olla vielä kellään nähty tuollaisia pöheikköjä korvissa. Pitänee käydä ottamassa kaverista kuva vielä jokin päivä.
Toinen positiivinen asia on hedelmät. Esimerkisi papaijat alkavat olla taas oikein maukkaita. Muutkin runsaasti vettä tarvitsevat hedelmät ilmestynevät piakkoin jälleen kauppoihin ja kadunkulmiin. Mangoja tosin joutuu odottelemaan aivan lähtöhetkille asti.
Jouluhässäkästä täällä ei ole tietoakaan, taitaa olla hidumaassa hieman sivuseikka. Ei soi lähikaupassa joululaulut eikä sähköä tuhlata ylimääräisiin valoihin. Joulupäivä sentään täällä on arpoutunut vapaapäiväksi eri uskontojen ja kulttuurien tasapuolisesksi miellyttämiseki. Muutama joulukamaa myyvä putiikki kaupungilta pitäisi kuitenkin löytyä, täytyy ehkä ensi viikolla käydä katsastamassa, kun ainakin kalenterin mukaan alkaa joulukuu... Ei tullut silloin huhtikuussa mieleen pakata joulukamoja matkaan. Mutta eiköhän sitä tunnelmaa tännekin saada, viimeistään jouluvieraiden mukana.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Mennyttä viikkoa voisi sanoa matkanjärjestäjän painajaiseksi. Ensin nuo edellä kuvatut ongelmat hotellien varaamisissa ja niiden maksamisessa ja vielä kaupanpäälle loppuviikon lentolippujen selvittelyt. Varasimme jo reilu kuukausi sitten lennot tulevalle joululomareissulle, mutta rupesimme ihmettelemään alkuviikosta, että kauampa kestää lippujen toimitus. Noh, eivät sitten MakeMyTripillä imoittaneet, että heidän käyttämänsä nettisofta toimi ulkolaisten pankkien kanssa. Eli käytännössä he eivät olleet saaneet maksua Sammosta ja sen vuoksi eivät lähettäneet lippujakaan. Periaatteessa varausvaiheessa kaikki näytti toimivan ihan jees pankin varmennuksia myöten, mutta softa ei vaan jostain syystä toiminut loppuun asti.
Probleemaa yritettiin ratkoa ensin postin välityksellä ja sitten parilla aavistuksen kipakammalla puhelulla. Ensimmäisen meilin perusteella MMT:llä näytti olevan homma hanskassa, mutta seuraava meili paljasti ensimmäisen automaattireplyksi.. Puhelimessa nämä "asiakaspalvelijat" kyllä lupaavat hoitaa asian kuntoon kuten alunperin sovittu, mutta lopulta tulos on kovin intialaishenkinen: mitään ei tapahdu.
Loppujen lopuksi päätimme kuitenkin ottaa uudet liput eilen ja maksoimme ne paikallisella debit-kotilla. Tosin hintahan nyt oli jotain muuta kuin alunperin, mutta katsotaan mitä pieni räyhäpuhelu saa huomenna aikaan. Lippujakaan ei ole vielä tullut, joten ne pitää saada ko puljusta ensin ulos ja soitella sitten perään. Rahat kuitenkin lähtivät tililtä, eli toivoa lippujen saannista on. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että käyttämällä normaaleja yleisesti hyväksyttäviä kommunikointitapoja tässä maassa ei tapahdu mitään, varsinkaan normikansan parissa. Paikalliset ovat kuin saippuaa, joka ei käsissä pysy hetkeäkään; mihinkään ei oteta kantaa eikä mistään tarvitse ottaa vastuuta. Vasta, kun juttukumppanin kaulan ympärille kiertää paksun hamppuköyden alkaa homma luistaa hieman paremmin.. Brittien perintöähän tuo lienee kaikki.. Tuomme muuten tuollaisen "kaikkiin vaivoihin" auttavan köyden suomeen kaikelta varalta.
Toivotaan, että loputkin varaukset jne saadaan hoidettua kuntoon ensi viikon alkupuolella.
Muutoin viikko-ohjelma täyttyi syömisestä, syömisestä ja syömisestä. Siltä se ainakin tuntui. Lähes joka päivä ja ilta kävin kotopuolesta tulleiden kollegojen kanssa syömässä, eri paikoissa tosin, joten jotain uuttakin näkyi. Perjantai-iltana poikkesimme toveri Amrithan järkkäämälle illalliselle Cream Centeriin. Sinne ilmestyikin lopulta lähes tuplamäärä väkeä alunperin ajateltuun nähden, joten tarjoilijat lisäsivät pöytää toisensa jälkeen jonon jatkoksi. Hauskinta tietty oli, että suurin osa extra vieraista oli suomalaisia:) Palvelu oli taatun sekavaa kun porukka on hiukkakin isompi, joten alku- ja pääruokien saapumisjärjestys oli taas mielenkiintoinen. Jälkkärien tilaamisen jätimme suosiolla viimeiseksi...
Lauantai meni normiasetuksilla; aamulenkki, aamupala, lehdenluku ja sitten kauppakierros. Poikkesimme muutamassa lamppuliikkeessä ja otimmekin sitten mukaan esim. tämän sivun reunassa olevan "kruunun". Kaupassa rupesimme vielä hiukan arpomaan sitä kokoa, koska esim. korkeus oli melkein 80 cm, joten ihan pieneen/matalaan tilaan se ei mene. Noh, pitänee järjestää sopivan kokoinen talo sitten joskus sen ympärille - vai miten se nyt olis.. Lisäksi bongasimme samalla reissulla laadukkaan oloisia maahan upotettavia spotteja rosterikuorin hintaan 11€. Tarvinneekohan tuollaset kosteenpaikan vekottimet minkälaisia hyväksytämerkintöjä suomeenpäin tuotaessa? Samassa hintaluokassa olivat myös erilaiset led-spotit sisätiloihin.
Lauantai-illan (ja osan yötä) vietimme Sarin ja Peten luona Besant Nagarissa. Pääsimme myös maistelemaan Akin perjantaina mainostamaa grillilihaa (Bangalore beef steak). Poijaat olivat hankkineet paikallisittain harvinaisen kapistuksen, hiiligrillin. Perjantain vakuuttelut laadusta eivät vielä aivan uponneet ensi kuulemalta, mutta lauantaina oli kyllä myönnettävä, että hyvää oli. Mureaa ja erittäin maukasta, kiitos varmasti osittain kuuluu myös kotitekoiselle marinadille. Illan mittaan ratkoimme vielä pari erää pokeria ja mutustimme parsapitzaa. Pokerissa voi näköjään täysi amatöörikin pärjätä huimalla tuurilla, osaamisen piikkiin ei ainakaan voi omaa menstystä laittaa.. Missään nimessä ilta ei siis päätynyt tappiolle.
Tänään sunnuntaina otimme aamupäivän hyvin rennosti ja puolenpäivän kanttiin poikkesimme äijäporukalla paikallisella kartingradalla. Mike lähti salille mieluummin, ennenkuin se lopullisesti muuttaa pois naapurustosta. Siellä tuli ajeltua yhteensä puolisen tuntia. Rata ja autot ovat hiukan kivikautisia mutta hien kyllä sai pintaan ja käsiin tienattua rakot. Rata on sellainen että siinä tarvitsee jarruttaa vain kerran, muutoin voi ajella läpät levällään kokoajan. Autot taasen hyvin epätasaisia, toiset hyvin paljon nopeampia kuin toiset. Muutaman kerran oli ihan kunnon vääntöäkin, mutta suurimman osan ajasta sai ajella ihan yksikseen. Ollin kanssa kahnattiin kertaalleen jopa sen verran, että omastaa kiesistä tippuivat ketjut.. Kokemus kaiken kaikkiaan ok ja samalla porukalla varmaan mennään toistekin ajelemaan.
Probleemaa yritettiin ratkoa ensin postin välityksellä ja sitten parilla aavistuksen kipakammalla puhelulla. Ensimmäisen meilin perusteella MMT:llä näytti olevan homma hanskassa, mutta seuraava meili paljasti ensimmäisen automaattireplyksi.. Puhelimessa nämä "asiakaspalvelijat" kyllä lupaavat hoitaa asian kuntoon kuten alunperin sovittu, mutta lopulta tulos on kovin intialaishenkinen: mitään ei tapahdu.
Loppujen lopuksi päätimme kuitenkin ottaa uudet liput eilen ja maksoimme ne paikallisella debit-kotilla. Tosin hintahan nyt oli jotain muuta kuin alunperin, mutta katsotaan mitä pieni räyhäpuhelu saa huomenna aikaan. Lippujakaan ei ole vielä tullut, joten ne pitää saada ko puljusta ensin ulos ja soitella sitten perään. Rahat kuitenkin lähtivät tililtä, eli toivoa lippujen saannista on. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että käyttämällä normaaleja yleisesti hyväksyttäviä kommunikointitapoja tässä maassa ei tapahdu mitään, varsinkaan normikansan parissa. Paikalliset ovat kuin saippuaa, joka ei käsissä pysy hetkeäkään; mihinkään ei oteta kantaa eikä mistään tarvitse ottaa vastuuta. Vasta, kun juttukumppanin kaulan ympärille kiertää paksun hamppuköyden alkaa homma luistaa hieman paremmin.. Brittien perintöähän tuo lienee kaikki.. Tuomme muuten tuollaisen "kaikkiin vaivoihin" auttavan köyden suomeen kaikelta varalta.
Toivotaan, että loputkin varaukset jne saadaan hoidettua kuntoon ensi viikon alkupuolella.
Muutoin viikko-ohjelma täyttyi syömisestä, syömisestä ja syömisestä. Siltä se ainakin tuntui. Lähes joka päivä ja ilta kävin kotopuolesta tulleiden kollegojen kanssa syömässä, eri paikoissa tosin, joten jotain uuttakin näkyi. Perjantai-iltana poikkesimme toveri Amrithan järkkäämälle illalliselle Cream Centeriin. Sinne ilmestyikin lopulta lähes tuplamäärä väkeä alunperin ajateltuun nähden, joten tarjoilijat lisäsivät pöytää toisensa jälkeen jonon jatkoksi. Hauskinta tietty oli, että suurin osa extra vieraista oli suomalaisia:) Palvelu oli taatun sekavaa kun porukka on hiukkakin isompi, joten alku- ja pääruokien saapumisjärjestys oli taas mielenkiintoinen. Jälkkärien tilaamisen jätimme suosiolla viimeiseksi...
Lauantai meni normiasetuksilla; aamulenkki, aamupala, lehdenluku ja sitten kauppakierros. Poikkesimme muutamassa lamppuliikkeessä ja otimmekin sitten mukaan esim. tämän sivun reunassa olevan "kruunun". Kaupassa rupesimme vielä hiukan arpomaan sitä kokoa, koska esim. korkeus oli melkein 80 cm, joten ihan pieneen/matalaan tilaan se ei mene. Noh, pitänee järjestää sopivan kokoinen talo sitten joskus sen ympärille - vai miten se nyt olis.. Lisäksi bongasimme samalla reissulla laadukkaan oloisia maahan upotettavia spotteja rosterikuorin hintaan 11€. Tarvinneekohan tuollaset kosteenpaikan vekottimet minkälaisia hyväksytämerkintöjä suomeenpäin tuotaessa? Samassa hintaluokassa olivat myös erilaiset led-spotit sisätiloihin.
Lauantai-illan (ja osan yötä) vietimme Sarin ja Peten luona Besant Nagarissa. Pääsimme myös maistelemaan Akin perjantaina mainostamaa grillilihaa (Bangalore beef steak). Poijaat olivat hankkineet paikallisittain harvinaisen kapistuksen, hiiligrillin. Perjantain vakuuttelut laadusta eivät vielä aivan uponneet ensi kuulemalta, mutta lauantaina oli kyllä myönnettävä, että hyvää oli. Mureaa ja erittäin maukasta, kiitos varmasti osittain kuuluu myös kotitekoiselle marinadille. Illan mittaan ratkoimme vielä pari erää pokeria ja mutustimme parsapitzaa. Pokerissa voi näköjään täysi amatöörikin pärjätä huimalla tuurilla, osaamisen piikkiin ei ainakaan voi omaa menstystä laittaa.. Missään nimessä ilta ei siis päätynyt tappiolle.
Tänään sunnuntaina otimme aamupäivän hyvin rennosti ja puolenpäivän kanttiin poikkesimme äijäporukalla paikallisella kartingradalla. Mike lähti salille mieluummin, ennenkuin se lopullisesti muuttaa pois naapurustosta. Siellä tuli ajeltua yhteensä puolisen tuntia. Rata ja autot ovat hiukan kivikautisia mutta hien kyllä sai pintaan ja käsiin tienattua rakot. Rata on sellainen että siinä tarvitsee jarruttaa vain kerran, muutoin voi ajella läpät levällään kokoajan. Autot taasen hyvin epätasaisia, toiset hyvin paljon nopeampia kuin toiset. Muutaman kerran oli ihan kunnon vääntöäkin, mutta suurimman osan ajasta sai ajella ihan yksikseen. Ollin kanssa kahnattiin kertaalleen jopa sen verran, että omastaa kiesistä tippuivat ketjut.. Kokemus kaiken kaikkiaan ok ja samalla porukalla varmaan mennään toistekin ajelemaan.
torstai 19. marraskuuta 2009
Makupaloja pankkitoiminnasta
Joululoman Etelä-Intiaturneen suunnitelmat ovat kutakuinkin purkissa. Hotelleja varatessa selvisi mm. se, että osa vetoaa sesonkiaikaan ja varauksen voi vahvistaa vain maksamalla kokonaan tai osan huoneiden hinnasta etukäteen. Aiemmin ollaan selvitty pelkällä luottokortin numeron antamisella, sieltä kautta voisi omiaan periä jos matkalaisia ei ilmestykään. Mutta todennäköisesti täällä on sitten jääty nuolemaan näppejä, kun käytäntö on tällainen.
Hotellien taholta meitä neuvottiin suorittamaan maksu Western Unionin money transferin kautta. Kävin vielä kysymässä putiikissa etukäteen, mitä palvelu maksaa. No lähettäminen on ilmaista, mutta rahan vatsaanottaminen maksaa jotakin, selvä. Seuraavan kerran marssimme rahojen kanssa luukulle ja samainen herrahenkilö ilmoittaa, että operaatio ei onnistu. Niin, siis Intian sisällä ei voi rahaa liikutella tätä kautta.
Sitten pankkiin, kun hotellien tilimumerot oli ensin kalastettu. Oma pankkimme on HDFC-niminen pulju ja kotikonttori kaupungin toisella laidalla. Verkkopankkikin tiliin kuuluu, mutta eipä sitä oltu aktivoitu. Henka työpaikan talousihminen lupasi viedä asiaa eteenpäin, mutta sanottu ei ole tehty... Keskiviikkona siis starttasimme kolmen aikaan kohti pankkia, kunnes selvisi, että se menisi puoli neljä kiinni. Joten seuraavana aamuna uudelleen 9.30. Eipä pitkät ole nuo pakin aukioloajat ja vielä yksi vapaapäivä on lähes joka konttorilla ma-pe välillä.
Pankissa sitten selvittämään, että täällä on tili ja siltä pitäisi pari maksu saada lähtemään. Homma vihdoin onnistui shekkivihkon avulla, täytetty shekki piti kiikuttaa siihen pankkiin, mihin maksu oli menossa. Onneksi pankissa sattui olemaan paikalla firman asioita hoitava hemmo, joka sitten ohjeisti tiskin tyyppejä. Joku saatiin myös viemään shekit oikeisiin pankkeihin. Verkossa voi sitten työkalun aktivoimisen jälkeen maksaa Intian sisäisiä maksuja, ensin syöttää tiedot saajasta ja sitten odottaa vuorokauden vahvistusta ennen rahojen siirtoa (tosin mitään kertakäyttöisiä varmennekoodeja ei turvana ole). Helppoa ja kätevää! No, ainakin tähän pankissa ramppaamiseen verrattuna. Pankin konttorit ovat hieman kuin yksityisiä yrityksiä ja yhteistyötä pankkien välillä ei juurikaan ole. Tosin täällä perusjepen ei tarvitse paljon pankissa asioida. Palkka maksetaan monille suoraan käteen ja summista ei paljon säästämistä ole. Kyllä nousi taas arvostus suomalaista pankkitoimintaa ja sujuvuutta kohtaan. Täällä kannattaa vaan unohtaa kaikki se, miten hommat yleensä hoituisi ja lähteä puhtaalta pöydältä.
Hotellien taholta meitä neuvottiin suorittamaan maksu Western Unionin money transferin kautta. Kävin vielä kysymässä putiikissa etukäteen, mitä palvelu maksaa. No lähettäminen on ilmaista, mutta rahan vatsaanottaminen maksaa jotakin, selvä. Seuraavan kerran marssimme rahojen kanssa luukulle ja samainen herrahenkilö ilmoittaa, että operaatio ei onnistu. Niin, siis Intian sisällä ei voi rahaa liikutella tätä kautta.
Sitten pankkiin, kun hotellien tilimumerot oli ensin kalastettu. Oma pankkimme on HDFC-niminen pulju ja kotikonttori kaupungin toisella laidalla. Verkkopankkikin tiliin kuuluu, mutta eipä sitä oltu aktivoitu. Henka työpaikan talousihminen lupasi viedä asiaa eteenpäin, mutta sanottu ei ole tehty... Keskiviikkona siis starttasimme kolmen aikaan kohti pankkia, kunnes selvisi, että se menisi puoli neljä kiinni. Joten seuraavana aamuna uudelleen 9.30. Eipä pitkät ole nuo pakin aukioloajat ja vielä yksi vapaapäivä on lähes joka konttorilla ma-pe välillä.
Pankissa sitten selvittämään, että täällä on tili ja siltä pitäisi pari maksu saada lähtemään. Homma vihdoin onnistui shekkivihkon avulla, täytetty shekki piti kiikuttaa siihen pankkiin, mihin maksu oli menossa. Onneksi pankissa sattui olemaan paikalla firman asioita hoitava hemmo, joka sitten ohjeisti tiskin tyyppejä. Joku saatiin myös viemään shekit oikeisiin pankkeihin. Verkossa voi sitten työkalun aktivoimisen jälkeen maksaa Intian sisäisiä maksuja, ensin syöttää tiedot saajasta ja sitten odottaa vuorokauden vahvistusta ennen rahojen siirtoa (tosin mitään kertakäyttöisiä varmennekoodeja ei turvana ole). Helppoa ja kätevää! No, ainakin tähän pankissa ramppaamiseen verrattuna. Pankin konttorit ovat hieman kuin yksityisiä yrityksiä ja yhteistyötä pankkien välillä ei juurikaan ole. Tosin täällä perusjepen ei tarvitse paljon pankissa asioida. Palkka maksetaan monille suoraan käteen ja summista ei paljon säästämistä ole. Kyllä nousi taas arvostus suomalaista pankkitoimintaa ja sujuvuutta kohtaan. Täällä kannattaa vaan unohtaa kaikki se, miten hommat yleensä hoituisi ja lähteä puhtaalta pöydältä.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Hash! Viime sunnuntain juoksu oli meidän lyhyen mukanaolon huipentuma vähään aikaan. Mehän olimme tekemässä reittiä kahden aussi kaiffarin kanssa. Reititys sujui lähes ongelmitta siihen asti kunnes alkoi sadella rankemmin ja taivaalta kaadettu vesi vei reittimerkit mennessään.. Onneksi otimme mukaan myös sateenvarjot, joten kastuimme ensimmäisellä lenkillä vain puoliksi. Lenkin kokonaispituudeksi saatiin juoksijoille kokolailla 10 km ja kävelijöille ehkäpä noin 5 km. Kunnon vesiesteenkin saimme järjestettyä polun varrelle (about 100m pitkä katu, jossa noin 20 cm ei niin puhdasta sadevettä).
Itse juoksun aikana toimimme "vinkkaajina", eli tarkoitus oli näyttää suuntaa aivan hukassa oleville osallistujille. Tehtävä ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin aluksi luuli, juuri em syystä. Matkanteko oli alkumatkasta todellakin hieman arpomista, koska puikkelehdimme reititysvaiheessa useampia slummien pikkukatuja myöten ja niiden muistaminen ilman merkkejä on melkoisen vaikeaa. Loppumatkasta homma helpottui jäljellä jääneiden merkkien ansiosta.
Illanvietto lenkin jälkeen olikin sitten jotain aivan uutta. Menoa ja meninkiä riitti, koska paikalle oli saapunut vahvistuksia muualta maailmasta, taisivat olla jenkeistä. Juontohommaa hoitanut kaveri vei pisteet kotiin huisin hauskoilla lauluilla ja aivan uudenlaisilla "kruunajaisilla". Illan pitopaikkana ollut ravintolan aidan taakse ilmestyi melkoinen joukko paikallista ohikulkijaa tiirailemaan kovaääniseksi yltynyttä menoa. Paikanpäälle maistiaisiksi hommatut lapparit katosivat hyvin nopeasti jäiden seasta - tosin jakajana ollut häiskä mainosti niitä alkoholittomina ja suositteli niitä autoileville..
Alkuviikosta Mike suunnitteli joululoman reissailua aina keskiviikkoon saakka, jolloin tähän kotiläppäriin iski ihan vain "pari" viirusta.. Meillä käytössä oleva Nortonin valmiste ei ainakaan tällä kertaa näyttänyt reagoivan vierailijoihin mitenkään. Tuntuu hiukan siltä, että se on enemmän "tule tänne" mallia, koska tuholaisia oli sen verran paljon ilmestynyt koneelle. Nop, eipä auttanut muu kuin tilata huoltomies paikalle. Torstai-illaksi häntä yritettiin saada pelipaikalle, mutta kuinka ollakaan työaika ei riittänyt enää moiseen pikkuhommaan. Siispä huolto siirtyi perjantai aamulle. Kaiffari saapuikin lähes ajallaan ja pähkäili koneen kanssa reilun tunnin verran. Läppäri tokeni hyökkäyksestä ja hemmo lähti meiltä Rs. 1103 rikkaampana. Sanoisin, että ko palvelusta melko mitätön summa?? Sikälikin hyvä juttu, että kone saatiin pelaamaan, sillä meillä on tähän asti ollut kaikki valokuvat yms. vain tällä koneella..
Viikko sitten lauantaina katsastamamme kaapit saapuivat tänään. Aihiot ovat kohtuulliset, lähinnä peilit, vetimet ja muutama pieni säilytyslaatikko pitänee uusia. Sekä tietysti pintakäsittely. Tosin voishan ne jättää noinkin, ovat hiukan rustiikkisen näköiset. Mukava lisä jokatapauksessa kohtuu ankeeseen sisustukseen.. Kaapeilla ei ollut korkeuseroa käytännössä lainkaan, joten ne voitaneen sovittaa vaikkapa vessan kaapeksi aikanaan. Poikkesimme tarkastamassa kaapit vielä tänään aamupäivästä ennen niiden lähetystä. Samalla löysimme kaiken rojun alta myös korkean tuplaovellisen kaapiston, joka pitää vielä käydä tarkastamassa kunhan se kaivetaan paremmin esille. Samalla kaappien tarkastusreissulla poikkesimme myös tekemässä ikkunaostoksia yhdessä lamppuliikkeessä. Sieltä valkkasimme muutamia ihan kohtuullisen näköisiä yksilöitä, joiden hankintaa pitää vakavasti vielä harkita..
Tomin rodin kuvat valmistuvat myös mukavaa tahtia. Iltaisin on vedelty viivaa ruudulla ristiin rastiin. Hommahan olisi aivan liian helppo jos istuisi kopan vieressä, josta ottaa mittoja. Netistä googlattujen kuvien perusteella koppa on kuitenkin saanut pääosan mitoistaan ja seuraavat revisiot kuvista saadaan rakentajalle vielä huomisiltaan mennessä.
Itse juoksun aikana toimimme "vinkkaajina", eli tarkoitus oli näyttää suuntaa aivan hukassa oleville osallistujille. Tehtävä ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin aluksi luuli, juuri em syystä. Matkanteko oli alkumatkasta todellakin hieman arpomista, koska puikkelehdimme reititysvaiheessa useampia slummien pikkukatuja myöten ja niiden muistaminen ilman merkkejä on melkoisen vaikeaa. Loppumatkasta homma helpottui jäljellä jääneiden merkkien ansiosta.
Illanvietto lenkin jälkeen olikin sitten jotain aivan uutta. Menoa ja meninkiä riitti, koska paikalle oli saapunut vahvistuksia muualta maailmasta, taisivat olla jenkeistä. Juontohommaa hoitanut kaveri vei pisteet kotiin huisin hauskoilla lauluilla ja aivan uudenlaisilla "kruunajaisilla". Illan pitopaikkana ollut ravintolan aidan taakse ilmestyi melkoinen joukko paikallista ohikulkijaa tiirailemaan kovaääniseksi yltynyttä menoa. Paikanpäälle maistiaisiksi hommatut lapparit katosivat hyvin nopeasti jäiden seasta - tosin jakajana ollut häiskä mainosti niitä alkoholittomina ja suositteli niitä autoileville..
Alkuviikosta Mike suunnitteli joululoman reissailua aina keskiviikkoon saakka, jolloin tähän kotiläppäriin iski ihan vain "pari" viirusta.. Meillä käytössä oleva Nortonin valmiste ei ainakaan tällä kertaa näyttänyt reagoivan vierailijoihin mitenkään. Tuntuu hiukan siltä, että se on enemmän "tule tänne" mallia, koska tuholaisia oli sen verran paljon ilmestynyt koneelle. Nop, eipä auttanut muu kuin tilata huoltomies paikalle. Torstai-illaksi häntä yritettiin saada pelipaikalle, mutta kuinka ollakaan työaika ei riittänyt enää moiseen pikkuhommaan. Siispä huolto siirtyi perjantai aamulle. Kaiffari saapuikin lähes ajallaan ja pähkäili koneen kanssa reilun tunnin verran. Läppäri tokeni hyökkäyksestä ja hemmo lähti meiltä Rs. 1103 rikkaampana. Sanoisin, että ko palvelusta melko mitätön summa?? Sikälikin hyvä juttu, että kone saatiin pelaamaan, sillä meillä on tähän asti ollut kaikki valokuvat yms. vain tällä koneella..
Viikko sitten lauantaina katsastamamme kaapit saapuivat tänään. Aihiot ovat kohtuulliset, lähinnä peilit, vetimet ja muutama pieni säilytyslaatikko pitänee uusia. Sekä tietysti pintakäsittely. Tosin voishan ne jättää noinkin, ovat hiukan rustiikkisen näköiset. Mukava lisä jokatapauksessa kohtuu ankeeseen sisustukseen.. Kaapeilla ei ollut korkeuseroa käytännössä lainkaan, joten ne voitaneen sovittaa vaikkapa vessan kaapeksi aikanaan. Poikkesimme tarkastamassa kaapit vielä tänään aamupäivästä ennen niiden lähetystä. Samalla löysimme kaiken rojun alta myös korkean tuplaovellisen kaapiston, joka pitää vielä käydä tarkastamassa kunhan se kaivetaan paremmin esille. Samalla kaappien tarkastusreissulla poikkesimme myös tekemässä ikkunaostoksia yhdessä lamppuliikkeessä. Sieltä valkkasimme muutamia ihan kohtuullisen näköisiä yksilöitä, joiden hankintaa pitää vakavasti vielä harkita..
Tomin rodin kuvat valmistuvat myös mukavaa tahtia. Iltaisin on vedelty viivaa ruudulla ristiin rastiin. Hommahan olisi aivan liian helppo jos istuisi kopan vieressä, josta ottaa mittoja. Netistä googlattujen kuvien perusteella koppa on kuitenkin saanut pääosan mitoistaan ja seuraavat revisiot kuvista saadaan rakentajalle vielä huomisiltaan mennessä.
lauantai 7. marraskuuta 2009
Terkkuja Bangaloresta! Neljän mimmin voimin lähdimme valloittamaan tätä "naapurikaupunkia" n.360 km päässä. Jotta jännitys säilyisi, päätimme mennä junalla, tosin ykkösluokassa. Taso oli melkein meidän IC 2lk, meinas tulla kylmä kun ilmastointi oli niin isolla. Kohtuu mukavat penkit oli istua ja vähän ottaa untakin, lähtihän juna jo klo 6 aamulla. Matka kesti viitisen tuntia (eli ei ihan luotijuna kuitenkaan). Tarjoilu pelasi kuin lentokoneessa, ensin tuli kahvia, keksejä ja karkkia. Hetken päästä corn flakeseja. Sitten vielä lämmin aamiainen munakkaineen ja toasteineen, tosin chilin voimakkaalla säestyksellä. Kyllähän tällä kelpasi kulkea, vaikka matka oli "ylämäkeä". Bangalore on noin kilometrin korkeudella ja ilma ihanasti kuivempaa ja viileämpää. Ekaa kertaa aikoihin siis pystyi pitämään pitempää pöksyä ja hihaa.
Meillä oli varattu auto näiksi pariksi päiväksi ja eka homma oli löytää kuski. Soittelusession ja pienen kuurupiilon jälkeen sekä me että kuski ja auto olimme samassa paikassa. Bangaloressa meno oli peri-intialaista, mutta silti eron huomaa vanhoillisen Chennain ja It-kaupunki Bangaloren välillä. On moderneja ostoskeskuksia -jopa hypermarketti hieman Prisman tyyliin. Kyllä ihmetyttää Chennain meininki ja ruokaostokset postimerkin kokoisista nuhjuisista puljuista. Pukeutuminenkin oli paljon vapaampaa, farkkukansaa oli selkeästi enemmän, vaikka sarejakin naisilla näki. Liikennettä oli paljon, mutta kaoottisuutta ehkä hitusen vähemmän, oli kaistamaaluksia ja taisi niitä osa noudattaakin. Riksoja oli enemmän ja mopoja oli vähemmän -sekä kypärän käyttö paljon suositumpaa. Kaupungista löytyi muutama mukava iso puisto, Botanical gardeniin tehtiin pikavisiitti myös.
Torstaina kierreltiin muutama ostoskeskus, josta mukaan tarttui muutama vaatekappale. Sitten testattiin Wine and Cheese-shop, joita Chennaista ei löydykään. Hieman meitä huvitti, kun kysyttiin että missäs ne juustot on? No, juustoja löytyi seuraavana päivänä hypermarketista (kallista toki). Illalla suuntasimme apartmentos-tyyppisestä majapaikastamme japanilaiseen ravintolaa maistelemaan sushia. Kuskin kanssa sukset päätyivät tässä vaiheessa ristiin. Aamulla hän lähti näyttämästämme osoitteesta huolimatta ihan väärään paikkaan ja ajettiin varmaan tunnin lenkki ylimääräistä, koska hän oli saanut jonkun toisen osoitteen toimistoltaan. Eikä millään meinannut uskoa meitä, että mennään väärään paikkaan. Illalla ravintolaan näytimme myös osoitteen ja niin hän jätti meidät yhdessä kadun kulmassa ulos ja viittoili, että tuolla se on, tähän ei voi parkata. Soittakaa sitten kun olette valmiina. Niinpä lähdimme etsimään, lopulta ravintola löytyi n.1,5 km siitä suunnasta mistä olimme ajaneet ohi. Eli kuskilla ei ollut aavistustakaan, missä sen piti olla. Soitimme, että hän voisi kuitata itsensä ulos tältä illalta, kunhan löytää ravintolan ja meidät. Kyllä kesti. Seuraavaksi päiväksi vaadimme uuden kuskin ja sitten homma pelasi ihan hienosti.
Herkullisten japanipöperöiden jälkeen nappasimme riksan ja lähdimme katsastamaan Fuga-nimisen istuskelupaikan. Tarjoilijoita oli tupa täynnä, asiakkaita muutama kourallinen. No, tulipa nähtyä ettei meno kovin kummoista ole täälläkään, missä baareja on. Lähdimme kämpille kikattelemaan jo hyvissä ajoin ennen ravitsemusliikkeiden yhdentoista sulkemisaikaa, oli muuten paljon hauskempaa (mikä ei liene yllätys). Ja toki sullouduimme myös paluumatkaksi kaikki nejä samaan riksaan, joka löysi pomppien ja putputtaen perille.
Perjantaina nautimme aamiasta asuntomme terassilla, puoli kymmenen olimme ainoat asikaat poikien juoksuttaessa meille kahveja, munakkaita ja toasteja. Ei paha ollenkaan. Paitsi sain maitokahvin sijasta kupillisen kuumaa maitoa ja hetken ihmettelyn jälkeen pussin instant-kahvia lisukkeeksi. Sitten ei pokka enää pitänyt, kyllä tää inkkarilogiikka on pettämätön... Päivä saatiin kuitenkin hyvään käyntiin ja UB-city ultarmodernin ostosparatiisin (Vuittonit ja muut) pikakierroksen jälkeen suuntasimme hypermarketille sekä lounasbuffeelle. Kyllähän sitä tällaisessa kaupungissa vaikka hetken elelis. No, ei tuo junamatka onneksi pahan pituinen ole, vaikka kävisi vielä uudelleenkin hieman "tuulettumassa". Tosin muitakin mimmimatkakohteita on jo mietitty, kuten Mumbai, Goa ect.
Illalla saavuimme kaatosateiseen Chennaihin. Tosin sade on täällä lämmintä suihkua. Kadut lainehtii ja roskat kelluu. Autot, mopot ja kävelijät koettavat kaikki samalle kuivemmalle kaistaleelle ja siitäpä sitä ruuhkaa taas syntyykin. Osa sivukaduista on kolmen päivän sateen jäljiltä aikas valtoimenaan vettä. Se on sitä monsuunia nyt!
Meillä oli varattu auto näiksi pariksi päiväksi ja eka homma oli löytää kuski. Soittelusession ja pienen kuurupiilon jälkeen sekä me että kuski ja auto olimme samassa paikassa. Bangaloressa meno oli peri-intialaista, mutta silti eron huomaa vanhoillisen Chennain ja It-kaupunki Bangaloren välillä. On moderneja ostoskeskuksia -jopa hypermarketti hieman Prisman tyyliin. Kyllä ihmetyttää Chennain meininki ja ruokaostokset postimerkin kokoisista nuhjuisista puljuista. Pukeutuminenkin oli paljon vapaampaa, farkkukansaa oli selkeästi enemmän, vaikka sarejakin naisilla näki. Liikennettä oli paljon, mutta kaoottisuutta ehkä hitusen vähemmän, oli kaistamaaluksia ja taisi niitä osa noudattaakin. Riksoja oli enemmän ja mopoja oli vähemmän -sekä kypärän käyttö paljon suositumpaa. Kaupungista löytyi muutama mukava iso puisto, Botanical gardeniin tehtiin pikavisiitti myös.
Torstaina kierreltiin muutama ostoskeskus, josta mukaan tarttui muutama vaatekappale. Sitten testattiin Wine and Cheese-shop, joita Chennaista ei löydykään. Hieman meitä huvitti, kun kysyttiin että missäs ne juustot on? No, juustoja löytyi seuraavana päivänä hypermarketista (kallista toki). Illalla suuntasimme apartmentos-tyyppisestä majapaikastamme japanilaiseen ravintolaa maistelemaan sushia. Kuskin kanssa sukset päätyivät tässä vaiheessa ristiin. Aamulla hän lähti näyttämästämme osoitteesta huolimatta ihan väärään paikkaan ja ajettiin varmaan tunnin lenkki ylimääräistä, koska hän oli saanut jonkun toisen osoitteen toimistoltaan. Eikä millään meinannut uskoa meitä, että mennään väärään paikkaan. Illalla ravintolaan näytimme myös osoitteen ja niin hän jätti meidät yhdessä kadun kulmassa ulos ja viittoili, että tuolla se on, tähän ei voi parkata. Soittakaa sitten kun olette valmiina. Niinpä lähdimme etsimään, lopulta ravintola löytyi n.1,5 km siitä suunnasta mistä olimme ajaneet ohi. Eli kuskilla ei ollut aavistustakaan, missä sen piti olla. Soitimme, että hän voisi kuitata itsensä ulos tältä illalta, kunhan löytää ravintolan ja meidät. Kyllä kesti. Seuraavaksi päiväksi vaadimme uuden kuskin ja sitten homma pelasi ihan hienosti.
Herkullisten japanipöperöiden jälkeen nappasimme riksan ja lähdimme katsastamaan Fuga-nimisen istuskelupaikan. Tarjoilijoita oli tupa täynnä, asiakkaita muutama kourallinen. No, tulipa nähtyä ettei meno kovin kummoista ole täälläkään, missä baareja on. Lähdimme kämpille kikattelemaan jo hyvissä ajoin ennen ravitsemusliikkeiden yhdentoista sulkemisaikaa, oli muuten paljon hauskempaa (mikä ei liene yllätys). Ja toki sullouduimme myös paluumatkaksi kaikki nejä samaan riksaan, joka löysi pomppien ja putputtaen perille.
Perjantaina nautimme aamiasta asuntomme terassilla, puoli kymmenen olimme ainoat asikaat poikien juoksuttaessa meille kahveja, munakkaita ja toasteja. Ei paha ollenkaan. Paitsi sain maitokahvin sijasta kupillisen kuumaa maitoa ja hetken ihmettelyn jälkeen pussin instant-kahvia lisukkeeksi. Sitten ei pokka enää pitänyt, kyllä tää inkkarilogiikka on pettämätön... Päivä saatiin kuitenkin hyvään käyntiin ja UB-city ultarmodernin ostosparatiisin (Vuittonit ja muut) pikakierroksen jälkeen suuntasimme hypermarketille sekä lounasbuffeelle. Kyllähän sitä tällaisessa kaupungissa vaikka hetken elelis. No, ei tuo junamatka onneksi pahan pituinen ole, vaikka kävisi vielä uudelleenkin hieman "tuulettumassa". Tosin muitakin mimmimatkakohteita on jo mietitty, kuten Mumbai, Goa ect.
Illalla saavuimme kaatosateiseen Chennaihin. Tosin sade on täällä lämmintä suihkua. Kadut lainehtii ja roskat kelluu. Autot, mopot ja kävelijät koettavat kaikki samalle kuivemmalle kaistaleelle ja siitäpä sitä ruuhkaa taas syntyykin. Osa sivukaduista on kolmen päivän sateen jäljiltä aikas valtoimenaan vettä. Se on sitä monsuunia nyt!
perjantai 6. marraskuuta 2009
Jos ei alkuviikosta jalat vielä kastuneet, niin nyt uidaan kuravellissä jo kulkusia myöden. Eilen ja tänään vettä on paiskonut sen verran rankasti, että sivukadut ovat käyneet kovin hiljaisiksi niillä vellovan veden vuoksi. Puheet sateen määrästä pitivät siis jollakin tapaa totta. Tietäen paikallisten sähkömiesten tavat tehdä esim. johtoliitoksia, ei kaduilla todellakaan tee mieli liikkua sateessa, joten auto on ainoa kulkuneuvo, jota nyt käytetään liikkumiseen. Kuulemma kovin paha sade tämä ei kuitenkaan vielä ole paikallisten mielestä.
Tänään aamulla kuski oli myöhässä about puolisen tuntia ja kertoi sateen olleen jälleen ongelma uudesta sadeasusta huolimatta. Hieman taaaaaas käämi lämpeni ja taisin siihen muutamia vähemmän harkintaa vaatineita sanoja tokaista peräjälkeen. Noh, hillitsin kuitenkin itseni enimmiltä purkauksilta, koska selittelytarina jatkui varsin ymmärrystä vaativalla tavalla: Kuski ja hänen perheensä kun asuvat maantasalla "0"-kerroksessa, oli vesi tulvinut yöllä sisään kastellen vähän muutakin aamutossut. Kertoi vielä päälle, että luultavasti sama homma on edessä myös tänään tai oikeammin ensi yönä. Että näin..
Loppuviikko onkin mennyt kohtuu joutuisaan, lähinnä töissä puuhatessa. Mike oli torstain ja nyt perjantain muutaman muun internationaal lyylin kanssa Bangaloren reissussa. Siellä he poikkesivat kaupoilla ja ilmeisesti jonkinlaisella lounge-kierroksella. Kaikki tämä on siis tarkoittanut ravintolaruokintaa toiselle osapuolelle (tai vaihtoehtoisesti kodinhoitajan hankintaa pariksi päiväksi). Saamattomuudesta johtuen ei kodinhoitajaa tullut hommattua. Yleisesti ottaen verraten hyvin tuosta kyökkielämästä on tullutkin vieraannuttua täällä itämaalla oleillessa. Jopa niin hyvin, että pittää olla tyytyväinen kun lautasen kaapista löytää ja jääkaapin oven saa avattua. Eli jos safka ei ole valmiina, kun ulko-ovi narahtaen avautuu, on helpompi poiketa johonkin lähisyöttölään kuin, että alkaisi miettimään mitä noista jääkaapin antimista saisi mahdollisesti väännettyä. RuokaPalvelu on siis pelannut melko mainiosti kokoajan, koska 95% sapuskaa on ollut tarjolla allekirjoittaneen saapuessa kotosalle raskaan työpäivän jälkeen.. Noin ohimennen mainitakseni, torstaina tuli poikettua lounaalla Radissonissa ja tänään Checkersissä. Molemmissa saa ihan syötävää murkinaa - intialaista mutta kuitenkin. Ihme ja kumma, tökötit ovat pysyneet paikallaan myös kessin perillä, yleensä asian laita on kutakuinkin päinvastainen.
Huomenna pitäisi suunnistella Royapettah High Roadille katsastamaan jälleen huonekaluja. Liike on sama vanhan kaman myymälä, jota olemme käyneet tiirailemassa muutamaan otteeseen aikaisemmin. Nyt olisi tarkoitus tehdä oikeaa kauppaa, eikä vain patsastella kamera kädessä ja vakuutella omistajalle että kyllä me vielä palataan. Katsotaan mitä haaviin tarttuu, hakusessa olisi tiikkiset vaatekaapit, leveä senkki sekä matala peilipöytä + peili. Mahdollisuuksia ko liikkeessä on vaikka kuinka, mutta se entisöinnin laatu.. Parasta olisi, jos eivät tekisi tavaroille yhtikäs mitään, puhdistaisivat ne vain ja antaisivat kunnon konservoijien hoitaa homman. Koitamme siis etsiä mahdollisimman hyvät aihiot, joista kotopuolessa voisi joku ammattilainen jatkaa eteenpäin.
Sunnuntaina onkin sitten jälleen Hashin aika, tällä kertaa reitityksestä vastaa Mike, minä ite ja Gerry (ausseista). Kingfisherin ohelle olemme ajatelleet lahjoittaa tapahtumalle myös jotakin perin suomalaista, nimittäin 6-packin lappalaista. Sitä meiltä toivottiin jo ensimmäisessä osallistumassamme juoksussa noin 1.5kk sitten. Saimme kuin saimmekin tämän toiveen toteutettua Tanen ja Lauran avustuksella, jotka ystävällisesti roudasivat pyytämämme muoviin käärityt alumiinikannut Indian kamaralle.
Mike varmaan vielä päivittelee tähän jatkeeksi tarinoita reissustaan Bangaloreen tulevan viikonlopun aikana, eli luultavasti uusia kuviakin on luvassa. Videoitakin tekisi mieli laittaa tämän blogin liitteeksi, mutta niiden lataaminen verkkoon näillä yhteyksillä kestää ikuisuuden. Pitää hiukan tuumailla, kuinka niitä saisi käsiteltyä huomattavasti pienempään tilaan meneviksi. Pätkiä olisi sieltä täältä, matkan varrelta..
Tänään aamulla kuski oli myöhässä about puolisen tuntia ja kertoi sateen olleen jälleen ongelma uudesta sadeasusta huolimatta. Hieman taaaaaas käämi lämpeni ja taisin siihen muutamia vähemmän harkintaa vaatineita sanoja tokaista peräjälkeen. Noh, hillitsin kuitenkin itseni enimmiltä purkauksilta, koska selittelytarina jatkui varsin ymmärrystä vaativalla tavalla: Kuski ja hänen perheensä kun asuvat maantasalla "0"-kerroksessa, oli vesi tulvinut yöllä sisään kastellen vähän muutakin aamutossut. Kertoi vielä päälle, että luultavasti sama homma on edessä myös tänään tai oikeammin ensi yönä. Että näin..
Loppuviikko onkin mennyt kohtuu joutuisaan, lähinnä töissä puuhatessa. Mike oli torstain ja nyt perjantain muutaman muun internationaal lyylin kanssa Bangaloren reissussa. Siellä he poikkesivat kaupoilla ja ilmeisesti jonkinlaisella lounge-kierroksella. Kaikki tämä on siis tarkoittanut ravintolaruokintaa toiselle osapuolelle (tai vaihtoehtoisesti kodinhoitajan hankintaa pariksi päiväksi). Saamattomuudesta johtuen ei kodinhoitajaa tullut hommattua. Yleisesti ottaen verraten hyvin tuosta kyökkielämästä on tullutkin vieraannuttua täällä itämaalla oleillessa. Jopa niin hyvin, että pittää olla tyytyväinen kun lautasen kaapista löytää ja jääkaapin oven saa avattua. Eli jos safka ei ole valmiina, kun ulko-ovi narahtaen avautuu, on helpompi poiketa johonkin lähisyöttölään kuin, että alkaisi miettimään mitä noista jääkaapin antimista saisi mahdollisesti väännettyä. RuokaPalvelu on siis pelannut melko mainiosti kokoajan, koska 95% sapuskaa on ollut tarjolla allekirjoittaneen saapuessa kotosalle raskaan työpäivän jälkeen.. Noin ohimennen mainitakseni, torstaina tuli poikettua lounaalla Radissonissa ja tänään Checkersissä. Molemmissa saa ihan syötävää murkinaa - intialaista mutta kuitenkin. Ihme ja kumma, tökötit ovat pysyneet paikallaan myös kessin perillä, yleensä asian laita on kutakuinkin päinvastainen.
Huomenna pitäisi suunnistella Royapettah High Roadille katsastamaan jälleen huonekaluja. Liike on sama vanhan kaman myymälä, jota olemme käyneet tiirailemassa muutamaan otteeseen aikaisemmin. Nyt olisi tarkoitus tehdä oikeaa kauppaa, eikä vain patsastella kamera kädessä ja vakuutella omistajalle että kyllä me vielä palataan. Katsotaan mitä haaviin tarttuu, hakusessa olisi tiikkiset vaatekaapit, leveä senkki sekä matala peilipöytä + peili. Mahdollisuuksia ko liikkeessä on vaikka kuinka, mutta se entisöinnin laatu.. Parasta olisi, jos eivät tekisi tavaroille yhtikäs mitään, puhdistaisivat ne vain ja antaisivat kunnon konservoijien hoitaa homman. Koitamme siis etsiä mahdollisimman hyvät aihiot, joista kotopuolessa voisi joku ammattilainen jatkaa eteenpäin.
Sunnuntaina onkin sitten jälleen Hashin aika, tällä kertaa reitityksestä vastaa Mike, minä ite ja Gerry (ausseista). Kingfisherin ohelle olemme ajatelleet lahjoittaa tapahtumalle myös jotakin perin suomalaista, nimittäin 6-packin lappalaista. Sitä meiltä toivottiin jo ensimmäisessä osallistumassamme juoksussa noin 1.5kk sitten. Saimme kuin saimmekin tämän toiveen toteutettua Tanen ja Lauran avustuksella, jotka ystävällisesti roudasivat pyytämämme muoviin käärityt alumiinikannut Indian kamaralle.
Mike varmaan vielä päivittelee tähän jatkeeksi tarinoita reissustaan Bangaloreen tulevan viikonlopun aikana, eli luultavasti uusia kuviakin on luvassa. Videoitakin tekisi mieli laittaa tämän blogin liitteeksi, mutta niiden lataaminen verkkoon näillä yhteyksillä kestää ikuisuuden. Pitää hiukan tuumailla, kuinka niitä saisi käsiteltyä huomattavasti pienempään tilaan meneviksi. Pätkiä olisi sieltä täältä, matkan varrelta..
maanantai 2. marraskuuta 2009
Vielä ei monsuuni ole vienyt meitä mennessään, vaikka viime alkuviikon olikin sateista. Joku jo ehti toteamaan, ettei se vielä ollut "oikeaa" monsuunia. No +32 on lämmintä ja kosteus yli 90% joten näillä mennään, lisää sateita varmaan tulossa millä hetkellä hyvänsä.
Hash-tapahtumissa on mennyt niin edellinen kuin eilinenkin sunnuntai. Eilen kuljeksimme rauhallisempia teitä kaupungin etelälaidalla tai oikeastaan jo kaupungin ulkopuolella. Muutam slummikatukin tuli käveltyä, jossa niin lapset kuin hampaattomat mummotkin riemastuivat lenkkeilyjoukosta. Osa ainakin oli kalastajaperheitä, kuljimme osan matkasta meren rantaa ja siinähän niitä betonitiellä oli hyvä kaloja kuivatella. Tuoksu tuli ihan kaupan päälle. Viikko sitten painelimme Anna Nagarissa, aika kaupungin ytimessä, josta löytyy kaupungin ainoat isommat puistot. Oli niissä toki porukkaakin sitten sen mukaan. On ihan virkistävää nähdä täällä paikkoja muualtakin kuin auton ikkunasta.
Joogakurssi meinasi tyssätä loppuviikosta sairasteluun. Aamutunnilla saikin olla melko privaattioppilaana. Sunnuntaina selviydyin taas takaisin joogamatolle ja sain kuulla että kurssi jatkuu torstaihin saakka, mutta kuudelta illalla (joka on ollut toinen kurssiaika, kun harjoitukset on hyvä tehdä tyhjällä vatsalla!). Eli näin 12 pv:n kurssi voi olla myös 16 pv:n kurssi. Ilmankos alkoi jo hieman ihmetyttää ohjelman hidas eteneminen. Oppaan mukaan viikonloppuun mennessä oli käyty vasta noin puolet joogaohjelmasta läpi. Ope on tykännyt keskittyä hengittelyihin, mitkä mielestäni tässä vaiheessa voisi jättää vähemmälle ja käydä liikkeitä läpi tekniikan oppimiseksi. Tätä suomalaista tavoiteorintoitumista taas.... Huonoja uutisi tuli myös salin suhteen. Mun "iltapäiväkerho" muuttaa pois, josta en ole kovinkaan iloinen. Matkaa uuteen paikkaan on pari kilometriä. Paljonhan se ei ole, mutta ei sinne enää pujahdella (iltapäivän helteessä/ monsuunisateessa) kuin tuohon 200m päähän. Eivät voineet kuukausi sitten kertoa muutosta kun otin puolen vuoden kortin ja pulitin 10 000 rupiaa. Hieman jouduin avautumaan asiasta managerille asti, että näinkö teillä turistia huijataan. Katsotaan saanko kompensaatioksi muutaman hieronnan, kellekään ei kuulemma kortteja korvata.
Torstaina päädyimme kulttuuririentoihin eli katsomaan Jackson-elokuvaa. Sali oli täynnä toiseen näytäntöpäivän myötä ja täytyy myöntää, että haju oli se mukainen. Curry, hiki ja muu evästys kävi kyllä nenään, onneksi volyymit oli niin kaakossa, että melkein peittosi hajun. Mukavahan tuota parin tunnin musavideota muuten oli seurailla, tätä englanninkielistä tarjontaa kun ei niin kauheasti ole. Tässäkin näytöksessä kansa hurrasi ja taputti Michaelin lavashow:lle, osan puhuessa sujuvasti puhelimeen samaan aikaan.
Lauantaina kiertelimme hiukan kortteja katselemassa sekä löysimme yhden lamppukaupan lisää. Iltapäivällä otimme tutustumskohteeksi DakshinaChitran, jota voisi ajatukseltaan verrata Seurasaareen eli paikka esitteli kulttuuriperintöä eteläisistä maakunnista. Ihan tutustumsen arvoinen kohde rakennuksineen ja käsityötaitoesittelyineen, tosin tämän oli huomanneet myös lukuisat koululaisryhmät. Marika uskaltautui ottamaan myös henna-tatuoinnin kämmeneen. Eikä ole huonompi paikka tuliaisostostenkaan suhteen.
Luvassa on tänään vuorokauden vesikatko. Desinfioivat talon vesisäiliön, mikä lieneekin tarpeen. Viime aikoin hanasta on putkahdellut veden mukana punaisia langanohuita pikkumatoja, mitä sitten lienevätkään. Toivotaan että tällä käsittelyllä häviävät.
Torstaina onkin sitten luvassa tyttöjen yöretki Bangaloreen. Viiden tunnin junamatka vie meidät Karnatakan maakuntaan, pois Tamil Nadun valvovan silmän alta. It-elämän keskus on ensinnäkin 1000 m korkeudessa eli odotettavissa hieman viileämpää ilmastoa. Samoin shoppailu ja klubbailumahdollisuuksia pitäisi olla hieman toiseen tapaan. Mutta toki täälläkin kaikki ravintolat sulkevat ovensa ilta yhdeltätoista. Huhu kertoo, että keskustassa voi jopa liikkua kävellen, jes!
Hash-tapahtumissa on mennyt niin edellinen kuin eilinenkin sunnuntai. Eilen kuljeksimme rauhallisempia teitä kaupungin etelälaidalla tai oikeastaan jo kaupungin ulkopuolella. Muutam slummikatukin tuli käveltyä, jossa niin lapset kuin hampaattomat mummotkin riemastuivat lenkkeilyjoukosta. Osa ainakin oli kalastajaperheitä, kuljimme osan matkasta meren rantaa ja siinähän niitä betonitiellä oli hyvä kaloja kuivatella. Tuoksu tuli ihan kaupan päälle. Viikko sitten painelimme Anna Nagarissa, aika kaupungin ytimessä, josta löytyy kaupungin ainoat isommat puistot. Oli niissä toki porukkaakin sitten sen mukaan. On ihan virkistävää nähdä täällä paikkoja muualtakin kuin auton ikkunasta.
Joogakurssi meinasi tyssätä loppuviikosta sairasteluun. Aamutunnilla saikin olla melko privaattioppilaana. Sunnuntaina selviydyin taas takaisin joogamatolle ja sain kuulla että kurssi jatkuu torstaihin saakka, mutta kuudelta illalla (joka on ollut toinen kurssiaika, kun harjoitukset on hyvä tehdä tyhjällä vatsalla!). Eli näin 12 pv:n kurssi voi olla myös 16 pv:n kurssi. Ilmankos alkoi jo hieman ihmetyttää ohjelman hidas eteneminen. Oppaan mukaan viikonloppuun mennessä oli käyty vasta noin puolet joogaohjelmasta läpi. Ope on tykännyt keskittyä hengittelyihin, mitkä mielestäni tässä vaiheessa voisi jättää vähemmälle ja käydä liikkeitä läpi tekniikan oppimiseksi. Tätä suomalaista tavoiteorintoitumista taas.... Huonoja uutisi tuli myös salin suhteen. Mun "iltapäiväkerho" muuttaa pois, josta en ole kovinkaan iloinen. Matkaa uuteen paikkaan on pari kilometriä. Paljonhan se ei ole, mutta ei sinne enää pujahdella (iltapäivän helteessä/ monsuunisateessa) kuin tuohon 200m päähän. Eivät voineet kuukausi sitten kertoa muutosta kun otin puolen vuoden kortin ja pulitin 10 000 rupiaa. Hieman jouduin avautumaan asiasta managerille asti, että näinkö teillä turistia huijataan. Katsotaan saanko kompensaatioksi muutaman hieronnan, kellekään ei kuulemma kortteja korvata.
Torstaina päädyimme kulttuuririentoihin eli katsomaan Jackson-elokuvaa. Sali oli täynnä toiseen näytäntöpäivän myötä ja täytyy myöntää, että haju oli se mukainen. Curry, hiki ja muu evästys kävi kyllä nenään, onneksi volyymit oli niin kaakossa, että melkein peittosi hajun. Mukavahan tuota parin tunnin musavideota muuten oli seurailla, tätä englanninkielistä tarjontaa kun ei niin kauheasti ole. Tässäkin näytöksessä kansa hurrasi ja taputti Michaelin lavashow:lle, osan puhuessa sujuvasti puhelimeen samaan aikaan.
Lauantaina kiertelimme hiukan kortteja katselemassa sekä löysimme yhden lamppukaupan lisää. Iltapäivällä otimme tutustumskohteeksi DakshinaChitran, jota voisi ajatukseltaan verrata Seurasaareen eli paikka esitteli kulttuuriperintöä eteläisistä maakunnista. Ihan tutustumsen arvoinen kohde rakennuksineen ja käsityötaitoesittelyineen, tosin tämän oli huomanneet myös lukuisat koululaisryhmät. Marika uskaltautui ottamaan myös henna-tatuoinnin kämmeneen. Eikä ole huonompi paikka tuliaisostostenkaan suhteen.
Luvassa on tänään vuorokauden vesikatko. Desinfioivat talon vesisäiliön, mikä lieneekin tarpeen. Viime aikoin hanasta on putkahdellut veden mukana punaisia langanohuita pikkumatoja, mitä sitten lienevätkään. Toivotaan että tällä käsittelyllä häviävät.
Torstaina onkin sitten luvassa tyttöjen yöretki Bangaloreen. Viiden tunnin junamatka vie meidät Karnatakan maakuntaan, pois Tamil Nadun valvovan silmän alta. It-elämän keskus on ensinnäkin 1000 m korkeudessa eli odotettavissa hieman viileämpää ilmastoa. Samoin shoppailu ja klubbailumahdollisuuksia pitäisi olla hieman toiseen tapaan. Mutta toki täälläkin kaikki ravintolat sulkevat ovensa ilta yhdeltätoista. Huhu kertoo, että keskustassa voi jopa liikkua kävellen, jes!
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Taviselämää
Melkoisen mitäänsanomaton viikko takana. Duunikuviot rullaavat hiljalleen eteenpäin ja kotonakaan ei mitään ihmeempää saatu aikaiseksi. Noh ehkä jotain. Mike aloitti parin viikon joogaurssin, jonka kuntosali jäsenilleen tarjoaa. Tämä joogahommeli ei ole se suurin asia, vaan täysin uutta on Miken herääminen 5:50 joka aamu. En muista lähivuosien ajalta viikkoa pitempää jaksoa jolloin hän olisi tuohon aikaan noussut ylös :). Itsekin tosin heräilee tuon harrasteen takia puolisen tuntia normaalia aikaisemmin, joten aamulla tulee luettua lehti tarkemmin ja lähdettyä myös töihin ajoissa.. Ryhtiliike siis on hetkeksi asettunut taloksi.
Loppuviikon kevennyttyä työhommeleista sopivasti, oli aikaa myös hieman mietiskellä harrastekuvioita. Hankasalmella valmistuvan rodin runkoa pyöriteltiin mielessä ja paperilla hetki jos toinenkin. Kuvat saataneen valmiiksi vielä tulevalla viikolla jos isompia takaiskuja ei satu ajankäytön suhteen. Tästä tulee isoille miehille pieni auto.. Tomille & Co:lle rakenteluintoa pitkiin iltoihin!
Perjantaina illalla oli jälleen suomiperjantain vuoro. Pöytä oli varattu Marriot-hotellista ja paikalle saapui ihan mukavasti väkeä, myös uusia kasvoja. Ruoka osottautui ihan kelvolliseksi. Erityismaininta buffeelle pitää antaa paikan lohilautaselle, sellaista ei täällä ole näkynyt aiemmin. Se oli hyvää! Mumbain vuoden takaisen pommi-iskun jälkeen hotellit kiristivät turvatoimia ja kaikki hotellialueelle ajavat autot syynätään alta ja päältä. Marriotissa näytti olevan myös laiska labradorinnoutaja haistelemassa renkaita. Vai lienekö tarkastuksia kiristetty Chennain poliisille perjantaina tulleen "jotain tapahtuu"-uhkauksen myötä.
Lauantai menikin pitkälti vanhoja tuttuja huonekalukauppoja kierrellessä. Jotain pienempää saimmekin päätettyä tarkemmin ja isommista hankinnoista selvittelimme edelleen vain hintaluokkia. Tuntuu olevan melko selvää, että puusta tehdyt kamppeet maksavat täällä paljon ja ovat laadultaan yleensä kehnoja verrattuna suomalaiseen puusepänosaamiseen. Erittäin hyväksi paikaksi ajattelemamme Indika Creations osoittautui eilen tarkemmassa laatusyynissä ylihintaiseksi keskinkertaisuudeksi. Toki ymmärrämme, että vanhasta ei pidä yrittää tehdä täysin uuden veroista tuotteen "hengen" menettämisen takia. Jos hintalappu osoittaa kuitenkin uuden vastaavan hintaa työn jäljen ollessa normaalitasolla, ei hommassa ole enää mitään järkeä. Tietysti ulkomaalaisille on täällä eri hinnat kuin paikallisille (vaikka joka paikassa toisin väitetäänkin), niin me kuitenkin äänestämme jaloillamme muiden liikkeiden suuntaan, joissa hinta/laatu/palvelu on paremmin kohdallaan. Teak Heirloomsista sekä Arteriorista löysimme myös jotakin uutta ennen näkemätöntä. Palailemme näihin liikkeisiin varmaankin ensi viikon loppupuolella.
Monsuunia on nyt ennustettu alkavaksi 27.-28 pv eli ensi viikolla. No, sateita ei olla juuri saatukaan ja seudun vesivarastot ovat ennätysalhaalla. Myös lehtikirjoitusten mukaan ruoan hinta on korkealla ja jopa ruokapula voi reportterin mukaan uhata. Täällä on myös sanonta, että monsuuniaikana ei sada, vaan tulvii. Vettä todennäköisesti tulee sen verran rankasti, ettei hiekan täyttämät viemärit juuri mitään vedä. Mutta kumisaappaat on kaapissa odottamassa, niin ei tarvitse varvassandaalilla sitten vesimoskassa kiitää. Lämpöähän täällä edelleen on riittänyt 35 asetta päivällä ja sellainen 24 yöllä.
Loppuviikon kevennyttyä työhommeleista sopivasti, oli aikaa myös hieman mietiskellä harrastekuvioita. Hankasalmella valmistuvan rodin runkoa pyöriteltiin mielessä ja paperilla hetki jos toinenkin. Kuvat saataneen valmiiksi vielä tulevalla viikolla jos isompia takaiskuja ei satu ajankäytön suhteen. Tästä tulee isoille miehille pieni auto.. Tomille & Co:lle rakenteluintoa pitkiin iltoihin!
Perjantaina illalla oli jälleen suomiperjantain vuoro. Pöytä oli varattu Marriot-hotellista ja paikalle saapui ihan mukavasti väkeä, myös uusia kasvoja. Ruoka osottautui ihan kelvolliseksi. Erityismaininta buffeelle pitää antaa paikan lohilautaselle, sellaista ei täällä ole näkynyt aiemmin. Se oli hyvää! Mumbain vuoden takaisen pommi-iskun jälkeen hotellit kiristivät turvatoimia ja kaikki hotellialueelle ajavat autot syynätään alta ja päältä. Marriotissa näytti olevan myös laiska labradorinnoutaja haistelemassa renkaita. Vai lienekö tarkastuksia kiristetty Chennain poliisille perjantaina tulleen "jotain tapahtuu"-uhkauksen myötä.
Lauantai menikin pitkälti vanhoja tuttuja huonekalukauppoja kierrellessä. Jotain pienempää saimmekin päätettyä tarkemmin ja isommista hankinnoista selvittelimme edelleen vain hintaluokkia. Tuntuu olevan melko selvää, että puusta tehdyt kamppeet maksavat täällä paljon ja ovat laadultaan yleensä kehnoja verrattuna suomalaiseen puusepänosaamiseen. Erittäin hyväksi paikaksi ajattelemamme Indika Creations osoittautui eilen tarkemmassa laatusyynissä ylihintaiseksi keskinkertaisuudeksi. Toki ymmärrämme, että vanhasta ei pidä yrittää tehdä täysin uuden veroista tuotteen "hengen" menettämisen takia. Jos hintalappu osoittaa kuitenkin uuden vastaavan hintaa työn jäljen ollessa normaalitasolla, ei hommassa ole enää mitään järkeä. Tietysti ulkomaalaisille on täällä eri hinnat kuin paikallisille (vaikka joka paikassa toisin väitetäänkin), niin me kuitenkin äänestämme jaloillamme muiden liikkeiden suuntaan, joissa hinta/laatu/palvelu on paremmin kohdallaan. Teak Heirloomsista sekä Arteriorista löysimme myös jotakin uutta ennen näkemätöntä. Palailemme näihin liikkeisiin varmaankin ensi viikon loppupuolella.
Monsuunia on nyt ennustettu alkavaksi 27.-28 pv eli ensi viikolla. No, sateita ei olla juuri saatukaan ja seudun vesivarastot ovat ennätysalhaalla. Myös lehtikirjoitusten mukaan ruoan hinta on korkealla ja jopa ruokapula voi reportterin mukaan uhata. Täällä on myös sanonta, että monsuuniaikana ei sada, vaan tulvii. Vettä todennäköisesti tulee sen verran rankasti, ettei hiekan täyttämät viemärit juuri mitään vedä. Mutta kumisaappaat on kaapissa odottamassa, niin ei tarvitse varvassandaalilla sitten vesimoskassa kiitää. Lämpöähän täällä edelleen on riittänyt 35 asetta päivällä ja sellainen 24 yöllä.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Tanen ja Lauran lomaviikko tuli päätökseen perjataina. Perjantain ollessa jonkin asteinen vapaapäivä myös osalle töissäkäyvistä, päätettiin se käyttää viimeisten tuliaisten ja Diwalin seuraamiseen. Mukaan tarttui vielä "kissanruokaa", eli paikallisia enemmän tai vähemmän maustettuja raksuja sekä jotakin muuta pienempää kamaa. Poikkesimme myös iltasellaan ECR:n varrella olevassa "huvipuistossa", joka oli ikäänkuin avattu meitä varten - paikka oli lähes autio.. Kummallista, että nämä paikalliset eivät osaa yhdistää useampaa juttua samaan paikkaan houkutellakseen lisää populaa. Esim. ilotulitus tai isompaa keikkaa voisi kuvitella tällaiseen huvipuistoon, jossa puitteet olisivat jo luonnostaan kunnossa. Valokuviakin kerittiin käydä ottamassa päivän mittaan mm naapureista, kuskista sekä vartijasta. Porttivahdille vietiin kupillinen Diwali makeisia sekä täysi kippo aiemmin mainitua kissanruokaa. Ilmeestä päätellen vartija oli tyytyväinen saamaansa "lahjaan".
Seurasimme perjantai-illan ilotulitusta talomme katolta. Rätinää ja pauketta riitti lähes läpi yön, mutta hienoimmat pommit oli kuitenkin säästetty lauantaita varten, joka olikin varsinainen juhlapäivä. Koitimme napsia kuvia hienoimmista raketeista, mutta hankalaa se tuntui olevan :)). Yöllä kahden aikaan vieraat sitten poistuivat Chennain lämmöstä kohti Lontoota sekä sieltä edelleen Helsinkiin.
Seuraava päivä eli lauantai menikin sitten enemmissä määrin lepäillessä ja toipuessa yön valvomisesta. Lauantai-iltana jatkoimme siitä mihin perjantaina jäimme, eli seurailimme parin kolmen tunnin mittaista jatkuvaa ja koko taivaan täyttävää ilotulitusta. Se oli kyllä hienoa katsottavaa kaiken kaikkiaan. Perjantai-iltaan verrattuna näyttävyys oli vähintään kymmenkertainen.. Iltapävällä tekemämme kävelylenkin jälkeen kadut olivat täynnä paperisilppua ja nyt tänään sunnuntaina voi vain kuvitella kuinka paljon roskaa on tullut lisää. Ei käy siivoojia kateeksi - talojen asukkaathan eivät roskia täällä siivoa ja katuharjahan on ainoa työväline, jolla niitä siivoillaan.. Yhtenä asiana koko viikonlopusta voisi mainita todella vähäisen järjen käytön paukuttelun suhteen. Tulitteiden vaaroista ja oikeasta käytöstä kyllä puhutaan ympäriinsä, mutta toimenpiteet ovat käytännössä pyöreä nolla. Kaiken lisäksi paukut ovat täällä järeitä meikäläisiin verrattuna ja ilman minkäänlaista järjen hiventä käytettynä ne ovat iso riski kaikille lähellä olijoille. Turvallisuushan tulee täällä aina joka asiassa kakkosena ja sen kyllä näkee.. Nyt sen sai jokainen lukea esim. lehdistä mitä huolimattomuus ymm voi aiheuttaa: reilu 30 henkeä kuoli tulitteiden myyntipisteen palossa ja ties kuinka monta vammautui muissa pienemmissä kämmeissä..
Sunnuntain ohjelmaan kuuluu vielä Hash, joka on järjestetty tällä kertaa Shastri Nagarissa, noin parin kilometrin päässä meiltä. Kaupunki juoksu/kävelylenkki luultavasti tulossa. Ensi viikolla pitäisi sitten olla itse käppäilemässä joukon vetäjänä, joten saapa nähdä mitä siitä seuraa. Tänään varmasti kuullaan lisää asiasta.
Seuraavia vieraita odotellaan myös, kukahan uskaltautuisi?
Seurasimme perjantai-illan ilotulitusta talomme katolta. Rätinää ja pauketta riitti lähes läpi yön, mutta hienoimmat pommit oli kuitenkin säästetty lauantaita varten, joka olikin varsinainen juhlapäivä. Koitimme napsia kuvia hienoimmista raketeista, mutta hankalaa se tuntui olevan :)). Yöllä kahden aikaan vieraat sitten poistuivat Chennain lämmöstä kohti Lontoota sekä sieltä edelleen Helsinkiin.
Seuraava päivä eli lauantai menikin sitten enemmissä määrin lepäillessä ja toipuessa yön valvomisesta. Lauantai-iltana jatkoimme siitä mihin perjantaina jäimme, eli seurailimme parin kolmen tunnin mittaista jatkuvaa ja koko taivaan täyttävää ilotulitusta. Se oli kyllä hienoa katsottavaa kaiken kaikkiaan. Perjantai-iltaan verrattuna näyttävyys oli vähintään kymmenkertainen.. Iltapävällä tekemämme kävelylenkin jälkeen kadut olivat täynnä paperisilppua ja nyt tänään sunnuntaina voi vain kuvitella kuinka paljon roskaa on tullut lisää. Ei käy siivoojia kateeksi - talojen asukkaathan eivät roskia täällä siivoa ja katuharjahan on ainoa työväline, jolla niitä siivoillaan.. Yhtenä asiana koko viikonlopusta voisi mainita todella vähäisen järjen käytön paukuttelun suhteen. Tulitteiden vaaroista ja oikeasta käytöstä kyllä puhutaan ympäriinsä, mutta toimenpiteet ovat käytännössä pyöreä nolla. Kaiken lisäksi paukut ovat täällä järeitä meikäläisiin verrattuna ja ilman minkäänlaista järjen hiventä käytettynä ne ovat iso riski kaikille lähellä olijoille. Turvallisuushan tulee täällä aina joka asiassa kakkosena ja sen kyllä näkee.. Nyt sen sai jokainen lukea esim. lehdistä mitä huolimattomuus ymm voi aiheuttaa: reilu 30 henkeä kuoli tulitteiden myyntipisteen palossa ja ties kuinka monta vammautui muissa pienemmissä kämmeissä..
Sunnuntain ohjelmaan kuuluu vielä Hash, joka on järjestetty tällä kertaa Shastri Nagarissa, noin parin kilometrin päässä meiltä. Kaupunki juoksu/kävelylenkki luultavasti tulossa. Ensi viikolla pitäisi sitten olla itse käppäilemässä joukon vetäjänä, joten saapa nähdä mitä siitä seuraa. Tänään varmasti kuullaan lisää asiasta.
Seuraavia vieraita odotellaan myös, kukahan uskaltautuisi?
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Ekat suomivieraat
Chennain peti ja puuro aloitti toimintansa tällä viikolla. Tane ja Laura saapuivat syysloman viettoon "takuulämpöön". Viikonloppu polkaistiin käyntiin muutaman unitunnin jälkeen krokojen katsonnalla ja Bengalin lahden laineissa Idealilla, eikä väsymyksestä ollut juuri tietoa. Samalla Suomesta aukesi varsinainen ilmasilta, eipä laukuissa paljon tuliaisten lisäksi muuta mahtunut olemaankaan. Toki kevyt vaatetus ei paljoa paina ja täältä löytyy matkalaukun täytettä paluumatkalle. Niinpä pulsaattorimme saa kohta ruoaksi Bio Luvilia, josko lakanoiden keltainen värikin hieman kirkastuisi. Pakastin täynnä ruisleipää, oltermannia, metukkaa, irtokarkkeja yms. joten kyllä nyt taas kelpaa. Ja parasta on saada viikoksi seuraa ja olla itsekin ihan turistina!
Sunnuntaina suuntasimme koko poppoolla Vandalurin eläinpuistoon. Useampi kilometri tuli talsittua aikamoisessa heltessä. Puisto oli kohtuullisessa kunnossa, jotkut eläimet vaan niin kaukana aitauksen peränurkassa, että kiikareista olisi ollut hyötyä. Kiva kuitenkin että eläimillä on tilaa. Lintuja, mateljoita, apinoita, kissaeläimiä, kirahveja ja muutama karhukin tuli nähtyä. Ja toki joukkueemme oli nähtävyys myös paikallisille. Ehkä olisi hetkeksi pitänyt pysähtyä huilimaan johonkin tyhjään häkkiin. Iltapäivän päätteeksi huristeltiin vielä Marina beachille haistelemaan sunnuntain tunnelmaa ja kastamaan varpaita tälläkin rannalla.
Maanantaina Henkan suunnattua töihin muu joukkue lähti viettämään raskaan sarjan shoppauspäivää Citycenterille. Kaikenlaista nyssäkkää tarttui matkaan ja rupioistakin pääsi eroon. Illalla päädyimme Flamingoon syömään, joka osoittautuikin pure vege-paikaksi, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan. Henkka hiukan epäili listan ruokia halvan hinnan takia, mutta ihan turhaan. Neljän hengen mahat tuli kympillä täyteen.
Tiistaina oli Mamallapuramin vuoro ja kohtuullisen kuuma kierros kivitemppeleillä. Päivän kruunasi lounas Temple bay-hotellin Warf-ravintolassa, joka oli aivan rantahiekalla. Viiden tähden hotellin palvelu oli huvittavankin ylitsevuotavaista. Harvemmin lounaalla tuodaan alkudrinkkejä, kosteita pyyhkeitä ja ties mitä. Läksiäisiksi saatiin vielä Lauran kanssa simpukkarannekorut. No, tästä elämyksestä kympin per nokka ei kai ollut liikaa. Henkka oli kotona mahapöpön kourissa, mutta onneksi pieni kuume selätti tuon vihulaisen ja yön aikana tapahtui ihmeparaneminen.
Viikonloppuna edessä on yksi Intian kalenterin pääjuhlista, Divali. Silloin sytytellään kynttilöitä pimeyden voittamiseksi ja juhlitaan valoa. Myös ilotulitteet ja kaikenlaset pikkupommit kuuluvat asiaan. Myyntikojuja onkin ilmestynyt kuin sieniä sateella tien varsiin. Ja onhan pommien toimivuutta jo alettu kokeillakin lähikaduilla. Myöskin kuskimme Shankar intaantui kysymään lainaa Divalin ym. muiden syiden takia. Tuota hänen toivomaa 10 000 rupiaa ei kuitenkaan ihan uskallettu antaa, 5 000 on vielä hänen maksettavissa takaisinkin, kun vähentää tonnin kuussa palkasta. Jotta johan tässä reilu kuukausi meinkin uuden kuskin kanssa... Tuntuu kovin olevan maan tapa. Tänään kävi myös toinen hassu juttu kuskiin liittyen. Oltiin tultu shoppailukierrokselta ja hypättiin kotiportilla kyydistä, ohjeistaen Shankar takaisin toimistolle. 15 min myöhemmin heppu kurvaa kotikatumme ohi, kun olin menossa salille, joku tuntematon jeppe kyydissä. Olisko joku sivutoiminen kuljetusbisnes laitettu pystyyn? No, täytynee ottaa asia puheeksi mistä mahdollisesti oli kyse.
Sunnuntaina suuntasimme koko poppoolla Vandalurin eläinpuistoon. Useampi kilometri tuli talsittua aikamoisessa heltessä. Puisto oli kohtuullisessa kunnossa, jotkut eläimet vaan niin kaukana aitauksen peränurkassa, että kiikareista olisi ollut hyötyä. Kiva kuitenkin että eläimillä on tilaa. Lintuja, mateljoita, apinoita, kissaeläimiä, kirahveja ja muutama karhukin tuli nähtyä. Ja toki joukkueemme oli nähtävyys myös paikallisille. Ehkä olisi hetkeksi pitänyt pysähtyä huilimaan johonkin tyhjään häkkiin. Iltapäivän päätteeksi huristeltiin vielä Marina beachille haistelemaan sunnuntain tunnelmaa ja kastamaan varpaita tälläkin rannalla.
Maanantaina Henkan suunnattua töihin muu joukkue lähti viettämään raskaan sarjan shoppauspäivää Citycenterille. Kaikenlaista nyssäkkää tarttui matkaan ja rupioistakin pääsi eroon. Illalla päädyimme Flamingoon syömään, joka osoittautuikin pure vege-paikaksi, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan. Henkka hiukan epäili listan ruokia halvan hinnan takia, mutta ihan turhaan. Neljän hengen mahat tuli kympillä täyteen.
Tiistaina oli Mamallapuramin vuoro ja kohtuullisen kuuma kierros kivitemppeleillä. Päivän kruunasi lounas Temple bay-hotellin Warf-ravintolassa, joka oli aivan rantahiekalla. Viiden tähden hotellin palvelu oli huvittavankin ylitsevuotavaista. Harvemmin lounaalla tuodaan alkudrinkkejä, kosteita pyyhkeitä ja ties mitä. Läksiäisiksi saatiin vielä Lauran kanssa simpukkarannekorut. No, tästä elämyksestä kympin per nokka ei kai ollut liikaa. Henkka oli kotona mahapöpön kourissa, mutta onneksi pieni kuume selätti tuon vihulaisen ja yön aikana tapahtui ihmeparaneminen.
Viikonloppuna edessä on yksi Intian kalenterin pääjuhlista, Divali. Silloin sytytellään kynttilöitä pimeyden voittamiseksi ja juhlitaan valoa. Myös ilotulitteet ja kaikenlaset pikkupommit kuuluvat asiaan. Myyntikojuja onkin ilmestynyt kuin sieniä sateella tien varsiin. Ja onhan pommien toimivuutta jo alettu kokeillakin lähikaduilla. Myöskin kuskimme Shankar intaantui kysymään lainaa Divalin ym. muiden syiden takia. Tuota hänen toivomaa 10 000 rupiaa ei kuitenkaan ihan uskallettu antaa, 5 000 on vielä hänen maksettavissa takaisinkin, kun vähentää tonnin kuussa palkasta. Jotta johan tässä reilu kuukausi meinkin uuden kuskin kanssa... Tuntuu kovin olevan maan tapa. Tänään kävi myös toinen hassu juttu kuskiin liittyen. Oltiin tultu shoppailukierrokselta ja hypättiin kotiportilla kyydistä, ohjeistaen Shankar takaisin toimistolle. 15 min myöhemmin heppu kurvaa kotikatumme ohi, kun olin menossa salille, joku tuntematon jeppe kyydissä. Olisko joku sivutoiminen kuljetusbisnes laitettu pystyyn? No, täytynee ottaa asia puheeksi mistä mahdollisesti oli kyse.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Puoliväli
Torstain työpäivä huipentui kakunleikkaustilaisuuteen, sunnuntainahan olisi Henkan synttärit. Mike toi paikalle vielä Sri Krishna sweetin palleroita. Suunnillenhan ohjelma meni niin, että Henkka leikkasi kakusta palan, jonka jälkeen taputettiin. Sitten sai kaikki 40 muuta tulla kakun kimppuun ja sekunnin kaikki näyttikin menevän hyvässä järjestyksessä, kunnes kaikki olikin pallona kauhomassa kakkua käsineen. Uskomatonta. Nyt oli varattu paikalle myös kertakäyttölusikoita, joita jotkut Henkan esimerkin siivittämänä käyttikin. Sridar ojensi myös lahjan nahkaputkilosta, josta paljastui mustekynä. Tilaisuus oli ohi noin viidessä minuutissa eli ei taida seurustelu kuulua näihin juhliin. Tosin porukalla alkoi olla kotiin lähdön aikakin pitkää viikonloppua viettämään.
Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä Herra Gandhin synttäreiden kunniaksi. Kävimme kävelemässä Marina Beachilla, jossa kyseisen jepen patsas oli saanut kuukkameren ympärilleen. Muutenkin porukkaa tuntui olevan paljon liikkeellä auringon laskun aikaan. Tutkailimme samalla Marinalla olevia monumentteja ja taas päästiin inkkareiden pakollisiin valokuviin.
Talossamme on kuusi asuntoa, joten suht hyvin kaikki tietää ketä missäkin asuu. Yläpuolella asuu yksi intialaismummo, joka usein hiippailee tässä pienessä pihassa nurkasta toiseen, eikä kiinnitä meihin mtään huomiota, saati tervehdi. Nyt sitten tuli herääminen kun sattui ulko-ovella vastatusten Sitten alkoi polpotus, kielestäkään ei ole varmuutta, hindiä, tamilia? Juttua tuli useita minuutteja ihan taukoamatta, vaikka yritettiin kuinka selittää väliin, että ymmärretään vain englantia. Se ei näyttänyt mummoa huolettavan yhtään. Kertakaikkiaan meinas siinä pokka pettää ja oli pakko vaan jatkaa matkaa.
Vierashuoneen ilmastoinnin asennus (siis sen järjestäminen) aloitettiin hyvissä ajoin viime viikolla. Mike odotteli torstain kotona kun lupasivat tulla aamupäivästä. Eipä tulleet. Sitten kasin maissa illalla kun oltiin syömässä, niin soittivat että nyt oltais ovella. Neuvottiin tulemaan huomenna uudelleen. Perjantaina sitten pari jeppeä toi laitteen paikalle ja hiukka myöhemmin pari "puuseppää" tuli asentamaan laatikkoa ikkunaan. Myös sähkärin piti seurata vanavedessä, mutta eipä kuulunut. No nyt sitten maanataina saatiin virtaakin koneeseen, vielä tuo letkujen asennus on hieman vaiheessa, kun totesin että ei se voi jäädä tuhon lattialle roikkumaan. Jeppe teippaili kauniilla vihreällä teipillä sitä kiinni ja jälki oli kun ekaluokkalaisen askartelua. Näytin toisen makkarin siistimpää jälkeä ja sähkäri sanoi tulevansa huomenna uudelleen, toivottavasti tarvikkeiden kera.
Lauantaina seikkailtiin taas uusiin suuntiin ja lähdettiin ajelemaan 60 km kohti pohjoista. Hyvin summittaisella kartalla näkyi Pulicat-lake, joka olisi jonkunlaista luonnonpuistoaluetta, pääasiassa lintujen bongailuun soveltuvaa. Pulicat olikin paikan vanha nimi, joten ei kuski tai muut paikan lähistöllä asuneet, joilta tietä kysyttiin, oikein tienneet sijaintia. Useampien harhailujen ja vihdoin paikallisen poliisin neuvoin pääsimme perille tai siis ainakin sinne päin mihin piti. Ajoimme peri-intialaisen kylän läpi kalastajarantaan, jossa haju oli aika sanoin kuvaamaton. Jätevedet loruivat mökeistä rantaan ja kalojen kuivatus auringossa antoi huippuaromit mestalle. Bongattiin kuitenkin pelikaaneja ja muita lintuja sekä rapuja. Veneilemällä olisi varmasti nähty enemmänkin ja kyytien tarjoajia riitti. Veneet oli aika mielenkiintoisia kapistuksia, mutta vesi onneksi oli tosi matalaa. Meille tarjottiin omaa paattia 500 rupialla, varmasti täyteen ahdettuun turistijollaan pääsi aika paljon edullisemmin. Istuimena näytti olevan 5 cm paksua puupulikkaa. Next time.
Reissu oli mielenkiitoinen, vaikka Pulicat ei meitä nyt ihan vakuuttanutkaan luontoarvoillaan. Matkan varrelle osui riisiviljelmiä, joihin ensin pumpattiin vettä, pehmitettiin pohjaa härillä tai traktorilla ja sitten käsipelissä istutettiin riisintaimet. Tästä on tehomaatalous vielä aika kaukana. Toinen sadonkoruuhavainto tehtiin päätiellä, jonka toinen kaista oli pyhitetty "heinän kuivaamiselle". Kuski totesi, että on sambarin sadonkorjuun aika, olisko siis ollut joku mauste, jota "puitiin" ja kuivatettiin tässä. Tiehän oli hommaan ihan passeli paikka.
Useamman tunnin autossa istumisen jälkeen päätettiin koettaa Kalakshteran puistoon kävelemään, kun se perjantaina oli ollut Gandhin synttäreiden takia kiinni. Autolla päräytettiin sisälle porteista ja parkkeerattin puiden katveeseen. Jokunen kymmen metriä ehdittiin kävelläkin kun vartija tuli ilmoittamaan että nyt ei kävely onnistu. Kello oli puoli viisi ja kävelyaika puoli kuudesta puoli kahdeksaan. Yhden kerran yritettiin puistoon seitsemältä, mutta ei päästy kun olivat jo sulkemassa. Toisen kerran taas Henkan shortsit estivät etenemisen, kun piti olla pitkät housut. En tiedä, voiko näitä vähäisiä liikkumismahdollisuuksia tehdä enää tämän vaikeammaksi. Toteisin, että puoli vuotta, sitten voi Suomessa liikkua missä vaan ja mihin aikaan vaan!
Sunnuntaina rentoiltiin kotona ja ajatus oli lähteä illaksi Hash-tapahtumaan edellissunnuntain tavoin. Nyt olisi kyseessä Mylapore ja heritage walk eli kaupungin ytimeen tutkimaan paikkoja kävellen. Edellisen päivän ohjeistuksesta huolimatta kuskia ei kuulunut paikalle, eikä vastausta lukuisiin puhelinsoittoihin. Niinpä jäi hash väliin. Saas nähdä minkälaisen selityksen on tänään antanut Henkalle. Olisi voinut tietysti launataina mainita asiasta, jos ei sunnuntai käy... No, illalla joka tapauksessa poksautettiin Marikan tuoma skumppa, syötiin kakkua ja unohdettiin murehtiminen.
Tuntuu kuin kaikissa hommissa olisi joku puolen vuoden taantuma, kestänkö tätä vielä toiset puoli vuotta? Ikävöin ihmisiä, tapahtumia, liikkumisen vapautta ja omia tavaroita. Moni on varmaan nähnyt leffan Nousukausi, jossa pariskunta lähtee pienelle seikkailumatkalle ja päätyvät Myllypuron lähiöön luovutettuaan käytännössä kaiken omaisuuden identiteettivarkaaksi ilmenevälle matkanjärjestäjälle. Ajottain tulee täällä hieman leffan kaltainen fiilis. Mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Samalla rohkeudella jolla tänne lähdettiin mennään myös eteenpäin. Intialla on vielä puoli vuotta aikaa näyttää parhaat puolensa. Ja onni on sekin, että on mitä ikävöidä.
Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä Herra Gandhin synttäreiden kunniaksi. Kävimme kävelemässä Marina Beachilla, jossa kyseisen jepen patsas oli saanut kuukkameren ympärilleen. Muutenkin porukkaa tuntui olevan paljon liikkeellä auringon laskun aikaan. Tutkailimme samalla Marinalla olevia monumentteja ja taas päästiin inkkareiden pakollisiin valokuviin.
Talossamme on kuusi asuntoa, joten suht hyvin kaikki tietää ketä missäkin asuu. Yläpuolella asuu yksi intialaismummo, joka usein hiippailee tässä pienessä pihassa nurkasta toiseen, eikä kiinnitä meihin mtään huomiota, saati tervehdi. Nyt sitten tuli herääminen kun sattui ulko-ovella vastatusten Sitten alkoi polpotus, kielestäkään ei ole varmuutta, hindiä, tamilia? Juttua tuli useita minuutteja ihan taukoamatta, vaikka yritettiin kuinka selittää väliin, että ymmärretään vain englantia. Se ei näyttänyt mummoa huolettavan yhtään. Kertakaikkiaan meinas siinä pokka pettää ja oli pakko vaan jatkaa matkaa.
Vierashuoneen ilmastoinnin asennus (siis sen järjestäminen) aloitettiin hyvissä ajoin viime viikolla. Mike odotteli torstain kotona kun lupasivat tulla aamupäivästä. Eipä tulleet. Sitten kasin maissa illalla kun oltiin syömässä, niin soittivat että nyt oltais ovella. Neuvottiin tulemaan huomenna uudelleen. Perjantaina sitten pari jeppeä toi laitteen paikalle ja hiukka myöhemmin pari "puuseppää" tuli asentamaan laatikkoa ikkunaan. Myös sähkärin piti seurata vanavedessä, mutta eipä kuulunut. No nyt sitten maanataina saatiin virtaakin koneeseen, vielä tuo letkujen asennus on hieman vaiheessa, kun totesin että ei se voi jäädä tuhon lattialle roikkumaan. Jeppe teippaili kauniilla vihreällä teipillä sitä kiinni ja jälki oli kun ekaluokkalaisen askartelua. Näytin toisen makkarin siistimpää jälkeä ja sähkäri sanoi tulevansa huomenna uudelleen, toivottavasti tarvikkeiden kera.
Lauantaina seikkailtiin taas uusiin suuntiin ja lähdettiin ajelemaan 60 km kohti pohjoista. Hyvin summittaisella kartalla näkyi Pulicat-lake, joka olisi jonkunlaista luonnonpuistoaluetta, pääasiassa lintujen bongailuun soveltuvaa. Pulicat olikin paikan vanha nimi, joten ei kuski tai muut paikan lähistöllä asuneet, joilta tietä kysyttiin, oikein tienneet sijaintia. Useampien harhailujen ja vihdoin paikallisen poliisin neuvoin pääsimme perille tai siis ainakin sinne päin mihin piti. Ajoimme peri-intialaisen kylän läpi kalastajarantaan, jossa haju oli aika sanoin kuvaamaton. Jätevedet loruivat mökeistä rantaan ja kalojen kuivatus auringossa antoi huippuaromit mestalle. Bongattiin kuitenkin pelikaaneja ja muita lintuja sekä rapuja. Veneilemällä olisi varmasti nähty enemmänkin ja kyytien tarjoajia riitti. Veneet oli aika mielenkiintoisia kapistuksia, mutta vesi onneksi oli tosi matalaa. Meille tarjottiin omaa paattia 500 rupialla, varmasti täyteen ahdettuun turistijollaan pääsi aika paljon edullisemmin. Istuimena näytti olevan 5 cm paksua puupulikkaa. Next time.
Reissu oli mielenkiitoinen, vaikka Pulicat ei meitä nyt ihan vakuuttanutkaan luontoarvoillaan. Matkan varrelle osui riisiviljelmiä, joihin ensin pumpattiin vettä, pehmitettiin pohjaa härillä tai traktorilla ja sitten käsipelissä istutettiin riisintaimet. Tästä on tehomaatalous vielä aika kaukana. Toinen sadonkoruuhavainto tehtiin päätiellä, jonka toinen kaista oli pyhitetty "heinän kuivaamiselle". Kuski totesi, että on sambarin sadonkorjuun aika, olisko siis ollut joku mauste, jota "puitiin" ja kuivatettiin tässä. Tiehän oli hommaan ihan passeli paikka.
Useamman tunnin autossa istumisen jälkeen päätettiin koettaa Kalakshteran puistoon kävelemään, kun se perjantaina oli ollut Gandhin synttäreiden takia kiinni. Autolla päräytettiin sisälle porteista ja parkkeerattin puiden katveeseen. Jokunen kymmen metriä ehdittiin kävelläkin kun vartija tuli ilmoittamaan että nyt ei kävely onnistu. Kello oli puoli viisi ja kävelyaika puoli kuudesta puoli kahdeksaan. Yhden kerran yritettiin puistoon seitsemältä, mutta ei päästy kun olivat jo sulkemassa. Toisen kerran taas Henkan shortsit estivät etenemisen, kun piti olla pitkät housut. En tiedä, voiko näitä vähäisiä liikkumismahdollisuuksia tehdä enää tämän vaikeammaksi. Toteisin, että puoli vuotta, sitten voi Suomessa liikkua missä vaan ja mihin aikaan vaan!
Sunnuntaina rentoiltiin kotona ja ajatus oli lähteä illaksi Hash-tapahtumaan edellissunnuntain tavoin. Nyt olisi kyseessä Mylapore ja heritage walk eli kaupungin ytimeen tutkimaan paikkoja kävellen. Edellisen päivän ohjeistuksesta huolimatta kuskia ei kuulunut paikalle, eikä vastausta lukuisiin puhelinsoittoihin. Niinpä jäi hash väliin. Saas nähdä minkälaisen selityksen on tänään antanut Henkalle. Olisi voinut tietysti launataina mainita asiasta, jos ei sunnuntai käy... No, illalla joka tapauksessa poksautettiin Marikan tuoma skumppa, syötiin kakkua ja unohdettiin murehtiminen.
Tuntuu kuin kaikissa hommissa olisi joku puolen vuoden taantuma, kestänkö tätä vielä toiset puoli vuotta? Ikävöin ihmisiä, tapahtumia, liikkumisen vapautta ja omia tavaroita. Moni on varmaan nähnyt leffan Nousukausi, jossa pariskunta lähtee pienelle seikkailumatkalle ja päätyvät Myllypuron lähiöön luovutettuaan käytännössä kaiken omaisuuden identiteettivarkaaksi ilmenevälle matkanjärjestäjälle. Ajottain tulee täällä hieman leffan kaltainen fiilis. Mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Samalla rohkeudella jolla tänne lähdettiin mennään myös eteenpäin. Intialla on vielä puoli vuotta aikaa näyttää parhaat puolensa. Ja onni on sekin, että on mitä ikävöidä.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Madras hash
Madras hash oli paljon enemmän kuin odotimme. Tapahtumasta oli kuultu paljon, mutta nyt päästiin itse kokemaan koko hauskuus. Lyhyesti hash on sosiaalinen liikuntatapahtuma, jossa merkattua reittiä voi kävellä, hölkätä tai juosta halunsa mukaan. Hash-tapahtumia järjestetään joka sunnuntai, aina eri paikassa vaihtelevalla etäisyydellä Chennaista. Nyt vuorossa oli urbaania menoa kaupunkiympäristössä. Kokoonnuimme neljältä Kasturba Nagariin (n.2 km kotoa) eräälle pihalle. Geimit piti alkaa puoli viisi, mutta siinä viiden maissa paikalliseen tapaan päästiin liikkeelle. Älämölöstä piti huolta muutama torvi, joita "jänikset" eli reitin aamupäivällä tehneet tyypit huudattivat urakalla. N.40 osallistujaa lähtivät liikkeelle osa juosten, osa kävellen. Tässä helteessä kävelykin on ihan hyvä saavutus, olihan tuo "alkulämmä" saatu jo päälle kun kotoa patikoimme pelipaikalle. Reissu alkoi (monellekin ensimmäisellä) mertomatkalla, jolla ajoimme eteläiselle päättärille. Koko radanvarsi on täyttä slummia ja vieressä kiemurteleva joki järkyttävässä jätelastissa. Metron ovet tietysti on selällään koko matkan ajan (vai oliko niitä ollenkaan). Nyt myös selvisi syy, miksi porukka niin hanakasti pitäytyy siinä oviaukolla. Paras tuuletus löytyy tästä ja nopea poistuminen on mahdollista. Metro kun pysähtyy vain 10 sek, joten jos et siinä ajassa pääse ulos/ sisään niin harmi. Mutta näin sunnuntaina mitään tunkua ei ollut, eikä kenenkään tarvinnut kiivetä katolle tai roikkua ulkopuolella. Metro kuten asematkin oli aika hurjassa kunnossa, mutta kokemus tämäkin, jota tuskin olisi tullut ilman tätä seuruetta.
Mihinkään savannille emme päätyneet vaan lenkki oli vedetty slummien ja "tyhjien" alueiden läpi. Pojat pelaili näillä mutakentillä krikettiä sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Marssiva joukkomme sai paikallisten katseita osakseen. Varsinkin, kun ylitimme kaikesta jätemateriaalista kyhätyn sillan yhden jäteojan yli, olimme varsinainen nähtävyys. Hieman jännitti, mihin voi astua. Pudotus ei ollut suuri eikä vesi syvä, mutta sen näköistä että ei olisi tullut mieleen tipppua! Noin puolivälissä lenkkiä mustat pilvet sitten tavoitti meidät ja laski veden niskaamme. Eipä taas ole satanut aikoihin, joten nyt sitten oli erinomainen sauma! Vettä tuli kuin suihkusta tai saavista vaakasuoraan paremminkin. Otimme jo muutaman juoksuaskeleenkin, mutta totesimme sen aika nopeasti hyödyttömäksi, olimme läpimärkiä. Urhoollisesti kiersimme lenkin ja ylitimme takaisin tullessa saman sillan, tosin nyt vauhdikkaammin. Oikaisimme vielä suuren maantiesillan ali, jossa oli oma slummikylänsä ja vesi juoksi suoraan sisään peltikyhäelmiin. Täällä siis oikeasti asuu ihmisiä, hurjaa. Puikkelehdimme todella matalalla olevien sähköjohtojen ali hökkeleiden välistä ja saimme niskaamme aikamoisen vesiryöpyn aina sillan palkkien välistä, suoraan yläpuolella olevalta ajotieltä. Asukkaat saavat täällä aikamoisen metelin kaupan päälle...
Vihdoin päästiin takaisin metroaseman suojiin taivaan salamoidessa. Yksi porukka oli ottanut bussin ja 10 min matka jälkeen huomanneet sen menevän väärään suuntaan, joten ei auttanut kuin patikoida takaisin pitemmän kautta... Märkin T-paitoinemme saimme taas aivan avointa tuijotusta paikallisten taholta. Osittain ihan syystä. Varsinkin köyhimmillä alueilla löytyy porukkaa, jotka eivät ole koskaan aiemmin vaaleaihoisia nähneet. Metromatka taittui säätä naureskellessa ja sosialisointi jatkui biletalon kattoterassilla. Ohjelmassa oli lauluja, olutta ja suuren jääpalan päällä istumista, milloin sinne kutsuttiin järjestäjät, jänikset, uudet tulijat, kännykän käyttäjät... Henkka nakitettiin lopuksi parin viikon päästä olevan hashin jänikseksi. Lopuksi maistelimme paikallisia ruokia, joita "pitopalvelun" pojat lämmitti muurikalla, kasviskastikemössöjä, salaattia, parathaa ja sämpylöitä. Siinähän tuo iltapäivä vierähti puoli ysiin saakka. Hash on siis hyvä keino saada ohjelmaa sunnuntaihin -ja sen on aika moni täällä huomannut.
Mihinkään savannille emme päätyneet vaan lenkki oli vedetty slummien ja "tyhjien" alueiden läpi. Pojat pelaili näillä mutakentillä krikettiä sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Marssiva joukkomme sai paikallisten katseita osakseen. Varsinkin, kun ylitimme kaikesta jätemateriaalista kyhätyn sillan yhden jäteojan yli, olimme varsinainen nähtävyys. Hieman jännitti, mihin voi astua. Pudotus ei ollut suuri eikä vesi syvä, mutta sen näköistä että ei olisi tullut mieleen tipppua! Noin puolivälissä lenkkiä mustat pilvet sitten tavoitti meidät ja laski veden niskaamme. Eipä taas ole satanut aikoihin, joten nyt sitten oli erinomainen sauma! Vettä tuli kuin suihkusta tai saavista vaakasuoraan paremminkin. Otimme jo muutaman juoksuaskeleenkin, mutta totesimme sen aika nopeasti hyödyttömäksi, olimme läpimärkiä. Urhoollisesti kiersimme lenkin ja ylitimme takaisin tullessa saman sillan, tosin nyt vauhdikkaammin. Oikaisimme vielä suuren maantiesillan ali, jossa oli oma slummikylänsä ja vesi juoksi suoraan sisään peltikyhäelmiin. Täällä siis oikeasti asuu ihmisiä, hurjaa. Puikkelehdimme todella matalalla olevien sähköjohtojen ali hökkeleiden välistä ja saimme niskaamme aikamoisen vesiryöpyn aina sillan palkkien välistä, suoraan yläpuolella olevalta ajotieltä. Asukkaat saavat täällä aikamoisen metelin kaupan päälle...
Vihdoin päästiin takaisin metroaseman suojiin taivaan salamoidessa. Yksi porukka oli ottanut bussin ja 10 min matka jälkeen huomanneet sen menevän väärään suuntaan, joten ei auttanut kuin patikoida takaisin pitemmän kautta... Märkin T-paitoinemme saimme taas aivan avointa tuijotusta paikallisten taholta. Osittain ihan syystä. Varsinkin köyhimmillä alueilla löytyy porukkaa, jotka eivät ole koskaan aiemmin vaaleaihoisia nähneet. Metromatka taittui säätä naureskellessa ja sosialisointi jatkui biletalon kattoterassilla. Ohjelmassa oli lauluja, olutta ja suuren jääpalan päällä istumista, milloin sinne kutsuttiin järjestäjät, jänikset, uudet tulijat, kännykän käyttäjät... Henkka nakitettiin lopuksi parin viikon päästä olevan hashin jänikseksi. Lopuksi maistelimme paikallisia ruokia, joita "pitopalvelun" pojat lämmitti muurikalla, kasviskastikemössöjä, salaattia, parathaa ja sämpylöitä. Siinähän tuo iltapäivä vierähti puoli ysiin saakka. Hash on siis hyvä keino saada ohjelmaa sunnuntaihin -ja sen on aika moni täällä huomannut.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Goan reissun jälkeen arki painaa jälleen tutun tiukasti. Töissä käsittelettömän meilin määrästä huomasi olleensa pois palveluksesta pitempään kuin muut toverit. Duunissa siis pitää kiirrettä, mutta muutoin loppuviikko otettiin melko rauhallisesti, lukuunottamatta FinnFriday'ta. Mike kerkesi mm. poikkeamaan jälleen verhokaupoilla ja tutustumassa lentokoneruoan tekoon lentokentän kupeessa. Lauantaina toiseen makkariin saatiin hankittua "second hand double cot". Uus peti piti siis olla edullinen (pitkälti samanlainen kuin meidän toisessa makkarissa), sillä meinasimme dumpata sen lähtiissämme jollekin sitä tarvitsevalle. Nyt siis mahdollisesti saapuvilla vieraillakin on allansa muutakin kuin 457x457mm keraaminen laatta.. Ens viikolla pitäis tulla ilmastointiasentajat jälleen sotkemaan paikat ja heidän vierailun jälkeen makuuhuone on lopullisesti käyttövalmis.
Kulunut viikko omistettiin myös kaikennäköisten uusien juomatuttavuuksien hankkimiseen. Maistelimme mm. erilaisia mehuja jotka oli puristettu milloin mistäkin. Yksi villeimmistä oli tuossa sivun laidassakin näkyvä vihreä tee maustettuna basilikan simennillä. Maku oli hyvä tai jopa erinomainen, mutta suutuntuma aivan kreisi. Voisin kuvitella, että sammakon kutu tuntuu suussa samalta. Siltähän tuo liemi itseasiassa hieman näyttääkin. Tämän kummallisuuden lisäksi jääkaappiin eksyi esim erilaisia litsin makuisia juomia sekä täällä siiderin "korvikkeena" myytävä Appy FIZZ.. Alkoholittomana tietenkin..
Torstaina illalla alettiin ympäri kaupunkia valmistautua Athyua Pooja-merkkiseen festariin. Varsinainen kliimaksi osui tänä vuonna sunnuntaille. Kyseinen sankarihemmo on ollut muinoin jonkin asteinen koulutuksen tai osaamisen guru tjsp. Nyt hänen kunniakseen järjestetään isoja pippaloita ympäri maata. "Festari" on ilmeisen suosittu, koska kaikki siitä tuntuuvat kohkaavan. Kaupungilla se näkyi todella runsaana kukkamyyntinä, paperikoristuksina sekä vaikkapa maalattuina kurpitsoina, joita paikalliset loitsujen jollottelun jälkeen viskelivät lopulta katuun. Autoja on koristeltu maaliroiskein sekä banaanin lehvin (kiinnitetty karjapuskimeen samaan tapaan kuin teksasissa härän sarvet). Aika nolon näköisiä, mutta kuulunee tähän kulttuuriin.
Perjantaina toimistoa koristeltiin ja siivottiin ahkerasti. Aamusta alkaen samanlaisia härpättimiä kuin kaupungillakin oli, nosteltiin toimiston katot ja ovenpielet täyteen. Ovien edustat oli maalattu korein riisijauhokuvioin.. Työt toimistolla lopetettiin normaalia aikaisemmin ja noin puoli kuuden maissa kokoonnuimme kakkoskerroksen toiseen päätyyn tehdyn "alttarin" ympärille. Siinä sitten harrastettiin toveri Menakshin toimesta jotakin laulun tapaista ja vartijat sekä muut työntekijät sytyttelivät suitsukkeita ja muita savuja. Samalla maalattua kurpitsaa pyöriteltiin pystytasossa välillä myötäpäivään ja hetken päästä taasen vastapäivään. Kellojen kilistessä ja savun täyttäessä koko toimiston yläkerran, totesin itsekseni, että mitenhän on noiden palovarottimien laita.. Ei ne ainakaan kovin pienestä laukea :) Pois lähtiessäni huomasin, että meidän korealainen ylpeyskin oli saanut kukkakuorrutuksen keulille. Olipa mahtavan näköinen.. Mainnittakoon vielä, että kaikille työntekijöille oli järkätty isopieni säkki kaikenlaista syömistä viikonlopun varalle. Lahjuksesta löytyi kissanruokaa (eli niitä mausteissä pyöriteltyjä pähkinöitä jne), pari omenaa ja banaania, pussi "puhallettua" riisiä sekä jotakin tuntematonta jauhetta ja laatikollinen marsipaania.
Puolet tästä tuntemattomasta jauheesta lusikoimme suihimme eilen illalla ja totesimme siinä olevan häivähdyksen salmiakkia? Perusmaku oli makea jälkimaku ehkä eniten taatelimainen. Kummallista töhnää jokatapauksessa..
Tänään syöksymme iltasellaan Madras Hash-tapahtumaan, joka järjestetään tällä kertaa aivan kotikulmilla nimittäin Kasturba Nagarissa. Tapahtumassa pitäisi olla ohjelmassa lyhyt kävelylenkki ja sen päälle pientä syömistä ja juomista. Normaalisti tämä juoksu on järjestetty kaupungin ulkopuolella, mutta nyt se tosiaan on tuossa vajaan parin kilometrin päässä meiltä. Katsotaan mitä tuleman pitää..
Kulunut viikko omistettiin myös kaikennäköisten uusien juomatuttavuuksien hankkimiseen. Maistelimme mm. erilaisia mehuja jotka oli puristettu milloin mistäkin. Yksi villeimmistä oli tuossa sivun laidassakin näkyvä vihreä tee maustettuna basilikan simennillä. Maku oli hyvä tai jopa erinomainen, mutta suutuntuma aivan kreisi. Voisin kuvitella, että sammakon kutu tuntuu suussa samalta. Siltähän tuo liemi itseasiassa hieman näyttääkin. Tämän kummallisuuden lisäksi jääkaappiin eksyi esim erilaisia litsin makuisia juomia sekä täällä siiderin "korvikkeena" myytävä Appy FIZZ.. Alkoholittomana tietenkin..
Torstaina illalla alettiin ympäri kaupunkia valmistautua Athyua Pooja-merkkiseen festariin. Varsinainen kliimaksi osui tänä vuonna sunnuntaille. Kyseinen sankarihemmo on ollut muinoin jonkin asteinen koulutuksen tai osaamisen guru tjsp. Nyt hänen kunniakseen järjestetään isoja pippaloita ympäri maata. "Festari" on ilmeisen suosittu, koska kaikki siitä tuntuuvat kohkaavan. Kaupungilla se näkyi todella runsaana kukkamyyntinä, paperikoristuksina sekä vaikkapa maalattuina kurpitsoina, joita paikalliset loitsujen jollottelun jälkeen viskelivät lopulta katuun. Autoja on koristeltu maaliroiskein sekä banaanin lehvin (kiinnitetty karjapuskimeen samaan tapaan kuin teksasissa härän sarvet). Aika nolon näköisiä, mutta kuulunee tähän kulttuuriin.
Perjantaina toimistoa koristeltiin ja siivottiin ahkerasti. Aamusta alkaen samanlaisia härpättimiä kuin kaupungillakin oli, nosteltiin toimiston katot ja ovenpielet täyteen. Ovien edustat oli maalattu korein riisijauhokuvioin.. Työt toimistolla lopetettiin normaalia aikaisemmin ja noin puoli kuuden maissa kokoonnuimme kakkoskerroksen toiseen päätyyn tehdyn "alttarin" ympärille. Siinä sitten harrastettiin toveri Menakshin toimesta jotakin laulun tapaista ja vartijat sekä muut työntekijät sytyttelivät suitsukkeita ja muita savuja. Samalla maalattua kurpitsaa pyöriteltiin pystytasossa välillä myötäpäivään ja hetken päästä taasen vastapäivään. Kellojen kilistessä ja savun täyttäessä koko toimiston yläkerran, totesin itsekseni, että mitenhän on noiden palovarottimien laita.. Ei ne ainakaan kovin pienestä laukea :) Pois lähtiessäni huomasin, että meidän korealainen ylpeyskin oli saanut kukkakuorrutuksen keulille. Olipa mahtavan näköinen.. Mainnittakoon vielä, että kaikille työntekijöille oli järkätty isopieni säkki kaikenlaista syömistä viikonlopun varalle. Lahjuksesta löytyi kissanruokaa (eli niitä mausteissä pyöriteltyjä pähkinöitä jne), pari omenaa ja banaania, pussi "puhallettua" riisiä sekä jotakin tuntematonta jauhetta ja laatikollinen marsipaania.
Puolet tästä tuntemattomasta jauheesta lusikoimme suihimme eilen illalla ja totesimme siinä olevan häivähdyksen salmiakkia? Perusmaku oli makea jälkimaku ehkä eniten taatelimainen. Kummallista töhnää jokatapauksessa..
Tänään syöksymme iltasellaan Madras Hash-tapahtumaan, joka järjestetään tällä kertaa aivan kotikulmilla nimittäin Kasturba Nagarissa. Tapahtumassa pitäisi olla ohjelmassa lyhyt kävelylenkki ja sen päälle pientä syömistä ja juomista. Normaalisti tämä juoksu on järjestetty kaupungin ulkopuolella, mutta nyt se tosiaan on tuossa vajaan parin kilometrin päässä meiltä. Katsotaan mitä tuleman pitää..
tiistai 22. syyskuuta 2009
Goa - uusi näkökulma Intiaan
Muslimiyhteisön järjestämän pitkän viikolopun kunniaksi me suuntasimme kohti länsirannikon edesmennyttä hippikylää, Goan Candolimia. Reissusta päätettiin lopulta tehdä venytetty "pitkäviikonloppu", koska muutoin perilläoloaika olisi jäänyt melkoisen lyhyeksi. Lähtö koitti perjantaina aamulla ja takaisin tänne itärannikolle oli aikomus palata maanantaina illalla. Ritsa, joka meidät lennätti mennen tullen kuului Paramount- nimiselle yhtiölle. Hotelli varattiin samassa yhteydessä lentojen kanssa. Opusten ja esitteiden mukaan hotelli oli lähteestä riippuen rankattu 2-3 tähden rantaresortiksi, joten odotukset olivat jo alkuunsa hieman ristiriitaiset. Jonkin asteinen Budjettireissu siis kaiken kaikkiaan tulossa.. Goalla selviää kyllä halvalla, mutta onhan se rähjäinen paikka. Ellei sitten sijoita kunnolla 5 tähden hotelliin ja pysy aitojen sisäpuolella. Mutta sitä ei tällä kertaa ajettu takaa.
Koko reissu oli alusta lähtien peri intialaista säätöä. Saimme matka-agentilta liput vasta viime tiistaina ja Paramount muutti lentojen aikatauluja ainakin kolme kertaa. Perjantaina aamulla kuitenkin pakkailimme loput matkakamat kapsakkiin ja pinkaisimme Shankarin kyydillä kentälle autuaan tietämättöminä kuinka kauan kentällä menisi aikaa tarkastuksissa yms. Olimmekin sitten hieman hämillämme, koska kaikki viralliset osuudet olikin hoidettu jonojen puuttuessa ~15 minuutissa. Koneen lähtöön taisi tässä vaiheessa olla vaivaiset 3tuntia.. Kuten arvata saattaa asiathan ei voi hoitua näin nopeasti menemättä edes osittain poskelleen. Kaiken odottamisen jälkeen astelimme portille mennäksemme koneelle vievään bussiin. Tässä vaiheessa portille komennettu vartija tuumaa Mikelle, että ei käy matkan teko nyt; puuttuu leima reppuun kiinniteystä lentoyhtiön lapusta. Turvatarkastuksesta vastannut naikkonen oli unohtanut leimata kamat. Joten eikun juosten uudelleen tarkastukseen ja takaisin. Tarkastuksessa oli vaihtunut vuoro, joten toimintaohjeetkin olivat siten hiukan erilaiset. Tällä kertaa piti jättää vesipullo pois, koska tarkastaja ei halunnut antaa pullon korkkia takaisin (ensimmäisellä kerralla riitti kun pullosta hörppäsi). Noh, loppujen lopuksi pääsimme koneeseen ja melko mukavasti taitoimme noin tunnin loikan Goalle.
Perillä Dabolimin kentällä saimme varattua prepaid-taksin lentokentältä. Taksin hinta oli mielestämme aika rankka moisesta nepistä ja koska sää oli perillä mitä mukavin, päätimme olla maksamatta kiskurihintaa ilmastointinappulan painalluksesta. Kuskiksi valikoitui joku paikallinen juuri kortin saanut teini-Räikkönen, joten taustamusiikkikin oli sitten kyseisen herran isäukon kokoelmista: Ace of Basesta Bob Marleyhyn. Erittäin tempoilevan kyydin jälkeen pääsimme kuin ihmeen kaupalla Marquis Beach Resortin portin taakse. Paikkahan oli layoutiltaan valokuvien kaltainen mutta ainakin kymmenen piirua huonommassa kunnossa.. Ehkä yksi tähti olisi herunut meikäläisiltä. Tiskillä jo puhuimmekin että miltähän se huone mahtaakaan näyttää.. Onneksi se oli kuitenkin ihan asuttava, joskin mallia vain pakilla sisälle, eli todella pieni. Kylppäri oli puolestaan aika iso. Ilmastointi ja kosteuden poistin toimivat, joten kelpuutimme komeron yösijaksi.
Perjantai-iltana kerkesimme tutustua hieman myös ympäristöömme. Tarkastimme noin 100m päässä olleen ranta-alueen ja noin kilometrin päässä sijainneen vanhan venäläisen öljytankkerin sekä läheisen kaupustelu/rantakadun. Paikalliset kertoivat aluksen lepäilleen ko paikalla noin kymmenen vuotta ja vihdoin tänä vuonna se olisi tarkoitus siirtää jonnekin muualle. Venäläinen luonne vastannee intialaista välinpitämättömyyden suhteen? Ranta-alue oli myös taottu kesän monsuuneissa uuteen uskoon. Samassa rytäkässä hotellimme rannalla sijainnut yökerho oli saanut pahasti siipeensä menettäen yli puolet pinta-alastaan ahdin valtakunnalle. Sama paikallinen hemmo, joka kertoi tankkeritarinaa valaisi myös rannan tuhoutumisesta. Hänen mukaansa ranta oli paennut noin 50m vuosivauhtia kohti sisämaata ja tämän vuoksi monet muutkin rantahotellit olivat kärsineet huomattavia tuhoja kesän myrskyissä. Yhtenä syynä hän tähän tuhoon oli ilmeisesti jouluna -04 tavattu vuosisadan isoin aalto, jonka uskotaan muuttaneen ympäristöä niin, että eroosio on tullut vuosittaiseksi ongelmaksi. Tätä eroosiota oli yritetty estää todella rumilla valtavilla hiekkamakkaraviritelmillä, joita oli pursotettu koko rannan mitalta. Osa oli jo hajoillutkin ja kangasretkua oli pitkin hietikkoa. Käyttäkää poijjaat kiviä tuohon tarkoitukseen..
Pian ensimmäisen kävelyretken jälkeen aurinko alkoi painua mailleen ja suuntasimmekin komeroomme vaihtamaan kuteita ja sen jälkeen syömään hotellin "raflaan". Tarjottu kala-annos oli hintaansa nähden oikein maukas ja meidän mielestä kokonaisuuskin toimi moitteetta. Reipas 10€ kahden hengen illallisesta juomineen sekä jälkkäreineen ei tuntunut pahalta sijoitukselta. Illallisen jälkeen poikkesimme vielä lähikaupassa hakemassa hammaspesuvettä yms pientä. Todellakin pientä, sillä kauppa oli pienempi kuin meidän komero ja hyllyt melkein tyhjät. Saimme lopulta ostettua vähän limua sekä tavallista että kuplavettä useamman litran reilulla eurolla..
Lauantai aamu valkenikin humuisena ja nousimmekin siinä seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä pitemmälle lenkille rannalle. Poikkesimme kuitenkin syömässä hotellin tarjoamaa aamupalaa. Häävihän se ei ollut, intialaista lättyä mausteiden keran ja lasillinen perus lassia. Sen verran tulinen maku annoksesta jäi, että sitä oli pakko käydä huuhtelemassa komerossa raikkaalla vedellä. Noin kahdeksan aikaan olimmekin valmiita pakenemaan rannalle. Tarvoimme lähes tunnin verran upottavassa rantahietikossa ja nousevan auringon paahteessa. Päätimmekin lopulta, että koitamme löytää rannan suuntaisesti kulkevan tien ja patikoimme sitä myöten takaisin hotellille. Päätös kannatti, sillä törmäsimme matkalla halki talojen takapihojen kaikkeen mielenkiintoiseen; mm hyvin englantia puhuneeseen hampaattomaan mummoon ja vanhoihin rapistuneisiin portugalilaistyylisiin taloihin. Mummon kanssa Mike jauhoi ummet ja lammet, kerrassa mainio tapaus. Kävelyreissuun saimme kaikkineen kulumaan melkein kolmisen tuntia jonka jälkeen oli mukava pulahtaa hotellin yllättävän hyväkuntoiseen ja siistiin altaaseen. Lopputulemanahan oli jälleen kärvennettyä nahkaa, mitäpä muuta. Nokka ja käsivarret punoittaen kävimme murkinoimassa aamuisen kävelylenkin matkalta löytyneen Flambee-nimisen kojun tarjoamaa kalaa. Hyvää oli sekin..
Iltaohjelma koostui jälleen patikointireissusta sekä illallisesta. Suunnaksi valitsimme tällä kertaa täysin tuntemattoman etelän ja sen mukavan näköiset linnoitukset. Talsimme ensimmäisille muureille rantaa myöten ja siitä eteenpäin vähän matkaa tien kaltaista leveätä polkua ja lopuksi rantatörmällä kierrellyttä polkua myöten. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja joka paikan peittävä vehreys vei melkein Mikeltä jalat alta sillä seurauksella, että meidän oli vaihdettava tossujakin päikseen (muovisandaali aika huono vuoristo-olosuhteisiin), jotta kulkeminen luonnistui edes jotenkin.. Harmittavasti aurinko laski meidän aikatauluun nähden liian aikaisin, joten emme aivan ehtineet päätepisteenä olleelle Fort Aquadalle. Käännyimme siis hiukan puoliväli jälkeen takaisin kohti hotellia. Syömistä tilasimme hotellille päästyämme ja puputimme isoilla katkaravuilla ja kananmunalla höystetyn nuudeliannoksen melkoisen hyvällä ruokahalulla (Vastaavanlaisia ja yhtä maukkaita annoksia saa täältä Chennaista etsiä urakalla) .
Kaiken tämän jälkeen nukkumatti tuli pian ja unta ladattiin kupoliin aina seuraavaan aamuun asti. Jälleen samoihin aikoihin ylös ja ilman aamupalaa kohti edellisenä päivänä näkemättä jäänyttä Fort Aquadaa ja linnakkeella sijainnutta vanhaa majakkaa. Tällä kertaa kunnon tietä pitkin pidemmän kautta. Nousu mäelle siinä helteessä otti voimille hivenen, mutta aika hyvin jaksoi latoa askelta toisensa perään aina mäelle asti, jossa odotettu palkinto odotti. Ei mikään Olavinlinna, mutta mielenkiintoinen kohde silti. Puolustuslinnake on muurattu Goalla paljon käytetystä punertavasta laavakiven tapaisesta hyvin huokoisesta kivestä, ikäänkuin kovettuneesta pesusienestä. Paikka on oikeastaan vesivarasto, josta tankattiin alueella liikkuneet Portugalilaiset kauppa-alukset. Majakka oli pystytetty myöhempinä aikoina, päivitettykin useampaan otteeseen ennen käytöstä poistoa. Nestetankkauksen jälkeen olikin matka alas ja tällä kertaa oikein buffet -aamiaiselle. Siis perunamössöä, papumössöä, kukkakaalista munakasta ja paikallista lättyä. Hedelmäsalaattia ei sitten saanut edes tilaamalla eri hintaan, katos kun on off-season. Luulis että täällä noita hedelmiä piisaa ja niistä vois tehdäkin vaikka mitä.
Pääkaupunki Panjim olisi seuraavana katsontakierroksella. Otimme hotellin ainoan vapaan taksin, joka sitten ilmeni viinamäen mieheksi matkan varrella. Menomatkalla vieno tuoksu saattoi olla eilisen illan höryjä, mutta kaveri taisi huolehtia nestetankkauksesta myös kaupunkistopilla. Onneksi tällä oli ajoon pikemminkin rauhoittava vaikutus. Mutta kaikkeen sitä turisti joutuukin... Olimme ajatelleet kävelykierrosta Fountainasin vanhaan kaupunginosaan, mutta kuski ajelutti meidät läpi vanhojen pääkatujen. Voittakoot nyt maisema-ajelu helteessä tarpomisen tällä kertaa. Vedimme parkkiin keskustaan, jossa sunnuntain kunniaksi ei ollut monikaan liike auki. Tietysti samalla avautui mahdollisuus hieman rauhallisempaan taivallukseen kaupungin kaduilla. Portugalilaiset oli luopuneet Goalla vallasta vasta -61 joten vielä oli vaikutteita nähtävillä ajalta ennen täätä. Tosin rakennukset oli ränsistyneitä ja kunnostuksen puutteessa. Rannassa odotteli rivi kasinoiksi puettuja jokialuksia. Purkit lienevät todellisuudessa jossain muussa käytössä kuin pelinhimoisten rahavirroilla eleleviä turistikohteita. Muuten kaupungissa vallitsi aika perus intiameiniki, roskaa, hajuja ja peruskamaa myynnissä auki olevissa kojuissa. Ei siis mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa täälläkäään.
Päätimme ottaa haltuun vielä kaupungin rannan, Miramarin, joka sijaitsi 3 km päässä keskustasta. Tästä yllättäen tupshahti reissulle hintaa melkein tuplasti. Kuskin kanssa hinta sovittiin lähdettäessä 500 rupiaan, mutta 300 tuli sitten lisää tästä 3 km siivusta... Kyllä nämä osaavat! Mutta mukavahan tuollainen palmuranta olisi joka kaupungissa. Goalla tunnelma on paljon rennompi ja välittömämpi. Täällä paikallisetkin kulkee missä tamineissa huvittaa ja sareja sai laskea vain yhden käden sormin. Kuski kertoikin, että Goalla on 10% hinduja ja loput melkeinpä kristittyjä. Hän kertoi ylpeänä, että täällä jopa paikalliset naisetkin voivat uida uimapuvussa, toisin kuin muualla Intiassa. Että sinällään Goa eroaa Intiasta ihan yhtä paljon kuin Intia jostain muusta maasta. Goalaiset ovat tosiaan hymyileviä, ystävällisiä ja avoimia. Aivan eri meinigillä elämään ja ulkopuolisiin suhtautuvia kuin vaikkapa kotona Chennaissa. Panjimissa tavattiin hauska heppu. Keskustelu alkoi taas tiedustelulla, mistä ollaan. Täällä Finland tuntuu menevän paremmin jakeluun kuin kotikonnuilla, jossa se joka kerta on kuulijan korvassa England... Mutta siis jeppe oli kovasti innostunut postimerkkeilystä ja tiedusteli, josko voitais laittaa Suomesta postia merkin kera. Toki voidaan, jos puolen vuoden viive hommassa ei haittaa. Samalla saatiin Goan matkailuvinkit ja avuntarjoukset jatkoakin ajatellen. Niinpä jampan osoite taskussa jatkettiin matkaa.
Monsuunin rippeet satoivat sitten illalla kera ukkosen niskaamme, joten päätettiin jalkautua lähimaastoon syömäpuuhiin. Taas lykästi, Stonehousen kalalautanen olikin ihan vailla vertaa; tiikerirapua, katkarapua, mustekalaa, kalafilettä... Nam! Jälkkäriksi tilattiin creme caramel banaania ja ananasta rommilla. Taisi tuo cc olla vain silmänlumetta, mutta tiukka annos popsittiin parempiin suihin. Viereisessä pöydässä viihtyi mielenkiintoinen pari; Nainen ehkä suunnalta Ukraina-Venäjä ja mies saksalainen. Puhe käytiin mitä enemmissä määrin perinteisellä mutta hieman "rakeisella" lontoon murteella mutta sen mitä juttua joutui välillä kuulemaan, niin mikään lomamatka tuskin oli kyseessä.. Toisessa pöydässä oli joukko paikallisia teinejä, jotka taas osoittivat millainen intialainen järjenjuoksu on pohjimmillaan. Tilaukset tehdään lasi ja pilli kerraallaan ja jokainen vielä eri tarjoilijalle. Mitäpä siitä seuraa? Ei kaaosta kummempaa..
Jepjep, sunnuntai-ilta päättyi raitisilmamyrkytyksen saattelemana jälleen melko aikaisin. Unta koitettiin hamstrata aina sinne aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan asti. Siitä sitten taas tikkana ylös ja lenkkarit jalkaan rannalle. Teimme lyhyen reissun lähimmälle muurirakennelmalle, jossa saimme kuvausapua moporetkellä olleilta kaiffareilta. Juurikaan aamupalaa ja lyhyttä allasvisiittiä kummempaa ei ehtinyt aamulla enää suorittamaan ennen kentälle lähtöä. Paramountilta nimittäin tuli viesti, jossa pyydettiin olemaan ajoissa kentällä, koska ruuhkaa oli luvassa. Lähdimmekin kentälle hyvissä ajoin; saman taksikuskin kyydillä, joka käytti meitä Panjimissa sunnuntaina. Matka sujui kuitenkin ihan ok tällä kertaa, ja olimme jälleen odottamassa tuntikaupalla etuajassa.. Ihmeempiä ei sitten enää sattunutkaan loppumatkan aikana ja meidän oma kuskikin oli vastassa juuri sovitussa paikassa. Mukavaa oli istahtaa tuttuun Hyundaihin, jossa ilmastointi pelaa ja kuskin ajamiseen voi luottaa. Harmittava "takaisku" oli kuitenkin se, että Shankarille olikin yllätykseksemme järjestynyt töitä firman pomon toimesta lauantaiksi, vaikka kuvittelimme antavamme hänelle vapaata. Näitä sattuu..
Koko reissu oli alusta lähtien peri intialaista säätöä. Saimme matka-agentilta liput vasta viime tiistaina ja Paramount muutti lentojen aikatauluja ainakin kolme kertaa. Perjantaina aamulla kuitenkin pakkailimme loput matkakamat kapsakkiin ja pinkaisimme Shankarin kyydillä kentälle autuaan tietämättöminä kuinka kauan kentällä menisi aikaa tarkastuksissa yms. Olimmekin sitten hieman hämillämme, koska kaikki viralliset osuudet olikin hoidettu jonojen puuttuessa ~15 minuutissa. Koneen lähtöön taisi tässä vaiheessa olla vaivaiset 3tuntia.. Kuten arvata saattaa asiathan ei voi hoitua näin nopeasti menemättä edes osittain poskelleen. Kaiken odottamisen jälkeen astelimme portille mennäksemme koneelle vievään bussiin. Tässä vaiheessa portille komennettu vartija tuumaa Mikelle, että ei käy matkan teko nyt; puuttuu leima reppuun kiinniteystä lentoyhtiön lapusta. Turvatarkastuksesta vastannut naikkonen oli unohtanut leimata kamat. Joten eikun juosten uudelleen tarkastukseen ja takaisin. Tarkastuksessa oli vaihtunut vuoro, joten toimintaohjeetkin olivat siten hiukan erilaiset. Tällä kertaa piti jättää vesipullo pois, koska tarkastaja ei halunnut antaa pullon korkkia takaisin (ensimmäisellä kerralla riitti kun pullosta hörppäsi). Noh, loppujen lopuksi pääsimme koneeseen ja melko mukavasti taitoimme noin tunnin loikan Goalle.
Perillä Dabolimin kentällä saimme varattua prepaid-taksin lentokentältä. Taksin hinta oli mielestämme aika rankka moisesta nepistä ja koska sää oli perillä mitä mukavin, päätimme olla maksamatta kiskurihintaa ilmastointinappulan painalluksesta. Kuskiksi valikoitui joku paikallinen juuri kortin saanut teini-Räikkönen, joten taustamusiikkikin oli sitten kyseisen herran isäukon kokoelmista: Ace of Basesta Bob Marleyhyn. Erittäin tempoilevan kyydin jälkeen pääsimme kuin ihmeen kaupalla Marquis Beach Resortin portin taakse. Paikkahan oli layoutiltaan valokuvien kaltainen mutta ainakin kymmenen piirua huonommassa kunnossa.. Ehkä yksi tähti olisi herunut meikäläisiltä. Tiskillä jo puhuimmekin että miltähän se huone mahtaakaan näyttää.. Onneksi se oli kuitenkin ihan asuttava, joskin mallia vain pakilla sisälle, eli todella pieni. Kylppäri oli puolestaan aika iso. Ilmastointi ja kosteuden poistin toimivat, joten kelpuutimme komeron yösijaksi.
Perjantai-iltana kerkesimme tutustua hieman myös ympäristöömme. Tarkastimme noin 100m päässä olleen ranta-alueen ja noin kilometrin päässä sijainneen vanhan venäläisen öljytankkerin sekä läheisen kaupustelu/rantakadun. Paikalliset kertoivat aluksen lepäilleen ko paikalla noin kymmenen vuotta ja vihdoin tänä vuonna se olisi tarkoitus siirtää jonnekin muualle. Venäläinen luonne vastannee intialaista välinpitämättömyyden suhteen? Ranta-alue oli myös taottu kesän monsuuneissa uuteen uskoon. Samassa rytäkässä hotellimme rannalla sijainnut yökerho oli saanut pahasti siipeensä menettäen yli puolet pinta-alastaan ahdin valtakunnalle. Sama paikallinen hemmo, joka kertoi tankkeritarinaa valaisi myös rannan tuhoutumisesta. Hänen mukaansa ranta oli paennut noin 50m vuosivauhtia kohti sisämaata ja tämän vuoksi monet muutkin rantahotellit olivat kärsineet huomattavia tuhoja kesän myrskyissä. Yhtenä syynä hän tähän tuhoon oli ilmeisesti jouluna -04 tavattu vuosisadan isoin aalto, jonka uskotaan muuttaneen ympäristöä niin, että eroosio on tullut vuosittaiseksi ongelmaksi. Tätä eroosiota oli yritetty estää todella rumilla valtavilla hiekkamakkaraviritelmillä, joita oli pursotettu koko rannan mitalta. Osa oli jo hajoillutkin ja kangasretkua oli pitkin hietikkoa. Käyttäkää poijjaat kiviä tuohon tarkoitukseen..
Pian ensimmäisen kävelyretken jälkeen aurinko alkoi painua mailleen ja suuntasimmekin komeroomme vaihtamaan kuteita ja sen jälkeen syömään hotellin "raflaan". Tarjottu kala-annos oli hintaansa nähden oikein maukas ja meidän mielestä kokonaisuuskin toimi moitteetta. Reipas 10€ kahden hengen illallisesta juomineen sekä jälkkäreineen ei tuntunut pahalta sijoitukselta. Illallisen jälkeen poikkesimme vielä lähikaupassa hakemassa hammaspesuvettä yms pientä. Todellakin pientä, sillä kauppa oli pienempi kuin meidän komero ja hyllyt melkein tyhjät. Saimme lopulta ostettua vähän limua sekä tavallista että kuplavettä useamman litran reilulla eurolla..
Lauantai aamu valkenikin humuisena ja nousimmekin siinä seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä pitemmälle lenkille rannalle. Poikkesimme kuitenkin syömässä hotellin tarjoamaa aamupalaa. Häävihän se ei ollut, intialaista lättyä mausteiden keran ja lasillinen perus lassia. Sen verran tulinen maku annoksesta jäi, että sitä oli pakko käydä huuhtelemassa komerossa raikkaalla vedellä. Noin kahdeksan aikaan olimmekin valmiita pakenemaan rannalle. Tarvoimme lähes tunnin verran upottavassa rantahietikossa ja nousevan auringon paahteessa. Päätimmekin lopulta, että koitamme löytää rannan suuntaisesti kulkevan tien ja patikoimme sitä myöten takaisin hotellille. Päätös kannatti, sillä törmäsimme matkalla halki talojen takapihojen kaikkeen mielenkiintoiseen; mm hyvin englantia puhuneeseen hampaattomaan mummoon ja vanhoihin rapistuneisiin portugalilaistyylisiin taloihin. Mummon kanssa Mike jauhoi ummet ja lammet, kerrassa mainio tapaus. Kävelyreissuun saimme kaikkineen kulumaan melkein kolmisen tuntia jonka jälkeen oli mukava pulahtaa hotellin yllättävän hyväkuntoiseen ja siistiin altaaseen. Lopputulemanahan oli jälleen kärvennettyä nahkaa, mitäpä muuta. Nokka ja käsivarret punoittaen kävimme murkinoimassa aamuisen kävelylenkin matkalta löytyneen Flambee-nimisen kojun tarjoamaa kalaa. Hyvää oli sekin..
Iltaohjelma koostui jälleen patikointireissusta sekä illallisesta. Suunnaksi valitsimme tällä kertaa täysin tuntemattoman etelän ja sen mukavan näköiset linnoitukset. Talsimme ensimmäisille muureille rantaa myöten ja siitä eteenpäin vähän matkaa tien kaltaista leveätä polkua ja lopuksi rantatörmällä kierrellyttä polkua myöten. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja joka paikan peittävä vehreys vei melkein Mikeltä jalat alta sillä seurauksella, että meidän oli vaihdettava tossujakin päikseen (muovisandaali aika huono vuoristo-olosuhteisiin), jotta kulkeminen luonnistui edes jotenkin.. Harmittavasti aurinko laski meidän aikatauluun nähden liian aikaisin, joten emme aivan ehtineet päätepisteenä olleelle Fort Aquadalle. Käännyimme siis hiukan puoliväli jälkeen takaisin kohti hotellia. Syömistä tilasimme hotellille päästyämme ja puputimme isoilla katkaravuilla ja kananmunalla höystetyn nuudeliannoksen melkoisen hyvällä ruokahalulla (Vastaavanlaisia ja yhtä maukkaita annoksia saa täältä Chennaista etsiä urakalla) .
Kaiken tämän jälkeen nukkumatti tuli pian ja unta ladattiin kupoliin aina seuraavaan aamuun asti. Jälleen samoihin aikoihin ylös ja ilman aamupalaa kohti edellisenä päivänä näkemättä jäänyttä Fort Aquadaa ja linnakkeella sijainnutta vanhaa majakkaa. Tällä kertaa kunnon tietä pitkin pidemmän kautta. Nousu mäelle siinä helteessä otti voimille hivenen, mutta aika hyvin jaksoi latoa askelta toisensa perään aina mäelle asti, jossa odotettu palkinto odotti. Ei mikään Olavinlinna, mutta mielenkiintoinen kohde silti. Puolustuslinnake on muurattu Goalla paljon käytetystä punertavasta laavakiven tapaisesta hyvin huokoisesta kivestä, ikäänkuin kovettuneesta pesusienestä. Paikka on oikeastaan vesivarasto, josta tankattiin alueella liikkuneet Portugalilaiset kauppa-alukset. Majakka oli pystytetty myöhempinä aikoina, päivitettykin useampaan otteeseen ennen käytöstä poistoa. Nestetankkauksen jälkeen olikin matka alas ja tällä kertaa oikein buffet -aamiaiselle. Siis perunamössöä, papumössöä, kukkakaalista munakasta ja paikallista lättyä. Hedelmäsalaattia ei sitten saanut edes tilaamalla eri hintaan, katos kun on off-season. Luulis että täällä noita hedelmiä piisaa ja niistä vois tehdäkin vaikka mitä.
Pääkaupunki Panjim olisi seuraavana katsontakierroksella. Otimme hotellin ainoan vapaan taksin, joka sitten ilmeni viinamäen mieheksi matkan varrella. Menomatkalla vieno tuoksu saattoi olla eilisen illan höryjä, mutta kaveri taisi huolehtia nestetankkauksesta myös kaupunkistopilla. Onneksi tällä oli ajoon pikemminkin rauhoittava vaikutus. Mutta kaikkeen sitä turisti joutuukin... Olimme ajatelleet kävelykierrosta Fountainasin vanhaan kaupunginosaan, mutta kuski ajelutti meidät läpi vanhojen pääkatujen. Voittakoot nyt maisema-ajelu helteessä tarpomisen tällä kertaa. Vedimme parkkiin keskustaan, jossa sunnuntain kunniaksi ei ollut monikaan liike auki. Tietysti samalla avautui mahdollisuus hieman rauhallisempaan taivallukseen kaupungin kaduilla. Portugalilaiset oli luopuneet Goalla vallasta vasta -61 joten vielä oli vaikutteita nähtävillä ajalta ennen täätä. Tosin rakennukset oli ränsistyneitä ja kunnostuksen puutteessa. Rannassa odotteli rivi kasinoiksi puettuja jokialuksia. Purkit lienevät todellisuudessa jossain muussa käytössä kuin pelinhimoisten rahavirroilla eleleviä turistikohteita. Muuten kaupungissa vallitsi aika perus intiameiniki, roskaa, hajuja ja peruskamaa myynnissä auki olevissa kojuissa. Ei siis mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa täälläkäään.
Päätimme ottaa haltuun vielä kaupungin rannan, Miramarin, joka sijaitsi 3 km päässä keskustasta. Tästä yllättäen tupshahti reissulle hintaa melkein tuplasti. Kuskin kanssa hinta sovittiin lähdettäessä 500 rupiaan, mutta 300 tuli sitten lisää tästä 3 km siivusta... Kyllä nämä osaavat! Mutta mukavahan tuollainen palmuranta olisi joka kaupungissa. Goalla tunnelma on paljon rennompi ja välittömämpi. Täällä paikallisetkin kulkee missä tamineissa huvittaa ja sareja sai laskea vain yhden käden sormin. Kuski kertoikin, että Goalla on 10% hinduja ja loput melkeinpä kristittyjä. Hän kertoi ylpeänä, että täällä jopa paikalliset naisetkin voivat uida uimapuvussa, toisin kuin muualla Intiassa. Että sinällään Goa eroaa Intiasta ihan yhtä paljon kuin Intia jostain muusta maasta. Goalaiset ovat tosiaan hymyileviä, ystävällisiä ja avoimia. Aivan eri meinigillä elämään ja ulkopuolisiin suhtautuvia kuin vaikkapa kotona Chennaissa. Panjimissa tavattiin hauska heppu. Keskustelu alkoi taas tiedustelulla, mistä ollaan. Täällä Finland tuntuu menevän paremmin jakeluun kuin kotikonnuilla, jossa se joka kerta on kuulijan korvassa England... Mutta siis jeppe oli kovasti innostunut postimerkkeilystä ja tiedusteli, josko voitais laittaa Suomesta postia merkin kera. Toki voidaan, jos puolen vuoden viive hommassa ei haittaa. Samalla saatiin Goan matkailuvinkit ja avuntarjoukset jatkoakin ajatellen. Niinpä jampan osoite taskussa jatkettiin matkaa.
Monsuunin rippeet satoivat sitten illalla kera ukkosen niskaamme, joten päätettiin jalkautua lähimaastoon syömäpuuhiin. Taas lykästi, Stonehousen kalalautanen olikin ihan vailla vertaa; tiikerirapua, katkarapua, mustekalaa, kalafilettä... Nam! Jälkkäriksi tilattiin creme caramel banaania ja ananasta rommilla. Taisi tuo cc olla vain silmänlumetta, mutta tiukka annos popsittiin parempiin suihin. Viereisessä pöydässä viihtyi mielenkiintoinen pari; Nainen ehkä suunnalta Ukraina-Venäjä ja mies saksalainen. Puhe käytiin mitä enemmissä määrin perinteisellä mutta hieman "rakeisella" lontoon murteella mutta sen mitä juttua joutui välillä kuulemaan, niin mikään lomamatka tuskin oli kyseessä.. Toisessa pöydässä oli joukko paikallisia teinejä, jotka taas osoittivat millainen intialainen järjenjuoksu on pohjimmillaan. Tilaukset tehdään lasi ja pilli kerraallaan ja jokainen vielä eri tarjoilijalle. Mitäpä siitä seuraa? Ei kaaosta kummempaa..
Jepjep, sunnuntai-ilta päättyi raitisilmamyrkytyksen saattelemana jälleen melko aikaisin. Unta koitettiin hamstrata aina sinne aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan asti. Siitä sitten taas tikkana ylös ja lenkkarit jalkaan rannalle. Teimme lyhyen reissun lähimmälle muurirakennelmalle, jossa saimme kuvausapua moporetkellä olleilta kaiffareilta. Juurikaan aamupalaa ja lyhyttä allasvisiittiä kummempaa ei ehtinyt aamulla enää suorittamaan ennen kentälle lähtöä. Paramountilta nimittäin tuli viesti, jossa pyydettiin olemaan ajoissa kentällä, koska ruuhkaa oli luvassa. Lähdimmekin kentälle hyvissä ajoin; saman taksikuskin kyydillä, joka käytti meitä Panjimissa sunnuntaina. Matka sujui kuitenkin ihan ok tällä kertaa, ja olimme jälleen odottamassa tuntikaupalla etuajassa.. Ihmeempiä ei sitten enää sattunutkaan loppumatkan aikana ja meidän oma kuskikin oli vastassa juuri sovitussa paikassa. Mukavaa oli istahtaa tuttuun Hyundaihin, jossa ilmastointi pelaa ja kuskin ajamiseen voi luottaa. Harmittava "takaisku" oli kuitenkin se, että Shankarille olikin yllätykseksemme järjestynyt töitä firman pomon toimesta lauantaiksi, vaikka kuvittelimme antavamme hänelle vapaata. Näitä sattuu..
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Suunnanvaihtoja
Jälleen on viikko vierähtänyt. Uuden kuskimme Shankarin ensimmäiset työpäivät sisälsivät testin omaisesti ilta-ajoa ja viikonloppugineksen. Valitusta ei ole kuulunut tippaakaan ja kaveri on kohtuullisen hyvin perillä mitä voitaisiin tehdä ja nähdä. Kuskin vaihto toi siis meidän elämään aika paljon lisää potkua ja aivan erilaisen otteen normipäivistä. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että suunta muuttui täysin lähes aina happaman Sowuriappanin jälkeen.
Keskiviikkona puhelin soi päivällä hivenen "odottamattomasta" numerosta. Toisessa päässä olikin tuttu herra vuosien takaa; Taisto R. Tampereelta, taustalla säesti Tero J. Yllätys oli ilmeisesti molemminpuolinen, koska mulla oli vastapuolen numero hyvässä tallessa ja näin ollen vastasin vain "hyvää päivää". Meidän täällä tropiikissa asustelu oli siis kiirinyt jotakin kautta myös Hämeeseen ja niinpä Tamperelais- joukkueen tänne saapuessa oli järjestettävä ehdottomasti jotakin häppeninkiä vielä samaksi illaksi. Kävimme illastamassa Checkers:ssä intialaista perusmurkinaa kera kylmän kuningaskalastajan. Olipa mukava tavata kaiffarit täällä maailman laidalla ja parannella hetki maailmaa! Useamminkin voisi hemmoja nähdä :)
Ilman kummempia viikonloppusuunnitelmia lähdettiin lauantai-aamuna ennakkoluulottomasti kiertelemään huonekalukauppoja. Lopulta eksyttiinkin erääseen vanhoja huonekaluja kunnostavaan pajaan. Työn laadusta ei intialaiseen tapaan voi puhua kovin kovaan ääneen, mutta kaverilla oli jokseenkin vakuuttava varasto kaikkea mahdollista tuoleista sohviin ja kaapeista pöytiin. Löysimmekin pari erittäin kiinnostavaa ruusupuusta ja teakista tehtyä vaatekaappia, lipaston, työpöydän sekä vitriinin. Nyt onkin pohdinnan alla, kannattako tämän kaverin antaa "entistää" romppeet vaiko veisikö ne jollekin homman todella osaavalle (esim Velacheryssä sijainneelle pajalle). Hinnat olivat sen verran kohdillaan ennen tinkaamistakin, että poikkeamme varmasti toistekin tässä puljussa.
Toinen lauantain kohteista oli Pearl Granites-niminen kiviliike. Olemme poikenneet heidän liikkeessä jo muutama kuukausi sitten mutta nyt halusimme jo hieman rajata valkoimaa/mahdollisuuksia vähemmäksi. Sen olemme kuitenkin jo päättäneet, että kuivien tilojen laattakoko on vähintään 30x60 cm, joten paksuus on siten vähintään 18 mm kiillotettuna. Kosteisiin tiloihin ottaneen normaalia 10 mm vahvuista 30x30 cm laattaa joko nahkakiillotettuna tai mattana. Liikkeessä oli tarjolla Norjalaista sinistä graniittia, joka olisi aika upeaa varsinkin kosteisiin tiloihin. Sen hinta vain oli aika hurja, joten hyllytimme ko vaihtoehdon. Pöytätasot tod näk ostetaan kyseisestä paikasta, koska työn jälki näytti hyvältä ja hinta on todellakin kohdallaan, neliöhinta 30 mm vahvuiselle Absolute Black-laadulle oli noin 20€/m2.. Paikalla ollut kiillotettu aihio näytti virheettömältä ja tasalaatuiselta.
Lauantaina illalla poikettiin kävelylenkillä (suoralla) Marina Beachilla ja paluumatkalla ajettiin Elliot's Beachin kautta syömässä Emilios-jäätelöbaarissa oikein maistuvat palleroiset. Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut, varsinkin kun pääsi haistelemaan Marinan tuulia ja näkemään oikeasti sen iltakuhinaa. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin viimein lauantai-iltanakin johonkin "viihteelle". Tai siis ylipäätään yli 2 km kotoa...
Shankarin kanssa oli sovittu perjantaina, että sunnuntaina hän tulisi töihin ja saisi ensi viikonloppuna pitää parikin päivää vapaata. Niinpä päätimmekin suunnistaa meille ennestään tuntematomille alueille, eli länsipuolelle kaupunkia. Ajelimmekin aina Kanchipuramiin saakka (n. 70 km päässä) katsastamaan sen kuuluja temppeleitä sekä silkkitarjontaa. Maisemat ovat melko erilaiset siiryttäessä rannikolta vähänkin sisämaahan päin.. Shankar ajoikin meidät suoraan ensimmäisen vastaantulleen temppelin eteen ja hyppäsimme tässä vaiheessa ulos läkähdyttävään helteeseen. Kaupustelijoista ja kerjäläisistä eroon päästäksemme kiersimme aluksi Visnulle omistetun temppelin (Vaikunta Perumali) ulkokautta ympäri ja rohkaistuimme sen jälkeen luovuttamaan tossumme pyhäkön ulkopuolella olleelle vartijalle.
Erittäin lämpimän päivän johdosta temppelin sisäpiha oli kuin sauna ja kivistä tehty piha-alue oli jalkapohjaan aluksi erittäin kuuma. Mikellä paloi tässä vaiheessa myös jalkapohjien lisäksi myös hihat. Juoksentelimme kuin kanit ympäri pihaa varjosta toiseen tai niiden puuttuessa läheltä löytyneen ruohotupon päälle "vilvoittelemaan". Saattoipa muutama r:llä kuorrutettu sanakin raikua tässä yhteydessä ilmoille. Oli kuitenkin hauska huomata, että emme olleet ainoat asiasta kärsineet, iso osa paikallisistakin kulki kuin tulisilla hiilillä varpaita nostellen. Polttavaan lämpöön jalkapohjat tottuivat kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, jo ehkä vartin tasajalkahyppelyn jälkeen pystyi kävelemään normiaskelein kuvauspaikasta toiseen.
Pyrimme ko temppelissä myös sisälle itse pyhimpään, mutta siihen ei annettu lupaa, vain Hinduille- sanottiin ovella. Noh, palailimme vastavirtaan jonottavassa ihmismassassa ja otimme myös samalla muutamia kuvia temppelinorsuista. Pientä maksua vastaan kaveri myös siunasi Miken (kuva sivussa). Kyseinen jätti oli saanut koulutusta melko karuilla tavoilla: mm häntä oli katkennut ainakin pari kertaa ja oikeasta takajalasta puuttui nahkaa ehkä 10x10 cm alueelta. Vai olisiko tämä juuri osasyy temppelinorsun eläkevirkaan. Täällä ei näköjään paljoa eläinlääkäripalveluita tunneta..
Seuraava osoite oli silkkipaja/myymälä erään pääkadun varrella. Siellä tutustuimme aluksi käsin kudottujen kankaiden saloihin (tämä on varmaan jokin riitti ko liikkeissä, jotta länsimainen ostaja vakuuttuisi kankaiden aitoudesta). Koneet tarkastettiin ja todettiin mekaanisesti ohjatuiksi reikäkorttikoneiksi! Lopuksi meitä pydettiin istumaan myymälän puolelle ja ihmettelemään kankaita oikein urakalla. Eteen kannettiin vaikka minkä väristä huivia, sari- ja salwarikangasta, tyynynpäälistä jne. Ostimmekin sitten lopulta kannatuksen vuoksi pari huivia muistoksi.. Kokemus sinänsä tästä taiteen lajista, sillä samassa huoneessa kauppaa teki 4-5 ryhmää istuen omissa piireissään lattialla.
Silkkipajan jälkeen suunnistimme Devarajaswamin temppelissä, joka oli myös osoitettu Visnulle. Sisälle pyriessämme kannoille iskeytyi "ylipapiksi" esittäytynyt kaveri joka rahasti meitä ensin kameran käytöstä ja hetkeä myöhemmin tarjoutui esittelemään privaatisti -vielä kiinni ollutta- varsinaista nähtävyyttä, "1000 pilarin" temppeliä (joista jäljellä 96kpl). Tämä temppeli on tehty aikoinaan Visnun ja Lakhsmin häiden kunniaksi. Huiman hienoa kivityötä kaiken kaikkiaan! Pilareiden avulla tämä avulias ylipappi väritti tarinaansa välillä humoristisikin keinoin ja vertauksin. Aika taitavasti kaveri yhdisti tarinaansa myös meidän oman elämäntilanteen ja intialaiseen suorasukaiseen tyyliin jopa arvuuttelemalla meidän suhteen laatua - eka arvaus oli, että äiti oli lähtenyt poikansa kanssa reissuun.. :) Arvatkaapa kuka repes.. Ja Mike sanoi että piip! Hiukan väritetyllä historialla ryyditetyn kierroksen lopuksi tyyppi ojensi kätensä ja odotti palkkaa tehdystä työstä (ei yllätys). Noh, meidän kirstun vartija antoi tyypille aluksi huntin kouraan ja oletimme asian olevan ok, käytettyyn aikaan nähden, mutta kaveri sanoikin, että on niin mahdottoman pieni raha, kun pitää joka aamu jakaa ruokaa köyhille ja lisäksi kunnostaa kirkkoa, Rs500 olisi vähintä mitä tällaisesta työstä pitäisi saada.. Muutama hyvin valikoitu sana juolahti mieleen ko toiminnasta, mutta maltoin mieleni ja päätin lahjoittaa "temppelille" tyypin parin päivän palkan.. Käyköön syömässä jossain paremmassa paikassa, kyllä se sitä tarinaa sen verran iski :)
Temppelistä ulostauduttuamme noudimme jälleen sandaalit ja jatkoimme Shankarin järjestämään silkkipuotiin. Siellä oli jälleen aluksi laite-esittelyä jonka jälkeen istuimme tiskin ääreen kuuntelemaan myyntipuheita. Aloimme tarkastella raakasilkistä tehtyjä kankaita ja saimmekin painettua hyvin pienellä neuvottelulla hinnan Rs450 pintaan metriltä. Mahdollisuuksia luultavasti on päästä pitkälti Rs300 puolelle.. Tavara näytti hyvältä ja värivalikoimaa oli runsaasti. Täytyy poiketa tarkastamaan hintataso vastaaville tuotteille Nallista tai jostain muusta Chennailaisesta putiikista..
Kaiken tämän kiertelyn jälkeen saunaolosuhteissa totesimme olevamme sen verran puhki, että olisi aika lähteä kotia kohti. Tulomatka menikin varsin joutuisasti ja bongasimme matkan varrelta mm. Nokian ja muiden alan toimijoiden tehtaat. Poikkesimme tullessa vielä Nilgriksessä hakemassa pientä purtavaa illaksi. Siellä eräs hyllyjä täyttävä tyttönen alkanut vilkuttelemaan enemmän ja vähemmän. Tänään sain oikein erikoiskohtelua, kun hän läppäsi toista hyllyntäyttäjää ja huikkasi tälle: Move, Move! My friend is coming!
Keskiviikkona puhelin soi päivällä hivenen "odottamattomasta" numerosta. Toisessa päässä olikin tuttu herra vuosien takaa; Taisto R. Tampereelta, taustalla säesti Tero J. Yllätys oli ilmeisesti molemminpuolinen, koska mulla oli vastapuolen numero hyvässä tallessa ja näin ollen vastasin vain "hyvää päivää". Meidän täällä tropiikissa asustelu oli siis kiirinyt jotakin kautta myös Hämeeseen ja niinpä Tamperelais- joukkueen tänne saapuessa oli järjestettävä ehdottomasti jotakin häppeninkiä vielä samaksi illaksi. Kävimme illastamassa Checkers:ssä intialaista perusmurkinaa kera kylmän kuningaskalastajan. Olipa mukava tavata kaiffarit täällä maailman laidalla ja parannella hetki maailmaa! Useamminkin voisi hemmoja nähdä :)
Ilman kummempia viikonloppusuunnitelmia lähdettiin lauantai-aamuna ennakkoluulottomasti kiertelemään huonekalukauppoja. Lopulta eksyttiinkin erääseen vanhoja huonekaluja kunnostavaan pajaan. Työn laadusta ei intialaiseen tapaan voi puhua kovin kovaan ääneen, mutta kaverilla oli jokseenkin vakuuttava varasto kaikkea mahdollista tuoleista sohviin ja kaapeista pöytiin. Löysimmekin pari erittäin kiinnostavaa ruusupuusta ja teakista tehtyä vaatekaappia, lipaston, työpöydän sekä vitriinin. Nyt onkin pohdinnan alla, kannattako tämän kaverin antaa "entistää" romppeet vaiko veisikö ne jollekin homman todella osaavalle (esim Velacheryssä sijainneelle pajalle). Hinnat olivat sen verran kohdillaan ennen tinkaamistakin, että poikkeamme varmasti toistekin tässä puljussa.
Toinen lauantain kohteista oli Pearl Granites-niminen kiviliike. Olemme poikenneet heidän liikkeessä jo muutama kuukausi sitten mutta nyt halusimme jo hieman rajata valkoimaa/mahdollisuuksia vähemmäksi. Sen olemme kuitenkin jo päättäneet, että kuivien tilojen laattakoko on vähintään 30x60 cm, joten paksuus on siten vähintään 18 mm kiillotettuna. Kosteisiin tiloihin ottaneen normaalia 10 mm vahvuista 30x30 cm laattaa joko nahkakiillotettuna tai mattana. Liikkeessä oli tarjolla Norjalaista sinistä graniittia, joka olisi aika upeaa varsinkin kosteisiin tiloihin. Sen hinta vain oli aika hurja, joten hyllytimme ko vaihtoehdon. Pöytätasot tod näk ostetaan kyseisestä paikasta, koska työn jälki näytti hyvältä ja hinta on todellakin kohdallaan, neliöhinta 30 mm vahvuiselle Absolute Black-laadulle oli noin 20€/m2.. Paikalla ollut kiillotettu aihio näytti virheettömältä ja tasalaatuiselta.
Lauantaina illalla poikettiin kävelylenkillä (suoralla) Marina Beachilla ja paluumatkalla ajettiin Elliot's Beachin kautta syömässä Emilios-jäätelöbaarissa oikein maistuvat palleroiset. Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut, varsinkin kun pääsi haistelemaan Marinan tuulia ja näkemään oikeasti sen iltakuhinaa. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin viimein lauantai-iltanakin johonkin "viihteelle". Tai siis ylipäätään yli 2 km kotoa...
Shankarin kanssa oli sovittu perjantaina, että sunnuntaina hän tulisi töihin ja saisi ensi viikonloppuna pitää parikin päivää vapaata. Niinpä päätimmekin suunnistaa meille ennestään tuntematomille alueille, eli länsipuolelle kaupunkia. Ajelimmekin aina Kanchipuramiin saakka (n. 70 km päässä) katsastamaan sen kuuluja temppeleitä sekä silkkitarjontaa. Maisemat ovat melko erilaiset siiryttäessä rannikolta vähänkin sisämaahan päin.. Shankar ajoikin meidät suoraan ensimmäisen vastaantulleen temppelin eteen ja hyppäsimme tässä vaiheessa ulos läkähdyttävään helteeseen. Kaupustelijoista ja kerjäläisistä eroon päästäksemme kiersimme aluksi Visnulle omistetun temppelin (Vaikunta Perumali) ulkokautta ympäri ja rohkaistuimme sen jälkeen luovuttamaan tossumme pyhäkön ulkopuolella olleelle vartijalle.
Erittäin lämpimän päivän johdosta temppelin sisäpiha oli kuin sauna ja kivistä tehty piha-alue oli jalkapohjaan aluksi erittäin kuuma. Mikellä paloi tässä vaiheessa myös jalkapohjien lisäksi myös hihat. Juoksentelimme kuin kanit ympäri pihaa varjosta toiseen tai niiden puuttuessa läheltä löytyneen ruohotupon päälle "vilvoittelemaan". Saattoipa muutama r:llä kuorrutettu sanakin raikua tässä yhteydessä ilmoille. Oli kuitenkin hauska huomata, että emme olleet ainoat asiasta kärsineet, iso osa paikallisistakin kulki kuin tulisilla hiilillä varpaita nostellen. Polttavaan lämpöön jalkapohjat tottuivat kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, jo ehkä vartin tasajalkahyppelyn jälkeen pystyi kävelemään normiaskelein kuvauspaikasta toiseen.
Pyrimme ko temppelissä myös sisälle itse pyhimpään, mutta siihen ei annettu lupaa, vain Hinduille- sanottiin ovella. Noh, palailimme vastavirtaan jonottavassa ihmismassassa ja otimme myös samalla muutamia kuvia temppelinorsuista. Pientä maksua vastaan kaveri myös siunasi Miken (kuva sivussa). Kyseinen jätti oli saanut koulutusta melko karuilla tavoilla: mm häntä oli katkennut ainakin pari kertaa ja oikeasta takajalasta puuttui nahkaa ehkä 10x10 cm alueelta. Vai olisiko tämä juuri osasyy temppelinorsun eläkevirkaan. Täällä ei näköjään paljoa eläinlääkäripalveluita tunneta..
Seuraava osoite oli silkkipaja/myymälä erään pääkadun varrella. Siellä tutustuimme aluksi käsin kudottujen kankaiden saloihin (tämä on varmaan jokin riitti ko liikkeissä, jotta länsimainen ostaja vakuuttuisi kankaiden aitoudesta). Koneet tarkastettiin ja todettiin mekaanisesti ohjatuiksi reikäkorttikoneiksi! Lopuksi meitä pydettiin istumaan myymälän puolelle ja ihmettelemään kankaita oikein urakalla. Eteen kannettiin vaikka minkä väristä huivia, sari- ja salwarikangasta, tyynynpäälistä jne. Ostimmekin sitten lopulta kannatuksen vuoksi pari huivia muistoksi.. Kokemus sinänsä tästä taiteen lajista, sillä samassa huoneessa kauppaa teki 4-5 ryhmää istuen omissa piireissään lattialla.
Silkkipajan jälkeen suunnistimme Devarajaswamin temppelissä, joka oli myös osoitettu Visnulle. Sisälle pyriessämme kannoille iskeytyi "ylipapiksi" esittäytynyt kaveri joka rahasti meitä ensin kameran käytöstä ja hetkeä myöhemmin tarjoutui esittelemään privaatisti -vielä kiinni ollutta- varsinaista nähtävyyttä, "1000 pilarin" temppeliä (joista jäljellä 96kpl). Tämä temppeli on tehty aikoinaan Visnun ja Lakhsmin häiden kunniaksi. Huiman hienoa kivityötä kaiken kaikkiaan! Pilareiden avulla tämä avulias ylipappi väritti tarinaansa välillä humoristisikin keinoin ja vertauksin. Aika taitavasti kaveri yhdisti tarinaansa myös meidän oman elämäntilanteen ja intialaiseen suorasukaiseen tyyliin jopa arvuuttelemalla meidän suhteen laatua - eka arvaus oli, että äiti oli lähtenyt poikansa kanssa reissuun.. :) Arvatkaapa kuka repes.. Ja Mike sanoi että piip! Hiukan väritetyllä historialla ryyditetyn kierroksen lopuksi tyyppi ojensi kätensä ja odotti palkkaa tehdystä työstä (ei yllätys). Noh, meidän kirstun vartija antoi tyypille aluksi huntin kouraan ja oletimme asian olevan ok, käytettyyn aikaan nähden, mutta kaveri sanoikin, että on niin mahdottoman pieni raha, kun pitää joka aamu jakaa ruokaa köyhille ja lisäksi kunnostaa kirkkoa, Rs500 olisi vähintä mitä tällaisesta työstä pitäisi saada.. Muutama hyvin valikoitu sana juolahti mieleen ko toiminnasta, mutta maltoin mieleni ja päätin lahjoittaa "temppelille" tyypin parin päivän palkan.. Käyköön syömässä jossain paremmassa paikassa, kyllä se sitä tarinaa sen verran iski :)
Temppelistä ulostauduttuamme noudimme jälleen sandaalit ja jatkoimme Shankarin järjestämään silkkipuotiin. Siellä oli jälleen aluksi laite-esittelyä jonka jälkeen istuimme tiskin ääreen kuuntelemaan myyntipuheita. Aloimme tarkastella raakasilkistä tehtyjä kankaita ja saimmekin painettua hyvin pienellä neuvottelulla hinnan Rs450 pintaan metriltä. Mahdollisuuksia luultavasti on päästä pitkälti Rs300 puolelle.. Tavara näytti hyvältä ja värivalikoimaa oli runsaasti. Täytyy poiketa tarkastamaan hintataso vastaaville tuotteille Nallista tai jostain muusta Chennailaisesta putiikista..
Kaiken tämän kiertelyn jälkeen saunaolosuhteissa totesimme olevamme sen verran puhki, että olisi aika lähteä kotia kohti. Tulomatka menikin varsin joutuisasti ja bongasimme matkan varrelta mm. Nokian ja muiden alan toimijoiden tehtaat. Poikkesimme tullessa vielä Nilgriksessä hakemassa pientä purtavaa illaksi. Siellä eräs hyllyjä täyttävä tyttönen alkanut vilkuttelemaan enemmän ja vähemmän. Tänään sain oikein erikoiskohtelua, kun hän läppäsi toista hyllyntäyttäjää ja huikkasi tälle: Move, Move! My friend is coming!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Viimeinkin saatiin kuskiasia hoidettua kuntoon. Kaiken maailman abdulien jälkeen kuskinpukille tipahti Shankar. Tämä vaikuttaa varsin asialliselta, puhuu kohtuullisen hyvää lontoota ja ajaa kaiken kukkuraksi vielä hyvin siististi. Maanantaina sovimme palkat ja ehdot kirjallisesti, jotta ei tarvitsisi sitten kenenkään arpoa jälkikäteen mitä on sovittu ja puhuttu. Toivottavasti ensivaikutelma pitää jatkossakin. Auto on ainakin niin naarmuilla (tod näk abdulien jäljiltä), että naarmuista ei ainakaan synny polemiikkia..
Viime viikko meni aika nopeesti viikonloppua lukuunottamatta, koska tiedossa oli että sunnuntaina ei välttämättä päästä minnekään, kun ei sitä kuskia ollut järjestynyt vielä siihen mennessä. Olemme käyneet lähes päivittäin lyhyellä iltalenkillä 8-9 välillä, näin toisenkin osapuolen tulee edes hiukan liikuttua. Muutoin illat ovatkin menneet sisällä tai ruokakaupoilla kierrellessä.
Perjantai-iltana poikkesimme syömässä Besant Nagarin kiinalaisessa varsin tuhdit annokset. Kiinalaisessahan tietysti voi aina jättää hieman syömättä, mutta nyt sapuskaa oli sen verran paljon, että siitä riitti mukavasti vielä kotiportin vartijallekin. Tämä aina niin iloisen oloinen kaveri oli vielä astetta enemmän täpinöissään, kun sai eteensä paketillisen lämmintä riisiä, isoja katkarapuja sekä kanaa.
Lauantaina kuitenkin kierreltiin kiviliikkeitä ja saimmekin rankattua yhden toimittaja ehdokkaan pois. Hintataso kyseisessä liikkeessä oli kova, jopa korkeampi kuin Suomessa. Tosin ko putiikista saimme varsin hyviä vinkkejä väri- ja laatuasioista. Mosaiikkiliikkeessä (Ellements) saimme päätettyä sävyt sekä seiniin sekä lattiaan - vielä kun tietäisi kuinka paljon tilata.. Hinta ei kuitenkaan ole este, sillä pyynnit olivat luokkaa 25-35€/m2. Jos vertaa vaikkapa "RyöstöRaudan" pyyntihintoihin vastaavasta tavarasta, niin ei voi kyllä ymmärtää miten ko-putiikin hinnat oikein määräytyvät. Haave tropical-tyylisistä sauna/pesuhuonetiloista alkaa pyrkiä väkisin mieleen. Poikkesimme myös katselemassa vierasmakkariin sopivaa sänkyä ja patjaa sekä vieressä olleessa Roca-liikkeessä. Jälkimmäisessä myyjiä oli varmaankin kymmenkertainen määrä asiakkaisiin nähden..
Lauantaina teimme myös perinteisen Kovai Pazhamudir Nilayam-kierroksen (vegeliike). Mieleen jäi lyhyt sananvaihto sisälle tultaessa: (eräs häiskä tuijottaa alaspäin ja nyplää samalla hernepalkoja), "Mitä toi kaveri oikein duunaa?", johon vastaukseksi: "Ei mitään, se on varmaan töissä täällä..". Noh, sanottakoon, että kaverilla oli jonkin päivän lehti hernelaatikossa jota se sitten katseli tai lueskeli aikansa kuluksi.
Viime viikko meni aika nopeesti viikonloppua lukuunottamatta, koska tiedossa oli että sunnuntaina ei välttämättä päästä minnekään, kun ei sitä kuskia ollut järjestynyt vielä siihen mennessä. Olemme käyneet lähes päivittäin lyhyellä iltalenkillä 8-9 välillä, näin toisenkin osapuolen tulee edes hiukan liikuttua. Muutoin illat ovatkin menneet sisällä tai ruokakaupoilla kierrellessä.
Perjantai-iltana poikkesimme syömässä Besant Nagarin kiinalaisessa varsin tuhdit annokset. Kiinalaisessahan tietysti voi aina jättää hieman syömättä, mutta nyt sapuskaa oli sen verran paljon, että siitä riitti mukavasti vielä kotiportin vartijallekin. Tämä aina niin iloisen oloinen kaveri oli vielä astetta enemmän täpinöissään, kun sai eteensä paketillisen lämmintä riisiä, isoja katkarapuja sekä kanaa.
Lauantaina kuitenkin kierreltiin kiviliikkeitä ja saimmekin rankattua yhden toimittaja ehdokkaan pois. Hintataso kyseisessä liikkeessä oli kova, jopa korkeampi kuin Suomessa. Tosin ko putiikista saimme varsin hyviä vinkkejä väri- ja laatuasioista. Mosaiikkiliikkeessä (Ellements) saimme päätettyä sävyt sekä seiniin sekä lattiaan - vielä kun tietäisi kuinka paljon tilata.. Hinta ei kuitenkaan ole este, sillä pyynnit olivat luokkaa 25-35€/m2. Jos vertaa vaikkapa "RyöstöRaudan" pyyntihintoihin vastaavasta tavarasta, niin ei voi kyllä ymmärtää miten ko-putiikin hinnat oikein määräytyvät. Haave tropical-tyylisistä sauna/pesuhuonetiloista alkaa pyrkiä väkisin mieleen. Poikkesimme myös katselemassa vierasmakkariin sopivaa sänkyä ja patjaa sekä vieressä olleessa Roca-liikkeessä. Jälkimmäisessä myyjiä oli varmaankin kymmenkertainen määrä asiakkaisiin nähden..
Lauantaina teimme myös perinteisen Kovai Pazhamudir Nilayam-kierroksen (vegeliike). Mieleen jäi lyhyt sananvaihto sisälle tultaessa: (eräs häiskä tuijottaa alaspäin ja nyplää samalla hernepalkoja), "Mitä toi kaveri oikein duunaa?", johon vastaukseksi: "Ei mitään, se on varmaan töissä täällä..". Noh, sanottakoon, että kaverilla oli jonkin päivän lehti hernelaatikossa jota se sitten katseli tai lueskeli aikansa kuluksi.
tiistai 1. syyskuuta 2009
No niin, kuu vaihtui sopivasti ja oli aika laittaa kuski vaihtoon. Ehti vielä viikon mittaan tilitellä, mitkä kaikki asiat on huonosti ja rahantarvetta oli niin polkupyörään kuin bussilippuihin. Tähän loppui tältä kertaa näiden suomalaisten pinna. Joten nyt hetken aikaa varakuski Abdul on puikoissa ja toivotaan että edes kohtuullisella asenteella varustettu rattimies löytyy ennemmin tai myöhemmin luotsaamaan meitä Intian kaoottisessa liikenteessä. Täällä länkkärit tekevät hieman karhunpalvelusta toisilleen maksamalla jatkuvasti tippejä yms. ekstraa lompakko levällään jolloin jengi tottuu siihen, ettei eväänsä tarvitse heilauttaa, ellei siitä makseta heti ylimääräistä. Perushommat hoidetaan ihan kuukausipalkalla ja toki ylitunneista ym. sitten maksetaan sovitusti. No, osaapa seuraavalle tehdä pelin selväksi heti alusta pitäen.
Perjantai-iltana oltiin taas Tangyssa haistelemassa merituuta ja maistelmassa nuudeleita katkaravuilla ja tutuksi tulleita mocktaileja. Lauantaina käytiin katselemassa puisia ovia lähikadulla olevalla pajalla. Käsin koristekaiverretut tiikkiovet karmeineen oli siinä 12-15000 rupiaa ilman tinkimisiä. Sitten suunnattiin keskustan kangasapajille, katseltiin hieman mattoja ja verhokankaita. Parhaimmillaan verhometri irtoaa 200 rupialla ja valinnanvaraa löytyy vaikka miten. Sitten kun osaisi vaan päättää millaista värimaailmaa sitten johonkin tulevaan kotiin alkaa rakentaa. Illalla suunnattiin pizzalle Bella Ciao -nimiseen ravintolaan, joka olikin mukavasti rannan tuntumassa ja taas saimme nauttia illallista ulkoilmassa. Edelleen pientä hikeä pukkaa illallakin ulkona, mutta merituuli vie kuumuutta pois, korvaten sen toki kosteudella...
Sunnuntaina oli vuorossa rantaelämää Idealilla. Suomiväkeä näimme varmaan kymmenkunta ja altaassakin mahtui mukavasti polskimaan. Aurinkoa otettiin suosiolla varjojen alla ja kertoimien kanssa, mutta uidessa tais kuitenkin klyyvari saada liikaa valoa punakkuudesta päätellen. Nyt onkin pari päivää arska pystellyt pilvessä ja yöllä/aamulla on saatu sadettakin. Sehän tarkoittaa siis läpötilan laskua tuonne kolmen kympin pintaan. Tässä kosteudessa pyykit ei meinaa kuivaa millään...
Asuntomme toinen torakkahavainto tehtiin tänä aamuna, kääk. Eka oli heti loman jälkeen tiskialtaassa ja nyt tämä toinen vessassa. Ei millään uskoisi, miten pienestä rakosesta ne lujahtaa, vaikka näyttävät muuten jättiläisötököiltä. Siis ällöttäviä. Täällä myydään karkoterakeita, joita sitten laitetaan joka lavuaarin suulle tuomaan hajua. Tosin haju käy myös ihmisnenään, joten toivotaan että nämä havainnot jää nyt tähään ja rakeita ei tarvita.
Perjantai-iltana oltiin taas Tangyssa haistelemassa merituuta ja maistelmassa nuudeleita katkaravuilla ja tutuksi tulleita mocktaileja. Lauantaina käytiin katselemassa puisia ovia lähikadulla olevalla pajalla. Käsin koristekaiverretut tiikkiovet karmeineen oli siinä 12-15000 rupiaa ilman tinkimisiä. Sitten suunnattiin keskustan kangasapajille, katseltiin hieman mattoja ja verhokankaita. Parhaimmillaan verhometri irtoaa 200 rupialla ja valinnanvaraa löytyy vaikka miten. Sitten kun osaisi vaan päättää millaista värimaailmaa sitten johonkin tulevaan kotiin alkaa rakentaa. Illalla suunnattiin pizzalle Bella Ciao -nimiseen ravintolaan, joka olikin mukavasti rannan tuntumassa ja taas saimme nauttia illallista ulkoilmassa. Edelleen pientä hikeä pukkaa illallakin ulkona, mutta merituuli vie kuumuutta pois, korvaten sen toki kosteudella...
Sunnuntaina oli vuorossa rantaelämää Idealilla. Suomiväkeä näimme varmaan kymmenkunta ja altaassakin mahtui mukavasti polskimaan. Aurinkoa otettiin suosiolla varjojen alla ja kertoimien kanssa, mutta uidessa tais kuitenkin klyyvari saada liikaa valoa punakkuudesta päätellen. Nyt onkin pari päivää arska pystellyt pilvessä ja yöllä/aamulla on saatu sadettakin. Sehän tarkoittaa siis läpötilan laskua tuonne kolmen kympin pintaan. Tässä kosteudessa pyykit ei meinaa kuivaa millään...
Asuntomme toinen torakkahavainto tehtiin tänä aamuna, kääk. Eka oli heti loman jälkeen tiskialtaassa ja nyt tämä toinen vessassa. Ei millään uskoisi, miten pienestä rakosesta ne lujahtaa, vaikka näyttävät muuten jättiläisötököiltä. Siis ällöttäviä. Täällä myydään karkoterakeita, joita sitten laitetaan joka lavuaarin suulle tuomaan hajua. Tosin haju käy myös ihmisnenään, joten toivotaan että nämä havainnot jää nyt tähään ja rakeita ei tarvita.
maanantai 24. elokuuta 2009
Antakaa meille uus kuski!
Kuskin kanssa tuli taas viikolla pientä erimielisyyttä. Keskiviikkoaamuna Sowuri ilmoitti, että vaimoa pitäisi mennä viemään sairaalaan. Siinä pienen neuvottelun ja päivän suunnittelun jälkeen päädyttiin siihen, että Henkan vietyään töihin käyttää Miken kaupungilla naisten kokoontumisessa ja iltapäivällä tämän jälkeen voi käydä omilla asioilla ja hakea sitten Henkan pois. No, kaupungille mentäessä hän sitten ilmoitti menevänsä sairaalareissulle klo 11.30. Jaahas. No siinä taas vaihdettiin muutama sana siitä mikä oli ollut aamulla suunnitelma ja pienen kiukuttelun jälkeen sanoi odottavansa ja lähtee sitten Miken palautettuaan. Kotiin päästiinkin ihan aikataulun mukaisesti ja sitten kuski ilmoitti tulevansa seuraavan kerran huomisaamuna. Että mitä? No milläs Henkka pääsee kotiin. Emergency, vastasi kuski. Totesin vain, että soita Henkalle. Siihen se hyväkäs vastasi, että hän toi lomalle lähtiessä meille ne rekisteröintipaperit vielä perässä lentokentälle kun meillä oli emergency, nyt hänellä on emergency. Eikä muuten sitten soittanu Henkalle... Kyllä meni niin hermo. No Henkan töistä soittivat Sowurille ja niinpä oli mennyt viemään vaimoa sikanuhatesteihin. Sanottiin, että töihin ei sitten ole tulemista ennenkuin testitulokset tulee. Niin vaan sitten torstain piti vapaata ja ei mitään sikanuhaa kellään. Perjantaina Henkka sitten sanoi muutaman valitun sanan, miten tilanteissa toimitaan. Eli ei suunnitella ja toimita omin päin tai kuski vaihtuu. No hernehän siitä taas kuskilla nenään menemään ja muutamaan päivään ei sitten puhuta mitään. Sinällään se ei haittaa, mutta on aika naurettavaa. Varmaan tästä kaupungista löytyisi joku paremmallakin asenteella (ja ehkä myös englanninkielitaidolla) varustettu rattimies...
Viikonloppuna kierrettiin taas kaupunkia ristiin rastiin. Lauantaiaamuna suuntasimme East Coast roadille ja siellä nähtyyn kiviliikkeeseen. Tarkoituksena oli tällä kertaa selvittää (esim. portin päähän laitettavien) kivipallojen hintaa. Kun pallukat oli bongattu tien laidalta, itse mestari olikin kadonnut. Hänet kuitenkin tavoitettiin ystävällisen naapurin ja kännykän avulla (kuski puhumaan). Hintaa hän sai hiottua 5500 rupiaan. Tosin pallot oli kiillottamattomia raakaversioita, mutta tuskinpa tuo viimeistelytyö täällä paljoa maksaisi. Pitänee vielä kysyä hintoja muualtakin. Sitten kävimme vielä hieman huonekaluja katsastamassa saman tien varrella. Silmiin pisti siellä 255 cm korkea vitriinikaappi, komea kyllä, mutta mahtuisko mihinkään? Hintaakin oli siinä puolentoista tonnin kupeessa (€)... Kotona murkinoitiin välissä ja jatkettiin yhden valoliikkeen ja kylppäriputiikin kautta Teakheirloomsiin, josko sinne kohta laitettais tarjouspyyntöä huonekaluista. Omistaja ei sattunut olemaan paikalla ja hänen pojasta ei juuri ollut apua - aivan pihalla. Täytyypä sopia tulosta seuraavalla kerralla.
Illalla lähdimme testaamaan taas uutta baari/istuskelupaikkaa (niitä ei järin monta olekaan) nimeltään Tangy. Paikka oli juuri avattu ja osoittautui varsin viehättäväksi. Paikka oli aivan meren rannalla ja yläterasseilta näkyi hiekkaa ja meri aaltoineen. Onneksi oli pimeää ja roskat ei häirinneet vaan nautimme meren kohinasta. Baarista sai juomia ja ihan kohtuulliset oli testaamamme moctailit. Kaikenlaista pikkunaposteltavaa oli listalla ja muutama kunnon ruokakin. Alkupalat tuli kohtuullisen odotuksen jälkeen, mutta nuudeleita odoteltiin 1,5 h. Ei siis mitään pikaruokaa... Keittiössä oli tainnut sattua pikku moka, mutta tällä kertaa tarjoilija oli ihan aidosti pahoillaan erona siihen, että kukaan ei juuri täällä ole pahoillaan mistään omista mokista. Tänne vois tulla uudestaan nauttimaan Intian illoista ja merituulesta. Suurin osa paikallisista pintaliitäjistä pysytteli sisällä ilmastoinnin ääressä (kylmä!)
Sunnuntaina suunnattiin lentoketän kiviapajille. Paikka oli kiinni, sattuipa joku hindujen juhlapyhä kohdalle. Kaupungilla myytiin paperivarjoja ja muita koristuksia juhlaa varten ja monet talot oli koristeltu porteista lähtien. Iltapäivällä päätimme ottaa haltuun vihdoinkin tuon kartan viherän alueen eli Guindyn puiston. Tai siis pienen osan siitä, jossa oli eläinpuisto ja käärmenäyttely. Vaikka hellettä oli riittämiin, puistossa pystyi rauhakseen liikkumaan puiden varjostaessa lähes koko aluetta. Sisäänpääsykään ei ollut paha edes intialaisittain; 5 rupiaa hlö ja kymppi kamerasta. Puistossa oli apinoita, lintuja, krokoja ja muita pienempiä elukoita. Väkeäkään ei ollut ruuhkaksi asti. Tuttuun tapaan pääsimme myös paikallisten fotoihin, jokunen kännykkäkameraotos valkeista lantuista taas inkkaritaskussa.
Ilo koetettiin ottaa irti koko kuskillisesta sunnuntaipäivästä ja iltapäivällä löytyikin yksi ostosparatiisi Shoppers Stop. Taisi olla alennusten päätöspäivä ja pari paitaa + housut -50% tarttui mukaan. Päädyimme vielä Amethystiin haukkaamaan lounasta ja Henkka sai ehkä reissun tähänasti surkeimman pitsan. Palautetta kysyttäessä pyydettiin vaan poistamaan se listalta. Perusroiskeläppä tomaatilla ja juustolla (todella huono- oikeasti!). Kala oli ihan kelpoa, jota Mike söi ja se myös kerrottiin tarjoilijalle. Joten voipi taas hyvillä mielin siirtyä viikonlopun jälkeen kotiruokaan.
Vielä muutama sananen expattipariskuntien elämästä täällä lehdestäkin luettuna. Intiasta ei meinaa työlupia irrota kovinkaan helposti puolisona mukana tuleville naisille. Lähetettyjä työntekijöitä maassa on melkoinen määrä ja kaikki ei suinkaan ole tulleet yksin. Osalle puolisoista on lupailtu töitä tai ovat niitä täällä etsineet ja siihen asti onkin mennyt hyvin kun pitäisi sitten työskentelyviisumia saada. Silloin pitäisikin palata lähtömaahan sitä selvittämään ja tulokset ovat yleensä hyvin laihoja. Monet firmat pitävätkin tätä aikaavievää prosessia yhtenä työhönoton esteenä. On aivan käsittämätöntä, että hyvin koulutettua (nais)väkeä olisi valmiita tuomaan oman panoksensa Intian kehittämiselle, mutta siihen ei anneta juuri mahdollisuuksia. Täytyypä sanoa, että jos täällä pidempään meinaisi olla niin tuo olisi kyllä iso ongelma. Tällä hetkellä Miken X-sarjan viisumilla mitään virallisia/palkallisia/verotettavia töitä ei siis voi tehdä.
Viikonloppuna kierrettiin taas kaupunkia ristiin rastiin. Lauantaiaamuna suuntasimme East Coast roadille ja siellä nähtyyn kiviliikkeeseen. Tarkoituksena oli tällä kertaa selvittää (esim. portin päähän laitettavien) kivipallojen hintaa. Kun pallukat oli bongattu tien laidalta, itse mestari olikin kadonnut. Hänet kuitenkin tavoitettiin ystävällisen naapurin ja kännykän avulla (kuski puhumaan). Hintaa hän sai hiottua 5500 rupiaan. Tosin pallot oli kiillottamattomia raakaversioita, mutta tuskinpa tuo viimeistelytyö täällä paljoa maksaisi. Pitänee vielä kysyä hintoja muualtakin. Sitten kävimme vielä hieman huonekaluja katsastamassa saman tien varrella. Silmiin pisti siellä 255 cm korkea vitriinikaappi, komea kyllä, mutta mahtuisko mihinkään? Hintaakin oli siinä puolentoista tonnin kupeessa (€)... Kotona murkinoitiin välissä ja jatkettiin yhden valoliikkeen ja kylppäriputiikin kautta Teakheirloomsiin, josko sinne kohta laitettais tarjouspyyntöä huonekaluista. Omistaja ei sattunut olemaan paikalla ja hänen pojasta ei juuri ollut apua - aivan pihalla. Täytyypä sopia tulosta seuraavalla kerralla.
Illalla lähdimme testaamaan taas uutta baari/istuskelupaikkaa (niitä ei järin monta olekaan) nimeltään Tangy. Paikka oli juuri avattu ja osoittautui varsin viehättäväksi. Paikka oli aivan meren rannalla ja yläterasseilta näkyi hiekkaa ja meri aaltoineen. Onneksi oli pimeää ja roskat ei häirinneet vaan nautimme meren kohinasta. Baarista sai juomia ja ihan kohtuulliset oli testaamamme moctailit. Kaikenlaista pikkunaposteltavaa oli listalla ja muutama kunnon ruokakin. Alkupalat tuli kohtuullisen odotuksen jälkeen, mutta nuudeleita odoteltiin 1,5 h. Ei siis mitään pikaruokaa... Keittiössä oli tainnut sattua pikku moka, mutta tällä kertaa tarjoilija oli ihan aidosti pahoillaan erona siihen, että kukaan ei juuri täällä ole pahoillaan mistään omista mokista. Tänne vois tulla uudestaan nauttimaan Intian illoista ja merituulesta. Suurin osa paikallisista pintaliitäjistä pysytteli sisällä ilmastoinnin ääressä (kylmä!)
Sunnuntaina suunnattiin lentoketän kiviapajille. Paikka oli kiinni, sattuipa joku hindujen juhlapyhä kohdalle. Kaupungilla myytiin paperivarjoja ja muita koristuksia juhlaa varten ja monet talot oli koristeltu porteista lähtien. Iltapäivällä päätimme ottaa haltuun vihdoinkin tuon kartan viherän alueen eli Guindyn puiston. Tai siis pienen osan siitä, jossa oli eläinpuisto ja käärmenäyttely. Vaikka hellettä oli riittämiin, puistossa pystyi rauhakseen liikkumaan puiden varjostaessa lähes koko aluetta. Sisäänpääsykään ei ollut paha edes intialaisittain; 5 rupiaa hlö ja kymppi kamerasta. Puistossa oli apinoita, lintuja, krokoja ja muita pienempiä elukoita. Väkeäkään ei ollut ruuhkaksi asti. Tuttuun tapaan pääsimme myös paikallisten fotoihin, jokunen kännykkäkameraotos valkeista lantuista taas inkkaritaskussa.
Ilo koetettiin ottaa irti koko kuskillisesta sunnuntaipäivästä ja iltapäivällä löytyikin yksi ostosparatiisi Shoppers Stop. Taisi olla alennusten päätöspäivä ja pari paitaa + housut -50% tarttui mukaan. Päädyimme vielä Amethystiin haukkaamaan lounasta ja Henkka sai ehkä reissun tähänasti surkeimman pitsan. Palautetta kysyttäessä pyydettiin vaan poistamaan se listalta. Perusroiskeläppä tomaatilla ja juustolla (todella huono- oikeasti!). Kala oli ihan kelpoa, jota Mike söi ja se myös kerrottiin tarjoilijalle. Joten voipi taas hyvillä mielin siirtyä viikonlopun jälkeen kotiruokaan.
Vielä muutama sananen expattipariskuntien elämästä täällä lehdestäkin luettuna. Intiasta ei meinaa työlupia irrota kovinkaan helposti puolisona mukana tuleville naisille. Lähetettyjä työntekijöitä maassa on melkoinen määrä ja kaikki ei suinkaan ole tulleet yksin. Osalle puolisoista on lupailtu töitä tai ovat niitä täällä etsineet ja siihen asti onkin mennyt hyvin kun pitäisi sitten työskentelyviisumia saada. Silloin pitäisikin palata lähtömaahan sitä selvittämään ja tulokset ovat yleensä hyvin laihoja. Monet firmat pitävätkin tätä aikaavievää prosessia yhtenä työhönoton esteenä. On aivan käsittämätöntä, että hyvin koulutettua (nais)väkeä olisi valmiita tuomaan oman panoksensa Intian kehittämiselle, mutta siihen ei anneta juuri mahdollisuuksia. Täytyypä sanoa, että jos täällä pidempään meinaisi olla niin tuo olisi kyllä iso ongelma. Tällä hetkellä Miken X-sarjan viisumilla mitään virallisia/palkallisia/verotettavia töitä ei siis voi tehdä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
