Launatai-iltana normaalilla lenkkireitillämme järjestyi ylimääräistä ohjelmaa. Vastaan tuli ensin pitkä kulkue, jossa oli paljon lapsia kynttilät ja lyhdyt käsissä. Perässä kuului rummutusta ja sitten paljastui kukin koristeltu kärry, jossa pappismies siunasi matkan varrella taloista tuotuja uhrilahjoja (kukkia, hedelmiä, suitsukkeita). Pahinta ääntä piti kuitenkin generaattori, joka oli kärryn perässä antamassa virtaa valonheittimeen, muutoinhan raskas kärry kulki ihan ihmisvoimin.

Sunnuntai-iltana Suomen kunniakonsuli (intialainen) Chennaissa piti vastaanoton Madras Clubilla. Niinpä mekin sonnustauiduimme parhaimpiin tamineisiin ja suuntasimme paikalle. Juhlat olikin uima-altaalla, joten varsinkin miesväellä oli hikiset oltavat puvun takeissa. Ohjelmaa ei tervetulosanojen ja vaisuhkon Maamme- laulun ja vielä vaisumman Intian kansallishymnin lisäksi ollut. Ilta meni rupatellessa, paikalla oli reilu parikymmentä suomalaista ja intialaisia lisäksi. Perusinkkariruokaa oli tarjolla, vaikka hieman olimme haaveilleet jostain Suomeen viittaavasta. Paikalle oli pykätty myös baari, mutta meno pysyi aika rauhallisena sunnuntai-illan ansiosta. Yllättävintä illassa oli ehkä se, että kuskimme Shankar oli taas palannut sieltä jostain. Sunnuntaina päivällä soi ovikello ja Shankar kävi kysymässä, mihin aikaa illalla pitää tulla. Ja kas vaan tuli sitten 5 min etuajassa. No, joka tapauksessa oli kiva istua taas tuttuun kyytiin, eikä tietä tarvinnut kysellä jokaiselta ohikulkijalta, kuten nuo varakuskit...

Paikalliseen ompelimoon tuli myös tehtyä ekskursio. Ladies tailor kertoi lappu lähikadulla ja kojussa oli kolme naista puuhissa. Niinpä marssin pellavahousuineni sinne ja sanoin, että kaksi tuumaa pituutta pois lahkeista. Liidulla vielä merkki lahkeeseen ja seuraavana päivänä hakemaan. Palvelun hinta oli 50 snt ja kotona paljastui sitten totuus kun vedin housut jalkaan. Toinen lahje oli liian pitkä ja toinen liian lyhyt siitä mitasta mitä sovittiin. Lopputuloksena kuitenkin se, ettei housuja voinut edelleenkään pitää. Päätin olla viemättä niitä takaisin samaan paikkaan, kun siitä tuskin olisi suurta apua. No, seruaavalla kaupunkireissulla taas housut mukaan ja tällä kertaa Allisons farbric-nimiseen paikkaan, jota aussi ekspatti on pitänyt vuosia. Kahdella eurolla asia korjaantui, voipi olla että siellä voisi teettää muutakin.

Tiistaina lähdettiin tyttöjen kanssa katsastamaan Chennain vanhaa osaa, josta löytyi ns. basaarikatuja. Kaupan oli kaikkea mahdollista "rihkamaa", yhdellä kadulla kankaita, toisella paperitavaraa, koruja jne. Kadut oli kapeita ja sinne piti tietysti tunkea kaikenlaista tavarantoimittajaa, pyöräriksoja, mopoja niin että ahdasta oli! Sai tosiaan varoa ettei kukaan aja varpaille tai laukun hihna tartu johonkin kulkuvälineeseen. Putiikit oli pääosin aika sekaisia, laatikoiden sisällöt sikin sokin lattialla, kai ne hyllyihin oli menossa? Hinnat näissä ei tietysti päätä huimanneet, jos jotain sen laatuista löysi, mitä halusi ostaa. Täällä mitään tavaraa ei onneksi tyrkytetty, joissain sai puolestaan etsiä kadonnutta myyjää. Hiki valui taas solkenaan selkää pitkin, vaikka uskottelimme aiemmin, että ilma on jo hieman kesästä "viilentynyt".