Kivistä projektia

Loppuviikko duunissa osoittautui kohtuullisen kiireiseksi ja välillä hivenen pinnaa kiristäväksi. Olen ajatellut tähän asti, että paras jälki tulee tekemällä asiat kohtuullisen rauhallisesti, hosumatta turhia tyylillä "tiedä mitä teet". Näin ei ole pinna kiristynyt turhan paljon ja asiat ovat tulleet melkolailla ajoillaan hoidettua. Täällä pallon toisella puolen luonnollisesti kaikki on ylösalaisin - vaikka toisin kyllä voisi olettaa, koska vesikin pysyy lasin pohjalla tippumatta sieltä taivaalle?

Välillä tuntuu, että huutaisi tyhjässä kaiuttomassa huoneessa asioitaan eteenpäin. Puutteet/ongelmat kyllä tiedostetaan näennäisesti ihan ok niistä keskusteltaessa, mutta kun koittaa hetki, jolloin pitäisi toimia sovitun kaavan mukaisesti ei ole hajuakaan mitä (ja milloin) pitäisi tehdä. Eli tuloksena on tavallisesti kaaos, jonka selvittäminen onkin sitten aivan oma projektinsa. Kyse on siis jeesjees-ilmiöstä, jossa toinen osapuoli sanoo ymmärtävänsä vastapuolen ajatukset, mutta todellisuudessa onkin aivan pihalla. Esimerkkejä vastaaviin tapauksiin on varmasti kaikilla ulkomaalaisten kanssa pelanneilla.

Viime viikkoihin asti luotin yleisesti aistinvaraiseen tulkintaan opastettavan kaverin ymmärtämisen tasosta, mutta nyt on ollut pakko alkaa muuttamaan toimintatapaa niin, että kysynkin aina keskustelun lopuksi ymmärsitkö asian ja teen nopean testin kysymällä jotakin aiheeseen liittyvää. About 2/3 vastauksista on ollut, että en ymmärtänyt ja vielä vähemmän opetusta on osattu soveltaa tuoreeltaan. Tämän jälkeen onkin sitten helppo kaivaa paperia sekä kynää esille ja raapustaa ajatukset vielä simppelimmiksi kuviksi tms. Yleensä kertauksen jälkeen homma on toiminut huomattavasti paremmin.

Perusongelma systeemien kehittämisessä on kai sitten se kulttuuriero, jossa "ylemmälle" portaalle ei voi sanoa EI. Eli ainakin mulle on ollut hirveän vaikeaa lopulta nähdä onko vastapeluri oikeasti ymmärtänyt asiat kuten pitää. Toinen vastaava kulttuuriasia on toiminnan suoraviivaisuuden puute sekä vastuunkanto. Oma tyyli "mene ja tee" ei täällä kovin hyvin pure, koska paikallinen byrokratia/hierarkia estää suoran nopean reagoinnin ongelmiin. Kaikesta pitää ensin neuvotella isomman napin omaavan kanssa ja sehän vie aina aikaa. Toisaalta kun tuotettavien dokumenttien laatu pysyy korkealla, niin pienellä viiveellä ei ole niin suurta merkitystä (viive ei lähde kertautumaan ketjussa eteenpäin). Tämä suoraviivaisuuden puute hierarkiassa tulee myös olemaan jossain kasvunvaiheessa olemaan iso ongelma, jos tiedonvaihtokanavia ei saada aikaa myöten parannettua.

Vaikuttaa myös siltä, että tiedon soveltaminen täällä on melkoista myrkkyä, kuten jo edellä mainitsinkin. Voidaankin sanoa, että jos kuvitteellisesti suomalainen ja intialainen perusinsööri on lähtökohtaisesti samalla tasolla osaamisessa, ero nähdään kyvyssä soveltaa opittua. Intialaisella ei ole ratkaisun avaimia ongelmaan ja jääkin useasti odottamaan, että joku tulee avaamaan oven hänen edestään. Hän siis voi odottaa maailman loppuun asti tekemättä asialle mitään. Suomalainen taasen yrittää sisälle vaikka lukitsemattoman oven saranapuolelta jos sisälle pääsyyn on vain riittävän hyvät perusteet. Nop, projektihomma on kai perimmiltäänkin kaaosten ratkaisua enemmän kuin oikeaa työn tekoa.

Työviikko kuitenkin päättyi perjantaina ja jäimme odottamaan viikonloppua. Lauantaiksi oli suunniteltu kividiilin tekoa ja sitä varten oli tehty oikein hieno laskelma kaikista harkituista vaihtoehdoista. Lauantaina Shankarin tullessa (10min etuajassa!) hakemaan avainta, pistimme hänet soittamaan Goyalille (kivitoimittaja), että onko hän tavattavissa varastolla. Noh, Mr Goyal sanoikin, että on tavattavissa ja suuntasimme keulan kohti Neelankaraita. Paikalla kuitenkin kävi ilmi, että tämä kaveri onkin firman toisella varastolla iltapäivään saakka. Vähän aikaa ihmeteltiin ja tuumattiin lopuksi, että tehdään kauppakierros ja tullaan sen jälkeen takaisin.

Katsastimme väliajalla pari lamppuliikettä sekä tiikkiovia tekevän puusepän pajan huonoin tuloksin. Oven hinta oli suoraan sanottuna "reilu", ehkä tuplasti verrattuna siihen millä sen Suomesta saisi.. Poikkesimme näiden harhailujen jälkeen kotosalla syömässä ja liimailemassa joulukortteihin kasan merkkejä. Näiden toimien jälkeen suunnattiin takaisin Goyalille. Nyt kaiffari olikin paikalla ja aloitimme diilin hieronnan selvittämällä hinnat, määrät sekä laatuasiat vielä kertaalleen. Kaikki näyttikin siihen asti oikein hyvältä, kunnes tuli maksun aika: Maksutapa tuottikin ongelmia enemmän kuin piti. Goyal esitteli pari vaihtoehtoa kuinka homma saataisiin toteutettua fiksusti. Tästä iso kiitos heille, koska ilmoittivat mahdollisista hankaluuksista, moni muu pakallinen jobbari olisi varmasti jättänyt kertomatta.

Meidän piti siis jättää diili tekemättä ja tehdä kuljetusselvittelyt ensin Suomeen asti ja vasta sen jälkeen jatkaa kaupantekoa. Täällä ei näköjään ole mahdollista järjestää näiden vientiä itse, vaan väliin tarvitaan välttämättä muuttoliike tai sitten vientiluvat omaava agentti/huolitsija, joka hoitaa mm. rahansiirron meidän ja Goyalin välillä. Tämän helposti järjestettävän agentin ongelma on se, että he eivät shippaa henkilökohtaisia tavaroita lainkaan, eli kaikki se mitä toimme tänne mukanamme tai mitä olemme täältä ostaneet pitäisi lähettää taikaisin eri tietä, esim eri kontissa. Hienoa, eikö totta? Agenttia käytettäessä olisi tietty se hyöty, että Intian päässä ei tarvitse maksaa ostoksista veroja lainkaan, mutta silloin ei tarvitse myöskään kysellä muuttoetujen perään Suomessa. Meidän tuomiset on kuitenkin rahallisesti niin pieniä, että veroissa säästämällä ei lähetetä tänne tuotuja kamppeita lentorahtina tai toisessa kontissa takaisin Suomeen. Alkuviikosta pitää siis saada järjestettyä joku muuttofirma, jotta asioita saadaan eteenpäin..