Puoliväli

Torstain työpäivä huipentui kakunleikkaustilaisuuteen, sunnuntainahan olisi Henkan synttärit. Mike toi paikalle vielä Sri Krishna sweetin palleroita. Suunnillenhan ohjelma meni niin, että Henkka leikkasi kakusta palan, jonka jälkeen taputettiin. Sitten sai kaikki 40 muuta tulla kakun kimppuun ja sekunnin kaikki näyttikin menevän hyvässä järjestyksessä, kunnes kaikki olikin pallona kauhomassa kakkua käsineen. Uskomatonta. Nyt oli varattu paikalle myös kertakäyttölusikoita, joita jotkut Henkan esimerkin siivittämänä käyttikin. Sridar ojensi myös lahjan nahkaputkilosta, josta paljastui mustekynä. Tilaisuus oli ohi noin viidessä minuutissa eli ei taida seurustelu kuulua näihin juhliin. Tosin porukalla alkoi olla kotiin lähdön aikakin pitkää viikonloppua viettämään.

Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä Herra Gandhin synttäreiden kunniaksi. Kävimme kävelemässä Marina Beachilla, jossa kyseisen jepen patsas oli saanut kuukkameren ympärilleen. Muutenkin porukkaa tuntui olevan paljon liikkeellä auringon laskun aikaan. Tutkailimme samalla Marinalla olevia monumentteja ja taas päästiin inkkareiden pakollisiin valokuviin.

Talossamme on kuusi asuntoa, joten suht hyvin kaikki tietää ketä missäkin asuu. Yläpuolella asuu yksi intialaismummo, joka usein hiippailee tässä pienessä pihassa nurkasta toiseen, eikä kiinnitä meihin mtään huomiota, saati tervehdi. Nyt sitten tuli herääminen kun sattui ulko-ovella vastatusten Sitten alkoi polpotus, kielestäkään ei ole varmuutta, hindiä, tamilia? Juttua tuli useita minuutteja ihan taukoamatta, vaikka yritettiin kuinka selittää väliin, että ymmärretään vain englantia. Se ei näyttänyt mummoa huolettavan yhtään. Kertakaikkiaan meinas siinä pokka pettää ja oli pakko vaan jatkaa matkaa.

Vierashuoneen ilmastoinnin asennus (siis sen järjestäminen) aloitettiin hyvissä ajoin viime viikolla. Mike odotteli torstain kotona kun lupasivat tulla aamupäivästä. Eipä tulleet. Sitten kasin maissa illalla kun oltiin syömässä, niin soittivat että nyt oltais ovella. Neuvottiin tulemaan huomenna uudelleen. Perjantaina sitten pari jeppeä toi laitteen paikalle ja hiukka myöhemmin pari "puuseppää" tuli asentamaan laatikkoa ikkunaan. Myös sähkärin piti seurata vanavedessä, mutta eipä kuulunut. No nyt sitten maanataina saatiin virtaakin koneeseen, vielä tuo letkujen asennus on hieman vaiheessa, kun totesin että ei se voi jäädä tuhon lattialle roikkumaan. Jeppe teippaili kauniilla vihreällä teipillä sitä kiinni ja jälki oli kun ekaluokkalaisen askartelua. Näytin toisen makkarin siistimpää jälkeä ja sähkäri sanoi tulevansa huomenna uudelleen, toivottavasti tarvikkeiden kera.

Lauantaina seikkailtiin taas uusiin suuntiin ja lähdettiin ajelemaan 60 km kohti pohjoista. Hyvin summittaisella kartalla näkyi Pulicat-lake, joka olisi jonkunlaista luonnonpuistoaluetta, pääasiassa lintujen bongailuun soveltuvaa. Pulicat olikin paikan vanha nimi, joten ei kuski tai muut paikan lähistöllä asuneet, joilta tietä kysyttiin, oikein tienneet sijaintia. Useampien harhailujen ja vihdoin paikallisen poliisin neuvoin pääsimme perille tai siis ainakin sinne päin mihin piti. Ajoimme peri-intialaisen kylän läpi kalastajarantaan, jossa haju oli aika sanoin kuvaamaton. Jätevedet loruivat mökeistä rantaan ja kalojen kuivatus auringossa antoi huippuaromit mestalle. Bongattiin kuitenkin pelikaaneja ja muita lintuja sekä rapuja. Veneilemällä olisi varmasti nähty enemmänkin ja kyytien tarjoajia riitti. Veneet oli aika mielenkiintoisia kapistuksia, mutta vesi onneksi oli tosi matalaa. Meille tarjottiin omaa paattia 500 rupialla, varmasti täyteen ahdettuun turistijollaan pääsi aika paljon edullisemmin. Istuimena näytti olevan 5 cm paksua puupulikkaa. Next time.

Reissu oli mielenkiitoinen, vaikka Pulicat ei meitä nyt ihan vakuuttanutkaan luontoarvoillaan. Matkan varrelle osui riisiviljelmiä, joihin ensin pumpattiin vettä, pehmitettiin pohjaa härillä tai traktorilla ja sitten käsipelissä istutettiin riisintaimet. Tästä on tehomaatalous vielä aika kaukana. Toinen sadonkoruuhavainto tehtiin päätiellä, jonka toinen kaista oli pyhitetty "heinän kuivaamiselle". Kuski totesi, että on sambarin sadonkorjuun aika, olisko siis ollut joku mauste, jota "puitiin" ja kuivatettiin tässä. Tiehän oli hommaan ihan passeli paikka.

Useamman tunnin autossa istumisen jälkeen päätettiin koettaa Kalakshteran puistoon kävelemään, kun se perjantaina oli ollut Gandhin synttäreiden takia kiinni. Autolla päräytettiin sisälle porteista ja parkkeerattin puiden katveeseen. Jokunen kymmen metriä ehdittiin kävelläkin kun vartija tuli ilmoittamaan että nyt ei kävely onnistu. Kello oli puoli viisi ja kävelyaika puoli kuudesta puoli kahdeksaan. Yhden kerran yritettiin puistoon seitsemältä, mutta ei päästy kun olivat jo sulkemassa. Toisen kerran taas Henkan shortsit estivät etenemisen, kun piti olla pitkät housut. En tiedä, voiko näitä vähäisiä liikkumismahdollisuuksia tehdä enää tämän vaikeammaksi. Toteisin, että puoli vuotta, sitten voi Suomessa liikkua missä vaan ja mihin aikaan vaan!

Sunnuntaina rentoiltiin kotona ja ajatus oli lähteä illaksi Hash-tapahtumaan edellissunnuntain tavoin. Nyt olisi kyseessä Mylapore ja heritage walk eli kaupungin ytimeen tutkimaan paikkoja kävellen. Edellisen päivän ohjeistuksesta huolimatta kuskia ei kuulunut paikalle, eikä vastausta lukuisiin puhelinsoittoihin. Niinpä jäi hash väliin. Saas nähdä minkälaisen selityksen on tänään antanut Henkalle. Olisi voinut tietysti launataina mainita asiasta, jos ei sunnuntai käy... No, illalla joka tapauksessa poksautettiin Marikan tuoma skumppa, syötiin kakkua ja unohdettiin murehtiminen.

Tuntuu kuin kaikissa hommissa olisi joku puolen vuoden taantuma, kestänkö tätä vielä toiset puoli vuotta? Ikävöin ihmisiä, tapahtumia, liikkumisen vapautta ja omia tavaroita. Moni on varmaan nähnyt leffan Nousukausi, jossa pariskunta lähtee pienelle seikkailumatkalle ja päätyvät Myllypuron lähiöön luovutettuaan käytännössä kaiken omaisuuden identiteettivarkaaksi ilmenevälle matkanjärjestäjälle. Ajottain tulee täällä hieman leffan kaltainen fiilis. Mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Samalla rohkeudella jolla tänne lähdettiin mennään myös eteenpäin. Intialla on vielä puoli vuotta aikaa näyttää parhaat puolensa. Ja onni on sekin, että on mitä ikävöidä.