Goa - uusi näkökulma Intiaan

Muslimiyhteisön järjestämän pitkän viikolopun kunniaksi me suuntasimme kohti länsirannikon edesmennyttä hippikylää, Goan Candolimia. Reissusta päätettiin lopulta tehdä venytetty "pitkäviikonloppu", koska muutoin perilläoloaika olisi jäänyt melkoisen lyhyeksi. Lähtö koitti perjantaina aamulla ja takaisin tänne itärannikolle oli aikomus palata maanantaina illalla. Ritsa, joka meidät lennätti mennen tullen kuului Paramount- nimiselle yhtiölle. Hotelli varattiin samassa yhteydessä lentojen kanssa. Opusten ja esitteiden mukaan hotelli oli lähteestä riippuen rankattu 2-3 tähden rantaresortiksi, joten odotukset olivat jo alkuunsa hieman ristiriitaiset. Jonkin asteinen Budjettireissu siis kaiken kaikkiaan tulossa.. Goalla selviää kyllä halvalla, mutta onhan se rähjäinen paikka. Ellei sitten sijoita kunnolla 5 tähden hotelliin ja pysy aitojen sisäpuolella. Mutta sitä ei tällä kertaa ajettu takaa.

Koko reissu oli alusta lähtien peri intialaista säätöä. Saimme matka-agentilta liput vasta viime tiistaina ja Paramount muutti lentojen aikatauluja ainakin kolme kertaa. Perjantaina aamulla kuitenkin pakkailimme loput matkakamat kapsakkiin ja pinkaisimme Shankarin kyydillä kentälle autuaan tietämättöminä kuinka kauan kentällä menisi aikaa tarkastuksissa yms. Olimmekin sitten hieman hämillämme, koska kaikki viralliset osuudet olikin hoidettu jonojen puuttuessa ~15 minuutissa. Koneen lähtöön taisi tässä vaiheessa olla vaivaiset 3tuntia.. Kuten arvata saattaa asiathan ei voi hoitua näin nopeasti menemättä edes osittain poskelleen. Kaiken odottamisen jälkeen astelimme portille mennäksemme koneelle vievään bussiin. Tässä vaiheessa portille komennettu vartija tuumaa Mikelle, että ei käy matkan teko nyt; puuttuu leima reppuun kiinniteystä lentoyhtiön lapusta. Turvatarkastuksesta vastannut naikkonen oli unohtanut leimata kamat. Joten eikun juosten uudelleen tarkastukseen ja takaisin. Tarkastuksessa oli vaihtunut vuoro, joten toimintaohjeetkin olivat siten hiukan erilaiset. Tällä kertaa piti jättää vesipullo pois, koska tarkastaja ei halunnut antaa pullon korkkia takaisin (ensimmäisellä kerralla riitti kun pullosta hörppäsi). Noh, loppujen lopuksi pääsimme koneeseen ja melko mukavasti taitoimme noin tunnin loikan Goalle.

Perillä Dabolimin kentällä saimme varattua prepaid-taksin lentokentältä. Taksin hinta oli mielestämme aika rankka moisesta nepistä ja koska sää oli perillä mitä mukavin, päätimme olla maksamatta kiskurihintaa ilmastointinappulan painalluksesta. Kuskiksi valikoitui joku paikallinen juuri kortin saanut teini-Räikkönen, joten taustamusiikkikin oli sitten kyseisen herran isäukon kokoelmista: Ace of Basesta Bob Marleyhyn. Erittäin tempoilevan kyydin jälkeen pääsimme kuin ihmeen kaupalla Marquis Beach Resortin portin taakse. Paikkahan oli layoutiltaan valokuvien kaltainen mutta ainakin kymmenen piirua huonommassa kunnossa.. Ehkä yksi tähti olisi herunut meikäläisiltä. Tiskillä jo puhuimmekin että miltähän se huone mahtaakaan näyttää.. Onneksi se oli kuitenkin ihan asuttava, joskin mallia vain pakilla sisälle, eli todella pieni. Kylppäri oli puolestaan aika iso. Ilmastointi ja kosteuden poistin toimivat, joten kelpuutimme komeron yösijaksi.

Perjantai-iltana kerkesimme tutustua hieman myös ympäristöömme. Tarkastimme noin 100m päässä olleen ranta-alueen ja noin kilometrin päässä sijainneen vanhan venäläisen öljytankkerin sekä läheisen kaupustelu/rantakadun. Paikalliset kertoivat aluksen lepäilleen ko paikalla noin kymmenen vuotta ja vihdoin tänä vuonna se olisi tarkoitus siirtää jonnekin muualle. Venäläinen luonne vastannee intialaista välinpitämättömyyden suhteen? Ranta-alue oli myös taottu kesän monsuuneissa uuteen uskoon. Samassa rytäkässä hotellimme rannalla sijainnut yökerho oli saanut pahasti siipeensä menettäen yli puolet pinta-alastaan ahdin valtakunnalle. Sama paikallinen hemmo, joka kertoi tankkeritarinaa valaisi myös rannan tuhoutumisesta. Hänen mukaansa ranta oli paennut noin 50m vuosivauhtia kohti sisämaata ja tämän vuoksi monet muutkin rantahotellit olivat kärsineet huomattavia tuhoja kesän myrskyissä. Yhtenä syynä hän tähän tuhoon oli ilmeisesti jouluna -04 tavattu vuosisadan isoin aalto, jonka uskotaan muuttaneen ympäristöä niin, että eroosio on tullut vuosittaiseksi ongelmaksi. Tätä eroosiota oli yritetty estää todella rumilla valtavilla hiekkamakkaraviritelmillä, joita oli pursotettu koko rannan mitalta. Osa oli jo hajoillutkin ja kangasretkua oli pitkin hietikkoa. Käyttäkää poijjaat kiviä tuohon tarkoitukseen..

Pian ensimmäisen kävelyretken jälkeen aurinko alkoi painua mailleen ja suuntasimmekin komeroomme vaihtamaan kuteita ja sen jälkeen syömään hotellin "raflaan". Tarjottu kala-annos oli hintaansa nähden oikein maukas ja meidän mielestä kokonaisuuskin toimi moitteetta. Reipas 10€ kahden hengen illallisesta juomineen sekä jälkkäreineen ei tuntunut pahalta sijoitukselta. Illallisen jälkeen poikkesimme vielä lähikaupassa hakemassa hammaspesuvettä yms pientä. Todellakin pientä, sillä kauppa oli pienempi kuin meidän komero ja hyllyt melkein tyhjät. Saimme lopulta ostettua vähän limua sekä tavallista että kuplavettä useamman litran reilulla eurolla..

Lauantai aamu valkenikin humuisena ja nousimmekin siinä seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä pitemmälle lenkille rannalle. Poikkesimme kuitenkin syömässä hotellin tarjoamaa aamupalaa. Häävihän se ei ollut, intialaista lättyä mausteiden keran ja lasillinen perus lassia. Sen verran tulinen maku annoksesta jäi, että sitä oli pakko käydä huuhtelemassa komerossa raikkaalla vedellä. Noin kahdeksan aikaan olimmekin valmiita pakenemaan rannalle. Tarvoimme lähes tunnin verran upottavassa rantahietikossa ja nousevan auringon paahteessa. Päätimmekin lopulta, että koitamme löytää rannan suuntaisesti kulkevan tien ja patikoimme sitä myöten takaisin hotellille. Päätös kannatti, sillä törmäsimme matkalla halki talojen takapihojen kaikkeen mielenkiintoiseen; mm hyvin englantia puhuneeseen hampaattomaan mummoon ja vanhoihin rapistuneisiin portugalilaistyylisiin taloihin. Mummon kanssa Mike jauhoi ummet ja lammet, kerrassa mainio tapaus. Kävelyreissuun saimme kaikkineen kulumaan melkein kolmisen tuntia jonka jälkeen oli mukava pulahtaa hotellin yllättävän hyväkuntoiseen ja siistiin altaaseen. Lopputulemanahan oli jälleen kärvennettyä nahkaa, mitäpä muuta. Nokka ja käsivarret punoittaen kävimme murkinoimassa aamuisen kävelylenkin matkalta löytyneen Flambee-nimisen kojun tarjoamaa kalaa. Hyvää oli sekin..

Iltaohjelma koostui jälleen patikointireissusta sekä illallisesta. Suunnaksi valitsimme tällä kertaa täysin tuntemattoman etelän ja sen mukavan näköiset linnoitukset. Talsimme ensimmäisille muureille rantaa myöten ja siitä eteenpäin vähän matkaa tien kaltaista leveätä polkua ja lopuksi rantatörmällä kierrellyttä polkua myöten. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja joka paikan peittävä vehreys vei melkein Mikeltä jalat alta sillä seurauksella, että meidän oli vaihdettava tossujakin päikseen (muovisandaali aika huono vuoristo-olosuhteisiin), jotta kulkeminen luonnistui edes jotenkin.. Harmittavasti aurinko laski meidän aikatauluun nähden liian aikaisin, joten emme aivan ehtineet päätepisteenä olleelle Fort Aquadalle. Käännyimme siis hiukan puoliväli jälkeen takaisin kohti hotellia. Syömistä tilasimme hotellille päästyämme ja puputimme isoilla katkaravuilla ja kananmunalla höystetyn nuudeliannoksen melkoisen hyvällä ruokahalulla (Vastaavanlaisia ja yhtä maukkaita annoksia saa täältä Chennaista etsiä urakalla) .

Kaiken tämän jälkeen nukkumatti tuli pian ja unta ladattiin kupoliin aina seuraavaan aamuun asti. Jälleen samoihin aikoihin ylös ja ilman aamupalaa kohti edellisenä päivänä näkemättä jäänyttä Fort Aquadaa ja linnakkeella sijainnutta vanhaa majakkaa. Tällä kertaa kunnon tietä pitkin pidemmän kautta. Nousu mäelle siinä helteessä otti voimille hivenen, mutta aika hyvin jaksoi latoa askelta toisensa perään aina mäelle asti, jossa odotettu palkinto odotti. Ei mikään Olavinlinna, mutta mielenkiintoinen kohde silti. Puolustuslinnake on muurattu Goalla paljon käytetystä punertavasta laavakiven tapaisesta hyvin huokoisesta kivestä, ikäänkuin kovettuneesta pesusienestä. Paikka on oikeastaan vesivarasto, josta tankattiin alueella liikkuneet Portugalilaiset kauppa-alukset. Majakka oli pystytetty myöhempinä aikoina, päivitettykin useampaan otteeseen ennen käytöstä poistoa. Nestetankkauksen jälkeen olikin matka alas ja tällä kertaa oikein buffet -aamiaiselle. Siis perunamössöä, papumössöä, kukkakaalista munakasta ja paikallista lättyä. Hedelmäsalaattia ei sitten saanut edes tilaamalla eri hintaan, katos kun on off-season. Luulis että täällä noita hedelmiä piisaa ja niistä vois tehdäkin vaikka mitä.

Pääkaupunki Panjim olisi seuraavana katsontakierroksella. Otimme hotellin ainoan vapaan taksin, joka sitten ilmeni viinamäen mieheksi matkan varrella. Menomatkalla vieno tuoksu saattoi olla eilisen illan höryjä, mutta kaveri taisi huolehtia nestetankkauksesta myös kaupunkistopilla. Onneksi tällä oli ajoon pikemminkin rauhoittava vaikutus. Mutta kaikkeen sitä turisti joutuukin... Olimme ajatelleet kävelykierrosta Fountainasin vanhaan kaupunginosaan, mutta kuski ajelutti meidät läpi vanhojen pääkatujen. Voittakoot nyt maisema-ajelu helteessä tarpomisen tällä kertaa. Vedimme parkkiin keskustaan, jossa sunnuntain kunniaksi ei ollut monikaan liike auki. Tietysti samalla avautui mahdollisuus hieman rauhallisempaan taivallukseen kaupungin kaduilla. Portugalilaiset oli luopuneet Goalla vallasta vasta -61 joten vielä oli vaikutteita nähtävillä ajalta ennen täätä. Tosin rakennukset oli ränsistyneitä ja kunnostuksen puutteessa. Rannassa odotteli rivi kasinoiksi puettuja jokialuksia. Purkit lienevät todellisuudessa jossain muussa käytössä kuin pelinhimoisten rahavirroilla eleleviä turistikohteita. Muuten kaupungissa vallitsi aika perus intiameiniki, roskaa, hajuja ja peruskamaa myynnissä auki olevissa kojuissa. Ei siis mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa täälläkäään.

Päätimme ottaa haltuun vielä kaupungin rannan, Miramarin, joka sijaitsi 3 km päässä keskustasta. Tästä yllättäen tupshahti reissulle hintaa melkein tuplasti. Kuskin kanssa hinta sovittiin lähdettäessä 500 rupiaan, mutta 300 tuli sitten lisää tästä 3 km siivusta... Kyllä nämä osaavat! Mutta mukavahan tuollainen palmuranta olisi joka kaupungissa. Goalla tunnelma on paljon rennompi ja välittömämpi. Täällä paikallisetkin kulkee missä tamineissa huvittaa ja sareja sai laskea vain yhden käden sormin. Kuski kertoikin, että Goalla on 10% hinduja ja loput melkeinpä kristittyjä. Hän kertoi ylpeänä, että täällä jopa paikalliset naisetkin voivat uida uimapuvussa, toisin kuin muualla Intiassa. Että sinällään Goa eroaa Intiasta ihan yhtä paljon kuin Intia jostain muusta maasta. Goalaiset ovat tosiaan hymyileviä, ystävällisiä ja avoimia. Aivan eri meinigillä elämään ja ulkopuolisiin suhtautuvia kuin vaikkapa kotona Chennaissa. Panjimissa tavattiin hauska heppu. Keskustelu alkoi taas tiedustelulla, mistä ollaan. Täällä Finland tuntuu menevän paremmin jakeluun kuin kotikonnuilla, jossa se joka kerta on kuulijan korvassa England... Mutta siis jeppe oli kovasti innostunut postimerkkeilystä ja tiedusteli, josko voitais laittaa Suomesta postia merkin kera. Toki voidaan, jos puolen vuoden viive hommassa ei haittaa. Samalla saatiin Goan matkailuvinkit ja avuntarjoukset jatkoakin ajatellen. Niinpä jampan osoite taskussa jatkettiin matkaa.

Monsuunin rippeet satoivat sitten illalla kera ukkosen niskaamme, joten päätettiin jalkautua lähimaastoon syömäpuuhiin. Taas lykästi, Stonehousen kalalautanen olikin ihan vailla vertaa; tiikerirapua, katkarapua, mustekalaa, kalafilettä... Nam! Jälkkäriksi tilattiin creme caramel banaania ja ananasta rommilla. Taisi tuo cc olla vain silmänlumetta, mutta tiukka annos popsittiin parempiin suihin. Viereisessä pöydässä viihtyi mielenkiintoinen pari; Nainen ehkä suunnalta Ukraina-Venäjä ja mies saksalainen. Puhe käytiin mitä enemmissä määrin perinteisellä mutta hieman "rakeisella" lontoon murteella mutta sen mitä juttua joutui välillä kuulemaan, niin mikään lomamatka tuskin oli kyseessä.. Toisessa pöydässä oli joukko paikallisia teinejä, jotka taas osoittivat millainen intialainen järjenjuoksu on pohjimmillaan. Tilaukset tehdään lasi ja pilli kerraallaan ja jokainen vielä eri tarjoilijalle. Mitäpä siitä seuraa? Ei kaaosta kummempaa..

Jepjep, sunnuntai-ilta päättyi raitisilmamyrkytyksen saattelemana jälleen melko aikaisin. Unta koitettiin hamstrata aina sinne aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan asti. Siitä sitten taas tikkana ylös ja lenkkarit jalkaan rannalle. Teimme lyhyen reissun lähimmälle muurirakennelmalle, jossa saimme kuvausapua moporetkellä olleilta kaiffareilta. Juurikaan aamupalaa ja lyhyttä allasvisiittiä kummempaa ei ehtinyt aamulla enää suorittamaan ennen kentälle lähtöä. Paramountilta nimittäin tuli viesti, jossa pyydettiin olemaan ajoissa kentällä, koska ruuhkaa oli luvassa. Lähdimmekin kentälle hyvissä ajoin; saman taksikuskin kyydillä, joka käytti meitä Panjimissa sunnuntaina. Matka sujui kuitenkin ihan ok tällä kertaa, ja olimme jälleen odottamassa tuntikaupalla etuajassa.. Ihmeempiä ei sitten enää sattunutkaan loppumatkan aikana ja meidän oma kuskikin oli vastassa juuri sovitussa paikassa. Mukavaa oli istahtaa tuttuun Hyundaihin, jossa ilmastointi pelaa ja kuskin ajamiseen voi luottaa. Harmittava "takaisku" oli kuitenkin se, että Shankarille olikin yllätykseksemme järjestynyt töitä firman pomon toimesta lauantaiksi, vaikka kuvittelimme antavamme hänelle vapaata. Näitä sattuu..