Tämä alkaa olla tässä...

Vähiin menee ennen kuin loppuu. Lieneekö blogista haikeampi luopua kuin Intiasta? Tuntoja tällä palstalla on tuuletettu aika surutta, jonka jokainen kriittinen lukija on kyllä huomannut. Totuus Intiasta ei selviä kuin itse paikan päälle lähtemällä, jokainen varmasti näkee tämän mestan omalla tavallaan. Intiassa varmasti ihmettelemistä riittää vielä Suomestakin käsin pitkäksi aikaa.

Vielä siis viimeisiin päiviin.
Tiistaina pääsimme molemmat firman läksiäislounaalle Lemon Tree:hin. Seremoniat alkoi kukkien ja lahjojen luovuttamisella, molemmat sai omat puskat. Henkalle firman pojat olivat kimapssa hankkineet kultasormuksen mallia Intia. Lisäksi tuli santeipuinen pieni norsupatsas. Sitten vedeltiin inkkarisafkaa buffeesta. Lopuksi Henkan pomo halusi esitellä Mikelle paikalla olleita työntekijöitä, mikä hieman herätti hämmästystä -kätellä nyt naista. Mutta niin vaan käskystä toimittiin. Ja hyvähän se on tutustua poislähtiessä...

Kämpän tyhjennys tapahtui keskiviikkona, jolloin AGS:n joukot puhalsi heti aamusta paikalle. Ensin kävi kolme heppua tutkimassa paikat, millaista pakattavaa missäkin huoneessa olisi (huonekalut, särkyvät esineet, vaatteet, astiat ym. kamat). Sitten tuli varsinainen pakkausjoukko punaisissa paidoissa. Viisi kaveria puuhasi itse pakkaamisen kanssa ja "valvoja" sitten merkkasi aikaansaannokset numerolla, sisällöllä ja sijaintihuoneella. Iltapäivään mennessä olohuone alkoi näyttää suurelta varastolta, pakkauksia oli päällekkäin ja limittäin melkein kattoon asti. Pienessä tilassa tamiliukkelit vuorasi paperilla, pahvilla, kuplamuovilla, styroksilla, teipillä (joita muuten oli porraskäytävä pullollaan) kaikki kodin tavarat konttikuntoon. Itse ei tarvinnut kuin ihmetellä ja pitää huoli, että muutama kämppään jäävä tavara ei päädy pakettiin. Jopa pienestä "retkikeittiöstämme" saatiin 7 laatikollista tavaraa tällä pakkaustavalla. Tosin on nyt sitten juhannuskokossa poltettavaa näissä pahveissa ja papereissa... Toivotaan, että siihen mennessä toimitus on perillä! Tällä porukalla työteho oli kohdallaan, tekevät kuulemma sellaiset 10 muuttorykäisyä kuussa.

Keskiviikkoiltana hilasimme matkalaukkumme ja muutamia epämääräisiä nyssäköitä Hotel Parkiin. Oloissa ei sinänsä valittamista, yksi kaupungin parhaita hotelleja. Torstaina sitten Mike jatkoi kämpille siivoamaan, melkoinen soppa siellä olikin pakkauspäivän jäljiltä. Vielä muutamia tavaralöytöjä tuli tehtyä, mitä olisi sinne konttiinkin voinut mennä. Mutta onneksi vuokraemäntämme oli palannut useamman kuukauden Singaporen reissulta ja lupasi huolehtia tavaroista, joita emme enää saaneet mahtumaan mukaan. Pussillinen kenkiä lahjoitettiin vartijalle ja muuta ylimääräkamaa menne vuokaraemäntämme välittämänä erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Torstaina koitettiin myös saada kiviasiat lopulta kuntoon, mutta kuinka yllättävää, lopullista PO:ta ei saatu vieläkään tehtyä (tarvitaan tullista läpiviemiseen).. Kivet näyttivät kuitenkin valmiilta lukuunottamatta pöytätasoja, jotka ovat vielä matkalla Bangaloresta Chennaihin. Kiire siis tulee, ei voi mitään. Laiva lähtee keskiviikkona ja saapi nähdä ehtiikö kaikki kamat siihen. Hyvää oppiahan tämä on ollut kaikki, joten tulevaisuudessa tietää aika tarkalleen miten helpoimmat karikot saadaan näissä asioissa kierrettyä. Hieman tuntuu hölmötä taipua lähes asiassa kuin asiassa toimittajan aikatauluihin jne haluihin, kun normaalisti itse on tottunut sanelemaan ehdot kuinka tehdään ja milloin mitäkin tapahtuu.

Tänään perjantaina heiteltiin hyvästejä ja allekirjoitettiin viimeisiä papereita työsuhteen päättämistä varten. Mike pörräsi vielä aamupäivästä ympäri kaupunkia ostoksilla ja moikkasi paikalla olleita kavereita. Paluumatkalla toimistolle hän poimi vielä muutaman laatikollisen suklaisia tamilikakkuja konttorilla jaettavaksi. Toivottavasti kelpasivat, syömistä emme jääneet katsomaan. Edessä saataa olla vielä illalla Sridharin kanssa illallistaminen, mutta se on vielä hiukan avoin -laukkujen uudelleen järjestelyä on kyllä sillekin ajalle tiedossa.. Painoa laukuissa on "hieman" yli 20kg.

Huomenna on aamulla aikainen lähtö. Abdul tulee (toivottavasti) 2.30am ja siitä polkaistaan kotimatka käyntiin. Kohta siis siellä!

Summa summarum, olemme iloisia että saimme lähteneeksi vuoden seikkailulle Intiaan. Superkiva on myös palata! Kannustamme myös kaikkia muita rohkeisiin irtiottoihin, jos mahdollisuus tulee. Lopuksi haluamme kiittää kaikkia blogimme lukijoita vuoden varrella. Kotimaan tukijoukot ovat olleet tarpeen, pian tavataan!

Lähtölaskenta alkakoon!

Piikojen poistuessa palveluksesta Chennai ei ole enää ollut entisensä. Vierashuoneen sänky lahdattiin välittömästi ja osat viskattiin parvekkeelle. Firman ostamat kamppeet kärrättiin vierashuoneeseen, jotta saimme kaikki "uudet" kalusteemme mahdutettua olohuoneeseen. Teakissa säilytyksessä maannut huonekaluerä saapui viime viikolla nätisti paketoituna pahviin. Oli kyllä aika sääli purkaa hyviä paketointeja, koska reilun viikon päästä saapuvat muuttojannut pakkaavat ne sitten muuttofirman omiin papereihin.

Muuttofirmaksi valikoitui AGS Four Winds, jonka pitäisi olla kohtuullisen luotettava ja jonkinlaisen laatukäsityksen omaava tavarankäsittelijä. Pyysimme tarjoukset yhteensä kolmelta puulaakilta, joista kaksi pyysimme jatkoneuvotteluihin. Halvin ja kallein jäi tällä kertaa rannalle. Kaveri, joka asiaa hoitaa AGS:n puolelta, on melko normaali markkinointihemmo; puhuu paljon mutta käytännöstä ei sitten olekaan mitään hajua (tai on, jos uskoo kaiken mitä hän sanoo).. Jotakin kaverin huolellisuudesta kertoo se, että hän on poikennut toimistolla nyt about 4-5 kertaa ja kaikilla kerroilla olemme pyytäneet tekemään tarjoukseen samat muutokset, mutta näitä ei ole syystä tai toisesta ikinä saatu papereihin. Tuntuvat olevan aika nyreissään siitä, että eivät saaneet hoitaakseen kiviä. Sanoin eräässä palaverissa, että esim teidän hinta ko hommasta on liki sama kuin kivien arvo ilman alvia ja tulleja Suomessa. Lisäksi kun eivät pystyneet osoittamaan varmuudella homman toimivan, niin oli parempi antaa sellainen osuus tehtäväksi, jonka he luultavasti pystyvät hoitamaan. En siis ole lähtökohtaan aivan 100% tyytyväinen, mutta eiköhän hommat saada järkättyä kuitenkin ajallaan. Mikäli kaikki käy kuin on suunniteltu, niin molemmat kontit lähtevät täältä 8.4 ja ovat Helsingissä 12.5. Siis reilun kuukauden seilaavat meriä.

Viimeisiä kahta viikkoa viedään jo. Lähtölaskenta on aloitettu virallisesti tällä viikolla, epävirallisesti 2.4.2009 :) Vilskettä tulee riittämään aivan kylliksi. Ensi viikolla Suomesta saapuu delegaatio toimistolle ja keskiviikkona onkin sittten toimiston 2-vuotiskekkerit VGP-Golden Beachilla, ECR:n varrella jos se kenellekään mitään sanoo.. Viimevuotiset jamit olivat kuin suomalaiset pikkujoulut, tosin sillä erotuksella, että kotosuomessa pysytään normaalisti ainakin ruokailuun asti tolpillaan. Luvassa on tod näk jälleen tanssia härkäpareissa BoneyM:n tahtiin ja miksei myös tanssikilpailu bollywood meiningissä. Ruokaa ja juomaa on ollut aina tarjolla riittämiin.. Lisäksi on myös kuun viimeinen perjantai, joten FinFriday on myös todellisuutta. Viimesellä viikolla edessä on kämpän pakkaus ja luultavasti yö tai kaksi hotellissa.

Menneellä viikolla Mike on kiertänyt kauppoja ja tehnyt tuleviin koitoksiin uutta aineistoa. Hällä muuten alkaa olla kupoli melko täysi tätä elinympäristöä ja polte tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä neljän seinän sisällä on huomattavan kova. Oikeestaan ihan hyvä niin.. ! Onpahan ainakin motivaatiota aloittaa uudessa duunissa sitten aikanaan. Painetta kupolissa kuitenkin lievittää tämä fiksumpi Abdul, joka on kuskaillut meitä sujuvasti jo kolmisen viikkoa.

Iltana eräänä poikkesimme myös Goyalilla juttelemassa aikataulutuksesta yms asioista sekä tulevista kuvioista. Hyvin ovat ainakin vielä ymmärtäneet meidän sohlauksen perään ja toivotaan, että kaikki menee tästä eteenkin päin jouhevasti loppuun saakka. Viimeinen taisto käydään Teakin kautta tulevien mosaiikkien kanssa, koska ne tulevat satamaan vasta ensi viikolla ja tullauksen kanssa menee ainakin 3-4 päivää. Toivottavasti ehtivät, muutoin hieman harmittaa..

Tytöt Mysoressa

Maanatai-aamuna ei jääty loikoilemaan, sillä junamme Shabadi express lähti päärautatieasemalta klo 6 kohti Mysorea. Sannan ja Shentilin kyydissä kurvailimme asemalle ja etsimään oikeaa junaa. Ykkösluokan vaunu löytyikin loogisesti heti läheltä asemapäätyä, vaikka kävimme harhailemassa hiukan pidemmällä. Juna muistutti meikäläistä 2.lk IC-junaa. Tarjoilu pelasi, heti tuli vesipullot ja aamukahvit, myöhemmin lounasta. Tosin riisit ja kastikkeet oli sen verran jytäkästi maustettu, että vain paahtoleipä meni kitusiin. Kortinpeluun, torkkumisen, maisemien katselun ym. juna-aktiviteettien viihdyttäminä seitsemän tunnin matka meni hyvin.

Asemalla meitä oli vastassa kuski innovan kanssa. Ensin suunnattiin hotellillemme De Princeen. Mysoressa oli myöskin varsin lämmin hyvin ilmastoidun junan jälkeen, joten oli syytä vaihtaa kevyempää päälle. Sitten lähdimme katsastamaan Mysoren palatsia. Maharajat olivat saaneet paljon aikaan Mysoressa, vanhoja (ja ihan kauniita) rakennuksia tuntui olevan ympäri kaupunkia. Palatsin sisällä ei saanut kuvata, vaikka siellä kyllä kuvattavaa olisi ollut! Upeita maalauksia, koristeellisia pilareita ja saleja riitti. Kiertely helteessä lyhyeksi jääneen yön jälkeen vei mehut ja niinpä parin putiikin kiertämisen jälkeen olimme valmiita hotellin illalliselle. Löydettiinpä tuttu Reliancen ruokakauppakin, josta ostettiin matkaeväitä. Buffee olikin ihan kohtuullinen ja seurakin varsin eurooppalaista (saksalainen turistilauma). Tännekö ne kaikki länkkärituristit Intiassa tuleekin?

Aamulla varustauduimme lähtöön Nagarholen luonnonpuistoon. Matkalla poikkesimme vielä santelipuuveistämössä, josta mukaan tarttui yksi taulu ja puutarjottimia. Kuskimme osoittautuikin oikeaksi Ralli-Penaksi ja toden totta kahden tunnin arvioitu matka kesti 1,5h (harvinaista näillä leveyksillä). Maisemat oli kuin brittiläisiltä nummeilta intialaisversiona. Jopa paksuturkkisia lampaita oli liikkeellä. Maanviljelystä, lehmiä ja härkiä nähtiin runsaasti matkalla ja -tietysti tiellä. Lehmiä väisteltiin niin oikealta kuin vasemmalta varsin kiivastempoisen matkanteon lomassa -ja pilli soi.

Nagarholessa meitä odotti oma kesämökki ja ruokailukatoskin oli ihan kämppämme vieressä. Vähän kuin olisi leirille tullut. Tosin rannassa kyltti kehotti pitäytymään uimisesta -jollei halunnut krokojen ruoaksi. Mökissä oli kaksi yksiötä ja omat parvekkeet, joista otettiin sitten ilo irti. Inkkariruoan jälkeen oli luvassa jeeppisafari iltapäivän jo ollessa käsillä. Niinpä hyppäsimme avoautoon ja matkanteko pikkuteillä oli aikamoista röykytystä, sai sisäelimetkin hierontaa. Metsässä parasta oli hiljaisuus ja oikeat luonnon äänet, kun jeeppi välillä sammutettiin. Kivointa oli nähdä eläimiä ihan vapaana luonnossa; kauriita, apinoita, jättiläisoravia, lintuja -ja ihania norsuja. Fantit olivat tulleet juomaan ja pesulle joen uoman levennykseen. Siellä niitä sai ihan rauhassa pällistellä, tosin jeepistä ei saanut poistua. Välillä jeepissä muistettiin kuiskailla -ja välillä ei. Mutta kyllä oli mukavaa hengittää raikasta ilmaa ja ajella metsässä, vaikka se muistuttikin lähinnä kuivaa pusikkoa. Aluskasvillisuus kulotettiin tien vierestä säännöllisesti, jotta niitä eläimiä sitten näkisi. Illalliseksi oli taas inkkarisapuskat ja nuotio -vain makkarat puuttui, eikä kukaan intautunut nuotiolauluillekaan. Joten parhaat bileet oli omalla terassilla. Sitten olikin aika nukahtaa viidakon ääniin... eli ei ilmastointia vaan kovaääninen tuuletin katossa. Osalla taisi jäädä yöunet vähiin täälläkin, yksi kisaturisti koki myös ohimenevän pikkuripulin inkkariruoan yliannostuksesta.

Aamulla oltiin taas jeeppipartiossa klo 6. Jellonaakin kyttäiltiin yhdellä pikkulammella, mutta ei sitä nyt huvittanut näyttäytyä. Aamu oli varsin viileä ja aikamoinen huiku kävi kyydissä. Äkkiseltään kylmään tottumattomalla tuli pikku flunssa. Samat eläimet bongattiin kuin edellisiltanakin ja lisäksi myskihärkiä sekä komea riikinkukko. Aamusumu metsässä oli kyllä upea.

Pienen freesautumisen ja aamiasdosien jälkeen olimmekin valmiita palaamaan Mysoreen. Katsastimme ensin majoituspaikkamme spa Windflowerin, jossa pistelimme lounasta poskeen. Loppuiltapäivästä ajoimme Chamundi Hillille katselemaan maisemia ja poikettiinpa ylhäällä temppelissäkin. Kuskin perässä suoritimme varsinaisen läpijuoksun, johon kuului muutamia pyhiä toimituksia kuten suitsuketta, jotain makeaa lientä, merkkiä otsaan jne. Temppelin henkilökunta kannusti meitäkin kovasti "tiskeille" mutta pysyttelimme takavasemmalla. Ylhäältä vuorelta johti tuhat porrasta rinnettä alas, hyvät karmat olisi saanut kiipeämällä ne alhaalta ylös... Siirryimme suosiolla autolla puoliväliin, jossa oli valtava musta kivihärkä. Tämä oli kuulemma Sivan menopeli. Saimme taas paikallisia kavereita ja lapsia ei tarvinnut houkutella kuvaan!

Kävimme vielä pällistelemässä valtion hotellia, joka oli entinen palatsi. Paikallinen markkinameiniki piti myös nähdä, niinpä kuljimme... torin läpi. Täällä nähtiin viimein niitä Intian mainoskuvista tuttuja maustetorneja. Samoin hedelmiä -ja etenkin banskuja oli pilvin pimein. Ananas tarttui sentään meidän matkaan. Hotellilla puuhasimme itse iltapalaa ja sangriaa. Naapuritontilla oli menossa paikalliset hindupirskeet, joten saimme "pillimusiikkia" kaupan päälle. Onneksi meno hiljeni klo 23 ja 7 välillä.

Päätimme käyttää hyväksi hotellin spata ja menimme testaamaan hierontaa. Ja sehän oli kuin versio intialaisesta päähieronnasta. Ei ollenkaan hullumpi, olisi vaan saanut kestää kauemmin kuin puoli tuntia... Sessio alkoi laululla ja sitten käsiteltiin päätä, hartoita ja niskaa. Room servicen pizzojen jälkeen olikin aika lähteä asemalle suurine saaliinemme. 7h junamatka takaisin alkoi jo loppuvaiheessa puuduttaa, joten jouduttiin pelaamaan korttia ja keksimään Annelle kaikkia listojen tekoa ym tehtäviä. Parilla turistilla tuli jo huonompi olo viimeisellä autopätkällä ja onneksi pääsi omaan vessaan ripsalle. Huikean hyvä reissu kuitenkin ja kaiken kaikkiaan!

Perjantai juostiin sitten tuliaisostoksia Spencer Plazalla, Aurovillessä ja muutamassa muussa paikassa, missä pääsee rahoistaan eroon. Mikellä alkoi jalka painaa iltaa kohden ja kotona mittaustuloksena olikin kuumetta. Retket vaatii aina veronsa. Joten muut lähti vielä Bella Ciaon syömään, Mike jäi lepäilemään. Yön selkään sitten lähti jalkavaimojen joukkue, reitti kulki Dubain ja Lontoon kautta Helsinkiä kohti. Seuraavat lähtijät oltais sitten me itse!

Delhiä

Lauantai olikin hektinen päivä, Goyalilla kiviasioissa, eksyilyä ympäri kaupunkia Abdhulin kyydissä, retkellä Chesire-homen orpolasten kanssa ja illalla Helin synttärit. Pakkaamisen mietintä jäi siis vähille, kuten myös yöunet. Neljän aikaan aamuyöstä suuntasimme jo kentälle.

Matka ei kuitenkaan startannut aivan suunnitelmien mukaan. Poikkesimme matkalla kentälle nostamaan rahaa HDFC:n automaatista, mutta kyseinen riivattu masiina imutti kortin sisuksiinsa lopullisesti. Lähes rahattomina lähdimme kentälle kiroillen näitä paikallisia systeemejä. Onneksi tuli otettua kuva tästä automaatista ja palvelunumerosta, josta korttia saisi tiedustella päivemmällä.

Delhissä meitä odotti viileämpi ilmanala, aamulämpötila taisi olla siinä +14. Päivän mittaan lukemat kohosi jonnekin +25, joten varsin kelpo oli keli. Broadway-hotellimme sijaitsi vanhassa kaupunginosassa, joka ei siisteydessään ollut kärkipäätä. Pankkikortti-asiaa selviteltiin jonkinlainen tovi, mutta lopulta sekin saatiin reilaan KYMMENIEN eri yhdistämsien jälkeen. Uusi/vanha kortti piti odottaman tulevan viikon loppupuolella firman toimistolla. Iltapäivällä saimme myös Katrin ja Annen samaan maahan ja matkalaiset room servicen sapuskoilla virkistettyinä vietiin heti katsomaan Delhin nähtävyyksiä. Ensin suuntasimme Qutbin minareetille, joka olikin aika vaikuttava alue raunioineen. Tämä oli tarinan mukaan eka islamilainen pytinki Intian maaperällä, jonka Delhin ensimmäinen sultaani rakennutti 1200-lla. Ilta-auringossa kuparinpunainen 73 m korkea torni oli kyllä parhaimmillaan. Moskeijan rakennusmateriaali on peräisin 27:stä hindu- ja jainalaistemppelistä, joten alkuperäisiä veistoksia on yhä nähtävillä. Illan hämyssä suuntasimme vielä Tughlaqabadin linnoituksen raunioille, jotka Henkka bongasi lentokoneesta. Tämä 1300-luvulta peräisin oleva linnoitus suojasi Delhin kolmatta kaupunkia, (joka ei tosin kauaa ollut voimissaan) muurin ympärimittakin kunnioitettavat 6 km. Alue oli sen verran valtava, että ehdimme kiertää siitä vain pienen osan ennen pimeää.

Illan päätteeksi poikkesimme vielä ihmettelemään tuhansien ihmisten kansoittamaa Intian porttia. Riemukaaren tyyppinen muistomerkki on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden 90 000 Intian armeijan sotilaan muistoksi. Muutamat valokuvat piti taas intialaisten kanssa ottaa, kun näin turistipaikoilla liikuttiin...

Korvatulppien kanssa nukutun yön jälkeen hurautimme aamun sarasteessa mainion kuskimme Mahin kyydissä Agraan Taj Mahalia katselemaan. Delhi-Agra-moottoritiellä ohitettiin monenlaisia kulkupelejä, joita riitti mopo- ja polkupyöräriksoista erinäköisiin busseihin, kuorma- ja henkilöautoihin. Intialainen pakkauskulttuuri herätti myös turisteissa kummastusta ja jokunen auton akseli olikin pettänyt ylilastatun kuorman alla. Huvitusta nostatti myös useiden autojen perälaudassa oleva muistutus:" Sound horn please!". Ikään kuin joku intialainen unohtaisi painaa tööttiään täällä...Tööt! Parhaimmistoon autonperäriimittelyssä kuului myös: no cash without ash, no life without wife, no knowledge without college! Toinen vallan sympaattinen ilmaisu autoissa ja riksoissa oli myöskin keep the distance - väliä täällä toki pidetään, ehkä parhaimmillaan 10 cm!

Agran saavutimme neljässä tunnissa, kiitos aikaisen lähtömme ja Mahin painavan kaasujalan. Autot piti jättää noin kilometrin päähän pelipaikasta ja Taj Mahalia lähestyimme pyöräriksan keikkuvassa kyydissä Mahin hommaaman oppaan asiantuntevassa seurassa. Pyöräriksailu olikin vauhdikasta ja jännittävää puuhaa. Koimme fillaririksassa intialaista liikennekulttuuria parhaimmillaan; menopelejä puskee risteysalueella kaikista mahdollisista ilmansuunnista, torvet soi ja läheltä liippaa.

Joka suunnasta symmetrinen Taj Mahal tuli siis kierrettyä oppaamme Samin seurassa. Kuvia räpsittiin melkoinen läjä, joukkoon mahtui jopa muutama aivan onnistunutkin otos tästä valkoisella marmorilla vuoratusta tötteröstä. Kiveä oli piinattu muotoon jos toiseen symmetrisyyden painaessa jälkensä jokaiseen rakennuksen osaan. Huikeita yksityiskohtia bongattiin sisäsienien kivikoristeluista, kaiveruksista jne.. Mahtava paikka kaiken kaikkiaan. Ainoa häiritsevä tekijä on tässäkin paikassa on kaupustelijoiden määrä porttien ulkopuolelle. erilaista rihkamaa on tarjolla vaikka mihin menoon. Lähes kaikesta pystyimme olemaan erossa, mutta juuri ennen autoon astumistame paikalle osui kaupusteli jolla oli myynnissä kamelinnahkaruoskia. Sellainenhan piti toki saada itselle - muistoksi Taj Mahalista.

Tiistaipäivä alkoikin rahan metsästyksessä. Paikallinen HDFC pankin sivujuoni oli paikalistettu aiemmin hotlamme takaa ja heti aamusta marssimmekin joukolla nostamaan käteistä. Ohitettuamme raskaimmin aseistautuneet vartijat pääsimmekin käteistiskille. Rahan nosto shekillä on melko helppo hommeli normaalisti, mutta tällä kertaa siihen tarvittiin kuusi allekirjoitusta, passin kopio ja kaupanpäälisenä todisteeksi tekstarina tullut kortin kuoletusviesti.. Lopulta virkailijat siis uskoivat tilin löytyvän ja oikean henkilön olevan nostamassa käteistä.

Loppupäivä kuluikin kiertäessä Delhin SIISTEJÄ nähtävyyksiä. Näimme Red Fortin (Lal Quila) ja Humayunin haudan. Molemmat paikat olivatkin näkemisen arvoisia ja niiden kiertämiseen hurahtikin sen verran aikaa, että jalkavaimoilta oli puhti pois jo muutaman tunnin kiertämisen jälkeen. Eipä siinä, seuraavana suuntaasimme syömään erääseen hieman pizzeriaa parempaan paikkaan.. Kupujen ollessa hyvinkin täynnä jatkoimme taivallusta samalla alueella sijainneelle basaari/retrokauppa-alueelle. Sieltä mukaan jäi leffajulisteita ja pari paitaa.

Keskiviikon sarastaessa suuntasivat kisaturistit lentokentän suuntaan kohteenaan Chennai. Kanssamatkustajamme olivat hyvin vahvasti intialaisia, joten poikkesimme ehkä hiukan muista tovereista. Lentokenttävirkailija Delhissä tahtoi myös lähtiessä varmistaa olemmeko todella menossa Chennaihin, ettei vain turistiparat olisi väärällä kentällä?

Chennain kentällä oli vastassa jälleen yksi ylläri. Abdul oli jättänyt saapumatta kentälle ja vastassa olikin tuttu Firmim travelsin ukko - sama joka oli kuskina alkuvuodesta Miken porukoiden käydessä täällä. Käämi siis lämpeni nopeammin kuin ilma, sillä tällä hyväkkäällä oli käytössään vain Indica, eli pienin mahdollinen kulkupeli ilman kattotelineitä. Alkaa saamaan kohtuullisen huvittavia piirteitä tämä meidän kuskiasia.. Anne ja Mike hyppäsivät tämän jurpon kyytiin ja toinen puoli matkalaisista otti käyttään saippualaatikon (ambassadeurin) ilman AC:ta.
Kotosalla syötiin jälleen hieman ja sen jälkeen perheen ainoa työtätekevä aloitti uurastuksen toimistolla. Muutaman tunnin postien selailun jälkeen nokka osoitti jälleen kohti Raymondsia, josta oli tilattu pari viikoa aiemmin uusi uljas puku. Nyt edessä oli vain koesovitus ja hyvältähän se vaikutti, lupasivat valmista perjantai-illaksi.

Torstaina Anne ja Katri pyörivät Spencerillä ihmettelemässä mitä kaikkea sitä voisikaan mukaan ottaa. Ostoksia ei juurikaan saatu aikaiseksi johtuen väentungoksesta jne tekosyistä. Vielä eivät turistit olleet tottuneet tähän ainaiseen vilinään ja kaaokseen. Perjantaina olikin sitten huomattavaa parannusta ilmassa, koska rahapussia olikin jo osattu tuulettaa hieman ahkerammin mm City Centressä :) Perjantain ohjelmaan kuului myös FinFriday, jonka Silva oli järkännyt tällä kertaa kaksiosaiseksi. Lähtölaukaus iltaan otettiin Teosofisen seuran alueella Besant Nagarissa, jossa esiteltiin seuran toimintaa ja sen käytössä olevaa aluetta. Syömäjäiset olivat sitten lopulta Rain Treessä continental/indian illallisen merkeissä.

Launataina herättiinkin sitten kukonlaulun aikaan ja hypättiin autoon määränpäänä Apollo Hospitals. Mikelle oli varatattu aika ja paikalla piti oleman klo 6. Kaikki tutkimukset olivat ohi jo ennen klo 8:a mutta poistumaan päästiin vasta hieman ennen yhtä iltapäivällä. Sairaalan käytävillä seilatessa tuli mieleen, että olisikohan tänkin voinut hoitaa astetta nopeammin. Aina uutta poistumislupaa tiedustellessani, vastaukseksi tuli two minutes... tätä arviolta 3h kuunnellassani, alkoi otsassa olla melko iso kupla.. Kotimatkalta poimimmme mukaan Ollin, joka on täällä työmatkalla reilun viikon verran. Iltapäivällä ehdimme vielä käydä poimimassa Ollille muutaman paidan ja erinäisen määrän muuta kampetta sekä jalkavaimoille näytettiin Teak Heirloomsin liikettä pintapuolisesti. WoW oli myös tämän porukan yleisin sana..

Sunnuntaiksi olimmekin sitten koostaneet rantapäivää ja suunnitelmaan kuului ottaa isompi kiesi alle sekä pakata koko viiden hengen seurue matkalle kohti Idealia. Kaikki näytti oikein hyvältä aina sunnuntaiaamuun kello 8.20 asti. Silloin soitti Olli ja kertoi pienestä juoksutustaudista. Niimpä peruimme isomman kiesin ja päätimme soittaa kuskin paikalle. Soittokuskipalvelusta kerrottiin kuskin tulevan ja pääsisimme lähtemään liikkeelle viimeistään 11.30. Noh, kuten arvata saattaa, tätä tamiliystävämme ei ratin taakse ilmestynyt ja olimme pakotettuja siirtymään suunnitelmaan C. Tilasimme taksin - virhe! Taksi kyllä tuli ajallaan, mutta se oli väärän mallinen ja viimeisen päälle törkyinen. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tullipaikalle päästyämme auto sanoi yhteistyösopimuksen irti ja passitti meidät jalkamiehiksi ja -vaimoiksi. Great! Huomattuamme tilanteen toivottomuuden, Soittelimme Sannalle ja Jannelle, jotka lupasivat laittaa Shentilin tulemaan vastaan. Niimpä pääsimme lopulta karkeasti kahden maissa rannalle.. Rantaelämää vietettiin tovi pulikoiden meressä ja ihmetellen kalastajien verkon/nuotan vetoa rannalle. Mukavan kokoisia haukia saivat - tai mitä ne nyt oli.. Illan viilentyessä hyppäsimme Shentilin järkkäämään taksiin ja palasimme takaisin kotosalle odottamaan tulevan viikon seikkailuja, nimittäin naisten Mysoren reissua..

Lämpimämpään päin

.. on sekä hermot, että keli. Samaa valitusta konttiasian suhteen voisi jatkaa kirjoituksesta toiseen. Jätetään tämä aihe kuitenkin hukan taka-alalle todeten vain, että tänään pitäisi olla miittinki Goyalin kanssa. Siellä pitäisi saada niputettua koko kaupallinen lähetys kasaan, jotta voidaan nukkua rauhassa tulevat yöt.

Kelien puolesta lämpiämistä on tapahtunut aivan viime viikkojen aikana. Päivät alkavat taasen olla reilusti kolmenkympin "paremmalla" puolella, mutta onneksi illat ovat vielä siedettäviä ja lenkilläkin pääsee käymään aivan normaalisti. Ero on kaikenkaikkiaan huomattava parin viikon takaiseen tilanteeseen nähden.

Viime viikolla saimme noudettua jatketut viisumit. Menomatka rekisteröintitoimistolle meinasi kuitenkin muodostua ylivoimaiseksi esteeksi meidän kuskille, Abdulille. Jos aurinko ei polta ihoa, niin tämä hiukan vajaalla liikkuva kuskin puolikas polttaa meidän hermot tuon tuosta. Kaverin on täysin mahdotonta seurata edes hitaasti puhuttua englantia. Olemme koittaneet antaa lappua käteen jne mutta häiskä ei vaan tajua mihin pitäisi mennä. Noh, keskiviikkona kerroimme päiväsuunnitelmamme heti aamulla, toiseen kertaan päivällä ja kolmanteen kertaan vielä juuri lähdettäessä rekisteröintitoimistoon. Tuloksena oli, että kaveri oli ajamassa ensin meille kotiin ja toisella kerralla löysimme itsemme jenkkien konsulaatin edestä... Ei auttanut osoite, suullinen neuvonta tms.. Vain viikkoa aikaisemmin olimme olleet ko paikassa 2 kertaa. Olisi mukava nähdä mitä siellä nupin sisällä liikkuu. Onneksi viikonloppuna saimme Abdul #2 ajamaan sunnuntaiksi sekä saman Durien nimisen kaverin, joka oli meillä jopa viikon ajamassa alkuvuodesta. Viikonloppu siis sujui ongelmitta, kerrankin.

Lauantaina päivällä poikettiin katsastelemassa vaatteita yms ja iltasellaan poikettiin Besant Nagarissa pokerin peluun merkeissä. Mike teki illaksi kasan laskiaispullia jotka maistuivatkin melko hyvin pelaajille ja taustahengettärille. Mäkeä ei alettu laskemaan huonon lumitilanteen vuoksi, eikä se kovin hyvin olisi tässä pannukakkukaupungissa onnistunutkaan. Sunnuntaina ajeltiin jälleen vaateostoksilla sekä illallistettiin Sannan ja Jannen kanssa Asianassa ystävänpäivän kunniaksi. Ruokakin oli ihan jees, sellaista piperryssafkaa. Kovin hiljaiselta paikka näytti, meidän lisäksi paikalle oli saapunut suunnilleen kymmenkunta muuta, jotka oli hajasijoitettu ympäri isoa hallia. Varmaankin illalliskortin hinta oli vaikuttanut asiaan jonkin verran?

Viikon mittaan oli taas aktiivista tyttötoimintaa, tiistaina päätimme lähteä Idealille. Nämä oli kuulemma laskuissa ensimmäiset läksiäiset. Lisää ehdimme varmaan tässä puolentoista kuukauden mittaan viettämään useammat. Rannalla pelailimme lentistä, tällä kertaa tuulikaan ei ollut ihan mahdoton. Hiekka oli niin kuumaa, ettei siinä oikein paljain jaloin talsittu. Sandaaleilla pelaaminen oli vähän niin ja näin. Onneksi kaikkien pelitaidot olivat tasaisesti ruosteessa. No, tuli ainakin hiki. Tosin se olis tullu vähemmälläkin hyppimisellä.

Keskiviikkona oli OWC Madrasin Garden Tea -tapahtuma, jossa pääsimme kurkkaamaan ameriikan konsulin rouvan puutarhaan. Päällimmäiseksi mieleen jäi tontin vierestä virtaavan Adyar-joen jokseenkin huono haju... Paikalle oli tullut hyvin väkeä, vaikka ajankohta klo 15-17 ei ehkä ollut paras mahdollinen. Monilla oli jo kiire palautella autoja, jotta siipat pääsee töistä pois. Teetä oli tarjolla ja pientä suolaista, sekä runsaasti makeaa.

Muutoin viikko on mennyt kouluhommien merkeissä. Tulevien vieraiden varalle on myös suunniteltu ohjelmaa. Nyt sunnuntaina mennään Delhiin ja tarkoituksena käydä vilkaisemassa Taj Mahal ja pörrätä hieman pääkaupungissa Annen ja Katrin kanssa. Keskiviikkona palaamme koko remmillä Chennaihin. Sitten seuraavalla viikolla onkin tyttöjen retki Mysoren maastoon ja tarkoitus on valloittaa myös luonnonpuiston puolta... Tarinoita siis luvassa jatkossa muualtakin kuin Chennain kotikulmilta.

Paperitöitä

Joopajoo. Kaiken kirjavia hemmoja on tapailtu ja soiteltu läpi viimeisen parin viikon aikana. Muuttofirmojen jälkeen työmaalla koitettiin selvitellä "kaupalliseksi" katsotun kivilähetyksen papereita. Kuvio olisi varsin selvä, jos emme olisi maksaneet vielä mitään. Noh, osa laatoista on kuitenkin nyt maksettu rupioilla ja rahojen takaisin saaminen on hiukan arveluttavaa. Kaiken takanahan on se, että aivan alussa oli tieto, että maksamalla kaikki kivet veroineen päivineen täällä paikanpäällä voidaan ne laittaa henkilökohtaisen kaman mukana kohti Suomea. Näinhän ei kuitenkaan lopulta ollut ja sen tähden joudumme hommaamaan väliaikaisesta vientilisenssistä lähtien kaikenlaista lippusta ja lappusta. Maksaminen pitää "vientikaupassa" olla hoidettuna ulkomaisella valuutalla, meidän tapauksessa taaloilla. Maksaminen ei ole sinällään mikään ongelma, koska sen voi tehdä verkkopankissa, tosin ei oman tilin kautta, vaan jonkun siellä kotomaassa asustavan tilin kautta.. Asiaa emme ole vielä lähteneet kyselemään Goyalilta, koska haluamme, että mukana on joku myös tamilia puhuva ja asioista oikeasti perillä oleva. Toivottavasti asia saadaan järjestymään vielä tällä viikolla, niin saa taas nukkua yöt rauhassa.

Iltasellaan ollaan väännetty kontin täyttösuunnitelmaa, koska myös kivien puiset pakkaukset pitäisi ostaa viikon tai kahden sisällä. Tapasimme yhden hyvin varteenotettavan toimittajan eilen toimistolla ja hänen hintansa ovat toivottavasti lopulta kohtuulliset, tuplahinnan kuitenkin hän antoi alkuperäiseen suunnitelmaan (lastin fumigointi) verrattuna näin alustavasti.

Viime viikko meni enimmäkseen näissä tulliasioiden hoidossa sekä viisumin jatkoa hakiessa. Anoimme jatkoa aina huhtikuun loppuun asti, mutta mitä todennäköisimmin ainakin Mirka tulee 3.4. illalla Suomeen. Omalta osalta homma roikkuu lähinnä töiden edistymästä, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää niiden suhteen kohtuu positiiviselta. Eli voipi olla, että palailemme samaan aikaan kotomaan kamaralle. Rekisteröintitoimistossa muuten oli tällä kertaa kohtuullisen hyvin palvelu kohdallaan, trouble desk olikin muuttunut help deskiksi, sillä meidän ei tarvinnut jonottaa kumpaankaan huoneeseen varttia pidempään ja tiskin takana olleelta "tutulta" naiselta irtosi jopa hiukan hymyä. Huomenna kuulemme tuomion iltapäivällä, kun menemme hakemaan papereita samalta lippuluukulta, johon me ne jätimme. Ensimmäisellä vierailukerralla Mike meinasi polttaa päreet, koska ei saanut aivan kaikkea heti_kaikki_nyt_nopeammin- periaatteella, mutta toisen kerran jälkeen oli taas rauha maassa. Sridharkin kyseli perjantaina töistä lähtiessä, että uskaltaako autossa istuneelle Mikelle mennä juttelemaan jo, vai pitääkö huudella kauempaa.. Omalla vastuulla, tokaisin.

No, kun ei päreet palaneet vielä kunnolla silloin reksiteröintitoimiston ekalla reissulla ( josta siis olisi selvitty ihan yhdellä käynnillä, kun olis käyty kulman takana ottamassa kopiot paperinipuista, vaan Sridhar halusi ne ottaa toimistolla ja niinpä sama rumba seuraavana päivänä...) niin päivä jatkui vielä sähkölaskun maksun merkeissä. Kuskihan on hoitanut asian aiemmin, mutta tätä maksuasiaa väliaikais-Abdulille en jaksanut alkaa asiaa selittämään (koska vastapuolella enkun ymmärrystä ei ole) vaan päätin mennä luukulle itse. VIRHE. Mukanani oli sähkökortti, jossa summa ja kulutuslukema. Ko. luentakerrassa oli mukana joku deposit, jonka vuorkanantajamme maksaa. Joten minulla oli kaksi shekkiä, oma osuutemme ja vuokranantajan osuus. No, eka tiskille ei voinut tätä deposit-laskua maksaa, joten jonotin toiselle. Samalla pelkäsin, että kohta alkaa lounastunti ja luukut suljetaan. Ehdin kuitenkin ennen tätä. Mutta, summaan jostain kumman syystä lisättiinkin 42 rupiaa (taas joku deposit). Sanoin, että maksan sen sitten käteisellä. Ja niin ne ongelmat alkoi. Minut kutsuttiin sisään tuonne rähjäiseen mökkiin ja istutettiin tuolille. Viisi minuuttia, madame tuli monta kertaa. Vihdoin sain antaa ne 42 rupiaa ja sedät kipitteli huoneiden väliä. Noin tunnin kuluttua aloin hermostua ja astelin koppiin, jossa sedät naputteli tietokonetta. Vihdoin sain selville, että tietokone ei suostu ottamaan tuota 42 rupia käteismaksua, eikä näinollen koko laskua voi maksaa. Summa täytyy lisätä toiselle shekeistä. Voi p.., jos ei muu auta niin eikun naapurilta uutta shekkiä pyytämään. No, lounastunnit olikin siinä vaiheessa jo vietetty kun palasin. Ojensin taas sähkökortin ja shekit. Eikä onnistunut vieläkään. Taas sisälle pyytämisen ja epämääräisen ravailun ja neuvottelun jälkeen tivasin sediltä, että mikäs nyt maksaa. Jopa kuski oli tullut autosta ihmettelemään asiaa ja soitti jopa hädissään Henkan pomolle (mitä lie olisi auttanut tässä). Mutta eivät pysty laittamaan koneelle summaa, kun se on kahdella shekillä... Tässä vaiheessa olin siis viettänyt asian parissa kolmisen tuntia ja kerroin sen myös tiukkaan sävyyn näille kavereille. Ja eivät sitten voineet samalla kertoa sitä, kun lähdin hakemaan sen 42 rupian takia uutta shekkiä. Taas oli olo kuin piilokamerassa, kyllä valkoista naista viedään kun pässiä narussa. Sedät pyyteli anteeksi, mutta meikä kipitti autolle ja ilmoitin Jamekselle, että hänen huominen tehtävä olisi käydä maksamassa ko. lasku yhdellä shekillä, jonka saa meiltä. Minä en enää tänne tule. Piste. Ja näin toimittiin.

Perjantai-iltana jouduttiin taas luopumaan yhdestä Chennain suomalaista. Inkan komennus Nokialla Intiassa päättyi ja edessä oli lauantaina kotimatka. Taas jaettiin perintöä, mitä Suomeen ei viitsi kantaa Offista lähtien. Ja täällä muuten ON älyttömästi itikoita, vaikka niitä yrittävätkin jollain jauheella aina iltaisin myrkyttää kadut pöllyten. Mutta kylläpä nuo korkeat hanget kuulostavat kaukaisilta täältä käsin. Luvattiin tulla huhtikuussa sitten perässä, saapi nähdä mikä on lumitilanne silloin.

Loppuvaiheeseen kertyy puuhaa, nyt on sovittu pedagogisten opintojen opetusharjoittelukin, joka starttaa heti huhtikuun alussa. Joten suunnitelmat on polkaistu käyntiin Maijun avustuksella. Materiaalikartoitus ja optima-alustaan tutustumisella on jo aloitettu ja eiköhän tarkemmat tuntisuunnitelmatkin synny tässä lähiviikkoina. Koneen parissa siis tulee vietettyä aikaa. Mutta parempi täällä, kun Suomeen tullaan niin varmasti monenlaista puuhaa riittää... Toivotaan, että työrintamallakin tärppäisi sitten sukkelaan.

Muutto mielessä

Viikko vierähti taas johonkin. Autoiluasioissa ollaan vielä firman soittokuskien varassa, eli sieltä voi tulla kuka tahansa. Ei taida kahden kuukauden pestiin enää uutta vakikuskia saada. Viime viikon ajeli Abdulin veljekset, joista alkuviikon näistä näpsäkämpi poju. Loppuviikosta saimme tyytyä sitten englantia puhumattomaan/ymmärtämättömään velipoikaan, täyteen dilleen.

Tiistaina täällä vietettiin tasavallan päivää eli viimeistä virallista valtiollista vapaapäivää meidän Intiassaoloaikana. Delhissä oli suuri paraati (joihin meidänkin oli suunnitelma alunperin mennä) mutta onneksi siirrettiin reissu helmikuun lopulle, sillä kaupunki oli aivan sumussa ja lämpöä muutama aste. Eihän meillä ole edes vaatteita niin viileän kelin varalle täällä! Toimitusta oli parempi katsella tv:n välityksellä. (Henkan pomohan soitti vapaapäivän aamuna ennen klo 7, että telkka auki, lähetys alkaa kymmeneltä...) No, suuntasimme kympin jälkeen Inkan kyydillä Idealille, jossa olikin suorastaan ruuhkaa. Vapaapäivä keskellä viikkoa oli houkuttanut varsinkin lapsiperheet uimatouhuihin. Suomiväkeäkin oli paikalla hyvin.

Loppuviikosta meillä kävi eri muuttofirmojen edustajia lähes päivittäin, kohta olisi valinta edessä, mitä sitten käytetään. Muuttopalveluhan on sitten ovelta ovelle, tullauksineen ja paperitöineen päivineen. Huonekaluja olivat kaikki valmiit muuttamaan, mutta kivilasti muuttotavarana sai kaverit raapimaan niskaansa. Varsinkin, kun haluttais ne samaan konttiin muun tavaran kanssa. Ensi viikolla nähdään, millaisia tarjouksia tulee ja pystyvätkö ottamaan haasteen vastaan, luultavasti eivät. Tällä hetkellä tuntuu ja näyttää siltä, että homma annetaan firman rahtejakin joskus hoitaneelle huolitsijalle. Ko huolitsijan edustaja kertoi, että homma onnistuu vain tekemällä lastista kahdet paperit; toiset huonekaluille jne ja toiset Suomen päässä tullavaksi meneville kiville. Täällä Intiassa kun noi kamat pitää erotella kaupalliseen ja henkilökohtaiseen kuormaan, vaikka ne olisivat kaikki vain ja ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön meneviä. Määrä kuulemma ratkaisee. Viranomaisten palvelumaksut ja tarvittavan paperityön määrä onkin sitten kaupalliselle lastille jotain muuta kuin normaalille muuttokamppeelle.. Lisämausteen tähän soppaan vielä tuo pakkausmateriaalin ISPM 15 määräykset, joiden mukaan kaiken normaalin pakkauspuun tulee olla kuorittua, lämpökäsittelyn saanutta, leimattua sekä ISPM sertifikaatti pitää seurata kaiken kukkuraksi mukana. Noh, Goyalin kanssa sovittiin, että me toimitamme itse pakkauslaatikot ja hänen väkensä tekee itse pakkauksen. Sopivat laatikot ovat suunnilleen tuplahintaisia alkuperäiseen käsittelemättömään puuhun verrattuna.. Toinen vielä auki oleva asia kivien suhteen on, että alustavien tietojen mukaan meidän pitäis tehdä "tilaus" Suomesta ja maksaa kivet dollareilla, sehän on mukavaa tässä valuuttakurssitilanteessa, jossa rupian arvo on noussut kohtuu paljon.. Toivottavasti tuohon dollareilla maksamiseen ei tartte mennä, eli järki voittais. Meillähän on jo osa kivistä takapihalla odottamassa muuttoa ja ne on maksettu aikanaan rupioilla..

Torstai-iltana vietettiin aikaistettua Finn-Fridaytä. Paikkana oli pizzeria Tuscana, joka jo aiemminkin oli todettu kelvoksi paikaksi. Tapasimme mm. Chennain teosofisessa yhdistyksessä vierailevan pariskunnan, joka oli tullut tänne muutamaksi kuukaudeksi kuuntelemaan luentoja.

Lauantaina käytiin katsomassa, miten kivilaattaprojekti Goyalilla etenee ja pysytäänkö aikataulussa. Edelleen valmista luvattiin tulevan sovitusti helmikuun loppuun. Raaka-aine oli jo paikalla ja ensi viikon Bangaloren kivimessujen jälkeen sitten keskittyvät meidän laattojen leikkaustouhuun. Poistulomatkalla pysähdyttiin yhteen liikkeeseen, jossa oli verhoja, sisustuskankaita ja erilaisia pimennysverhoja, tänne voisi sitten lähettää sisustussuunnittelijan ja sanoa, että valitsepa niistä! Kai sitä summassa joutuu vähän verhokangastakin ostamaan mukaan.

Illalla tsemppasimme Kalaksehteran puistoon, josta jokuset pakit on saatu aiemmin. Nyt oltiin oikeaan aikaan (17.30) ja oikeanpituisissa housuissa (pitkissä), joten saimme nauttia rauhallisemmasta lenkkimaastosta. Tosin alueen ympäri kiertää vartissa, joten kolme kierrosta ehdittiin hyvin ennen pimeän tuloa. Lenkin jälkeen, kuin lauantaina konsanaa, pistettiin juustoukkopekat uuniin. Viimeksi makkaroita pisteltiin poskeen heinäkuussa Suomen suvessa. Aktiivisten kuriirien ansiosta suomiruokaosasto on nyt hyvissä kantimissa, mutta eiköhän nuo parissa kuukaudessa katoa parempiin suihin.

Sukua kylässä

Vieraat vaihtui melkeinpä lennossa, joten lakanat pyykkiin ja sitten takaisin sänkyihin. Miken äiti, isä ja siskot saapuivat tiistai-iltana myöhään. Vuokrasimme Innova-taksin reiluksi viikoksi käyttöön, jotta kaikki mahtuisi nyt kyytiin. Odotetut vieraat olivat varsin freesejä vuorokauden matkustamisenkin jälkeen. Tällä kertaa lennonvaihto pika-aikataululla Brysselissä oli mennyt nappiin ja kaikki laukutkin tuli perille juustoine, makkaroine ja ruisleipineen. Kyllä on mukava tuo ilmasilta, jolla huolto tänne toimii! Näillä pärjätään varmasti maaliskuun loppuun.

Muutaman unitunnin jälkeen lähdettiin rahanvaihdon jälkeen Asiana-hotellille verryttämään lihaksia lennon jäljiltä (ja Henkka töihin). Kylpyläosastolla ei muita ollutkaan ja tunnin hieronnat teki terää. Kattotasanteella nautittiin auringosta ja uima-altaasta kenenkään häiritsemättä. Ensimmäiset arskajäljet hankittiin myös täältä, iskälle jäi muistoksi avainnauhan valkoiset jäljet kaulaan, joka hyvin erottui varsin punakasta vartalosta.

Palattuamme meille oli tullut Ellementsin kylppärilaatat ja jampat purki ne kerrostalomme pihaan kolmeen isoon puulaatikkoon. Siinä saisivat odotella konttikuljetusta, kun ei kerran ko. kaupassa niitä säilössä pitäneet. Onneksi naapureilla ei ollut mitään sitä vastaan, että hieman varastoimme tavaraa takapihalla (tais joku tyhjä autopaikka olla siinä kohtaa).

Illalla vetäistiin äitykän paistamaa ja tänne kuljettamaa possunfilettä. Myöskin paikalliset hedelmät teki vierailijoille hyvin kauppansa. Torstaina suunnattiin sitten Pondyyn ja tuttuun Kailashiin Pongalin viettoon. Ko. sadonkorjuujuhlan vuoksi Henkalla oli töistäkin pari päivää vapaata. Lounaan, kävelylenkin ja rantakahvilan jälkeen käytiin vielä kaupoilla ennen hotelliin asettumista. Rohkeimmat kävi vielä iltaunnilla ja sitten iltapalalle grillikalalautasen ääreen.

Aamulla lähdimme kävelemään meren rantaa pitkin ja keräsimme simpukoita matkan varrella. Aamiaisen jälkeen oli varattu jalkahierontoja ja niinpä asetuttiin allasalueelle aamupäiväksi, mistä oli kätevä kipaista hoitoihin. Nyt uskottiin rasvauksen tehoon ja palamiset vältettiin. Puolilta päivin kävimme haukkamassa patongit Pondyssä ja suuntasimme Gingee-nimiseen paikkaan 80 km Pondystä sisämaahan päin. Matkalla nähtiin erittäin vehreää maaseutua ja pysähdyttiin kuvaamaan riisipeltoja. Perillä Gingeessä odotti kaksi vanhaa linnoitusta Rajagiri ja Krishnagiri, joista toinen oli hillittömän kivivuoren päällä. Sisäänpääsy vaati jälleen puhujan lahjoja, koska olimme kuulemma kymmenen minuuttia myöhässä -tosin raha auttoi tässäkin asiassa. Graniittiportaita pääsi ylös asti, mutta kaidetta ei tietenkään ollut. Henkka kiipesi huipulle videokuvaamaan, muut tyytyivät puolivälistä avautuneisiin vehreisiin näkymiin.

Pongalin vietto alkoi olla perjantaina täydessä käynnissä. Lehmät olivat tärkeässä osassa juhlan viettoa ja niinpä niiden sarvet olivat maalattu ja koristeita roikkui sarvien välissä. Muutenkin meno muistutti hieman penkkariajeluja. Liikenteessä oli oksin ja lehdin koristeluja traktoreita kärryineen, joissa oli huikea määrä lapsia huutamassa hauskaa pongalia. Matkan varrella oleviin kyliin oli kokoontunut entistä enemmän väkeä, eikä ohi meinannut autolla mahtua kulkemaan.

Sama meno jatkui myös lauantaina. Merenrantakävelyn, aamiaisen ja allaslekottelun jälkeen matka jatkui kohti Aurovilleä, mutta se oli suljettu Pongalin takia. Itse Aurovillen kylässä sen sijaan oli markkinat ja tajuttomasti väkeä. Sillä erotuksella muusta ruuhkasta, että täällä näkyi myös länsimaisia naamoja Aurovillen yhteisön ansiota. Ilmassa oli ihan hippitunnelmaa! Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti Chennaita, sillä kylät olivat aika tukossa juhlinnan ansiota ja matkanteko hidasta. Päädyimme myöhäiselle lounaalle Idealille ja päätimme vielä viikon varrella palata sinne uudelleen.

Sunnuntaina suunnistimme temppeleistä ja silkeistä kuuluisaan Kanchipuramiin, vajaan parin tunnin ajomatkan päähän. Pyörähdimme Kailasanathan temppelissä, joka on Kanchipuramin vanhin, 700-luvulta ja Pallava kuninkaiden rakennuttama. Hieman vanhalta ja kuluneelta se vaikuttikin, vaikka toki hienoja kaiverruksia oli yhä jäljellä ajan patinasta huolimatta. Sitten suuntasimme Sri Ekambaranarharin temppeliin, jonka kuski vakuutti olevan kiinni klo 15 saakka ja vei meidät jonkun silkkikaupan eteen. Tomerasti käskimme kuitenkin hänen ajaa vain nyt sinne temppelille ja heti, kun autosta päästiin ulos oli jo yksi papeista valmis lähtemään kanssamme yksityiskierrokselle, vaikka temppeli oli suljettu. Temppeliä oltiin juuri pesemässä tulevaa juhlakautta varten ja kaikkialla lainehti kymmenisen senttiä pyhää temppelialtaan vettä. Jalkineet jouduimme tietysti riisumaan temppelin ulkopuolella, eikä sukistakaan nyt ollut paljon apua kun ne kastuivat sisällä lilluneesta pesuvedestä... Pappismies kertoi temppeliin saapuvan jopa 10 000 ihmistä kiivaimpien juhlapäivien aikana. Saimmekin ihan hyvän kierroksen, eikä tällä kertaa ollut temppelissä ruuhkaa. Monet temppelit sulkevat ovensa keskipäivän paahteen ajaksi, mutta toki turisteja koetetaan palvella ja toki mekin jätettiin pieni tippi temppelille kierroksen päätteeksi.

Seuraavaksi suunnistimme silkkikaupoille, joita kaupunki oli pullollaan. Olimme kesällä käyneet yhdessä liikkeessä, josta katsastimme verhomatskuja ja käyntikorttikin sinne oli vielä tallessa. Niinpä valkoista raakasilkkiä lähti verhokankaaksi ja muutakin silkkiä vatteiden teettämistä varten löytyi. Hikisintä hommaa oli hinnan vääntäminen. Liikaa kun ei täällä kannata maksaa, varsinkin jos kyseessä on metrimäärältään isompi ostos. Kaikki kankaat kudotaan kodeissa, tähänkin liikkeeseen toimittaa silkkiä 350 kotitaloutta. Toivotaan että provikan jälkeen myös paikalliset perheet saavat osuutensa!

Maanataina oli sitten ostospäivän vuoro ja suuntana Anoukhin ja Shopper stopin kautta Citycenter. Löytyihän sieltä paidat, kravatit ja vyöt, joita oli jo vähän kaipailtukin kaiken naistenvaatehömpötyksen keskellä. Alkoihan tuota matkalaukun täytettä siis löytyä.

Tiistaina otettiin lunkimmin ja osa lähti kattotasanteelle ottamaan arskaa, kun naapurin kauneushoitola Naturals olikin aamupäivän sulki ja pedikyyrit jäi ottamatta. Siivouspartio Mike ja Suska laittoi kämpän sillä välin kuntoon. Iltapäivällä suunnattiin sitten Teakheirloomsiin katselemaan huonekaluja ja taas irtosi kontin täytettä intiamuistoiksi. Sama hurmos jatkui vielä graniittiliikkeessä ja pöytätasoja alkaa olla kohta kontissa monenmonta metriä. Illalliselle jatkoimme Kiplings cafeeseen, meren tuntumaan. Harmi, että ravintelin kattotasanne oli varattu joillekin pirskeille, niinpä jäimme pihapöytään ruohokaton alle. Kanakebabit hävisi parempiin suihin ja jälkkäritkin jaksettiin vielä syödä. Pimeä laskeutui jälleen humahtaen ja pienen sähkökatkon ajan tarjoilija näytti meille kännykällä ruokailuvaloa, aika huomaavaista!

Keskiviikkona vielä laukattiin viimeisillä ostoksilla Spencer Plazalla, Aurovillessä ja Fab Indiassa. Löytyi norsua, paitaa, huivia, housua, paperitavaraa Suomeen vietäväksi. Torstaina päätimme ottaa viimeisen lomapäivän ennen illan lentoa leppoisasti ja suuntasimme Idealille. Eipä ollut näin arkena ruuhkaa rannassakaan. Myös meren voimaa piti käydä kokeilemassa, tuloksena kasat hiekkaa bikineissä. Syömisen jälkeen vielä pienet ruokaperäiset altaalla ja uintikierrokset, kyllä meni päivä nopeasti! Kotona vielä viimeiset pakkailut ja laukun painojen ihmettelyt (vaakaa ei ollut). Totesimme vain painaviksi. Kentällä sitten paljastui, että painavin laukku painoi 30 kg! No, onneksi lisämaksulta ja laukun purkamisilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

Hurjaa vauhtia meni vieraiden loma, tosin melkein koko ajan oltiin liikkeessä. Kukaan ei ehtinyt täysin tympääntyä intialaiseen elämänmenoon, vaikka liikenne ihmetytti (tai lähinnä sen sujuminen kaikesta huolimatta) ja se, että pienenkin asian toimittaminen täällä vie niin paljon aikaa! Lämpöä ja valoa Intia tarjosi, vaikkakin vuoden viileintä aikaa eletään. Tosin tämä kausi onkin suomalaisille sopivinta vierailuaikaa. Kotona pakkaset taas kiristyivät ja tuollainen 50-60 asteen lämpöero odotti palaajia.

Takaisin Chennaissa

Koti oli onneksi pakallaan, tosin pulut oli keksineet pesiä ilmastointilaitteiden päälle ja kurnutus kuului iloisesti sisällekin. Keittiön viemärin tiiviste oli tyypillisesti kuivunut siihen pisteeseen, että vettä laskiessa keittiön lattia lainehti. Mutta tämä oli vielä pientä. Henkan pomo oli matkamme aikan sanonut kuskimme Shankarin irti. Heillä luultavasti oli ollut kahnausta jo aiemmin ja nyt sitten homma oli kärjistynyt poissaolomme aikana. Pomo vakuutti puhelimessa kuitenkin kaiken olevan kunnossa ja aamulla paikalle kurvaisi uusi kuljettaja, Babu. Himppasen alkoi ottaa toiminta kupoliin, kun vieraitakin oli, paljon kätevämpää olisi ollut toimia tutun kuskimme kanssa. No, Babu ajoi päivän ihan rauhallisesti, kuljetti vieraamme Spencer Plazalle ja ATP-tennisturnausta katsomaan. Josta muuten seurue sitten ajoi riksalla takaisin yön pimeinä tunteina suositusten vastaisesti 40 min matkan... Mutta eipä noita taksejakaan niin vaan ollut tarjolla.

Eipä tullut Babu enää seuraavana päivänä, vaan yksi soittokuskeista, joka oli sieltä kuskitason häntäpäästä... Sama kaveri, joka muutama viikko aiemmin oli käytössämme, eikä tiennyt missä on Citycenterin ostoskeskus. sama tyyppi, jonka kanssa olimme jäädä ko. ostoskeskuksen ramppiin kytkin-kaasu-jarru yhdistelmän monimutkaisuuden takia. No, eihän ne mäkilähdöt Chennaissa ole kovin tarpeellisia normaalisti. Seurue oli kuitenkin pakko laskea ko. suharin kyytiin, suuntana tällä kertaa Annan eläintarha tunnin ajomatkan päässä. Jossain vaiheessa tietöistä huolimatta ystävämme pääsivät perille -ja vielä takaisinkin. Perjantaina ahtauduimme koko joukolla autoomme ja hurautimme Dollars & Pounds -paitakaupan ja Aurovillen kautta Citycenteriin (tällä kertaa rampista ajokin onnistui). Shoppailu jatkui vielä Teakheirloomsissa huonekalujen osalta. Sitten pitikin jo joutua kotiin, Maukka ja Santtu ahtoi matkatavaroita laukkuihin illan lentoa varten. Tonin kanssa seikkailtiin vielä riksalla pitsan hakuun Dominoon ja pitsaperjantai saattoi alkaa. Kymmenen aikaan illalla jouduimme luopumaan sitten osasta vieraita kun puolet poistui Jetairwaysin siiville. Pientä päänvaivaa oli aiheuttanut teakista ostetun kehyksen pehmustepaketointi, kun kapistus ei mahtunut läpivalaisulaitteesta... Joten eikun purkamaan. Brysselistä kone olikin sitten useamman tunnin myöhässä, joten tällä kertaa ei ollut pelkoa myöhästymisestä sillä kentällä.

Lauantaina pyörittiin normikierrosta katsellen huonekaluja, laattoja ym sälää. Nälän yllättäessä kiipesimme Park-hotellin katolle pienelle särpimelle. Sattuipa kattotasanteen uima-altaalla olemaan samaan aikaan ATP-turnauksen pelaajiakin! Sunnuntaina suuntasimme Idealille Tanjan ja Tonin viimeistä Intiapäivää viettämään. Pojat kävi matkan varrella ajamassa cartingia ja pääsipä tytötkin yhdelle viisiminuuttiselle kyytiin tuplakulkimeen. Ja Henkan piti tietysti ajaa valliin... Johtuiko sitten auton lisääntyneestä painosta vai ohjausvirheestä suuhteessa vauhtiin? Auringonoton, polskimisen ja syömisen jälkeen ohjelmassa oli taas laukkujen pakkausta ja tavaroiden survontaa. Niin vaan nopeasti meni aika ja vieraat poistuivat kuumankosteaan yöhön, hieman viileämpää ilmaa olikin sitten kotisuomessa vastassa. Tällä kertaa lennot kulki ajallaan, mutta laukut jäi Helskinki-Vantaan huolintahässäköihin. Viiden päivän odotus palkittiin ja laukuista oli löytynyt mm. sunnuntaina märkänä pakatut uikkarit...

Trichy, Thanjavur, Pondicherry

Trichyssä temppeliravaaminen jatkui. Kuuluisalle kivitemppelille oli kiivettävä 437 porrasta, ensin kallion sisällä ja sitten kalliota pitkin ulkona. Hieman taas mahat heitteli volttia, mutta ylös päästiin. Katuelämä oli temppelin lähettyvillä aika vilkasta, ostoskadut täynnä ihmisiä, mopoja, autoja ym. menijöitä, joten tarkkana sai kävelymies olla. Jotain pientä ostettavaakin löytyi tulevia ganesha ja lotuskuviointeja varten. Toinen temppelivalloitus tehtiin Ranganathaswamy temppeliin. Siellä saimme norsusiunauksen, kun antoi kärsään muutaman rupia, sai fantilta uuden kampauksen.

Thanjavuriin ei ollutkaan pitkä ajomatka ja niinpä päätimme heti käydä kaksi kohdettamme eli Kuninkaallisen palatsin (joka myös oli jo parhaat aikansa nähnyt) ja Brihadiswaran temppelialueen. Palatsissa paras osuus oli kiipeäminen torniin, jonka portaikko oli aika ahdas, mutta ylhäällä odotti hyvä maisemapaikka. Brihadiswaran temppelialue oli hulppea, hiekkakivestä oli veisetetty niin teppelin muurit kuin gopuramitkin. Iltapäivän aurinko kultasi hiekanvärisen maiseman hienosti. Saimme myös paljon intialaisia ystäviä, kun yksi uskaltautui lähemmäs, kättelystä ja kuvien ototsta ei meinannut tulla loppua lainkaan. Joten taas on suomalaisnaamoja perhealbumeissa...

Nyt oli temppelit tältä erää nähty, joten hotellilta tiedusteltiin, mihin pääsisi uimaan (10 km päässä olikin Ideal-hotelli altaineen, mutta hinta oli huikea..). Meille suositeltiin naapurihotellin allasta. Paikka ei ollut kummoinen, mutta muutama innokas pääsi siellä "kuntosalille" yli-innokkaan ohjaajan opastamana. Muut jäivät altaan reunalle iltapäiväaurinkoon, tosin arskatuoleja ei fasiliteettiin kuulunut. Saimme kuitenkin toisenlaisen shown, ensin näkyviin tuli yksi apina aidan raosta ja kohta koko lauma viiletti pitkin hotellin seiniä korkeuksia kohti. Illalla päätimme testata hotellimme room serviceä ja saimme sapuskaa majoitustiloihin, päätimme kuitenkin käydä vielä yömyssyllä hotellin baarissa, joka olikin länsimaisten turistien täyttämä..

Aamulla päätimme lähteä suoraan Pondyyn, siellä meitä odotti sipulikeitot, pihvit yms. ja lounas maistui! Käppäilimme rantabulevardin sekä muutaman ranskalaiskadun ja puiston läpi,joiden jälkeen shoppailimme Casablancassa. Lopuksi suuntasimme hotelillemme Kailash:iin. Paikka oli vallan viehättävä, siirtomaatyyliset rakennukset uima-altaineen ja iso puutarha. Alueelta pääsi myös suoraan meren rantaan. Aamulla keskityimmekin auringon ottoon altaalla (jotkut olivat jopa jaksaneet herätä auringon nousua katsomaan) ja testasimme myös ayurvediset hieronnat. Tämä olikin aika eksoottinen osasto, puulaverille vaan käytiin öljyttäväksi ja siveltäväksi. Toni kommentoikin, että olo oli kuin joulukinkulla ennen uuniin laittoa... No, kovin suomalainen rusketuskin altaalla tuli hankittua muutaman osalta (kun rasvaa ei tartte). Huoneet luovutettuamme pyörähdettiin vielä Pondyssä syömässä ja suuntasimme kohti Aurovilleä, jossa katsastimme ensin kultaisen pallon ja sen jälkeen tyhjensimme kaupat kaikesta kivasta paperitavarasta. Pimeän jo laskeuduttua ajelimme takaisin Chennaihin, jossa meidän "The Great South Indian Road Trip 2010" saatiin päätökseen.. Illan ohjelmaan kuului vielä aamupäivästä unohtuneiden suojarasvojen levitys.

Kymmenen päivän reissu oli kaiken kaikkiaan aikamoinen kokemus, niin hyvässä kuin pahassakin. Paljon tuli nähtyä, hieman ehkä välillä pikakelauksellakin, kun joka päivä siirryimme uuteen paikkaan. Välimatkat eivät olleet pitkiä, mutta ottivat yllättävän paljon aikaa, varsinkin vuoristossa. Mieleen päälimmäiseksi jäi lilluminen asuntoveneellä palmujen kaartuessa kanaalin reunoilla, vuoristotiet teeplantaaseineen ja tietysti norsut! Hieman yllättävää oli se, että kunnon syömisen saatavuus oli aika heikkoa. Ja vatsan reistaillessa ei niin tehnyt mieli inkkaripöperöitä. Kaoottinen liikenne, ihmispaljous ja roskat eivät myöskään näytä olevan pelkästään Chennain asia, vaan taitavat olla osa koko Intiaa. Tällä kertaa kuskivalinta osui nappiin, Mani selvisi tilanteesta kuin tilanteesta, puhui tarvittavan määrän englantia ja oli valmis vaihteleviin aikatauluihimme ja poikkeamiin matkan varrella. Hän huolehti ajamisesta ja suunnistamisesta, eikä kyydissä tarvinnut pelätä. Tempossa oli tilaa ja hyvä ilmastointi, joten mikäs sillä oli matkatessa.

Vuoristosta eteläkärkeen ja Maduraita kohti

Seitsemän tunnin ajomatka alas vuoristosta sujui hitaasti mutta varmasti. Liikennettä oli huomattavasti edellispäivää enemmän ja tietyöt siivittivät muuten sujuvaa matkantekoa. Yhdestä teetehtaasta haettiin aineksia tuleviin tsajuihin ja tuliaisiksi. BTW, väki oli hyvin kalpeaa ja hiljaista suurimman osan matkasta..

Määränpäänä oli nyt Kovalam hiekkarantoineen ja houkuttelevalta kuulostanut Hotel Blue Sea uima-altaineen kaikkineen. Huonompivointiset odottivat vain pääsyä vaaka-asentoon. Illan pimennyttyä saavuttiin perille. Edellisenä iltana oli katsottu Kumilyn majatalossa matkailuesitteitä, joissa näkyvissä myös hotellien normaalit hintatasot. Ko. hotskan hinta oli tavallisesti Rs.800-1500 per yö, joka on "inkkaritasoa" eli enimmäkseen paikallisten käytössä oleva hotelli. Tässä vaiheess olisi tietysti pitänyt hälytyskellojen soida, mutta ei, uskottiin vain kaiken olevan kunnossa.. Majoituspaikkamme oli siis superjärkky, todellinen floppi. Omistaja oli töykeä vanha ukko, joka vaati passejamme heti matkalaukuistamme, koska emme kuitenkaan myöhemmin toisi niitä. Huoneet oli haisevat ja ultralikaiset, aika kaukana niistä nettiotoksista, joita olimme nähneet. Näkyä on vaikea kuvailla, mutta nukuimme mm. käytetyissä lakanoissa, tyynyt paksussa homeessa jne. Tämän hotellin parasta ennen päiväys oli mennyt ajat sitten, vaikkei mikään vanha ollutkaan. Toden totta, jos koko roskaa ei olisi velvoitettu maksamaan etukäteen, olisi kytkin noussut välittömästi. Jos kaikki matkalaiset olisivat olleet terveitä, kyseinen ukko olisi löytänyt itsensä killumasta hyvinkin arasta paikasta.. Sotkua oli myös varauksemme suhteen, ensin ei ollut ilmastoituja huoneita ja sitten varauksemme oli muka väärälle päivälle hänen omassa "päiväkirjassa". Pyysimme tämän jälkeen etsimään varausvahvistuksena olleen mailin, mutta sitä ei tietenkään löytynyt. Tämän kaltainen valehtelu ja järkyttävä epäsiisteys/välinpitämättömyys on melkoisen normaalia näissä alemmissa tuloluokissa.. No eniwei, huoneita oli runsaasti vapaana, ei siinä mitään ja muutamista vaihtoehdoista valkkasimme parhaat huoneet. Kysyessämme lämpimästä vedestä saimme tällaisen vastauksen: "Two days no sun, no heater, only solar system." Ja arvatenkin vain kylmää vettä tarjolla suihkussa... Sijoitimme potilaat peteihin ja lähdimme ruoan metsästykseen, täällä emme söisi missään tapauksessa.

Kyselimme lähihotelleista vapaita huoneita, mutta täyttä oli. Päädyimme varsin mukavaan hotelli Turtleen illallisbuffelle ja samalla otimme evästä sairastuvalle (iso kiitos oikein ymmärtäväiselle "lentoemolle" mm. ruokailuvälineiden lainasta). Yö meni kärvistellessä ja hiukan torkkuessa, aamun valjetessa sitten Tempo pakattiin rivakasti ja lähdettiin Turtleen aamiaiselle. Vielä kiepahdettiin katsastamassa Kovalamin hiekkarannat, jotka ei mitenkään kummalliset olleet, siistit kuitenkin. Hiekkarantojen ystäville suosittelen edelleen ehdottomasti Goaa.

Matka jatkui kohti eteläisintä kärkeä, Kanyakumaria. Pysähdyimme matkalla Aasian suurimmalle puurakennukselle - Padmanabhapuramin palatsille. Ansiokkaasti teimme kierroksen helteestä ja hieman heikommasta hapesta huolimatta. Keralalainen arkkitehtuuri 1550-luvulta oli ihan katsomisen arvoista, katoissa oli hienoja ruusupuu-kaiverruksia, muutoin rakennukset oli tehty tiikistä ja graniitista.

Iltapäivällä Kanykaumarin Sparsa-hotelli otti meidät lämpimästi vastaan, jo aulassa saimme kaulaamme simpukkariipukset ja hörppäsimme tuoremehut (huisin hyvää mehua). Huoneet oli mukavat pehmeine sänkyineen ja puhtaine lakanoineen! Valtasimme heti alla-alueen ja nautimme lämmöstä aurinkotuoleissa. Nythän oli muuten uudenvuodenaatto! Auringonlaskua lähdimme ikuistamaan rannalla olevasta näkötornista, sillä kyseisestä paikasta voi nähdä samaan aikaan auringon laskevan ja kuun nousevan. Samasta pisteestä näkee myös kolmelle merelle; Arabian merelle, Intian valtamerelle ja Bengalin lahdelle. Käppäilimme tämän jälkeen basaarialueen läpi ihmetellen Kanyakumarin iltahumua.

Illalla hotellilla oli Karibia-teemaiset "bileet" uudenvuoden kunniaksi. Mike piti vuorostaan kuumetta ja ripulia, mutta muu joukkue jalkautui intialaisjuhliin. Bändi soitti niin kovallaan, ettei vieruskaverin puhetta kuulunut. Taisi se soitto ja laulanta mennä myös reilusti nuotin vierestä.. Hauskan kuulosta, kun cover-bändi koittaa myös imitoida alkuperäistä esittäjää onnistumatta siinä edes hetkittäin. Eipä oikeestaan enempää voi poskelleen homma mennä! Pienen alkusäätämisen ja odottelun jälkeen buffa-ruokailukin käynnistyi. Inkkarit kun olivat jälleen itse pääyleisönä, varsin siistiksi laitettu tarjoilualue oli kuin pommin jäljiltä vartti tarjoilun alkamisen jälkeen. Ruokaa kahmittiin astioista suoraan viisipiikkisillä jne. Älyttömän kovalla soineen "musiikin" ja ohjelmana olleen ihmisruletin turruttamana pakenimme hyvissä ajoin omiin huoneisiimme odottelemaan uutta auringon nousua. Raketit jäivät tällä kertaa kaikilta näkemättä..

Aamupala oli tässäkin hotellissa samaa paikallista sontaa kuin aiemmissakin hotelleissa. Respasta kyselimme (ja etsiskelimme myös itse kaupungilta) vielä kauppaa, josta saisi mehua ja leipää evääksi, mutta eipä löytynyt. Muutama banaani löytyi kadun varresta ja matka kohti Maduraita saattoi alkaa pitkin uutta moottoritietä. Matkan varrella oli valtava tuulimyllypuisto ja jonkun verran tietöitä, mutta muutoin tie oli tähän asti ajetusta paras. Maduraihin saavuttiinkin hyvissä ajoin ja sieltä löydettiin kauppakin, josta löytyi välttävää evästä. Sitten alkoikin matkan kulttuuriosuus eli temppelien kiertäminen. Ensimmäinen kohteemme oli valtava 6 hehtaarin Meenakshin temppelikompleksi. Pojat ja Poro ei shorteissa olisi päässet sisälle, joten ostimme heille kadulta dhotit (miesten kangashameita), joilla sitten sisäänkäynti oli ok. Valtava jono kuitenkin meinasi tyssätä sisäänpääsyn, mutta kekseliäs kuskimme selvitti, että oppaan kera pääsisi jonon ohi ja suoraan sisään. Niinpä viidellä eurolla koko jengi oli temppelissä ja opastuskin oli ihan ok (opas oli kuin ilmetty BB-Kaki aikanaan). Temppelialtaat ja soivat pilarit tuli nähtyä. Uudenvuodenpäivä on yksi vilkkaimmista temppelissäkäyntipäivistä, joten varmaan kaikki jonottajat eivät päässeet aukioloaikojen puitteissa sisään. Temppeli on kuuluisa pyhiinvaelluskohde Intiassa, joten porukkaa tulee paikalle pitkistäkin matkoista. Illalla vedettiin sapuskaa hotellin katolla ja kaupan päällisiksi tuli joillekin aikamoiset itikanpuremat. Aamulla katsastimme vielä Tirumalai Nayak palatsin, joka oli peräisin 1600-luvulta. Pienellä ylläpidolla paikka olisi ollut ihan upea, nyt puluja pullollaan.

Lakosta Kumilyyn

House Boatilta rantauduttuamme koitimme ottaa suunnaksi vuorilla sijaitsevan kansallispuistojen alueenPeriyarin, tai oikeammin Kumilyn kaupungin, jossa olisi varattuna jälleen kerran B&B-periaatteella toimiva majoitus. Kuten Sajlta olimme edellisenä päivänä kuulleet, edessä olisi yleislakkopäivä. Sehän tarkoitti sitä, että yksikään intialainen ei saisi tehdä töitä klo 8 ja 4 välillä. Liikkumista ei sinällään rajoitettu, mutta palkatun kuskin käyttö olisi erittäin pahasta. Tällaiset lakot ovat tuikitavallisia poliittisesti hyvin aktiivisesssa Keralassa. Mani kuitenkin päätti kuitenkin yrittää ja raapusti tuulilasiin lapun, jossa luki "AIRPORT". Niinpä päätimme olla matkalla Madurain lentokentälle, joka oli samalla suunnalla (kaikille, jopa poliiseille syötettiin tätä pientä valkoista valhetta matkan jatkumisen toivossa). Olimme kuulleet, että vain ambulanssit ja lentokenttäkuljetukset pääsivät läpi. Ensimmäinen tiesulku oli heti sataman portilla, johon matka meinasi tyssätä heti alkuunsa. Poliisien saapuessa paikalle tilanne alkoi selvitä ja pääsimme jatkamaan matkantekoa hitaasti.

Pitkin Alleppyn katuja oli väsäilty samanlaisia sulkuja mutta kaikista pääsimme läpi lähes ilman selittelyä. Itse asetuin nuokkumaan etupenkille, jotta olisimme uskottavampia lakkovahtien silmissä. Ensimmäisenä ammuttavana ts.. :) Kuskimme Mani kutsuikin etupenkkiläistä VIP-henkilöksi. Matka taittui kylästä toiseen läpi riisivainioiden ja kanaaleiden jatkuen kohti vuoristoaluetta. Vuoristoon saavuttessa maisemat täyttyivät kumipuuviljelmistä ja yhä korkeammalle mentäessä viljelmät vaihtuivat tee ja kahvipensaiksi. Mitä korkeammalle mentiin sitä kapeammiksi ja mutkasemmiksi tiet muuttuivat. Maisemat olivat upeita ja ennenkaikkea vihreitä. Muuta liikennettä ei juurikaan ollut, joten nousu sujui hyvällä vauhdilla. Lakkovahteihin törmättiin melkein jokaisessa kylässä, mutta eräs aktiivisempi partio oli lähtenyt taivaltamaan myös taajaman ulkopuolelle ja oli edellisiä selvästi ärhäkämpi. Kavereilla oli kivet valmiiksi kourissa, joten pienikin ärsytys olisi muuttanut tilanteen aivan toiseksi. Tästäkin sulusta päästiin läpi selittelyllä ja pahoittelulla..

Kumily on viimeisiä kyliä ennen Tamil Nadun rajaa ja aivan kaupungin keskustassa meidät pysäytettiin totaalisesti. Onneksi käyttämäämme home stay-mestaan pääsi myös kiertotietä, joten saavuimme majapaikkaamme vain lillasti aikataulusta myöhässä. Hetimiten kamojen purkamisen jälkeen suuntasimme Tempon keulan kohti Norsuratsastamoa. Bindhi (B&B-paikan omistaja) oli varannut meille 1.5 tunnin ratsastuskeikan oheisohjelmineen. Jättiläisiä ko paikalla oli kymmenkunta ja kaikki oli laitettu lonnimaan max parin kilometrin mittaista viidakkolenkkiä. Yhden elukan selkään mahtui kolme täysikasvuista suomalaista urosta, kuten sivun reunassa oleva kuva näyttää.. Haarat olivat melkoisessa venytyksessä, koska kulkineen selkä ei ole aivan kapeimmasta päästä. Toni pääsi vieläpä istumaan selkäkummun kohdalle, joten myös ruotsalainen pakarahieronta oli totisinta totta. Youri Youri! ja rakkine liikkui taas muutaman askeleen eteenpäin. Kovasti norsuja laiskotti ja mieluummin olisivat keskittyneet napsimaan oksia ja heinää polun viereltä. Ratsastuksen jälkeen seurasimme vielä norsujen tukkilaisnäytöstä ja pääsimme syöttämään korillisen vihanneksia nakkelemalla ne suoraan suuhun. On muuten metka suuvärkki noilla elukoilla. Lopuksi Marjo, Tanja sekä Toni kylvettivät hyvin syöneen fantin reilunkokoisessa kylpyammeessa. Ensin pestiin itse objekti ja sitten lopuksi tietysti subjekti. Pestyjen ilmeet olivat ikimuistoiset.. Tässä kohtaa varmaankin määrättiin ainakin osittain seuraavien tuntien ohjelma.

Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin talsimaan kaupungilla järjestettyä itsepuolustusnäytöstä kohti. Keskinkertaisen näytöksen jälkeen pyörimme vielä kaupungilla katselemassa maustekauppoja sekä tarkastimme erään matkamuistomyymälän. Palattuamme Bindhin hoiviin söimme vielä illallista intialaiseen tapaan. Ei juuri maittanut, se on myönnettävä..Vaikka laiva-aamiaisen jälkeen oli naposteltu vain jotain eväitä. Illallispöydästä porukka sitten meni yöpuulle- tai ainakin ajatteli menevänsä. Yöstä tulikin sitten eräänlainen liskojen yö, puolet porukasta (tässä vaiheessa norsun pesijät) olivat saanut kohtuu ärhäkän mahataudin ja pönttö kutsui yhtä jos toistakin kerta kerran jälkeen. Oli nimittäin vähäpuheista ja vitivalkoista porukkaa aamulla autossa.. Etupenkille varattiinkin yksi toipilaspaikka sankoineen kaikkineen. Onneksi myös tempon takapenkille mahtui pitkälleen. Aamulla pystyyn päässeet kävivät vielä hakemassa puoli-ilmaisia mausteita kotiinviemisiksi ja tuliaisiksi. Vanilijaa, kanelia, pippureita, sahramia jne kahmittiin kasseihin. Ihmetellä pitää kotoisten maustepakkaajien hinnoittelupolitiikkaa, heidän katteet ovat kohtuullisen reippaat..

Seuraavassa osassa matkataan sinne, mihin aurinko ei ollut viime päivinä paistanut..

Kerala

Tapsa-aamuna anivarhain joukkue kokosi itsensä, kimpsunsa ja kampsunsa, jotta matka kohti syvää etelää (ja ensiksi länttä) saattoi alkaa. Paramountin purkki lennätti meidät tunnissa Intian läpi Arabian meren rannalle. Palvelu koneessa pelasi paremmin kuin finskillä ja eteen lennätetiin kaikkea mahdollista pöytäliinoista lähtien. Ekat juomat kumottiin kurkkuun jo ennen nousukiitoa. Joten ei valittamista tästä halpalentoyhtiöstä, perillä oltiin alta aikayksikön. Ensimmäinen kohteemme oli Kochi, jossa lentokentällä olikin vastassa majoituspaikkamme Sajshomen maasturi. Laukut ahdettiin katolle ja porukka ovien sisäpuolelle. Tunnissa olimmekin jo herra Sajn vieraanvaraisissa käsissä ja heti aamupalalle. Huoneetkin saatiin melko pian ja lepuutimme hieman väsyneitä silmäluomia. Iltapäivän pahimpaan helteeseen lähdimme sitten jalkaisin. Kävely onnistui hienosti kohtuu vähäliikenteisillä kaduilla. Kävimme kurkkaamassa topnähtävyydet, yhden kirkon ja rannan kiinalaiset kalaverkot. Kalastus olikin hauskan näköistä touhua, iso verkko laskettiin puisen telineen avulla veteen ja kohta nostettiin ylös. Aina sieltä jokunen sintti nousi. Rannalla oli myös kojuja, jotka valmistivat tuoreet kalat syöjän toiveen mukaisesti. Tähän emme tohtineet vielä jäädä murkinoimaan vaan havittelimme ihan ravintolaa. Kuumuus alkoi olla sitä luokkaa, että edes kookospähkinäjuomat eivät enää auttaneet. Vesi valui solkenaan joka ihohuokosesta. Lopulta päädyimme yhteen "hitaan palvelun" ravintolaan rantakadun läheisyyteen. Ruoka ei ollut hääppöistä, mutta valitettavasti parasta mitä Kochilla tulimme löytämään... Lämpöhalvausta välttääkseen tytöt otti riksan takaisin Sajlle ja pojat lähti etsimään kauppaa, josta tulikin sitten hieman pitempi reissu. Mutta vettä löytyi kuitenkin lopulta ja patikoijat löysivät takaisin majapaikkaan. Illalla lähdimme katsomaan Kathakali-tanssiesitystä, jonka Saj oli meille järkännyt. Värikkäissä puvuissa nähtiin temppelitanssijoita ja muita taiteen harjoittajia rumpumusiikin paukuttaessa taustalla. Tunnin esitys riitti hienosti korvillemme. Iltaa jatkettiin mukavalla paikalla, laiturilla ihan meren päällä. Ruoassa oli hieman toivomisen varaa, mutta paikka oli tunnelmaltaan mukava. Paluumatkalla taas hieman pyörähdimme kartalta, mutta saimmepa samalla jaloittelua.

Sunnuntaina päätimme etsiä piitsin. Siva toursin auto saapui parahiksi käyttöömme ja kuskimme Mani luotsaisi meitä läpi tulevien teiden. Ilmastoidussa autossa oli mainiota taittaa matkaa edellisen päivän hurjaan hikoiluun verrattuna. Tempossa oli 11 istumapaikkaa, joten tilaa löytyi ruhtinaallisesti. Matka rannalle alkoi Fort Kochin niemeltä lossin kaltaista uppoamispisteessä olevaa purkkia hyödyntäen. Jouduimme tietenkin autojonon perille, joten päätimme suunnata tappamaan aikaa läheiseen "rantaravintolaan". Paikasta sai special-tea- nimistä juomaa, joka osoittautui kohtuu viileäksi Kingfisheriksi.. Lauttamatka naapurisaarelle kesti about vartin verran. Mainitsemisen arvoista on ehkä se että koko purkista ei löytynyt minkäänlaisia pelastusvermeitä ja autot pakattiin niin tiukkaan, että ovia oli aivan turhaa yrittääkään raottaa mihinkään. Noh, rannalla lukikin, että "varustamo" ei vastaa minkäänlaisista vahingoista.. Vastarannalle päästyämme ajoimme tunnin verran päätyen ehkä eri piitisille, minne olimme alun perin menossa, mutta ei se mitään. Helle oli melkoinen ja uikkareissa esiintyminen päästä varpaisiin pukeutuneiden paikallisten keskellä ei oikein tuntunut hyvältä idealta. Päätimme mennä lounaalle rannan tuntumassa olevaan ravintolaan. Tuuli kävi sopivasti katetulle korokkeelle, josta valitsimme pöydän. Tämä oli virhe, sillä varsinaisen ravintolan sisällä olisimme voineet paremmin seurailla ruoan kulkua. Odotimme ja odotimme eikä masalarapuja vaan kuulunut. Käytiin kysymässä useaan kertaan ja 1,5 h odottelun jälkeen saimme pari pannullista rapuja (jotka olivat muuten päivän annos -listalla). Riisit oli unohdettu keittää. Niitä ei enää jääty odottelemaan. Hinta oli varsin huokea, mutta palvelusta olisi voinut hieman maksaakin.

Matka jatkui Kochin kaksoiskaupunkiin, Ernakulamiin. Siellä jaloittelimme kauppakadulla ja löysimme maustekojuja, josta mukaan tarttui sahramia, cashiew-pähkinöitä, mustapippuria ym. pyhäpäivänä täällä suurin osa kaupoista oli kiinni, toisin kuin Chennaissa on totuttu. Illalla meidät yllätti sade ja päätimme pujahtaa vastapäiseen ravintolaan haukkaamaan illallista. Virhe! Paikalla ei ollut muita ruokailijoita. Tilauksen toimitus alkoi taas kestämään. Lopulta Marjo marssi keittiöön ja totesi, ettei heillä ollut aikomustakaan/kapasiteettia tehdä illallista kuudelle hengelle. Ruoka varmaan tilattiin joltain kolmannelta osapuolelta. Puoletoista tunnin odottelun jälkeen yksi annos oli saapunut. Maksoimme sen ja juomat ja marssimme majoituspaikkaan napostelemaan pähkinöitä ja aamupalaksi ostamaa melonia. Näinkin siis voi käydä.

Maanatai avautui aurinkoisena ja kymmenen aikaan lähdimme ajamaan kohti Allepyä, josta houseboatit starttasivat. Aikaa olisi pari tuntia taittaa 40 km matka. Kymmenen minuutin kaupunkiajon jälkeen matka kuitenkin tyssäsi täysin. Ensin pikku ruuhka sitten täysi liikennejumi. Siinä seisottiin satojen autojen ympäröimänä eikä kukaan päässyt enää minnekään. Pissahätäiset ehti käydä pissalla lähiravintolassa, Toni ja Henkka lähti autosta jaloittelemaan ja katsomaan mikä oli jumin syy. Tarina kertoi, että presidentti oli tulossa vierailulle ja liikenne seisoo ainakin tunnin. Kochi sijaitsee niemellä, josta ei oikein pääse kuin muutamaa siltaa eteenpäin. No, pojat pyöri aikansa ulkona, meillä ei ilmastoidussa autossa ollut hätää. Sen verran tiedustelijat olivat vikkeliä että kävelivät automme ohi.. Joten kun ruuhka vihdoin pääsi purkautumaan, koetimme selvittää missä pojat oli ja missä me olimme tavotteena saada kaikki samaan paikkaan. Viimein onnistuimme ja parin tunnin ajo Allepyyn saattoo jatkua...

Laiva oli positiivinen yllätys. Alakannella oli ruokailutilat ja ylhäällä oleskelukansi, käytävän varrella oli kolme makuuhuonetta ja päässä keittiö, jossa kokki valmisti meille ateriat. Kapteenin lisäksi miehistöön kuului vielä yksi apupoika. Joten kyllä kelpasi killua täällä sisävesireitillä. Laivat olivat ennen kuljettaneet riisiä muuten vaikekulkuisilta alueilta. Viljelyksiä näkyi edelleen paljon ja asumuksia kapeaakin kapeammalla maa-kaistaleella kanavan ja riisipeltojen välissä. Vesibussit kulkivat säännöllisesti kuljettaen koululaisia ja muuta paikallisväestöä. Asuntolaivoja oli kaiken kaikkiaan 1200, eri kokoisia ja tasoisia. Joten aikamoinen matkailubisnes pyörii näiden veneiden ympärillä. Sesonki oli kiivaimmillaan ja kanavassa suorastaan ruuhkaa. Maisemat oli kuin postikortista, palmuja, riisipeltoja, paikallisia värikkäitä taloja, naisia pyykillä, lapsia kahlaamassa. Yläkannelta heilutettiin vastaan tulleille veneille (välillä puitiin nyrkkiä kylkeen ajaneille kanssaveneilijöille) ja nautittiin upeasta auringon laskusta. Yöksi ajettiin maihin, mekin yhden paikallisen kuppilan kylkeen (joka tosin sulki klo 21). Täältä saatiin sähköä makuuhuoneiden ilmastointia varten. Makuuhuoneissa oli myös kylppärit ja sänkyjen päällä moskiittoverkot. Aamulla kanaalilla oli mukavan rauhallista, tänne ei autojen torvien äänet kuuluneet eikä pakokaasu haissut. Linnut äänteli ja paikalliset liikuskeli pienillä kanooteillaan. Ajelimme aamusta tunnin verran takaisin Alleppyyn. Veneelle olisi ehkä voinut jäädä pidemmäksin aikaa...

The Great South Indian Road Trip 2010, part 1

Tovi onkin vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Joulun ja vuoden vaihteen tapahtumista riittääkin sitten kirjoitettavaa hetkeksi jos toiseksi. Tässä hiukan alkupaloja joulun alusajasta; jatko-osia kirjoitellaan kun ehditään. Mukaan mahtuu sekä nousuja että laskuja, kaikessa suhteessa.

Itse jouluun ei meillä juuri valmistauduttu mitenkään, juoksimme vain paikasta toiseen ostelemassa kaikkea mielessä ollutta. Jouluaattohan ei ole täällä mikään erityinen juhlapäivä, joten töissä piti oleman aina myöhään iltapäivään. Hankimme nyt siis kauan harkitut lattialaatat aikaisemmissa teksteissä mainituista paikoista. Kaupat tehtiin näistä jouluaattoiltana.. Huonekaluhankintoja teimme aatonaattona Teak Heirloomsista, josta mukaan tarttui ruusupuinen sohvaryhmä, maskeja, pari aurinkotuolia jne. Mike kerkisi vielä jossain välissä poikkeamaan turbaanikaupoilla hommaamassa kaikenmaailman killuttimilla varustetun pro-mallin.

Aattoiltaa vietettiin suunnitelmien mukaan Inkan kattohuoneistossa Gandhi Nagarissa, tosin huomattavasti pienemmällä väkimäärällä kuin alunperin oli aikomus. Paikanpäälle kasattiin hyvää sormiruokaa, hieman juomaa, iloista mieltä ja matkakuumetta. Inkan kolme ystävää oli saapunut Suomesta tehdäkseen unohtumattoman joulun ja uuden vuoden kiertomatkan pitkin Intian niemekettä. Suunnitelmia, kotimaankuulumisia sekä intian kokemuksia vaihdettiin minkä ehdittiin. Poistuimme paikalta ennen puoltayötä, koska oma retkiseurueemme oli saapumassa kentälle hieman puolen yön jälkeen.

Kuten edellä jo mainittiin, piti aattoillan juhlijajoukon olla huomattavasti isompi. Kuten arvata saattaa, matkanteko on usein melkoista arpapeliä, jos huono karma iskee. Nyt tosin suomiretkueen matka tyssäsi jo Helsinkiin, sillä joku pässi törmäsi jollakin kenttäkulkineella koneen kylkeen sillä seurauksella, että lyhellä vaihtoajalla ollut jatkoyhteys Brysselissä menetettiin.. Niimpä Finski kustansi tutustumismahdollisuuden Brysselin talviseen iltapäivään ja kaupanpäälle yöpymisen lentokenttähotellissa. Kaiken matkanteon jälkeen Lillilikset ja Kukkoset saatiin kuin saatiinkin hytisemään tänne Chennain talveen joulupäivän puolella.

Retkeläisten mukana saapui joulukinkusta lähtien kaikkea pientä tarviketta ja evästä. Nukkumaan taidettiin keritä jopa neljän maissa aamuyöstä kinkun ahminnan yms jälkeen.. Joulupäivänä Shankar pyydettiin tulemaan yhteentoista mutta kuten lähes tavaksi oli muodostunut, ei kaveria kuulunut ajallaan, ei kun soittelemaan perään. Kuskin vihdoin saavuttua paikanpäälle, pääsimme starttaamaan kauppakierroksen härkäporukassa. Ensimmäisestä kaupasta mukaan tarttui kassillinen lungeja, jotka piti ompeluttaa putkeksi lähimmässä ompelimossa. Seuraavasta poimimme mukaan useamman kassillisen t-paitoja yms lomakampetta. Noh, sitten olimmekin jo kiertäneet helteessä useamman tovin, joten oli aika hommata viilennystä takapenkin retkeläisille. Taivashan löytyy Tasmacista, joten laatikollinen Kingfishereitä löysi tiensä Hyundain takakonttiin. Lopuksi Shankar ajelutti meidät vielä Elliot beachin kautta paikallisen jääkauppiaan pakeille, jolta saimmekin ostettua juomia varten hieman viilennystä.. Kaikelle tälle kiertelylle oli budjetoitu aikaa kolmisen tuntia, jotta myös emännysväelle jäisi tarpeeksi aikaa tehdä iltapäivällä oma kauppakierroksensa. Niimpä vuoroja vaihdettiin kahden ja kolmen välissä ja ÄIJÄporukka suuntasi kohti beauty parlouria hoidattamaan jalkoja temppelikuntoon.. Vitosella kintut hinkattiin hiukan paremmiksi, laakkaa ei kuitenkaan kukaan tohtinut laitattaa.

Tytöt oli tällä välin kunnostautuneet niin manikyyrin kuin pedikyyrinkin voimin. Nopean ruokakauppaihmettelyn jälkeen pääsimme käsiksi kesähepene-ostoksiin. Ihan vaan tarpeellista tavaraa matkaa varten siis. Sarit jätettiin vielä suosiolla kauppaan. Suuntasimme vielä lopuksi hedelmäkauppaan, josta poimimme papaijaa, ananasta, passion-hedelmiä ja banskuja. Palatessamme naapuri oli tuonut joulubiryania, joten mausteisen riisin kanssa vedeltiin kinkkua ja ruisleipää. Ihan kuin jouluna konsanaan.