Sukua kylässä

Vieraat vaihtui melkeinpä lennossa, joten lakanat pyykkiin ja sitten takaisin sänkyihin. Miken äiti, isä ja siskot saapuivat tiistai-iltana myöhään. Vuokrasimme Innova-taksin reiluksi viikoksi käyttöön, jotta kaikki mahtuisi nyt kyytiin. Odotetut vieraat olivat varsin freesejä vuorokauden matkustamisenkin jälkeen. Tällä kertaa lennonvaihto pika-aikataululla Brysselissä oli mennyt nappiin ja kaikki laukutkin tuli perille juustoine, makkaroine ja ruisleipineen. Kyllä on mukava tuo ilmasilta, jolla huolto tänne toimii! Näillä pärjätään varmasti maaliskuun loppuun.

Muutaman unitunnin jälkeen lähdettiin rahanvaihdon jälkeen Asiana-hotellille verryttämään lihaksia lennon jäljiltä (ja Henkka töihin). Kylpyläosastolla ei muita ollutkaan ja tunnin hieronnat teki terää. Kattotasanteella nautittiin auringosta ja uima-altaasta kenenkään häiritsemättä. Ensimmäiset arskajäljet hankittiin myös täältä, iskälle jäi muistoksi avainnauhan valkoiset jäljet kaulaan, joka hyvin erottui varsin punakasta vartalosta.

Palattuamme meille oli tullut Ellementsin kylppärilaatat ja jampat purki ne kerrostalomme pihaan kolmeen isoon puulaatikkoon. Siinä saisivat odotella konttikuljetusta, kun ei kerran ko. kaupassa niitä säilössä pitäneet. Onneksi naapureilla ei ollut mitään sitä vastaan, että hieman varastoimme tavaraa takapihalla (tais joku tyhjä autopaikka olla siinä kohtaa).

Illalla vetäistiin äitykän paistamaa ja tänne kuljettamaa possunfilettä. Myöskin paikalliset hedelmät teki vierailijoille hyvin kauppansa. Torstaina suunnattiin sitten Pondyyn ja tuttuun Kailashiin Pongalin viettoon. Ko. sadonkorjuujuhlan vuoksi Henkalla oli töistäkin pari päivää vapaata. Lounaan, kävelylenkin ja rantakahvilan jälkeen käytiin vielä kaupoilla ennen hotelliin asettumista. Rohkeimmat kävi vielä iltaunnilla ja sitten iltapalalle grillikalalautasen ääreen.

Aamulla lähdimme kävelemään meren rantaa pitkin ja keräsimme simpukoita matkan varrella. Aamiaisen jälkeen oli varattu jalkahierontoja ja niinpä asetuttiin allasalueelle aamupäiväksi, mistä oli kätevä kipaista hoitoihin. Nyt uskottiin rasvauksen tehoon ja palamiset vältettiin. Puolilta päivin kävimme haukkamassa patongit Pondyssä ja suuntasimme Gingee-nimiseen paikkaan 80 km Pondystä sisämaahan päin. Matkalla nähtiin erittäin vehreää maaseutua ja pysähdyttiin kuvaamaan riisipeltoja. Perillä Gingeessä odotti kaksi vanhaa linnoitusta Rajagiri ja Krishnagiri, joista toinen oli hillittömän kivivuoren päällä. Sisäänpääsy vaati jälleen puhujan lahjoja, koska olimme kuulemma kymmenen minuuttia myöhässä -tosin raha auttoi tässäkin asiassa. Graniittiportaita pääsi ylös asti, mutta kaidetta ei tietenkään ollut. Henkka kiipesi huipulle videokuvaamaan, muut tyytyivät puolivälistä avautuneisiin vehreisiin näkymiin.

Pongalin vietto alkoi olla perjantaina täydessä käynnissä. Lehmät olivat tärkeässä osassa juhlan viettoa ja niinpä niiden sarvet olivat maalattu ja koristeita roikkui sarvien välissä. Muutenkin meno muistutti hieman penkkariajeluja. Liikenteessä oli oksin ja lehdin koristeluja traktoreita kärryineen, joissa oli huikea määrä lapsia huutamassa hauskaa pongalia. Matkan varrella oleviin kyliin oli kokoontunut entistä enemmän väkeä, eikä ohi meinannut autolla mahtua kulkemaan.

Sama meno jatkui myös lauantaina. Merenrantakävelyn, aamiaisen ja allaslekottelun jälkeen matka jatkui kohti Aurovilleä, mutta se oli suljettu Pongalin takia. Itse Aurovillen kylässä sen sijaan oli markkinat ja tajuttomasti väkeä. Sillä erotuksella muusta ruuhkasta, että täällä näkyi myös länsimaisia naamoja Aurovillen yhteisön ansiota. Ilmassa oli ihan hippitunnelmaa! Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti Chennaita, sillä kylät olivat aika tukossa juhlinnan ansiota ja matkanteko hidasta. Päädyimme myöhäiselle lounaalle Idealille ja päätimme vielä viikon varrella palata sinne uudelleen.

Sunnuntaina suunnistimme temppeleistä ja silkeistä kuuluisaan Kanchipuramiin, vajaan parin tunnin ajomatkan päähän. Pyörähdimme Kailasanathan temppelissä, joka on Kanchipuramin vanhin, 700-luvulta ja Pallava kuninkaiden rakennuttama. Hieman vanhalta ja kuluneelta se vaikuttikin, vaikka toki hienoja kaiverruksia oli yhä jäljellä ajan patinasta huolimatta. Sitten suuntasimme Sri Ekambaranarharin temppeliin, jonka kuski vakuutti olevan kiinni klo 15 saakka ja vei meidät jonkun silkkikaupan eteen. Tomerasti käskimme kuitenkin hänen ajaa vain nyt sinne temppelille ja heti, kun autosta päästiin ulos oli jo yksi papeista valmis lähtemään kanssamme yksityiskierrokselle, vaikka temppeli oli suljettu. Temppeliä oltiin juuri pesemässä tulevaa juhlakautta varten ja kaikkialla lainehti kymmenisen senttiä pyhää temppelialtaan vettä. Jalkineet jouduimme tietysti riisumaan temppelin ulkopuolella, eikä sukistakaan nyt ollut paljon apua kun ne kastuivat sisällä lilluneesta pesuvedestä... Pappismies kertoi temppeliin saapuvan jopa 10 000 ihmistä kiivaimpien juhlapäivien aikana. Saimmekin ihan hyvän kierroksen, eikä tällä kertaa ollut temppelissä ruuhkaa. Monet temppelit sulkevat ovensa keskipäivän paahteen ajaksi, mutta toki turisteja koetetaan palvella ja toki mekin jätettiin pieni tippi temppelille kierroksen päätteeksi.

Seuraavaksi suunnistimme silkkikaupoille, joita kaupunki oli pullollaan. Olimme kesällä käyneet yhdessä liikkeessä, josta katsastimme verhomatskuja ja käyntikorttikin sinne oli vielä tallessa. Niinpä valkoista raakasilkkiä lähti verhokankaaksi ja muutakin silkkiä vatteiden teettämistä varten löytyi. Hikisintä hommaa oli hinnan vääntäminen. Liikaa kun ei täällä kannata maksaa, varsinkin jos kyseessä on metrimäärältään isompi ostos. Kaikki kankaat kudotaan kodeissa, tähänkin liikkeeseen toimittaa silkkiä 350 kotitaloutta. Toivotaan että provikan jälkeen myös paikalliset perheet saavat osuutensa!

Maanataina oli sitten ostospäivän vuoro ja suuntana Anoukhin ja Shopper stopin kautta Citycenter. Löytyihän sieltä paidat, kravatit ja vyöt, joita oli jo vähän kaipailtukin kaiken naistenvaatehömpötyksen keskellä. Alkoihan tuota matkalaukun täytettä siis löytyä.

Tiistaina otettiin lunkimmin ja osa lähti kattotasanteelle ottamaan arskaa, kun naapurin kauneushoitola Naturals olikin aamupäivän sulki ja pedikyyrit jäi ottamatta. Siivouspartio Mike ja Suska laittoi kämpän sillä välin kuntoon. Iltapäivällä suunnattiin sitten Teakheirloomsiin katselemaan huonekaluja ja taas irtosi kontin täytettä intiamuistoiksi. Sama hurmos jatkui vielä graniittiliikkeessä ja pöytätasoja alkaa olla kohta kontissa monenmonta metriä. Illalliselle jatkoimme Kiplings cafeeseen, meren tuntumaan. Harmi, että ravintelin kattotasanne oli varattu joillekin pirskeille, niinpä jäimme pihapöytään ruohokaton alle. Kanakebabit hävisi parempiin suihin ja jälkkäritkin jaksettiin vielä syödä. Pimeä laskeutui jälleen humahtaen ja pienen sähkökatkon ajan tarjoilija näytti meille kännykällä ruokailuvaloa, aika huomaavaista!

Keskiviikkona vielä laukattiin viimeisillä ostoksilla Spencer Plazalla, Aurovillessä ja Fab Indiassa. Löytyi norsua, paitaa, huivia, housua, paperitavaraa Suomeen vietäväksi. Torstaina päätimme ottaa viimeisen lomapäivän ennen illan lentoa leppoisasti ja suuntasimme Idealille. Eipä ollut näin arkena ruuhkaa rannassakaan. Myös meren voimaa piti käydä kokeilemassa, tuloksena kasat hiekkaa bikineissä. Syömisen jälkeen vielä pienet ruokaperäiset altaalla ja uintikierrokset, kyllä meni päivä nopeasti! Kotona vielä viimeiset pakkailut ja laukun painojen ihmettelyt (vaakaa ei ollut). Totesimme vain painaviksi. Kentällä sitten paljastui, että painavin laukku painoi 30 kg! No, onneksi lisämaksulta ja laukun purkamisilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

Hurjaa vauhtia meni vieraiden loma, tosin melkein koko ajan oltiin liikkeessä. Kukaan ei ehtinyt täysin tympääntyä intialaiseen elämänmenoon, vaikka liikenne ihmetytti (tai lähinnä sen sujuminen kaikesta huolimatta) ja se, että pienenkin asian toimittaminen täällä vie niin paljon aikaa! Lämpöä ja valoa Intia tarjosi, vaikkakin vuoden viileintä aikaa eletään. Tosin tämä kausi onkin suomalaisille sopivinta vierailuaikaa. Kotona pakkaset taas kiristyivät ja tuollainen 50-60 asteen lämpöero odotti palaajia.