Muutto mielessä

Viikko vierähti taas johonkin. Autoiluasioissa ollaan vielä firman soittokuskien varassa, eli sieltä voi tulla kuka tahansa. Ei taida kahden kuukauden pestiin enää uutta vakikuskia saada. Viime viikon ajeli Abdulin veljekset, joista alkuviikon näistä näpsäkämpi poju. Loppuviikosta saimme tyytyä sitten englantia puhumattomaan/ymmärtämättömään velipoikaan, täyteen dilleen.

Tiistaina täällä vietettiin tasavallan päivää eli viimeistä virallista valtiollista vapaapäivää meidän Intiassaoloaikana. Delhissä oli suuri paraati (joihin meidänkin oli suunnitelma alunperin mennä) mutta onneksi siirrettiin reissu helmikuun lopulle, sillä kaupunki oli aivan sumussa ja lämpöä muutama aste. Eihän meillä ole edes vaatteita niin viileän kelin varalle täällä! Toimitusta oli parempi katsella tv:n välityksellä. (Henkan pomohan soitti vapaapäivän aamuna ennen klo 7, että telkka auki, lähetys alkaa kymmeneltä...) No, suuntasimme kympin jälkeen Inkan kyydillä Idealille, jossa olikin suorastaan ruuhkaa. Vapaapäivä keskellä viikkoa oli houkuttanut varsinkin lapsiperheet uimatouhuihin. Suomiväkeäkin oli paikalla hyvin.

Loppuviikosta meillä kävi eri muuttofirmojen edustajia lähes päivittäin, kohta olisi valinta edessä, mitä sitten käytetään. Muuttopalveluhan on sitten ovelta ovelle, tullauksineen ja paperitöineen päivineen. Huonekaluja olivat kaikki valmiit muuttamaan, mutta kivilasti muuttotavarana sai kaverit raapimaan niskaansa. Varsinkin, kun haluttais ne samaan konttiin muun tavaran kanssa. Ensi viikolla nähdään, millaisia tarjouksia tulee ja pystyvätkö ottamaan haasteen vastaan, luultavasti eivät. Tällä hetkellä tuntuu ja näyttää siltä, että homma annetaan firman rahtejakin joskus hoitaneelle huolitsijalle. Ko huolitsijan edustaja kertoi, että homma onnistuu vain tekemällä lastista kahdet paperit; toiset huonekaluille jne ja toiset Suomen päässä tullavaksi meneville kiville. Täällä Intiassa kun noi kamat pitää erotella kaupalliseen ja henkilökohtaiseen kuormaan, vaikka ne olisivat kaikki vain ja ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön meneviä. Määrä kuulemma ratkaisee. Viranomaisten palvelumaksut ja tarvittavan paperityön määrä onkin sitten kaupalliselle lastille jotain muuta kuin normaalille muuttokamppeelle.. Lisämausteen tähän soppaan vielä tuo pakkausmateriaalin ISPM 15 määräykset, joiden mukaan kaiken normaalin pakkauspuun tulee olla kuorittua, lämpökäsittelyn saanutta, leimattua sekä ISPM sertifikaatti pitää seurata kaiken kukkuraksi mukana. Noh, Goyalin kanssa sovittiin, että me toimitamme itse pakkauslaatikot ja hänen väkensä tekee itse pakkauksen. Sopivat laatikot ovat suunnilleen tuplahintaisia alkuperäiseen käsittelemättömään puuhun verrattuna.. Toinen vielä auki oleva asia kivien suhteen on, että alustavien tietojen mukaan meidän pitäis tehdä "tilaus" Suomesta ja maksaa kivet dollareilla, sehän on mukavaa tässä valuuttakurssitilanteessa, jossa rupian arvo on noussut kohtuu paljon.. Toivottavasti tuohon dollareilla maksamiseen ei tartte mennä, eli järki voittais. Meillähän on jo osa kivistä takapihalla odottamassa muuttoa ja ne on maksettu aikanaan rupioilla..

Torstai-iltana vietettiin aikaistettua Finn-Fridaytä. Paikkana oli pizzeria Tuscana, joka jo aiemminkin oli todettu kelvoksi paikaksi. Tapasimme mm. Chennain teosofisessa yhdistyksessä vierailevan pariskunnan, joka oli tullut tänne muutamaksi kuukaudeksi kuuntelemaan luentoja.

Lauantaina käytiin katsomassa, miten kivilaattaprojekti Goyalilla etenee ja pysytäänkö aikataulussa. Edelleen valmista luvattiin tulevan sovitusti helmikuun loppuun. Raaka-aine oli jo paikalla ja ensi viikon Bangaloren kivimessujen jälkeen sitten keskittyvät meidän laattojen leikkaustouhuun. Poistulomatkalla pysähdyttiin yhteen liikkeeseen, jossa oli verhoja, sisustuskankaita ja erilaisia pimennysverhoja, tänne voisi sitten lähettää sisustussuunnittelijan ja sanoa, että valitsepa niistä! Kai sitä summassa joutuu vähän verhokangastakin ostamaan mukaan.

Illalla tsemppasimme Kalaksehteran puistoon, josta jokuset pakit on saatu aiemmin. Nyt oltiin oikeaan aikaan (17.30) ja oikeanpituisissa housuissa (pitkissä), joten saimme nauttia rauhallisemmasta lenkkimaastosta. Tosin alueen ympäri kiertää vartissa, joten kolme kierrosta ehdittiin hyvin ennen pimeän tuloa. Lenkin jälkeen, kuin lauantaina konsanaa, pistettiin juustoukkopekat uuniin. Viimeksi makkaroita pisteltiin poskeen heinäkuussa Suomen suvessa. Aktiivisten kuriirien ansiosta suomiruokaosasto on nyt hyvissä kantimissa, mutta eiköhän nuo parissa kuukaudessa katoa parempiin suihin.

Sukua kylässä

Vieraat vaihtui melkeinpä lennossa, joten lakanat pyykkiin ja sitten takaisin sänkyihin. Miken äiti, isä ja siskot saapuivat tiistai-iltana myöhään. Vuokrasimme Innova-taksin reiluksi viikoksi käyttöön, jotta kaikki mahtuisi nyt kyytiin. Odotetut vieraat olivat varsin freesejä vuorokauden matkustamisenkin jälkeen. Tällä kertaa lennonvaihto pika-aikataululla Brysselissä oli mennyt nappiin ja kaikki laukutkin tuli perille juustoine, makkaroine ja ruisleipineen. Kyllä on mukava tuo ilmasilta, jolla huolto tänne toimii! Näillä pärjätään varmasti maaliskuun loppuun.

Muutaman unitunnin jälkeen lähdettiin rahanvaihdon jälkeen Asiana-hotellille verryttämään lihaksia lennon jäljiltä (ja Henkka töihin). Kylpyläosastolla ei muita ollutkaan ja tunnin hieronnat teki terää. Kattotasanteella nautittiin auringosta ja uima-altaasta kenenkään häiritsemättä. Ensimmäiset arskajäljet hankittiin myös täältä, iskälle jäi muistoksi avainnauhan valkoiset jäljet kaulaan, joka hyvin erottui varsin punakasta vartalosta.

Palattuamme meille oli tullut Ellementsin kylppärilaatat ja jampat purki ne kerrostalomme pihaan kolmeen isoon puulaatikkoon. Siinä saisivat odotella konttikuljetusta, kun ei kerran ko. kaupassa niitä säilössä pitäneet. Onneksi naapureilla ei ollut mitään sitä vastaan, että hieman varastoimme tavaraa takapihalla (tais joku tyhjä autopaikka olla siinä kohtaa).

Illalla vetäistiin äitykän paistamaa ja tänne kuljettamaa possunfilettä. Myöskin paikalliset hedelmät teki vierailijoille hyvin kauppansa. Torstaina suunnattiin sitten Pondyyn ja tuttuun Kailashiin Pongalin viettoon. Ko. sadonkorjuujuhlan vuoksi Henkalla oli töistäkin pari päivää vapaata. Lounaan, kävelylenkin ja rantakahvilan jälkeen käytiin vielä kaupoilla ennen hotelliin asettumista. Rohkeimmat kävi vielä iltaunnilla ja sitten iltapalalle grillikalalautasen ääreen.

Aamulla lähdimme kävelemään meren rantaa pitkin ja keräsimme simpukoita matkan varrella. Aamiaisen jälkeen oli varattu jalkahierontoja ja niinpä asetuttiin allasalueelle aamupäiväksi, mistä oli kätevä kipaista hoitoihin. Nyt uskottiin rasvauksen tehoon ja palamiset vältettiin. Puolilta päivin kävimme haukkamassa patongit Pondyssä ja suuntasimme Gingee-nimiseen paikkaan 80 km Pondystä sisämaahan päin. Matkalla nähtiin erittäin vehreää maaseutua ja pysähdyttiin kuvaamaan riisipeltoja. Perillä Gingeessä odotti kaksi vanhaa linnoitusta Rajagiri ja Krishnagiri, joista toinen oli hillittömän kivivuoren päällä. Sisäänpääsy vaati jälleen puhujan lahjoja, koska olimme kuulemma kymmenen minuuttia myöhässä -tosin raha auttoi tässäkin asiassa. Graniittiportaita pääsi ylös asti, mutta kaidetta ei tietenkään ollut. Henkka kiipesi huipulle videokuvaamaan, muut tyytyivät puolivälistä avautuneisiin vehreisiin näkymiin.

Pongalin vietto alkoi olla perjantaina täydessä käynnissä. Lehmät olivat tärkeässä osassa juhlan viettoa ja niinpä niiden sarvet olivat maalattu ja koristeita roikkui sarvien välissä. Muutenkin meno muistutti hieman penkkariajeluja. Liikenteessä oli oksin ja lehdin koristeluja traktoreita kärryineen, joissa oli huikea määrä lapsia huutamassa hauskaa pongalia. Matkan varrella oleviin kyliin oli kokoontunut entistä enemmän väkeä, eikä ohi meinannut autolla mahtua kulkemaan.

Sama meno jatkui myös lauantaina. Merenrantakävelyn, aamiaisen ja allaslekottelun jälkeen matka jatkui kohti Aurovilleä, mutta se oli suljettu Pongalin takia. Itse Aurovillen kylässä sen sijaan oli markkinat ja tajuttomasti väkeä. Sillä erotuksella muusta ruuhkasta, että täällä näkyi myös länsimaisia naamoja Aurovillen yhteisön ansiota. Ilmassa oli ihan hippitunnelmaa! Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti Chennaita, sillä kylät olivat aika tukossa juhlinnan ansiota ja matkanteko hidasta. Päädyimme myöhäiselle lounaalle Idealille ja päätimme vielä viikon varrella palata sinne uudelleen.

Sunnuntaina suunnistimme temppeleistä ja silkeistä kuuluisaan Kanchipuramiin, vajaan parin tunnin ajomatkan päähän. Pyörähdimme Kailasanathan temppelissä, joka on Kanchipuramin vanhin, 700-luvulta ja Pallava kuninkaiden rakennuttama. Hieman vanhalta ja kuluneelta se vaikuttikin, vaikka toki hienoja kaiverruksia oli yhä jäljellä ajan patinasta huolimatta. Sitten suuntasimme Sri Ekambaranarharin temppeliin, jonka kuski vakuutti olevan kiinni klo 15 saakka ja vei meidät jonkun silkkikaupan eteen. Tomerasti käskimme kuitenkin hänen ajaa vain nyt sinne temppelille ja heti, kun autosta päästiin ulos oli jo yksi papeista valmis lähtemään kanssamme yksityiskierrokselle, vaikka temppeli oli suljettu. Temppeliä oltiin juuri pesemässä tulevaa juhlakautta varten ja kaikkialla lainehti kymmenisen senttiä pyhää temppelialtaan vettä. Jalkineet jouduimme tietysti riisumaan temppelin ulkopuolella, eikä sukistakaan nyt ollut paljon apua kun ne kastuivat sisällä lilluneesta pesuvedestä... Pappismies kertoi temppeliin saapuvan jopa 10 000 ihmistä kiivaimpien juhlapäivien aikana. Saimmekin ihan hyvän kierroksen, eikä tällä kertaa ollut temppelissä ruuhkaa. Monet temppelit sulkevat ovensa keskipäivän paahteen ajaksi, mutta toki turisteja koetetaan palvella ja toki mekin jätettiin pieni tippi temppelille kierroksen päätteeksi.

Seuraavaksi suunnistimme silkkikaupoille, joita kaupunki oli pullollaan. Olimme kesällä käyneet yhdessä liikkeessä, josta katsastimme verhomatskuja ja käyntikorttikin sinne oli vielä tallessa. Niinpä valkoista raakasilkkiä lähti verhokankaaksi ja muutakin silkkiä vatteiden teettämistä varten löytyi. Hikisintä hommaa oli hinnan vääntäminen. Liikaa kun ei täällä kannata maksaa, varsinkin jos kyseessä on metrimäärältään isompi ostos. Kaikki kankaat kudotaan kodeissa, tähänkin liikkeeseen toimittaa silkkiä 350 kotitaloutta. Toivotaan että provikan jälkeen myös paikalliset perheet saavat osuutensa!

Maanataina oli sitten ostospäivän vuoro ja suuntana Anoukhin ja Shopper stopin kautta Citycenter. Löytyihän sieltä paidat, kravatit ja vyöt, joita oli jo vähän kaipailtukin kaiken naistenvaatehömpötyksen keskellä. Alkoihan tuota matkalaukun täytettä siis löytyä.

Tiistaina otettiin lunkimmin ja osa lähti kattotasanteelle ottamaan arskaa, kun naapurin kauneushoitola Naturals olikin aamupäivän sulki ja pedikyyrit jäi ottamatta. Siivouspartio Mike ja Suska laittoi kämpän sillä välin kuntoon. Iltapäivällä suunnattiin sitten Teakheirloomsiin katselemaan huonekaluja ja taas irtosi kontin täytettä intiamuistoiksi. Sama hurmos jatkui vielä graniittiliikkeessä ja pöytätasoja alkaa olla kohta kontissa monenmonta metriä. Illalliselle jatkoimme Kiplings cafeeseen, meren tuntumaan. Harmi, että ravintelin kattotasanne oli varattu joillekin pirskeille, niinpä jäimme pihapöytään ruohokaton alle. Kanakebabit hävisi parempiin suihin ja jälkkäritkin jaksettiin vielä syödä. Pimeä laskeutui jälleen humahtaen ja pienen sähkökatkon ajan tarjoilija näytti meille kännykällä ruokailuvaloa, aika huomaavaista!

Keskiviikkona vielä laukattiin viimeisillä ostoksilla Spencer Plazalla, Aurovillessä ja Fab Indiassa. Löytyi norsua, paitaa, huivia, housua, paperitavaraa Suomeen vietäväksi. Torstaina päätimme ottaa viimeisen lomapäivän ennen illan lentoa leppoisasti ja suuntasimme Idealille. Eipä ollut näin arkena ruuhkaa rannassakaan. Myös meren voimaa piti käydä kokeilemassa, tuloksena kasat hiekkaa bikineissä. Syömisen jälkeen vielä pienet ruokaperäiset altaalla ja uintikierrokset, kyllä meni päivä nopeasti! Kotona vielä viimeiset pakkailut ja laukun painojen ihmettelyt (vaakaa ei ollut). Totesimme vain painaviksi. Kentällä sitten paljastui, että painavin laukku painoi 30 kg! No, onneksi lisämaksulta ja laukun purkamisilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

Hurjaa vauhtia meni vieraiden loma, tosin melkein koko ajan oltiin liikkeessä. Kukaan ei ehtinyt täysin tympääntyä intialaiseen elämänmenoon, vaikka liikenne ihmetytti (tai lähinnä sen sujuminen kaikesta huolimatta) ja se, että pienenkin asian toimittaminen täällä vie niin paljon aikaa! Lämpöä ja valoa Intia tarjosi, vaikkakin vuoden viileintä aikaa eletään. Tosin tämä kausi onkin suomalaisille sopivinta vierailuaikaa. Kotona pakkaset taas kiristyivät ja tuollainen 50-60 asteen lämpöero odotti palaajia.

Takaisin Chennaissa

Koti oli onneksi pakallaan, tosin pulut oli keksineet pesiä ilmastointilaitteiden päälle ja kurnutus kuului iloisesti sisällekin. Keittiön viemärin tiiviste oli tyypillisesti kuivunut siihen pisteeseen, että vettä laskiessa keittiön lattia lainehti. Mutta tämä oli vielä pientä. Henkan pomo oli matkamme aikan sanonut kuskimme Shankarin irti. Heillä luultavasti oli ollut kahnausta jo aiemmin ja nyt sitten homma oli kärjistynyt poissaolomme aikana. Pomo vakuutti puhelimessa kuitenkin kaiken olevan kunnossa ja aamulla paikalle kurvaisi uusi kuljettaja, Babu. Himppasen alkoi ottaa toiminta kupoliin, kun vieraitakin oli, paljon kätevämpää olisi ollut toimia tutun kuskimme kanssa. No, Babu ajoi päivän ihan rauhallisesti, kuljetti vieraamme Spencer Plazalle ja ATP-tennisturnausta katsomaan. Josta muuten seurue sitten ajoi riksalla takaisin yön pimeinä tunteina suositusten vastaisesti 40 min matkan... Mutta eipä noita taksejakaan niin vaan ollut tarjolla.

Eipä tullut Babu enää seuraavana päivänä, vaan yksi soittokuskeista, joka oli sieltä kuskitason häntäpäästä... Sama kaveri, joka muutama viikko aiemmin oli käytössämme, eikä tiennyt missä on Citycenterin ostoskeskus. sama tyyppi, jonka kanssa olimme jäädä ko. ostoskeskuksen ramppiin kytkin-kaasu-jarru yhdistelmän monimutkaisuuden takia. No, eihän ne mäkilähdöt Chennaissa ole kovin tarpeellisia normaalisti. Seurue oli kuitenkin pakko laskea ko. suharin kyytiin, suuntana tällä kertaa Annan eläintarha tunnin ajomatkan päässä. Jossain vaiheessa tietöistä huolimatta ystävämme pääsivät perille -ja vielä takaisinkin. Perjantaina ahtauduimme koko joukolla autoomme ja hurautimme Dollars & Pounds -paitakaupan ja Aurovillen kautta Citycenteriin (tällä kertaa rampista ajokin onnistui). Shoppailu jatkui vielä Teakheirloomsissa huonekalujen osalta. Sitten pitikin jo joutua kotiin, Maukka ja Santtu ahtoi matkatavaroita laukkuihin illan lentoa varten. Tonin kanssa seikkailtiin vielä riksalla pitsan hakuun Dominoon ja pitsaperjantai saattoi alkaa. Kymmenen aikaan illalla jouduimme luopumaan sitten osasta vieraita kun puolet poistui Jetairwaysin siiville. Pientä päänvaivaa oli aiheuttanut teakista ostetun kehyksen pehmustepaketointi, kun kapistus ei mahtunut läpivalaisulaitteesta... Joten eikun purkamaan. Brysselistä kone olikin sitten useamman tunnin myöhässä, joten tällä kertaa ei ollut pelkoa myöhästymisestä sillä kentällä.

Lauantaina pyörittiin normikierrosta katsellen huonekaluja, laattoja ym sälää. Nälän yllättäessä kiipesimme Park-hotellin katolle pienelle särpimelle. Sattuipa kattotasanteen uima-altaalla olemaan samaan aikaan ATP-turnauksen pelaajiakin! Sunnuntaina suuntasimme Idealille Tanjan ja Tonin viimeistä Intiapäivää viettämään. Pojat kävi matkan varrella ajamassa cartingia ja pääsipä tytötkin yhdelle viisiminuuttiselle kyytiin tuplakulkimeen. Ja Henkan piti tietysti ajaa valliin... Johtuiko sitten auton lisääntyneestä painosta vai ohjausvirheestä suuhteessa vauhtiin? Auringonoton, polskimisen ja syömisen jälkeen ohjelmassa oli taas laukkujen pakkausta ja tavaroiden survontaa. Niin vaan nopeasti meni aika ja vieraat poistuivat kuumankosteaan yöhön, hieman viileämpää ilmaa olikin sitten kotisuomessa vastassa. Tällä kertaa lennot kulki ajallaan, mutta laukut jäi Helskinki-Vantaan huolintahässäköihin. Viiden päivän odotus palkittiin ja laukuista oli löytynyt mm. sunnuntaina märkänä pakatut uikkarit...

Trichy, Thanjavur, Pondicherry

Trichyssä temppeliravaaminen jatkui. Kuuluisalle kivitemppelille oli kiivettävä 437 porrasta, ensin kallion sisällä ja sitten kalliota pitkin ulkona. Hieman taas mahat heitteli volttia, mutta ylös päästiin. Katuelämä oli temppelin lähettyvillä aika vilkasta, ostoskadut täynnä ihmisiä, mopoja, autoja ym. menijöitä, joten tarkkana sai kävelymies olla. Jotain pientä ostettavaakin löytyi tulevia ganesha ja lotuskuviointeja varten. Toinen temppelivalloitus tehtiin Ranganathaswamy temppeliin. Siellä saimme norsusiunauksen, kun antoi kärsään muutaman rupia, sai fantilta uuden kampauksen.

Thanjavuriin ei ollutkaan pitkä ajomatka ja niinpä päätimme heti käydä kaksi kohdettamme eli Kuninkaallisen palatsin (joka myös oli jo parhaat aikansa nähnyt) ja Brihadiswaran temppelialueen. Palatsissa paras osuus oli kiipeäminen torniin, jonka portaikko oli aika ahdas, mutta ylhäällä odotti hyvä maisemapaikka. Brihadiswaran temppelialue oli hulppea, hiekkakivestä oli veisetetty niin teppelin muurit kuin gopuramitkin. Iltapäivän aurinko kultasi hiekanvärisen maiseman hienosti. Saimme myös paljon intialaisia ystäviä, kun yksi uskaltautui lähemmäs, kättelystä ja kuvien ototsta ei meinannut tulla loppua lainkaan. Joten taas on suomalaisnaamoja perhealbumeissa...

Nyt oli temppelit tältä erää nähty, joten hotellilta tiedusteltiin, mihin pääsisi uimaan (10 km päässä olikin Ideal-hotelli altaineen, mutta hinta oli huikea..). Meille suositeltiin naapurihotellin allasta. Paikka ei ollut kummoinen, mutta muutama innokas pääsi siellä "kuntosalille" yli-innokkaan ohjaajan opastamana. Muut jäivät altaan reunalle iltapäiväaurinkoon, tosin arskatuoleja ei fasiliteettiin kuulunut. Saimme kuitenkin toisenlaisen shown, ensin näkyviin tuli yksi apina aidan raosta ja kohta koko lauma viiletti pitkin hotellin seiniä korkeuksia kohti. Illalla päätimme testata hotellimme room serviceä ja saimme sapuskaa majoitustiloihin, päätimme kuitenkin käydä vielä yömyssyllä hotellin baarissa, joka olikin länsimaisten turistien täyttämä..

Aamulla päätimme lähteä suoraan Pondyyn, siellä meitä odotti sipulikeitot, pihvit yms. ja lounas maistui! Käppäilimme rantabulevardin sekä muutaman ranskalaiskadun ja puiston läpi,joiden jälkeen shoppailimme Casablancassa. Lopuksi suuntasimme hotelillemme Kailash:iin. Paikka oli vallan viehättävä, siirtomaatyyliset rakennukset uima-altaineen ja iso puutarha. Alueelta pääsi myös suoraan meren rantaan. Aamulla keskityimmekin auringon ottoon altaalla (jotkut olivat jopa jaksaneet herätä auringon nousua katsomaan) ja testasimme myös ayurvediset hieronnat. Tämä olikin aika eksoottinen osasto, puulaverille vaan käytiin öljyttäväksi ja siveltäväksi. Toni kommentoikin, että olo oli kuin joulukinkulla ennen uuniin laittoa... No, kovin suomalainen rusketuskin altaalla tuli hankittua muutaman osalta (kun rasvaa ei tartte). Huoneet luovutettuamme pyörähdettiin vielä Pondyssä syömässä ja suuntasimme kohti Aurovilleä, jossa katsastimme ensin kultaisen pallon ja sen jälkeen tyhjensimme kaupat kaikesta kivasta paperitavarasta. Pimeän jo laskeuduttua ajelimme takaisin Chennaihin, jossa meidän "The Great South Indian Road Trip 2010" saatiin päätökseen.. Illan ohjelmaan kuului vielä aamupäivästä unohtuneiden suojarasvojen levitys.

Kymmenen päivän reissu oli kaiken kaikkiaan aikamoinen kokemus, niin hyvässä kuin pahassakin. Paljon tuli nähtyä, hieman ehkä välillä pikakelauksellakin, kun joka päivä siirryimme uuteen paikkaan. Välimatkat eivät olleet pitkiä, mutta ottivat yllättävän paljon aikaa, varsinkin vuoristossa. Mieleen päälimmäiseksi jäi lilluminen asuntoveneellä palmujen kaartuessa kanaalin reunoilla, vuoristotiet teeplantaaseineen ja tietysti norsut! Hieman yllättävää oli se, että kunnon syömisen saatavuus oli aika heikkoa. Ja vatsan reistaillessa ei niin tehnyt mieli inkkaripöperöitä. Kaoottinen liikenne, ihmispaljous ja roskat eivät myöskään näytä olevan pelkästään Chennain asia, vaan taitavat olla osa koko Intiaa. Tällä kertaa kuskivalinta osui nappiin, Mani selvisi tilanteesta kuin tilanteesta, puhui tarvittavan määrän englantia ja oli valmis vaihteleviin aikatauluihimme ja poikkeamiin matkan varrella. Hän huolehti ajamisesta ja suunnistamisesta, eikä kyydissä tarvinnut pelätä. Tempossa oli tilaa ja hyvä ilmastointi, joten mikäs sillä oli matkatessa.

Vuoristosta eteläkärkeen ja Maduraita kohti

Seitsemän tunnin ajomatka alas vuoristosta sujui hitaasti mutta varmasti. Liikennettä oli huomattavasti edellispäivää enemmän ja tietyöt siivittivät muuten sujuvaa matkantekoa. Yhdestä teetehtaasta haettiin aineksia tuleviin tsajuihin ja tuliaisiksi. BTW, väki oli hyvin kalpeaa ja hiljaista suurimman osan matkasta..

Määränpäänä oli nyt Kovalam hiekkarantoineen ja houkuttelevalta kuulostanut Hotel Blue Sea uima-altaineen kaikkineen. Huonompivointiset odottivat vain pääsyä vaaka-asentoon. Illan pimennyttyä saavuttiin perille. Edellisenä iltana oli katsottu Kumilyn majatalossa matkailuesitteitä, joissa näkyvissä myös hotellien normaalit hintatasot. Ko. hotskan hinta oli tavallisesti Rs.800-1500 per yö, joka on "inkkaritasoa" eli enimmäkseen paikallisten käytössä oleva hotelli. Tässä vaiheess olisi tietysti pitänyt hälytyskellojen soida, mutta ei, uskottiin vain kaiken olevan kunnossa.. Majoituspaikkamme oli siis superjärkky, todellinen floppi. Omistaja oli töykeä vanha ukko, joka vaati passejamme heti matkalaukuistamme, koska emme kuitenkaan myöhemmin toisi niitä. Huoneet oli haisevat ja ultralikaiset, aika kaukana niistä nettiotoksista, joita olimme nähneet. Näkyä on vaikea kuvailla, mutta nukuimme mm. käytetyissä lakanoissa, tyynyt paksussa homeessa jne. Tämän hotellin parasta ennen päiväys oli mennyt ajat sitten, vaikkei mikään vanha ollutkaan. Toden totta, jos koko roskaa ei olisi velvoitettu maksamaan etukäteen, olisi kytkin noussut välittömästi. Jos kaikki matkalaiset olisivat olleet terveitä, kyseinen ukko olisi löytänyt itsensä killumasta hyvinkin arasta paikasta.. Sotkua oli myös varauksemme suhteen, ensin ei ollut ilmastoituja huoneita ja sitten varauksemme oli muka väärälle päivälle hänen omassa "päiväkirjassa". Pyysimme tämän jälkeen etsimään varausvahvistuksena olleen mailin, mutta sitä ei tietenkään löytynyt. Tämän kaltainen valehtelu ja järkyttävä epäsiisteys/välinpitämättömyys on melkoisen normaalia näissä alemmissa tuloluokissa.. No eniwei, huoneita oli runsaasti vapaana, ei siinä mitään ja muutamista vaihtoehdoista valkkasimme parhaat huoneet. Kysyessämme lämpimästä vedestä saimme tällaisen vastauksen: "Two days no sun, no heater, only solar system." Ja arvatenkin vain kylmää vettä tarjolla suihkussa... Sijoitimme potilaat peteihin ja lähdimme ruoan metsästykseen, täällä emme söisi missään tapauksessa.

Kyselimme lähihotelleista vapaita huoneita, mutta täyttä oli. Päädyimme varsin mukavaan hotelli Turtleen illallisbuffelle ja samalla otimme evästä sairastuvalle (iso kiitos oikein ymmärtäväiselle "lentoemolle" mm. ruokailuvälineiden lainasta). Yö meni kärvistellessä ja hiukan torkkuessa, aamun valjetessa sitten Tempo pakattiin rivakasti ja lähdettiin Turtleen aamiaiselle. Vielä kiepahdettiin katsastamassa Kovalamin hiekkarannat, jotka ei mitenkään kummalliset olleet, siistit kuitenkin. Hiekkarantojen ystäville suosittelen edelleen ehdottomasti Goaa.

Matka jatkui kohti eteläisintä kärkeä, Kanyakumaria. Pysähdyimme matkalla Aasian suurimmalle puurakennukselle - Padmanabhapuramin palatsille. Ansiokkaasti teimme kierroksen helteestä ja hieman heikommasta hapesta huolimatta. Keralalainen arkkitehtuuri 1550-luvulta oli ihan katsomisen arvoista, katoissa oli hienoja ruusupuu-kaiverruksia, muutoin rakennukset oli tehty tiikistä ja graniitista.

Iltapäivällä Kanykaumarin Sparsa-hotelli otti meidät lämpimästi vastaan, jo aulassa saimme kaulaamme simpukkariipukset ja hörppäsimme tuoremehut (huisin hyvää mehua). Huoneet oli mukavat pehmeine sänkyineen ja puhtaine lakanoineen! Valtasimme heti alla-alueen ja nautimme lämmöstä aurinkotuoleissa. Nythän oli muuten uudenvuodenaatto! Auringonlaskua lähdimme ikuistamaan rannalla olevasta näkötornista, sillä kyseisestä paikasta voi nähdä samaan aikaan auringon laskevan ja kuun nousevan. Samasta pisteestä näkee myös kolmelle merelle; Arabian merelle, Intian valtamerelle ja Bengalin lahdelle. Käppäilimme tämän jälkeen basaarialueen läpi ihmetellen Kanyakumarin iltahumua.

Illalla hotellilla oli Karibia-teemaiset "bileet" uudenvuoden kunniaksi. Mike piti vuorostaan kuumetta ja ripulia, mutta muu joukkue jalkautui intialaisjuhliin. Bändi soitti niin kovallaan, ettei vieruskaverin puhetta kuulunut. Taisi se soitto ja laulanta mennä myös reilusti nuotin vierestä.. Hauskan kuulosta, kun cover-bändi koittaa myös imitoida alkuperäistä esittäjää onnistumatta siinä edes hetkittäin. Eipä oikeestaan enempää voi poskelleen homma mennä! Pienen alkusäätämisen ja odottelun jälkeen buffa-ruokailukin käynnistyi. Inkkarit kun olivat jälleen itse pääyleisönä, varsin siistiksi laitettu tarjoilualue oli kuin pommin jäljiltä vartti tarjoilun alkamisen jälkeen. Ruokaa kahmittiin astioista suoraan viisipiikkisillä jne. Älyttömän kovalla soineen "musiikin" ja ohjelmana olleen ihmisruletin turruttamana pakenimme hyvissä ajoin omiin huoneisiimme odottelemaan uutta auringon nousua. Raketit jäivät tällä kertaa kaikilta näkemättä..

Aamupala oli tässäkin hotellissa samaa paikallista sontaa kuin aiemmissakin hotelleissa. Respasta kyselimme (ja etsiskelimme myös itse kaupungilta) vielä kauppaa, josta saisi mehua ja leipää evääksi, mutta eipä löytynyt. Muutama banaani löytyi kadun varresta ja matka kohti Maduraita saattoi alkaa pitkin uutta moottoritietä. Matkan varrella oli valtava tuulimyllypuisto ja jonkun verran tietöitä, mutta muutoin tie oli tähän asti ajetusta paras. Maduraihin saavuttiinkin hyvissä ajoin ja sieltä löydettiin kauppakin, josta löytyi välttävää evästä. Sitten alkoikin matkan kulttuuriosuus eli temppelien kiertäminen. Ensimmäinen kohteemme oli valtava 6 hehtaarin Meenakshin temppelikompleksi. Pojat ja Poro ei shorteissa olisi päässet sisälle, joten ostimme heille kadulta dhotit (miesten kangashameita), joilla sitten sisäänkäynti oli ok. Valtava jono kuitenkin meinasi tyssätä sisäänpääsyn, mutta kekseliäs kuskimme selvitti, että oppaan kera pääsisi jonon ohi ja suoraan sisään. Niinpä viidellä eurolla koko jengi oli temppelissä ja opastuskin oli ihan ok (opas oli kuin ilmetty BB-Kaki aikanaan). Temppelialtaat ja soivat pilarit tuli nähtyä. Uudenvuodenpäivä on yksi vilkkaimmista temppelissäkäyntipäivistä, joten varmaan kaikki jonottajat eivät päässeet aukioloaikojen puitteissa sisään. Temppeli on kuuluisa pyhiinvaelluskohde Intiassa, joten porukkaa tulee paikalle pitkistäkin matkoista. Illalla vedettiin sapuskaa hotellin katolla ja kaupan päällisiksi tuli joillekin aikamoiset itikanpuremat. Aamulla katsastimme vielä Tirumalai Nayak palatsin, joka oli peräisin 1600-luvulta. Pienellä ylläpidolla paikka olisi ollut ihan upea, nyt puluja pullollaan.

Lakosta Kumilyyn

House Boatilta rantauduttuamme koitimme ottaa suunnaksi vuorilla sijaitsevan kansallispuistojen alueenPeriyarin, tai oikeammin Kumilyn kaupungin, jossa olisi varattuna jälleen kerran B&B-periaatteella toimiva majoitus. Kuten Sajlta olimme edellisenä päivänä kuulleet, edessä olisi yleislakkopäivä. Sehän tarkoitti sitä, että yksikään intialainen ei saisi tehdä töitä klo 8 ja 4 välillä. Liikkumista ei sinällään rajoitettu, mutta palkatun kuskin käyttö olisi erittäin pahasta. Tällaiset lakot ovat tuikitavallisia poliittisesti hyvin aktiivisesssa Keralassa. Mani kuitenkin päätti kuitenkin yrittää ja raapusti tuulilasiin lapun, jossa luki "AIRPORT". Niinpä päätimme olla matkalla Madurain lentokentälle, joka oli samalla suunnalla (kaikille, jopa poliiseille syötettiin tätä pientä valkoista valhetta matkan jatkumisen toivossa). Olimme kuulleet, että vain ambulanssit ja lentokenttäkuljetukset pääsivät läpi. Ensimmäinen tiesulku oli heti sataman portilla, johon matka meinasi tyssätä heti alkuunsa. Poliisien saapuessa paikalle tilanne alkoi selvitä ja pääsimme jatkamaan matkantekoa hitaasti.

Pitkin Alleppyn katuja oli väsäilty samanlaisia sulkuja mutta kaikista pääsimme läpi lähes ilman selittelyä. Itse asetuin nuokkumaan etupenkille, jotta olisimme uskottavampia lakkovahtien silmissä. Ensimmäisenä ammuttavana ts.. :) Kuskimme Mani kutsuikin etupenkkiläistä VIP-henkilöksi. Matka taittui kylästä toiseen läpi riisivainioiden ja kanaaleiden jatkuen kohti vuoristoaluetta. Vuoristoon saavuttessa maisemat täyttyivät kumipuuviljelmistä ja yhä korkeammalle mentäessä viljelmät vaihtuivat tee ja kahvipensaiksi. Mitä korkeammalle mentiin sitä kapeammiksi ja mutkasemmiksi tiet muuttuivat. Maisemat olivat upeita ja ennenkaikkea vihreitä. Muuta liikennettä ei juurikaan ollut, joten nousu sujui hyvällä vauhdilla. Lakkovahteihin törmättiin melkein jokaisessa kylässä, mutta eräs aktiivisempi partio oli lähtenyt taivaltamaan myös taajaman ulkopuolelle ja oli edellisiä selvästi ärhäkämpi. Kavereilla oli kivet valmiiksi kourissa, joten pienikin ärsytys olisi muuttanut tilanteen aivan toiseksi. Tästäkin sulusta päästiin läpi selittelyllä ja pahoittelulla..

Kumily on viimeisiä kyliä ennen Tamil Nadun rajaa ja aivan kaupungin keskustassa meidät pysäytettiin totaalisesti. Onneksi käyttämäämme home stay-mestaan pääsi myös kiertotietä, joten saavuimme majapaikkaamme vain lillasti aikataulusta myöhässä. Hetimiten kamojen purkamisen jälkeen suuntasimme Tempon keulan kohti Norsuratsastamoa. Bindhi (B&B-paikan omistaja) oli varannut meille 1.5 tunnin ratsastuskeikan oheisohjelmineen. Jättiläisiä ko paikalla oli kymmenkunta ja kaikki oli laitettu lonnimaan max parin kilometrin mittaista viidakkolenkkiä. Yhden elukan selkään mahtui kolme täysikasvuista suomalaista urosta, kuten sivun reunassa oleva kuva näyttää.. Haarat olivat melkoisessa venytyksessä, koska kulkineen selkä ei ole aivan kapeimmasta päästä. Toni pääsi vieläpä istumaan selkäkummun kohdalle, joten myös ruotsalainen pakarahieronta oli totisinta totta. Youri Youri! ja rakkine liikkui taas muutaman askeleen eteenpäin. Kovasti norsuja laiskotti ja mieluummin olisivat keskittyneet napsimaan oksia ja heinää polun viereltä. Ratsastuksen jälkeen seurasimme vielä norsujen tukkilaisnäytöstä ja pääsimme syöttämään korillisen vihanneksia nakkelemalla ne suoraan suuhun. On muuten metka suuvärkki noilla elukoilla. Lopuksi Marjo, Tanja sekä Toni kylvettivät hyvin syöneen fantin reilunkokoisessa kylpyammeessa. Ensin pestiin itse objekti ja sitten lopuksi tietysti subjekti. Pestyjen ilmeet olivat ikimuistoiset.. Tässä kohtaa varmaankin määrättiin ainakin osittain seuraavien tuntien ohjelma.

Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin talsimaan kaupungilla järjestettyä itsepuolustusnäytöstä kohti. Keskinkertaisen näytöksen jälkeen pyörimme vielä kaupungilla katselemassa maustekauppoja sekä tarkastimme erään matkamuistomyymälän. Palattuamme Bindhin hoiviin söimme vielä illallista intialaiseen tapaan. Ei juuri maittanut, se on myönnettävä..Vaikka laiva-aamiaisen jälkeen oli naposteltu vain jotain eväitä. Illallispöydästä porukka sitten meni yöpuulle- tai ainakin ajatteli menevänsä. Yöstä tulikin sitten eräänlainen liskojen yö, puolet porukasta (tässä vaiheessa norsun pesijät) olivat saanut kohtuu ärhäkän mahataudin ja pönttö kutsui yhtä jos toistakin kerta kerran jälkeen. Oli nimittäin vähäpuheista ja vitivalkoista porukkaa aamulla autossa.. Etupenkille varattiinkin yksi toipilaspaikka sankoineen kaikkineen. Onneksi myös tempon takapenkille mahtui pitkälleen. Aamulla pystyyn päässeet kävivät vielä hakemassa puoli-ilmaisia mausteita kotiinviemisiksi ja tuliaisiksi. Vanilijaa, kanelia, pippureita, sahramia jne kahmittiin kasseihin. Ihmetellä pitää kotoisten maustepakkaajien hinnoittelupolitiikkaa, heidän katteet ovat kohtuullisen reippaat..

Seuraavassa osassa matkataan sinne, mihin aurinko ei ollut viime päivinä paistanut..

Kerala

Tapsa-aamuna anivarhain joukkue kokosi itsensä, kimpsunsa ja kampsunsa, jotta matka kohti syvää etelää (ja ensiksi länttä) saattoi alkaa. Paramountin purkki lennätti meidät tunnissa Intian läpi Arabian meren rannalle. Palvelu koneessa pelasi paremmin kuin finskillä ja eteen lennätetiin kaikkea mahdollista pöytäliinoista lähtien. Ekat juomat kumottiin kurkkuun jo ennen nousukiitoa. Joten ei valittamista tästä halpalentoyhtiöstä, perillä oltiin alta aikayksikön. Ensimmäinen kohteemme oli Kochi, jossa lentokentällä olikin vastassa majoituspaikkamme Sajshomen maasturi. Laukut ahdettiin katolle ja porukka ovien sisäpuolelle. Tunnissa olimmekin jo herra Sajn vieraanvaraisissa käsissä ja heti aamupalalle. Huoneetkin saatiin melko pian ja lepuutimme hieman väsyneitä silmäluomia. Iltapäivän pahimpaan helteeseen lähdimme sitten jalkaisin. Kävely onnistui hienosti kohtuu vähäliikenteisillä kaduilla. Kävimme kurkkaamassa topnähtävyydet, yhden kirkon ja rannan kiinalaiset kalaverkot. Kalastus olikin hauskan näköistä touhua, iso verkko laskettiin puisen telineen avulla veteen ja kohta nostettiin ylös. Aina sieltä jokunen sintti nousi. Rannalla oli myös kojuja, jotka valmistivat tuoreet kalat syöjän toiveen mukaisesti. Tähän emme tohtineet vielä jäädä murkinoimaan vaan havittelimme ihan ravintolaa. Kuumuus alkoi olla sitä luokkaa, että edes kookospähkinäjuomat eivät enää auttaneet. Vesi valui solkenaan joka ihohuokosesta. Lopulta päädyimme yhteen "hitaan palvelun" ravintolaan rantakadun läheisyyteen. Ruoka ei ollut hääppöistä, mutta valitettavasti parasta mitä Kochilla tulimme löytämään... Lämpöhalvausta välttääkseen tytöt otti riksan takaisin Sajlle ja pojat lähti etsimään kauppaa, josta tulikin sitten hieman pitempi reissu. Mutta vettä löytyi kuitenkin lopulta ja patikoijat löysivät takaisin majapaikkaan. Illalla lähdimme katsomaan Kathakali-tanssiesitystä, jonka Saj oli meille järkännyt. Värikkäissä puvuissa nähtiin temppelitanssijoita ja muita taiteen harjoittajia rumpumusiikin paukuttaessa taustalla. Tunnin esitys riitti hienosti korvillemme. Iltaa jatkettiin mukavalla paikalla, laiturilla ihan meren päällä. Ruoassa oli hieman toivomisen varaa, mutta paikka oli tunnelmaltaan mukava. Paluumatkalla taas hieman pyörähdimme kartalta, mutta saimmepa samalla jaloittelua.

Sunnuntaina päätimme etsiä piitsin. Siva toursin auto saapui parahiksi käyttöömme ja kuskimme Mani luotsaisi meitä läpi tulevien teiden. Ilmastoidussa autossa oli mainiota taittaa matkaa edellisen päivän hurjaan hikoiluun verrattuna. Tempossa oli 11 istumapaikkaa, joten tilaa löytyi ruhtinaallisesti. Matka rannalle alkoi Fort Kochin niemeltä lossin kaltaista uppoamispisteessä olevaa purkkia hyödyntäen. Jouduimme tietenkin autojonon perille, joten päätimme suunnata tappamaan aikaa läheiseen "rantaravintolaan". Paikasta sai special-tea- nimistä juomaa, joka osoittautui kohtuu viileäksi Kingfisheriksi.. Lauttamatka naapurisaarelle kesti about vartin verran. Mainitsemisen arvoista on ehkä se että koko purkista ei löytynyt minkäänlaisia pelastusvermeitä ja autot pakattiin niin tiukkaan, että ovia oli aivan turhaa yrittääkään raottaa mihinkään. Noh, rannalla lukikin, että "varustamo" ei vastaa minkäänlaisista vahingoista.. Vastarannalle päästyämme ajoimme tunnin verran päätyen ehkä eri piitisille, minne olimme alun perin menossa, mutta ei se mitään. Helle oli melkoinen ja uikkareissa esiintyminen päästä varpaisiin pukeutuneiden paikallisten keskellä ei oikein tuntunut hyvältä idealta. Päätimme mennä lounaalle rannan tuntumassa olevaan ravintolaan. Tuuli kävi sopivasti katetulle korokkeelle, josta valitsimme pöydän. Tämä oli virhe, sillä varsinaisen ravintolan sisällä olisimme voineet paremmin seurailla ruoan kulkua. Odotimme ja odotimme eikä masalarapuja vaan kuulunut. Käytiin kysymässä useaan kertaan ja 1,5 h odottelun jälkeen saimme pari pannullista rapuja (jotka olivat muuten päivän annos -listalla). Riisit oli unohdettu keittää. Niitä ei enää jääty odottelemaan. Hinta oli varsin huokea, mutta palvelusta olisi voinut hieman maksaakin.

Matka jatkui Kochin kaksoiskaupunkiin, Ernakulamiin. Siellä jaloittelimme kauppakadulla ja löysimme maustekojuja, josta mukaan tarttui sahramia, cashiew-pähkinöitä, mustapippuria ym. pyhäpäivänä täällä suurin osa kaupoista oli kiinni, toisin kuin Chennaissa on totuttu. Illalla meidät yllätti sade ja päätimme pujahtaa vastapäiseen ravintolaan haukkaamaan illallista. Virhe! Paikalla ei ollut muita ruokailijoita. Tilauksen toimitus alkoi taas kestämään. Lopulta Marjo marssi keittiöön ja totesi, ettei heillä ollut aikomustakaan/kapasiteettia tehdä illallista kuudelle hengelle. Ruoka varmaan tilattiin joltain kolmannelta osapuolelta. Puoletoista tunnin odottelun jälkeen yksi annos oli saapunut. Maksoimme sen ja juomat ja marssimme majoituspaikkaan napostelemaan pähkinöitä ja aamupalaksi ostamaa melonia. Näinkin siis voi käydä.

Maanatai avautui aurinkoisena ja kymmenen aikaan lähdimme ajamaan kohti Allepyä, josta houseboatit starttasivat. Aikaa olisi pari tuntia taittaa 40 km matka. Kymmenen minuutin kaupunkiajon jälkeen matka kuitenkin tyssäsi täysin. Ensin pikku ruuhka sitten täysi liikennejumi. Siinä seisottiin satojen autojen ympäröimänä eikä kukaan päässyt enää minnekään. Pissahätäiset ehti käydä pissalla lähiravintolassa, Toni ja Henkka lähti autosta jaloittelemaan ja katsomaan mikä oli jumin syy. Tarina kertoi, että presidentti oli tulossa vierailulle ja liikenne seisoo ainakin tunnin. Kochi sijaitsee niemellä, josta ei oikein pääse kuin muutamaa siltaa eteenpäin. No, pojat pyöri aikansa ulkona, meillä ei ilmastoidussa autossa ollut hätää. Sen verran tiedustelijat olivat vikkeliä että kävelivät automme ohi.. Joten kun ruuhka vihdoin pääsi purkautumaan, koetimme selvittää missä pojat oli ja missä me olimme tavotteena saada kaikki samaan paikkaan. Viimein onnistuimme ja parin tunnin ajo Allepyyn saattoo jatkua...

Laiva oli positiivinen yllätys. Alakannella oli ruokailutilat ja ylhäällä oleskelukansi, käytävän varrella oli kolme makuuhuonetta ja päässä keittiö, jossa kokki valmisti meille ateriat. Kapteenin lisäksi miehistöön kuului vielä yksi apupoika. Joten kyllä kelpasi killua täällä sisävesireitillä. Laivat olivat ennen kuljettaneet riisiä muuten vaikekulkuisilta alueilta. Viljelyksiä näkyi edelleen paljon ja asumuksia kapeaakin kapeammalla maa-kaistaleella kanavan ja riisipeltojen välissä. Vesibussit kulkivat säännöllisesti kuljettaen koululaisia ja muuta paikallisväestöä. Asuntolaivoja oli kaiken kaikkiaan 1200, eri kokoisia ja tasoisia. Joten aikamoinen matkailubisnes pyörii näiden veneiden ympärillä. Sesonki oli kiivaimmillaan ja kanavassa suorastaan ruuhkaa. Maisemat oli kuin postikortista, palmuja, riisipeltoja, paikallisia värikkäitä taloja, naisia pyykillä, lapsia kahlaamassa. Yläkannelta heilutettiin vastaan tulleille veneille (välillä puitiin nyrkkiä kylkeen ajaneille kanssaveneilijöille) ja nautittiin upeasta auringon laskusta. Yöksi ajettiin maihin, mekin yhden paikallisen kuppilan kylkeen (joka tosin sulki klo 21). Täältä saatiin sähköä makuuhuoneiden ilmastointia varten. Makuuhuoneissa oli myös kylppärit ja sänkyjen päällä moskiittoverkot. Aamulla kanaalilla oli mukavan rauhallista, tänne ei autojen torvien äänet kuuluneet eikä pakokaasu haissut. Linnut äänteli ja paikalliset liikuskeli pienillä kanooteillaan. Ajelimme aamusta tunnin verran takaisin Alleppyyn. Veneelle olisi ehkä voinut jäädä pidemmäksin aikaa...

The Great South Indian Road Trip 2010, part 1

Tovi onkin vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Joulun ja vuoden vaihteen tapahtumista riittääkin sitten kirjoitettavaa hetkeksi jos toiseksi. Tässä hiukan alkupaloja joulun alusajasta; jatko-osia kirjoitellaan kun ehditään. Mukaan mahtuu sekä nousuja että laskuja, kaikessa suhteessa.

Itse jouluun ei meillä juuri valmistauduttu mitenkään, juoksimme vain paikasta toiseen ostelemassa kaikkea mielessä ollutta. Jouluaattohan ei ole täällä mikään erityinen juhlapäivä, joten töissä piti oleman aina myöhään iltapäivään. Hankimme nyt siis kauan harkitut lattialaatat aikaisemmissa teksteissä mainituista paikoista. Kaupat tehtiin näistä jouluaattoiltana.. Huonekaluhankintoja teimme aatonaattona Teak Heirloomsista, josta mukaan tarttui ruusupuinen sohvaryhmä, maskeja, pari aurinkotuolia jne. Mike kerkisi vielä jossain välissä poikkeamaan turbaanikaupoilla hommaamassa kaikenmaailman killuttimilla varustetun pro-mallin.

Aattoiltaa vietettiin suunnitelmien mukaan Inkan kattohuoneistossa Gandhi Nagarissa, tosin huomattavasti pienemmällä väkimäärällä kuin alunperin oli aikomus. Paikanpäälle kasattiin hyvää sormiruokaa, hieman juomaa, iloista mieltä ja matkakuumetta. Inkan kolme ystävää oli saapunut Suomesta tehdäkseen unohtumattoman joulun ja uuden vuoden kiertomatkan pitkin Intian niemekettä. Suunnitelmia, kotimaankuulumisia sekä intian kokemuksia vaihdettiin minkä ehdittiin. Poistuimme paikalta ennen puoltayötä, koska oma retkiseurueemme oli saapumassa kentälle hieman puolen yön jälkeen.

Kuten edellä jo mainittiin, piti aattoillan juhlijajoukon olla huomattavasti isompi. Kuten arvata saattaa, matkanteko on usein melkoista arpapeliä, jos huono karma iskee. Nyt tosin suomiretkueen matka tyssäsi jo Helsinkiin, sillä joku pässi törmäsi jollakin kenttäkulkineella koneen kylkeen sillä seurauksella, että lyhellä vaihtoajalla ollut jatkoyhteys Brysselissä menetettiin.. Niimpä Finski kustansi tutustumismahdollisuuden Brysselin talviseen iltapäivään ja kaupanpäälle yöpymisen lentokenttähotellissa. Kaiken matkanteon jälkeen Lillilikset ja Kukkoset saatiin kuin saatiinkin hytisemään tänne Chennain talveen joulupäivän puolella.

Retkeläisten mukana saapui joulukinkusta lähtien kaikkea pientä tarviketta ja evästä. Nukkumaan taidettiin keritä jopa neljän maissa aamuyöstä kinkun ahminnan yms jälkeen.. Joulupäivänä Shankar pyydettiin tulemaan yhteentoista mutta kuten lähes tavaksi oli muodostunut, ei kaveria kuulunut ajallaan, ei kun soittelemaan perään. Kuskin vihdoin saavuttua paikanpäälle, pääsimme starttaamaan kauppakierroksen härkäporukassa. Ensimmäisestä kaupasta mukaan tarttui kassillinen lungeja, jotka piti ompeluttaa putkeksi lähimmässä ompelimossa. Seuraavasta poimimme mukaan useamman kassillisen t-paitoja yms lomakampetta. Noh, sitten olimmekin jo kiertäneet helteessä useamman tovin, joten oli aika hommata viilennystä takapenkin retkeläisille. Taivashan löytyy Tasmacista, joten laatikollinen Kingfishereitä löysi tiensä Hyundain takakonttiin. Lopuksi Shankar ajelutti meidät vielä Elliot beachin kautta paikallisen jääkauppiaan pakeille, jolta saimmekin ostettua juomia varten hieman viilennystä.. Kaikelle tälle kiertelylle oli budjetoitu aikaa kolmisen tuntia, jotta myös emännysväelle jäisi tarpeeksi aikaa tehdä iltapäivällä oma kauppakierroksensa. Niimpä vuoroja vaihdettiin kahden ja kolmen välissä ja ÄIJÄporukka suuntasi kohti beauty parlouria hoidattamaan jalkoja temppelikuntoon.. Vitosella kintut hinkattiin hiukan paremmiksi, laakkaa ei kuitenkaan kukaan tohtinut laitattaa.

Tytöt oli tällä välin kunnostautuneet niin manikyyrin kuin pedikyyrinkin voimin. Nopean ruokakauppaihmettelyn jälkeen pääsimme käsiksi kesähepene-ostoksiin. Ihan vaan tarpeellista tavaraa matkaa varten siis. Sarit jätettiin vielä suosiolla kauppaan. Suuntasimme vielä lopuksi hedelmäkauppaan, josta poimimme papaijaa, ananasta, passion-hedelmiä ja banskuja. Palatessamme naapuri oli tuonut joulubiryania, joten mausteisen riisin kanssa vedeltiin kinkkua ja ruisleipää. Ihan kuin jouluna konsanaan.