Vähiin menee ennen kuin loppuu. Lieneekö blogista haikeampi luopua kuin Intiasta? Tuntoja tällä palstalla on tuuletettu aika surutta, jonka jokainen kriittinen lukija on kyllä huomannut. Totuus Intiasta ei selviä kuin itse paikan päälle lähtemällä, jokainen varmasti näkee tämän mestan omalla tavallaan. Intiassa varmasti ihmettelemistä riittää vielä Suomestakin käsin pitkäksi aikaa.
Vielä siis viimeisiin päiviin.
Tiistaina pääsimme molemmat firman läksiäislounaalle Lemon Tree:hin. Seremoniat alkoi kukkien ja lahjojen luovuttamisella, molemmat sai omat puskat. Henkalle firman pojat olivat kimapssa hankkineet kultasormuksen mallia Intia. Lisäksi tuli santeipuinen pieni norsupatsas. Sitten vedeltiin inkkarisafkaa buffeesta. Lopuksi Henkan pomo halusi esitellä Mikelle paikalla olleita työntekijöitä, mikä hieman herätti hämmästystä -kätellä nyt naista. Mutta niin vaan käskystä toimittiin. Ja hyvähän se on tutustua poislähtiessä...
Kämpän tyhjennys tapahtui keskiviikkona, jolloin AGS:n joukot puhalsi heti aamusta paikalle. Ensin kävi kolme heppua tutkimassa paikat, millaista pakattavaa missäkin huoneessa olisi (huonekalut, särkyvät esineet, vaatteet, astiat ym. kamat). Sitten tuli varsinainen pakkausjoukko punaisissa paidoissa. Viisi kaveria puuhasi itse pakkaamisen kanssa ja "valvoja" sitten merkkasi aikaansaannokset numerolla, sisällöllä ja sijaintihuoneella. Iltapäivään mennessä olohuone alkoi näyttää suurelta varastolta, pakkauksia oli päällekkäin ja limittäin melkein kattoon asti. Pienessä tilassa tamiliukkelit vuorasi paperilla, pahvilla, kuplamuovilla, styroksilla, teipillä (joita muuten oli porraskäytävä pullollaan) kaikki kodin tavarat konttikuntoon. Itse ei tarvinnut kuin ihmetellä ja pitää huoli, että muutama kämppään jäävä tavara ei päädy pakettiin. Jopa pienestä "retkikeittiöstämme" saatiin 7 laatikollista tavaraa tällä pakkaustavalla. Tosin on nyt sitten juhannuskokossa poltettavaa näissä pahveissa ja papereissa... Toivotaan, että siihen mennessä toimitus on perillä! Tällä porukalla työteho oli kohdallaan, tekevät kuulemma sellaiset 10 muuttorykäisyä kuussa.
Keskiviikkoiltana hilasimme matkalaukkumme ja muutamia epämääräisiä nyssäköitä Hotel Parkiin. Oloissa ei sinänsä valittamista, yksi kaupungin parhaita hotelleja. Torstaina sitten Mike jatkoi kämpille siivoamaan, melkoinen soppa siellä olikin pakkauspäivän jäljiltä. Vielä muutamia tavaralöytöjä tuli tehtyä, mitä olisi sinne konttiinkin voinut mennä. Mutta onneksi vuokraemäntämme oli palannut useamman kuukauden Singaporen reissulta ja lupasi huolehtia tavaroista, joita emme enää saaneet mahtumaan mukaan. Pussillinen kenkiä lahjoitettiin vartijalle ja muuta ylimääräkamaa menne vuokaraemäntämme välittämänä erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Torstaina koitettiin myös saada kiviasiat lopulta kuntoon, mutta kuinka yllättävää, lopullista PO:ta ei saatu vieläkään tehtyä (tarvitaan tullista läpiviemiseen).. Kivet näyttivät kuitenkin valmiilta lukuunottamatta pöytätasoja, jotka ovat vielä matkalla Bangaloresta Chennaihin. Kiire siis tulee, ei voi mitään. Laiva lähtee keskiviikkona ja saapi nähdä ehtiikö kaikki kamat siihen. Hyvää oppiahan tämä on ollut kaikki, joten tulevaisuudessa tietää aika tarkalleen miten helpoimmat karikot saadaan näissä asioissa kierrettyä. Hieman tuntuu hölmötä taipua lähes asiassa kuin asiassa toimittajan aikatauluihin jne haluihin, kun normaalisti itse on tottunut sanelemaan ehdot kuinka tehdään ja milloin mitäkin tapahtuu.
Tänään perjantaina heiteltiin hyvästejä ja allekirjoitettiin viimeisiä papereita työsuhteen päättämistä varten. Mike pörräsi vielä aamupäivästä ympäri kaupunkia ostoksilla ja moikkasi paikalla olleita kavereita. Paluumatkalla toimistolle hän poimi vielä muutaman laatikollisen suklaisia tamilikakkuja konttorilla jaettavaksi. Toivottavasti kelpasivat, syömistä emme jääneet katsomaan. Edessä saataa olla vielä illalla Sridharin kanssa illallistaminen, mutta se on vielä hiukan avoin -laukkujen uudelleen järjestelyä on kyllä sillekin ajalle tiedossa.. Painoa laukuissa on "hieman" yli 20kg.
Huomenna on aamulla aikainen lähtö. Abdul tulee (toivottavasti) 2.30am ja siitä polkaistaan kotimatka käyntiin. Kohta siis siellä!
Summa summarum, olemme iloisia että saimme lähteneeksi vuoden seikkailulle Intiaan. Superkiva on myös palata! Kannustamme myös kaikkia muita rohkeisiin irtiottoihin, jos mahdollisuus tulee. Lopuksi haluamme kiittää kaikkia blogimme lukijoita vuoden varrella. Kotimaan tukijoukot ovat olleet tarpeen, pian tavataan!
torstai 1. huhtikuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Lähtölaskenta alkakoon!
Piikojen poistuessa palveluksesta Chennai ei ole enää ollut entisensä. Vierashuoneen sänky lahdattiin välittömästi ja osat viskattiin parvekkeelle. Firman ostamat kamppeet kärrättiin vierashuoneeseen, jotta saimme kaikki "uudet" kalusteemme mahdutettua olohuoneeseen. Teakissa säilytyksessä maannut huonekaluerä saapui viime viikolla nätisti paketoituna pahviin. Oli kyllä aika sääli purkaa hyviä paketointeja, koska reilun viikon päästä saapuvat muuttojannut pakkaavat ne sitten muuttofirman omiin papereihin.
Muuttofirmaksi valikoitui AGS Four Winds, jonka pitäisi olla kohtuullisen luotettava ja jonkinlaisen laatukäsityksen omaava tavarankäsittelijä. Pyysimme tarjoukset yhteensä kolmelta puulaakilta, joista kaksi pyysimme jatkoneuvotteluihin. Halvin ja kallein jäi tällä kertaa rannalle. Kaveri, joka asiaa hoitaa AGS:n puolelta, on melko normaali markkinointihemmo; puhuu paljon mutta käytännöstä ei sitten olekaan mitään hajua (tai on, jos uskoo kaiken mitä hän sanoo).. Jotakin kaverin huolellisuudesta kertoo se, että hän on poikennut toimistolla nyt about 4-5 kertaa ja kaikilla kerroilla olemme pyytäneet tekemään tarjoukseen samat muutokset, mutta näitä ei ole syystä tai toisesta ikinä saatu papereihin. Tuntuvat olevan aika nyreissään siitä, että eivät saaneet hoitaakseen kiviä. Sanoin eräässä palaverissa, että esim teidän hinta ko hommasta on liki sama kuin kivien arvo ilman alvia ja tulleja Suomessa. Lisäksi kun eivät pystyneet osoittamaan varmuudella homman toimivan, niin oli parempi antaa sellainen osuus tehtäväksi, jonka he luultavasti pystyvät hoitamaan. En siis ole lähtökohtaan aivan 100% tyytyväinen, mutta eiköhän hommat saada järkättyä kuitenkin ajallaan. Mikäli kaikki käy kuin on suunniteltu, niin molemmat kontit lähtevät täältä 8.4 ja ovat Helsingissä 12.5. Siis reilun kuukauden seilaavat meriä.
Viimeisiä kahta viikkoa viedään jo. Lähtölaskenta on aloitettu virallisesti tällä viikolla, epävirallisesti 2.4.2009 :) Vilskettä tulee riittämään aivan kylliksi. Ensi viikolla Suomesta saapuu delegaatio toimistolle ja keskiviikkona onkin sittten toimiston 2-vuotiskekkerit VGP-Golden Beachilla, ECR:n varrella jos se kenellekään mitään sanoo.. Viimevuotiset jamit olivat kuin suomalaiset pikkujoulut, tosin sillä erotuksella, että kotosuomessa pysytään normaalisti ainakin ruokailuun asti tolpillaan. Luvassa on tod näk jälleen tanssia härkäpareissa BoneyM:n tahtiin ja miksei myös tanssikilpailu bollywood meiningissä. Ruokaa ja juomaa on ollut aina tarjolla riittämiin.. Lisäksi on myös kuun viimeinen perjantai, joten FinFriday on myös todellisuutta. Viimesellä viikolla edessä on kämpän pakkaus ja luultavasti yö tai kaksi hotellissa.
Menneellä viikolla Mike on kiertänyt kauppoja ja tehnyt tuleviin koitoksiin uutta aineistoa. Hällä muuten alkaa olla kupoli melko täysi tätä elinympäristöä ja polte tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä neljän seinän sisällä on huomattavan kova. Oikeestaan ihan hyvä niin.. ! Onpahan ainakin motivaatiota aloittaa uudessa duunissa sitten aikanaan. Painetta kupolissa kuitenkin lievittää tämä fiksumpi Abdul, joka on kuskaillut meitä sujuvasti jo kolmisen viikkoa.
Iltana eräänä poikkesimme myös Goyalilla juttelemassa aikataulutuksesta yms asioista sekä tulevista kuvioista. Hyvin ovat ainakin vielä ymmärtäneet meidän sohlauksen perään ja toivotaan, että kaikki menee tästä eteenkin päin jouhevasti loppuun saakka. Viimeinen taisto käydään Teakin kautta tulevien mosaiikkien kanssa, koska ne tulevat satamaan vasta ensi viikolla ja tullauksen kanssa menee ainakin 3-4 päivää. Toivottavasti ehtivät, muutoin hieman harmittaa..
Muuttofirmaksi valikoitui AGS Four Winds, jonka pitäisi olla kohtuullisen luotettava ja jonkinlaisen laatukäsityksen omaava tavarankäsittelijä. Pyysimme tarjoukset yhteensä kolmelta puulaakilta, joista kaksi pyysimme jatkoneuvotteluihin. Halvin ja kallein jäi tällä kertaa rannalle. Kaveri, joka asiaa hoitaa AGS:n puolelta, on melko normaali markkinointihemmo; puhuu paljon mutta käytännöstä ei sitten olekaan mitään hajua (tai on, jos uskoo kaiken mitä hän sanoo).. Jotakin kaverin huolellisuudesta kertoo se, että hän on poikennut toimistolla nyt about 4-5 kertaa ja kaikilla kerroilla olemme pyytäneet tekemään tarjoukseen samat muutokset, mutta näitä ei ole syystä tai toisesta ikinä saatu papereihin. Tuntuvat olevan aika nyreissään siitä, että eivät saaneet hoitaakseen kiviä. Sanoin eräässä palaverissa, että esim teidän hinta ko hommasta on liki sama kuin kivien arvo ilman alvia ja tulleja Suomessa. Lisäksi kun eivät pystyneet osoittamaan varmuudella homman toimivan, niin oli parempi antaa sellainen osuus tehtäväksi, jonka he luultavasti pystyvät hoitamaan. En siis ole lähtökohtaan aivan 100% tyytyväinen, mutta eiköhän hommat saada järkättyä kuitenkin ajallaan. Mikäli kaikki käy kuin on suunniteltu, niin molemmat kontit lähtevät täältä 8.4 ja ovat Helsingissä 12.5. Siis reilun kuukauden seilaavat meriä.
Viimeisiä kahta viikkoa viedään jo. Lähtölaskenta on aloitettu virallisesti tällä viikolla, epävirallisesti 2.4.2009 :) Vilskettä tulee riittämään aivan kylliksi. Ensi viikolla Suomesta saapuu delegaatio toimistolle ja keskiviikkona onkin sittten toimiston 2-vuotiskekkerit VGP-Golden Beachilla, ECR:n varrella jos se kenellekään mitään sanoo.. Viimevuotiset jamit olivat kuin suomalaiset pikkujoulut, tosin sillä erotuksella, että kotosuomessa pysytään normaalisti ainakin ruokailuun asti tolpillaan. Luvassa on tod näk jälleen tanssia härkäpareissa BoneyM:n tahtiin ja miksei myös tanssikilpailu bollywood meiningissä. Ruokaa ja juomaa on ollut aina tarjolla riittämiin.. Lisäksi on myös kuun viimeinen perjantai, joten FinFriday on myös todellisuutta. Viimesellä viikolla edessä on kämpän pakkaus ja luultavasti yö tai kaksi hotellissa.
Menneellä viikolla Mike on kiertänyt kauppoja ja tehnyt tuleviin koitoksiin uutta aineistoa. Hällä muuten alkaa olla kupoli melko täysi tätä elinympäristöä ja polte tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä neljän seinän sisällä on huomattavan kova. Oikeestaan ihan hyvä niin.. ! Onpahan ainakin motivaatiota aloittaa uudessa duunissa sitten aikanaan. Painetta kupolissa kuitenkin lievittää tämä fiksumpi Abdul, joka on kuskaillut meitä sujuvasti jo kolmisen viikkoa.
Iltana eräänä poikkesimme myös Goyalilla juttelemassa aikataulutuksesta yms asioista sekä tulevista kuvioista. Hyvin ovat ainakin vielä ymmärtäneet meidän sohlauksen perään ja toivotaan, että kaikki menee tästä eteenkin päin jouhevasti loppuun saakka. Viimeinen taisto käydään Teakin kautta tulevien mosaiikkien kanssa, koska ne tulevat satamaan vasta ensi viikolla ja tullauksen kanssa menee ainakin 3-4 päivää. Toivottavasti ehtivät, muutoin hieman harmittaa..
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Tytöt Mysoressa
Maanatai-aamuna ei jääty loikoilemaan, sillä junamme Shabadi express lähti päärautatieasemalta klo 6 kohti Mysorea. Sannan ja Shentilin kyydissä kurvailimme asemalle ja etsimään oikeaa junaa. Ykkösluokan vaunu löytyikin loogisesti heti läheltä asemapäätyä, vaikka kävimme harhailemassa hiukan pidemmällä. Juna muistutti meikäläistä 2.lk IC-junaa. Tarjoilu pelasi, heti tuli vesipullot ja aamukahvit, myöhemmin lounasta. Tosin riisit ja kastikkeet oli sen verran jytäkästi maustettu, että vain paahtoleipä meni kitusiin. Kortinpeluun, torkkumisen, maisemien katselun ym. juna-aktiviteettien viihdyttäminä seitsemän tunnin matka meni hyvin.
Asemalla meitä oli vastassa kuski innovan kanssa. Ensin suunnattiin hotellillemme De Princeen. Mysoressa oli myöskin varsin lämmin hyvin ilmastoidun junan jälkeen, joten oli syytä vaihtaa kevyempää päälle. Sitten lähdimme katsastamaan Mysoren palatsia. Maharajat olivat saaneet paljon aikaan Mysoressa, vanhoja (ja ihan kauniita) rakennuksia tuntui olevan ympäri kaupunkia. Palatsin sisällä ei saanut kuvata, vaikka siellä kyllä kuvattavaa olisi ollut! Upeita maalauksia, koristeellisia pilareita ja saleja riitti. Kiertely helteessä lyhyeksi jääneen yön jälkeen vei mehut ja niinpä parin putiikin kiertämisen jälkeen olimme valmiita hotellin illalliselle. Löydettiinpä tuttu Reliancen ruokakauppakin, josta ostettiin matkaeväitä. Buffee olikin ihan kohtuullinen ja seurakin varsin eurooppalaista (saksalainen turistilauma). Tännekö ne kaikki länkkärituristit Intiassa tuleekin?
Aamulla varustauduimme lähtöön Nagarholen luonnonpuistoon. Matkalla poikkesimme vielä santelipuuveistämössä, josta mukaan tarttui yksi taulu ja puutarjottimia. Kuskimme osoittautuikin oikeaksi Ralli-Penaksi ja toden totta kahden tunnin arvioitu matka kesti 1,5h (harvinaista näillä leveyksillä). Maisemat oli kuin brittiläisiltä nummeilta intialaisversiona. Jopa paksuturkkisia lampaita oli liikkeellä. Maanviljelystä, lehmiä ja härkiä nähtiin runsaasti matkalla ja -tietysti tiellä. Lehmiä väisteltiin niin oikealta kuin vasemmalta varsin kiivastempoisen matkanteon lomassa -ja pilli soi.
Nagarholessa meitä odotti oma kesämökki ja ruokailukatoskin oli ihan kämppämme vieressä. Vähän kuin olisi leirille tullut. Tosin rannassa kyltti kehotti pitäytymään uimisesta -jollei halunnut krokojen ruoaksi. Mökissä oli kaksi yksiötä ja omat parvekkeet, joista otettiin sitten ilo irti. Inkkariruoan jälkeen oli luvassa jeeppisafari iltapäivän jo ollessa käsillä. Niinpä hyppäsimme avoautoon ja matkanteko pikkuteillä oli aikamoista röykytystä, sai sisäelimetkin hierontaa. Metsässä parasta oli hiljaisuus ja oikeat luonnon äänet, kun jeeppi välillä sammutettiin. Kivointa oli nähdä eläimiä ihan vapaana luonnossa; kauriita, apinoita, jättiläisoravia, lintuja -ja ihania norsuja. Fantit olivat tulleet juomaan ja pesulle joen uoman levennykseen. Siellä niitä sai ihan rauhassa pällistellä, tosin jeepistä ei saanut poistua. Välillä jeepissä muistettiin kuiskailla -ja välillä ei. Mutta kyllä oli mukavaa hengittää raikasta ilmaa ja ajella metsässä, vaikka se muistuttikin lähinnä kuivaa pusikkoa. Aluskasvillisuus kulotettiin tien vierestä säännöllisesti, jotta niitä eläimiä sitten näkisi. Illalliseksi oli taas inkkarisapuskat ja nuotio -vain makkarat puuttui, eikä kukaan intautunut nuotiolauluillekaan. Joten parhaat bileet oli omalla terassilla. Sitten olikin aika nukahtaa viidakon ääniin... eli ei ilmastointia vaan kovaääninen tuuletin katossa. Osalla taisi jäädä yöunet vähiin täälläkin, yksi kisaturisti koki myös ohimenevän pikkuripulin inkkariruoan yliannostuksesta.
Aamulla oltiin taas jeeppipartiossa klo 6. Jellonaakin kyttäiltiin yhdellä pikkulammella, mutta ei sitä nyt huvittanut näyttäytyä. Aamu oli varsin viileä ja aikamoinen huiku kävi kyydissä. Äkkiseltään kylmään tottumattomalla tuli pikku flunssa. Samat eläimet bongattiin kuin edellisiltanakin ja lisäksi myskihärkiä sekä komea riikinkukko. Aamusumu metsässä oli kyllä upea.
Pienen freesautumisen ja aamiasdosien jälkeen olimmekin valmiita palaamaan Mysoreen. Katsastimme ensin majoituspaikkamme spa Windflowerin, jossa pistelimme lounasta poskeen. Loppuiltapäivästä ajoimme Chamundi Hillille katselemaan maisemia ja poikettiinpa ylhäällä temppelissäkin. Kuskin perässä suoritimme varsinaisen läpijuoksun, johon kuului muutamia pyhiä toimituksia kuten suitsuketta, jotain makeaa lientä, merkkiä otsaan jne. Temppelin henkilökunta kannusti meitäkin kovasti "tiskeille" mutta pysyttelimme takavasemmalla. Ylhäältä vuorelta johti tuhat porrasta rinnettä alas, hyvät karmat olisi saanut kiipeämällä ne alhaalta ylös... Siirryimme suosiolla autolla puoliväliin, jossa oli valtava musta kivihärkä. Tämä oli kuulemma Sivan menopeli. Saimme taas paikallisia kavereita ja lapsia ei tarvinnut houkutella kuvaan!
Kävimme vielä pällistelemässä valtion hotellia, joka oli entinen palatsi. Paikallinen markkinameiniki piti myös nähdä, niinpä kuljimme... torin läpi. Täällä nähtiin viimein niitä Intian mainoskuvista tuttuja maustetorneja. Samoin hedelmiä -ja etenkin banskuja oli pilvin pimein. Ananas tarttui sentään meidän matkaan. Hotellilla puuhasimme itse iltapalaa ja sangriaa. Naapuritontilla oli menossa paikalliset hindupirskeet, joten saimme "pillimusiikkia" kaupan päälle. Onneksi meno hiljeni klo 23 ja 7 välillä.
Päätimme käyttää hyväksi hotellin spata ja menimme testaamaan hierontaa. Ja sehän oli kuin versio intialaisesta päähieronnasta. Ei ollenkaan hullumpi, olisi vaan saanut kestää kauemmin kuin puoli tuntia... Sessio alkoi laululla ja sitten käsiteltiin päätä, hartoita ja niskaa. Room servicen pizzojen jälkeen olikin aika lähteä asemalle suurine saaliinemme. 7h junamatka takaisin alkoi jo loppuvaiheessa puuduttaa, joten jouduttiin pelaamaan korttia ja keksimään Annelle kaikkia listojen tekoa ym tehtäviä. Parilla turistilla tuli jo huonompi olo viimeisellä autopätkällä ja onneksi pääsi omaan vessaan ripsalle. Huikean hyvä reissu kuitenkin ja kaiken kaikkiaan!
Perjantai juostiin sitten tuliaisostoksia Spencer Plazalla, Aurovillessä ja muutamassa muussa paikassa, missä pääsee rahoistaan eroon. Mikellä alkoi jalka painaa iltaa kohden ja kotona mittaustuloksena olikin kuumetta. Retket vaatii aina veronsa. Joten muut lähti vielä Bella Ciaon syömään, Mike jäi lepäilemään. Yön selkään sitten lähti jalkavaimojen joukkue, reitti kulki Dubain ja Lontoon kautta Helsinkiä kohti. Seuraavat lähtijät oltais sitten me itse!
Asemalla meitä oli vastassa kuski innovan kanssa. Ensin suunnattiin hotellillemme De Princeen. Mysoressa oli myöskin varsin lämmin hyvin ilmastoidun junan jälkeen, joten oli syytä vaihtaa kevyempää päälle. Sitten lähdimme katsastamaan Mysoren palatsia. Maharajat olivat saaneet paljon aikaan Mysoressa, vanhoja (ja ihan kauniita) rakennuksia tuntui olevan ympäri kaupunkia. Palatsin sisällä ei saanut kuvata, vaikka siellä kyllä kuvattavaa olisi ollut! Upeita maalauksia, koristeellisia pilareita ja saleja riitti. Kiertely helteessä lyhyeksi jääneen yön jälkeen vei mehut ja niinpä parin putiikin kiertämisen jälkeen olimme valmiita hotellin illalliselle. Löydettiinpä tuttu Reliancen ruokakauppakin, josta ostettiin matkaeväitä. Buffee olikin ihan kohtuullinen ja seurakin varsin eurooppalaista (saksalainen turistilauma). Tännekö ne kaikki länkkärituristit Intiassa tuleekin?
Aamulla varustauduimme lähtöön Nagarholen luonnonpuistoon. Matkalla poikkesimme vielä santelipuuveistämössä, josta mukaan tarttui yksi taulu ja puutarjottimia. Kuskimme osoittautuikin oikeaksi Ralli-Penaksi ja toden totta kahden tunnin arvioitu matka kesti 1,5h (harvinaista näillä leveyksillä). Maisemat oli kuin brittiläisiltä nummeilta intialaisversiona. Jopa paksuturkkisia lampaita oli liikkeellä. Maanviljelystä, lehmiä ja härkiä nähtiin runsaasti matkalla ja -tietysti tiellä. Lehmiä väisteltiin niin oikealta kuin vasemmalta varsin kiivastempoisen matkanteon lomassa -ja pilli soi.
Nagarholessa meitä odotti oma kesämökki ja ruokailukatoskin oli ihan kämppämme vieressä. Vähän kuin olisi leirille tullut. Tosin rannassa kyltti kehotti pitäytymään uimisesta -jollei halunnut krokojen ruoaksi. Mökissä oli kaksi yksiötä ja omat parvekkeet, joista otettiin sitten ilo irti. Inkkariruoan jälkeen oli luvassa jeeppisafari iltapäivän jo ollessa käsillä. Niinpä hyppäsimme avoautoon ja matkanteko pikkuteillä oli aikamoista röykytystä, sai sisäelimetkin hierontaa. Metsässä parasta oli hiljaisuus ja oikeat luonnon äänet, kun jeeppi välillä sammutettiin. Kivointa oli nähdä eläimiä ihan vapaana luonnossa; kauriita, apinoita, jättiläisoravia, lintuja -ja ihania norsuja. Fantit olivat tulleet juomaan ja pesulle joen uoman levennykseen. Siellä niitä sai ihan rauhassa pällistellä, tosin jeepistä ei saanut poistua. Välillä jeepissä muistettiin kuiskailla -ja välillä ei. Mutta kyllä oli mukavaa hengittää raikasta ilmaa ja ajella metsässä, vaikka se muistuttikin lähinnä kuivaa pusikkoa. Aluskasvillisuus kulotettiin tien vierestä säännöllisesti, jotta niitä eläimiä sitten näkisi. Illalliseksi oli taas inkkarisapuskat ja nuotio -vain makkarat puuttui, eikä kukaan intautunut nuotiolauluillekaan. Joten parhaat bileet oli omalla terassilla. Sitten olikin aika nukahtaa viidakon ääniin... eli ei ilmastointia vaan kovaääninen tuuletin katossa. Osalla taisi jäädä yöunet vähiin täälläkin, yksi kisaturisti koki myös ohimenevän pikkuripulin inkkariruoan yliannostuksesta.
Aamulla oltiin taas jeeppipartiossa klo 6. Jellonaakin kyttäiltiin yhdellä pikkulammella, mutta ei sitä nyt huvittanut näyttäytyä. Aamu oli varsin viileä ja aikamoinen huiku kävi kyydissä. Äkkiseltään kylmään tottumattomalla tuli pikku flunssa. Samat eläimet bongattiin kuin edellisiltanakin ja lisäksi myskihärkiä sekä komea riikinkukko. Aamusumu metsässä oli kyllä upea.
Pienen freesautumisen ja aamiasdosien jälkeen olimmekin valmiita palaamaan Mysoreen. Katsastimme ensin majoituspaikkamme spa Windflowerin, jossa pistelimme lounasta poskeen. Loppuiltapäivästä ajoimme Chamundi Hillille katselemaan maisemia ja poikettiinpa ylhäällä temppelissäkin. Kuskin perässä suoritimme varsinaisen läpijuoksun, johon kuului muutamia pyhiä toimituksia kuten suitsuketta, jotain makeaa lientä, merkkiä otsaan jne. Temppelin henkilökunta kannusti meitäkin kovasti "tiskeille" mutta pysyttelimme takavasemmalla. Ylhäältä vuorelta johti tuhat porrasta rinnettä alas, hyvät karmat olisi saanut kiipeämällä ne alhaalta ylös... Siirryimme suosiolla autolla puoliväliin, jossa oli valtava musta kivihärkä. Tämä oli kuulemma Sivan menopeli. Saimme taas paikallisia kavereita ja lapsia ei tarvinnut houkutella kuvaan!
Kävimme vielä pällistelemässä valtion hotellia, joka oli entinen palatsi. Paikallinen markkinameiniki piti myös nähdä, niinpä kuljimme... torin läpi. Täällä nähtiin viimein niitä Intian mainoskuvista tuttuja maustetorneja. Samoin hedelmiä -ja etenkin banskuja oli pilvin pimein. Ananas tarttui sentään meidän matkaan. Hotellilla puuhasimme itse iltapalaa ja sangriaa. Naapuritontilla oli menossa paikalliset hindupirskeet, joten saimme "pillimusiikkia" kaupan päälle. Onneksi meno hiljeni klo 23 ja 7 välillä.
Päätimme käyttää hyväksi hotellin spata ja menimme testaamaan hierontaa. Ja sehän oli kuin versio intialaisesta päähieronnasta. Ei ollenkaan hullumpi, olisi vaan saanut kestää kauemmin kuin puoli tuntia... Sessio alkoi laululla ja sitten käsiteltiin päätä, hartoita ja niskaa. Room servicen pizzojen jälkeen olikin aika lähteä asemalle suurine saaliinemme. 7h junamatka takaisin alkoi jo loppuvaiheessa puuduttaa, joten jouduttiin pelaamaan korttia ja keksimään Annelle kaikkia listojen tekoa ym tehtäviä. Parilla turistilla tuli jo huonompi olo viimeisellä autopätkällä ja onneksi pääsi omaan vessaan ripsalle. Huikean hyvä reissu kuitenkin ja kaiken kaikkiaan!
Perjantai juostiin sitten tuliaisostoksia Spencer Plazalla, Aurovillessä ja muutamassa muussa paikassa, missä pääsee rahoistaan eroon. Mikellä alkoi jalka painaa iltaa kohden ja kotona mittaustuloksena olikin kuumetta. Retket vaatii aina veronsa. Joten muut lähti vielä Bella Ciaon syömään, Mike jäi lepäilemään. Yön selkään sitten lähti jalkavaimojen joukkue, reitti kulki Dubain ja Lontoon kautta Helsinkiä kohti. Seuraavat lähtijät oltais sitten me itse!
lauantai 27. helmikuuta 2010
Delhiä
Lauantai olikin hektinen päivä, Goyalilla kiviasioissa, eksyilyä ympäri kaupunkia Abdhulin kyydissä, retkellä Chesire-homen orpolasten kanssa ja illalla Helin synttärit. Pakkaamisen mietintä jäi siis vähille, kuten myös yöunet. Neljän aikaan aamuyöstä suuntasimme jo kentälle.
Matka ei kuitenkaan startannut aivan suunnitelmien mukaan. Poikkesimme matkalla kentälle nostamaan rahaa HDFC:n automaatista, mutta kyseinen riivattu masiina imutti kortin sisuksiinsa lopullisesti. Lähes rahattomina lähdimme kentälle kiroillen näitä paikallisia systeemejä. Onneksi tuli otettua kuva tästä automaatista ja palvelunumerosta, josta korttia saisi tiedustella päivemmällä.
Delhissä meitä odotti viileämpi ilmanala, aamulämpötila taisi olla siinä +14. Päivän mittaan lukemat kohosi jonnekin +25, joten varsin kelpo oli keli. Broadway-hotellimme sijaitsi vanhassa kaupunginosassa, joka ei siisteydessään ollut kärkipäätä. Pankkikortti-asiaa selviteltiin jonkinlainen tovi, mutta lopulta sekin saatiin reilaan KYMMENIEN eri yhdistämsien jälkeen. Uusi/vanha kortti piti odottaman tulevan viikon loppupuolella firman toimistolla. Iltapäivällä saimme myös Katrin ja Annen samaan maahan ja matkalaiset room servicen sapuskoilla virkistettyinä vietiin heti katsomaan Delhin nähtävyyksiä. Ensin suuntasimme Qutbin minareetille, joka olikin aika vaikuttava alue raunioineen. Tämä oli tarinan mukaan eka islamilainen pytinki Intian maaperällä, jonka Delhin ensimmäinen sultaani rakennutti 1200-lla. Ilta-auringossa kuparinpunainen 73 m korkea torni oli kyllä parhaimmillaan. Moskeijan rakennusmateriaali on peräisin 27:stä hindu- ja jainalaistemppelistä, joten alkuperäisiä veistoksia on yhä nähtävillä. Illan hämyssä suuntasimme vielä Tughlaqabadin linnoituksen raunioille, jotka Henkka bongasi lentokoneesta. Tämä 1300-luvulta peräisin oleva linnoitus suojasi Delhin kolmatta kaupunkia, (joka ei tosin kauaa ollut voimissaan) muurin ympärimittakin kunnioitettavat 6 km. Alue oli sen verran valtava, että ehdimme kiertää siitä vain pienen osan ennen pimeää.
Illan päätteeksi poikkesimme vielä ihmettelemään tuhansien ihmisten kansoittamaa Intian porttia. Riemukaaren tyyppinen muistomerkki on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden 90 000 Intian armeijan sotilaan muistoksi. Muutamat valokuvat piti taas intialaisten kanssa ottaa, kun näin turistipaikoilla liikuttiin...
Korvatulppien kanssa nukutun yön jälkeen hurautimme aamun sarasteessa mainion kuskimme Mahin kyydissä Agraan Taj Mahalia katselemaan. Delhi-Agra-moottoritiellä ohitettiin monenlaisia kulkupelejä, joita riitti mopo- ja polkupyöräriksoista erinäköisiin busseihin, kuorma- ja henkilöautoihin. Intialainen pakkauskulttuuri herätti myös turisteissa kummastusta ja jokunen auton akseli olikin pettänyt ylilastatun kuorman alla. Huvitusta nostatti myös useiden autojen perälaudassa oleva muistutus:" Sound horn please!". Ikään kuin joku intialainen unohtaisi painaa tööttiään täällä...Tööt! Parhaimmistoon autonperäriimittelyssä kuului myös: no cash without ash, no life without wife, no knowledge without college! Toinen vallan sympaattinen ilmaisu autoissa ja riksoissa oli myöskin keep the distance - väliä täällä toki pidetään, ehkä parhaimmillaan 10 cm!
Agran saavutimme neljässä tunnissa, kiitos aikaisen lähtömme ja Mahin painavan kaasujalan. Autot piti jättää noin kilometrin päähän pelipaikasta ja Taj Mahalia lähestyimme pyöräriksan keikkuvassa kyydissä Mahin hommaaman oppaan asiantuntevassa seurassa. Pyöräriksailu olikin vauhdikasta ja jännittävää puuhaa. Koimme fillaririksassa intialaista liikennekulttuuria parhaimmillaan; menopelejä puskee risteysalueella kaikista mahdollisista ilmansuunnista, torvet soi ja läheltä liippaa.
Joka suunnasta symmetrinen Taj Mahal tuli siis kierrettyä oppaamme Samin seurassa. Kuvia räpsittiin melkoinen läjä, joukkoon mahtui jopa muutama aivan onnistunutkin otos tästä valkoisella marmorilla vuoratusta tötteröstä. Kiveä oli piinattu muotoon jos toiseen symmetrisyyden painaessa jälkensä jokaiseen rakennuksen osaan. Huikeita yksityiskohtia bongattiin sisäsienien kivikoristeluista, kaiveruksista jne.. Mahtava paikka kaiken kaikkiaan. Ainoa häiritsevä tekijä on tässäkin paikassa on kaupustelijoiden määrä porttien ulkopuolelle. erilaista rihkamaa on tarjolla vaikka mihin menoon. Lähes kaikesta pystyimme olemaan erossa, mutta juuri ennen autoon astumistame paikalle osui kaupusteli jolla oli myynnissä kamelinnahkaruoskia. Sellainenhan piti toki saada itselle - muistoksi Taj Mahalista.
Tiistaipäivä alkoikin rahan metsästyksessä. Paikallinen HDFC pankin sivujuoni oli paikalistettu aiemmin hotlamme takaa ja heti aamusta marssimmekin joukolla nostamaan käteistä. Ohitettuamme raskaimmin aseistautuneet vartijat pääsimmekin käteistiskille. Rahan nosto shekillä on melko helppo hommeli normaalisti, mutta tällä kertaa siihen tarvittiin kuusi allekirjoitusta, passin kopio ja kaupanpäälisenä todisteeksi tekstarina tullut kortin kuoletusviesti.. Lopulta virkailijat siis uskoivat tilin löytyvän ja oikean henkilön olevan nostamassa käteistä.
Loppupäivä kuluikin kiertäessä Delhin SIISTEJÄ nähtävyyksiä. Näimme Red Fortin (Lal Quila) ja Humayunin haudan. Molemmat paikat olivatkin näkemisen arvoisia ja niiden kiertämiseen hurahtikin sen verran aikaa, että jalkavaimoilta oli puhti pois jo muutaman tunnin kiertämisen jälkeen. Eipä siinä, seuraavana suuntaasimme syömään erääseen hieman pizzeriaa parempaan paikkaan.. Kupujen ollessa hyvinkin täynnä jatkoimme taivallusta samalla alueella sijainneelle basaari/retrokauppa-alueelle. Sieltä mukaan jäi leffajulisteita ja pari paitaa.
Keskiviikon sarastaessa suuntasivat kisaturistit lentokentän suuntaan kohteenaan Chennai. Kanssamatkustajamme olivat hyvin vahvasti intialaisia, joten poikkesimme ehkä hiukan muista tovereista. Lentokenttävirkailija Delhissä tahtoi myös lähtiessä varmistaa olemmeko todella menossa Chennaihin, ettei vain turistiparat olisi väärällä kentällä?
Chennain kentällä oli vastassa jälleen yksi ylläri. Abdul oli jättänyt saapumatta kentälle ja vastassa olikin tuttu Firmim travelsin ukko - sama joka oli kuskina alkuvuodesta Miken porukoiden käydessä täällä. Käämi siis lämpeni nopeammin kuin ilma, sillä tällä hyväkkäällä oli käytössään vain Indica, eli pienin mahdollinen kulkupeli ilman kattotelineitä. Alkaa saamaan kohtuullisen huvittavia piirteitä tämä meidän kuskiasia.. Anne ja Mike hyppäsivät tämän jurpon kyytiin ja toinen puoli matkalaisista otti käyttään saippualaatikon (ambassadeurin) ilman AC:ta.
Kotosalla syötiin jälleen hieman ja sen jälkeen perheen ainoa työtätekevä aloitti uurastuksen toimistolla. Muutaman tunnin postien selailun jälkeen nokka osoitti jälleen kohti Raymondsia, josta oli tilattu pari viikoa aiemmin uusi uljas puku. Nyt edessä oli vain koesovitus ja hyvältähän se vaikutti, lupasivat valmista perjantai-illaksi.
Torstaina Anne ja Katri pyörivät Spencerillä ihmettelemässä mitä kaikkea sitä voisikaan mukaan ottaa. Ostoksia ei juurikaan saatu aikaiseksi johtuen väentungoksesta jne tekosyistä. Vielä eivät turistit olleet tottuneet tähän ainaiseen vilinään ja kaaokseen. Perjantaina olikin sitten huomattavaa parannusta ilmassa, koska rahapussia olikin jo osattu tuulettaa hieman ahkerammin mm City Centressä :) Perjantain ohjelmaan kuului myös FinFriday, jonka Silva oli järkännyt tällä kertaa kaksiosaiseksi. Lähtölaukaus iltaan otettiin Teosofisen seuran alueella Besant Nagarissa, jossa esiteltiin seuran toimintaa ja sen käytössä olevaa aluetta. Syömäjäiset olivat sitten lopulta Rain Treessä continental/indian illallisen merkeissä.
Launataina herättiinkin sitten kukonlaulun aikaan ja hypättiin autoon määränpäänä Apollo Hospitals. Mikelle oli varatattu aika ja paikalla piti oleman klo 6. Kaikki tutkimukset olivat ohi jo ennen klo 8:a mutta poistumaan päästiin vasta hieman ennen yhtä iltapäivällä. Sairaalan käytävillä seilatessa tuli mieleen, että olisikohan tänkin voinut hoitaa astetta nopeammin. Aina uutta poistumislupaa tiedustellessani, vastaukseksi tuli two minutes... tätä arviolta 3h kuunnellassani, alkoi otsassa olla melko iso kupla.. Kotimatkalta poimimmme mukaan Ollin, joka on täällä työmatkalla reilun viikon verran. Iltapäivällä ehdimme vielä käydä poimimassa Ollille muutaman paidan ja erinäisen määrän muuta kampetta sekä jalkavaimoille näytettiin Teak Heirloomsin liikettä pintapuolisesti. WoW oli myös tämän porukan yleisin sana..
Sunnuntaiksi olimmekin sitten koostaneet rantapäivää ja suunnitelmaan kuului ottaa isompi kiesi alle sekä pakata koko viiden hengen seurue matkalle kohti Idealia. Kaikki näytti oikein hyvältä aina sunnuntaiaamuun kello 8.20 asti. Silloin soitti Olli ja kertoi pienestä juoksutustaudista. Niimpä peruimme isomman kiesin ja päätimme soittaa kuskin paikalle. Soittokuskipalvelusta kerrottiin kuskin tulevan ja pääsisimme lähtemään liikkeelle viimeistään 11.30. Noh, kuten arvata saattaa, tätä tamiliystävämme ei ratin taakse ilmestynyt ja olimme pakotettuja siirtymään suunnitelmaan C. Tilasimme taksin - virhe! Taksi kyllä tuli ajallaan, mutta se oli väärän mallinen ja viimeisen päälle törkyinen. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tullipaikalle päästyämme auto sanoi yhteistyösopimuksen irti ja passitti meidät jalkamiehiksi ja -vaimoiksi. Great! Huomattuamme tilanteen toivottomuuden, Soittelimme Sannalle ja Jannelle, jotka lupasivat laittaa Shentilin tulemaan vastaan. Niimpä pääsimme lopulta karkeasti kahden maissa rannalle.. Rantaelämää vietettiin tovi pulikoiden meressä ja ihmetellen kalastajien verkon/nuotan vetoa rannalle. Mukavan kokoisia haukia saivat - tai mitä ne nyt oli.. Illan viilentyessä hyppäsimme Shentilin järkkäämään taksiin ja palasimme takaisin kotosalle odottamaan tulevan viikon seikkailuja, nimittäin naisten Mysoren reissua..
Matka ei kuitenkaan startannut aivan suunnitelmien mukaan. Poikkesimme matkalla kentälle nostamaan rahaa HDFC:n automaatista, mutta kyseinen riivattu masiina imutti kortin sisuksiinsa lopullisesti. Lähes rahattomina lähdimme kentälle kiroillen näitä paikallisia systeemejä. Onneksi tuli otettua kuva tästä automaatista ja palvelunumerosta, josta korttia saisi tiedustella päivemmällä.
Delhissä meitä odotti viileämpi ilmanala, aamulämpötila taisi olla siinä +14. Päivän mittaan lukemat kohosi jonnekin +25, joten varsin kelpo oli keli. Broadway-hotellimme sijaitsi vanhassa kaupunginosassa, joka ei siisteydessään ollut kärkipäätä. Pankkikortti-asiaa selviteltiin jonkinlainen tovi, mutta lopulta sekin saatiin reilaan KYMMENIEN eri yhdistämsien jälkeen. Uusi/vanha kortti piti odottaman tulevan viikon loppupuolella firman toimistolla. Iltapäivällä saimme myös Katrin ja Annen samaan maahan ja matkalaiset room servicen sapuskoilla virkistettyinä vietiin heti katsomaan Delhin nähtävyyksiä. Ensin suuntasimme Qutbin minareetille, joka olikin aika vaikuttava alue raunioineen. Tämä oli tarinan mukaan eka islamilainen pytinki Intian maaperällä, jonka Delhin ensimmäinen sultaani rakennutti 1200-lla. Ilta-auringossa kuparinpunainen 73 m korkea torni oli kyllä parhaimmillaan. Moskeijan rakennusmateriaali on peräisin 27:stä hindu- ja jainalaistemppelistä, joten alkuperäisiä veistoksia on yhä nähtävillä. Illan hämyssä suuntasimme vielä Tughlaqabadin linnoituksen raunioille, jotka Henkka bongasi lentokoneesta. Tämä 1300-luvulta peräisin oleva linnoitus suojasi Delhin kolmatta kaupunkia, (joka ei tosin kauaa ollut voimissaan) muurin ympärimittakin kunnioitettavat 6 km. Alue oli sen verran valtava, että ehdimme kiertää siitä vain pienen osan ennen pimeää.
Illan päätteeksi poikkesimme vielä ihmettelemään tuhansien ihmisten kansoittamaa Intian porttia. Riemukaaren tyyppinen muistomerkki on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden 90 000 Intian armeijan sotilaan muistoksi. Muutamat valokuvat piti taas intialaisten kanssa ottaa, kun näin turistipaikoilla liikuttiin...
Korvatulppien kanssa nukutun yön jälkeen hurautimme aamun sarasteessa mainion kuskimme Mahin kyydissä Agraan Taj Mahalia katselemaan. Delhi-Agra-moottoritiellä ohitettiin monenlaisia kulkupelejä, joita riitti mopo- ja polkupyöräriksoista erinäköisiin busseihin, kuorma- ja henkilöautoihin. Intialainen pakkauskulttuuri herätti myös turisteissa kummastusta ja jokunen auton akseli olikin pettänyt ylilastatun kuorman alla. Huvitusta nostatti myös useiden autojen perälaudassa oleva muistutus:" Sound horn please!". Ikään kuin joku intialainen unohtaisi painaa tööttiään täällä...Tööt! Parhaimmistoon autonperäriimittelyssä kuului myös: no cash without ash, no life without wife, no knowledge without college! Toinen vallan sympaattinen ilmaisu autoissa ja riksoissa oli myöskin keep the distance - väliä täällä toki pidetään, ehkä parhaimmillaan 10 cm!
Agran saavutimme neljässä tunnissa, kiitos aikaisen lähtömme ja Mahin painavan kaasujalan. Autot piti jättää noin kilometrin päähän pelipaikasta ja Taj Mahalia lähestyimme pyöräriksan keikkuvassa kyydissä Mahin hommaaman oppaan asiantuntevassa seurassa. Pyöräriksailu olikin vauhdikasta ja jännittävää puuhaa. Koimme fillaririksassa intialaista liikennekulttuuria parhaimmillaan; menopelejä puskee risteysalueella kaikista mahdollisista ilmansuunnista, torvet soi ja läheltä liippaa.
Joka suunnasta symmetrinen Taj Mahal tuli siis kierrettyä oppaamme Samin seurassa. Kuvia räpsittiin melkoinen läjä, joukkoon mahtui jopa muutama aivan onnistunutkin otos tästä valkoisella marmorilla vuoratusta tötteröstä. Kiveä oli piinattu muotoon jos toiseen symmetrisyyden painaessa jälkensä jokaiseen rakennuksen osaan. Huikeita yksityiskohtia bongattiin sisäsienien kivikoristeluista, kaiveruksista jne.. Mahtava paikka kaiken kaikkiaan. Ainoa häiritsevä tekijä on tässäkin paikassa on kaupustelijoiden määrä porttien ulkopuolelle. erilaista rihkamaa on tarjolla vaikka mihin menoon. Lähes kaikesta pystyimme olemaan erossa, mutta juuri ennen autoon astumistame paikalle osui kaupusteli jolla oli myynnissä kamelinnahkaruoskia. Sellainenhan piti toki saada itselle - muistoksi Taj Mahalista.
Tiistaipäivä alkoikin rahan metsästyksessä. Paikallinen HDFC pankin sivujuoni oli paikalistettu aiemmin hotlamme takaa ja heti aamusta marssimmekin joukolla nostamaan käteistä. Ohitettuamme raskaimmin aseistautuneet vartijat pääsimmekin käteistiskille. Rahan nosto shekillä on melko helppo hommeli normaalisti, mutta tällä kertaa siihen tarvittiin kuusi allekirjoitusta, passin kopio ja kaupanpäälisenä todisteeksi tekstarina tullut kortin kuoletusviesti.. Lopulta virkailijat siis uskoivat tilin löytyvän ja oikean henkilön olevan nostamassa käteistä.
Loppupäivä kuluikin kiertäessä Delhin SIISTEJÄ nähtävyyksiä. Näimme Red Fortin (Lal Quila) ja Humayunin haudan. Molemmat paikat olivatkin näkemisen arvoisia ja niiden kiertämiseen hurahtikin sen verran aikaa, että jalkavaimoilta oli puhti pois jo muutaman tunnin kiertämisen jälkeen. Eipä siinä, seuraavana suuntaasimme syömään erääseen hieman pizzeriaa parempaan paikkaan.. Kupujen ollessa hyvinkin täynnä jatkoimme taivallusta samalla alueella sijainneelle basaari/retrokauppa-alueelle. Sieltä mukaan jäi leffajulisteita ja pari paitaa.
Keskiviikon sarastaessa suuntasivat kisaturistit lentokentän suuntaan kohteenaan Chennai. Kanssamatkustajamme olivat hyvin vahvasti intialaisia, joten poikkesimme ehkä hiukan muista tovereista. Lentokenttävirkailija Delhissä tahtoi myös lähtiessä varmistaa olemmeko todella menossa Chennaihin, ettei vain turistiparat olisi väärällä kentällä?
Chennain kentällä oli vastassa jälleen yksi ylläri. Abdul oli jättänyt saapumatta kentälle ja vastassa olikin tuttu Firmim travelsin ukko - sama joka oli kuskina alkuvuodesta Miken porukoiden käydessä täällä. Käämi siis lämpeni nopeammin kuin ilma, sillä tällä hyväkkäällä oli käytössään vain Indica, eli pienin mahdollinen kulkupeli ilman kattotelineitä. Alkaa saamaan kohtuullisen huvittavia piirteitä tämä meidän kuskiasia.. Anne ja Mike hyppäsivät tämän jurpon kyytiin ja toinen puoli matkalaisista otti käyttään saippualaatikon (ambassadeurin) ilman AC:ta.
Kotosalla syötiin jälleen hieman ja sen jälkeen perheen ainoa työtätekevä aloitti uurastuksen toimistolla. Muutaman tunnin postien selailun jälkeen nokka osoitti jälleen kohti Raymondsia, josta oli tilattu pari viikoa aiemmin uusi uljas puku. Nyt edessä oli vain koesovitus ja hyvältähän se vaikutti, lupasivat valmista perjantai-illaksi.
Torstaina Anne ja Katri pyörivät Spencerillä ihmettelemässä mitä kaikkea sitä voisikaan mukaan ottaa. Ostoksia ei juurikaan saatu aikaiseksi johtuen väentungoksesta jne tekosyistä. Vielä eivät turistit olleet tottuneet tähän ainaiseen vilinään ja kaaokseen. Perjantaina olikin sitten huomattavaa parannusta ilmassa, koska rahapussia olikin jo osattu tuulettaa hieman ahkerammin mm City Centressä :) Perjantain ohjelmaan kuului myös FinFriday, jonka Silva oli järkännyt tällä kertaa kaksiosaiseksi. Lähtölaukaus iltaan otettiin Teosofisen seuran alueella Besant Nagarissa, jossa esiteltiin seuran toimintaa ja sen käytössä olevaa aluetta. Syömäjäiset olivat sitten lopulta Rain Treessä continental/indian illallisen merkeissä.
Launataina herättiinkin sitten kukonlaulun aikaan ja hypättiin autoon määränpäänä Apollo Hospitals. Mikelle oli varatattu aika ja paikalla piti oleman klo 6. Kaikki tutkimukset olivat ohi jo ennen klo 8:a mutta poistumaan päästiin vasta hieman ennen yhtä iltapäivällä. Sairaalan käytävillä seilatessa tuli mieleen, että olisikohan tänkin voinut hoitaa astetta nopeammin. Aina uutta poistumislupaa tiedustellessani, vastaukseksi tuli two minutes... tätä arviolta 3h kuunnellassani, alkoi otsassa olla melko iso kupla.. Kotimatkalta poimimmme mukaan Ollin, joka on täällä työmatkalla reilun viikon verran. Iltapäivällä ehdimme vielä käydä poimimassa Ollille muutaman paidan ja erinäisen määrän muuta kampetta sekä jalkavaimoille näytettiin Teak Heirloomsin liikettä pintapuolisesti. WoW oli myös tämän porukan yleisin sana..
Sunnuntaiksi olimmekin sitten koostaneet rantapäivää ja suunnitelmaan kuului ottaa isompi kiesi alle sekä pakata koko viiden hengen seurue matkalle kohti Idealia. Kaikki näytti oikein hyvältä aina sunnuntaiaamuun kello 8.20 asti. Silloin soitti Olli ja kertoi pienestä juoksutustaudista. Niimpä peruimme isomman kiesin ja päätimme soittaa kuskin paikalle. Soittokuskipalvelusta kerrottiin kuskin tulevan ja pääsisimme lähtemään liikkeelle viimeistään 11.30. Noh, kuten arvata saattaa, tätä tamiliystävämme ei ratin taakse ilmestynyt ja olimme pakotettuja siirtymään suunnitelmaan C. Tilasimme taksin - virhe! Taksi kyllä tuli ajallaan, mutta se oli väärän mallinen ja viimeisen päälle törkyinen. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tullipaikalle päästyämme auto sanoi yhteistyösopimuksen irti ja passitti meidät jalkamiehiksi ja -vaimoiksi. Great! Huomattuamme tilanteen toivottomuuden, Soittelimme Sannalle ja Jannelle, jotka lupasivat laittaa Shentilin tulemaan vastaan. Niimpä pääsimme lopulta karkeasti kahden maissa rannalle.. Rantaelämää vietettiin tovi pulikoiden meressä ja ihmetellen kalastajien verkon/nuotan vetoa rannalle. Mukavan kokoisia haukia saivat - tai mitä ne nyt oli.. Illan viilentyessä hyppäsimme Shentilin järkkäämään taksiin ja palasimme takaisin kotosalle odottamaan tulevan viikon seikkailuja, nimittäin naisten Mysoren reissua..
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Lämpimämpään päin
.. on sekä hermot, että keli. Samaa valitusta konttiasian suhteen voisi jatkaa kirjoituksesta toiseen. Jätetään tämä aihe kuitenkin hukan taka-alalle todeten vain, että tänään pitäisi olla miittinki Goyalin kanssa. Siellä pitäisi saada niputettua koko kaupallinen lähetys kasaan, jotta voidaan nukkua rauhassa tulevat yöt.
Kelien puolesta lämpiämistä on tapahtunut aivan viime viikkojen aikana. Päivät alkavat taasen olla reilusti kolmenkympin "paremmalla" puolella, mutta onneksi illat ovat vielä siedettäviä ja lenkilläkin pääsee käymään aivan normaalisti. Ero on kaikenkaikkiaan huomattava parin viikon takaiseen tilanteeseen nähden.
Viime viikolla saimme noudettua jatketut viisumit. Menomatka rekisteröintitoimistolle meinasi kuitenkin muodostua ylivoimaiseksi esteeksi meidän kuskille, Abdulille. Jos aurinko ei polta ihoa, niin tämä hiukan vajaalla liikkuva kuskin puolikas polttaa meidän hermot tuon tuosta. Kaverin on täysin mahdotonta seurata edes hitaasti puhuttua englantia. Olemme koittaneet antaa lappua käteen jne mutta häiskä ei vaan tajua mihin pitäisi mennä. Noh, keskiviikkona kerroimme päiväsuunnitelmamme heti aamulla, toiseen kertaan päivällä ja kolmanteen kertaan vielä juuri lähdettäessä rekisteröintitoimistoon. Tuloksena oli, että kaveri oli ajamassa ensin meille kotiin ja toisella kerralla löysimme itsemme jenkkien konsulaatin edestä... Ei auttanut osoite, suullinen neuvonta tms.. Vain viikkoa aikaisemmin olimme olleet ko paikassa 2 kertaa. Olisi mukava nähdä mitä siellä nupin sisällä liikkuu. Onneksi viikonloppuna saimme Abdul #2 ajamaan sunnuntaiksi sekä saman Durien nimisen kaverin, joka oli meillä jopa viikon ajamassa alkuvuodesta. Viikonloppu siis sujui ongelmitta, kerrankin.
Lauantaina päivällä poikettiin katsastelemassa vaatteita yms ja iltasellaan poikettiin Besant Nagarissa pokerin peluun merkeissä. Mike teki illaksi kasan laskiaispullia jotka maistuivatkin melko hyvin pelaajille ja taustahengettärille. Mäkeä ei alettu laskemaan huonon lumitilanteen vuoksi, eikä se kovin hyvin olisi tässä pannukakkukaupungissa onnistunutkaan. Sunnuntaina ajeltiin jälleen vaateostoksilla sekä illallistettiin Sannan ja Jannen kanssa Asianassa ystävänpäivän kunniaksi. Ruokakin oli ihan jees, sellaista piperryssafkaa. Kovin hiljaiselta paikka näytti, meidän lisäksi paikalle oli saapunut suunnilleen kymmenkunta muuta, jotka oli hajasijoitettu ympäri isoa hallia. Varmaankin illalliskortin hinta oli vaikuttanut asiaan jonkin verran?
Viikon mittaan oli taas aktiivista tyttötoimintaa, tiistaina päätimme lähteä Idealille. Nämä oli kuulemma laskuissa ensimmäiset läksiäiset. Lisää ehdimme varmaan tässä puolentoista kuukauden mittaan viettämään useammat. Rannalla pelailimme lentistä, tällä kertaa tuulikaan ei ollut ihan mahdoton. Hiekka oli niin kuumaa, ettei siinä oikein paljain jaloin talsittu. Sandaaleilla pelaaminen oli vähän niin ja näin. Onneksi kaikkien pelitaidot olivat tasaisesti ruosteessa. No, tuli ainakin hiki. Tosin se olis tullu vähemmälläkin hyppimisellä.
Keskiviikkona oli OWC Madrasin Garden Tea -tapahtuma, jossa pääsimme kurkkaamaan ameriikan konsulin rouvan puutarhaan. Päällimmäiseksi mieleen jäi tontin vierestä virtaavan Adyar-joen jokseenkin huono haju... Paikalle oli tullut hyvin väkeä, vaikka ajankohta klo 15-17 ei ehkä ollut paras mahdollinen. Monilla oli jo kiire palautella autoja, jotta siipat pääsee töistä pois. Teetä oli tarjolla ja pientä suolaista, sekä runsaasti makeaa.
Muutoin viikko on mennyt kouluhommien merkeissä. Tulevien vieraiden varalle on myös suunniteltu ohjelmaa. Nyt sunnuntaina mennään Delhiin ja tarkoituksena käydä vilkaisemassa Taj Mahal ja pörrätä hieman pääkaupungissa Annen ja Katrin kanssa. Keskiviikkona palaamme koko remmillä Chennaihin. Sitten seuraavalla viikolla onkin tyttöjen retki Mysoren maastoon ja tarkoitus on valloittaa myös luonnonpuiston puolta... Tarinoita siis luvassa jatkossa muualtakin kuin Chennain kotikulmilta.
Kelien puolesta lämpiämistä on tapahtunut aivan viime viikkojen aikana. Päivät alkavat taasen olla reilusti kolmenkympin "paremmalla" puolella, mutta onneksi illat ovat vielä siedettäviä ja lenkilläkin pääsee käymään aivan normaalisti. Ero on kaikenkaikkiaan huomattava parin viikon takaiseen tilanteeseen nähden.
Viime viikolla saimme noudettua jatketut viisumit. Menomatka rekisteröintitoimistolle meinasi kuitenkin muodostua ylivoimaiseksi esteeksi meidän kuskille, Abdulille. Jos aurinko ei polta ihoa, niin tämä hiukan vajaalla liikkuva kuskin puolikas polttaa meidän hermot tuon tuosta. Kaverin on täysin mahdotonta seurata edes hitaasti puhuttua englantia. Olemme koittaneet antaa lappua käteen jne mutta häiskä ei vaan tajua mihin pitäisi mennä. Noh, keskiviikkona kerroimme päiväsuunnitelmamme heti aamulla, toiseen kertaan päivällä ja kolmanteen kertaan vielä juuri lähdettäessä rekisteröintitoimistoon. Tuloksena oli, että kaveri oli ajamassa ensin meille kotiin ja toisella kerralla löysimme itsemme jenkkien konsulaatin edestä... Ei auttanut osoite, suullinen neuvonta tms.. Vain viikkoa aikaisemmin olimme olleet ko paikassa 2 kertaa. Olisi mukava nähdä mitä siellä nupin sisällä liikkuu. Onneksi viikonloppuna saimme Abdul #2 ajamaan sunnuntaiksi sekä saman Durien nimisen kaverin, joka oli meillä jopa viikon ajamassa alkuvuodesta. Viikonloppu siis sujui ongelmitta, kerrankin.
Lauantaina päivällä poikettiin katsastelemassa vaatteita yms ja iltasellaan poikettiin Besant Nagarissa pokerin peluun merkeissä. Mike teki illaksi kasan laskiaispullia jotka maistuivatkin melko hyvin pelaajille ja taustahengettärille. Mäkeä ei alettu laskemaan huonon lumitilanteen vuoksi, eikä se kovin hyvin olisi tässä pannukakkukaupungissa onnistunutkaan. Sunnuntaina ajeltiin jälleen vaateostoksilla sekä illallistettiin Sannan ja Jannen kanssa Asianassa ystävänpäivän kunniaksi. Ruokakin oli ihan jees, sellaista piperryssafkaa. Kovin hiljaiselta paikka näytti, meidän lisäksi paikalle oli saapunut suunnilleen kymmenkunta muuta, jotka oli hajasijoitettu ympäri isoa hallia. Varmaankin illalliskortin hinta oli vaikuttanut asiaan jonkin verran?
Viikon mittaan oli taas aktiivista tyttötoimintaa, tiistaina päätimme lähteä Idealille. Nämä oli kuulemma laskuissa ensimmäiset läksiäiset. Lisää ehdimme varmaan tässä puolentoista kuukauden mittaan viettämään useammat. Rannalla pelailimme lentistä, tällä kertaa tuulikaan ei ollut ihan mahdoton. Hiekka oli niin kuumaa, ettei siinä oikein paljain jaloin talsittu. Sandaaleilla pelaaminen oli vähän niin ja näin. Onneksi kaikkien pelitaidot olivat tasaisesti ruosteessa. No, tuli ainakin hiki. Tosin se olis tullu vähemmälläkin hyppimisellä.
Keskiviikkona oli OWC Madrasin Garden Tea -tapahtuma, jossa pääsimme kurkkaamaan ameriikan konsulin rouvan puutarhaan. Päällimmäiseksi mieleen jäi tontin vierestä virtaavan Adyar-joen jokseenkin huono haju... Paikalle oli tullut hyvin väkeä, vaikka ajankohta klo 15-17 ei ehkä ollut paras mahdollinen. Monilla oli jo kiire palautella autoja, jotta siipat pääsee töistä pois. Teetä oli tarjolla ja pientä suolaista, sekä runsaasti makeaa.
Muutoin viikko on mennyt kouluhommien merkeissä. Tulevien vieraiden varalle on myös suunniteltu ohjelmaa. Nyt sunnuntaina mennään Delhiin ja tarkoituksena käydä vilkaisemassa Taj Mahal ja pörrätä hieman pääkaupungissa Annen ja Katrin kanssa. Keskiviikkona palaamme koko remmillä Chennaihin. Sitten seuraavalla viikolla onkin tyttöjen retki Mysoren maastoon ja tarkoitus on valloittaa myös luonnonpuiston puolta... Tarinoita siis luvassa jatkossa muualtakin kuin Chennain kotikulmilta.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Paperitöitä
Joopajoo. Kaiken kirjavia hemmoja on tapailtu ja soiteltu läpi viimeisen parin viikon aikana. Muuttofirmojen jälkeen työmaalla koitettiin selvitellä "kaupalliseksi" katsotun kivilähetyksen papereita. Kuvio olisi varsin selvä, jos emme olisi maksaneet vielä mitään. Noh, osa laatoista on kuitenkin nyt maksettu rupioilla ja rahojen takaisin saaminen on hiukan arveluttavaa. Kaiken takanahan on se, että aivan alussa oli tieto, että maksamalla kaikki kivet veroineen päivineen täällä paikanpäällä voidaan ne laittaa henkilökohtaisen kaman mukana kohti Suomea. Näinhän ei kuitenkaan lopulta ollut ja sen tähden joudumme hommaamaan väliaikaisesta vientilisenssistä lähtien kaikenlaista lippusta ja lappusta. Maksaminen pitää "vientikaupassa" olla hoidettuna ulkomaisella valuutalla, meidän tapauksessa taaloilla. Maksaminen ei ole sinällään mikään ongelma, koska sen voi tehdä verkkopankissa, tosin ei oman tilin kautta, vaan jonkun siellä kotomaassa asustavan tilin kautta.. Asiaa emme ole vielä lähteneet kyselemään Goyalilta, koska haluamme, että mukana on joku myös tamilia puhuva ja asioista oikeasti perillä oleva. Toivottavasti asia saadaan järjestymään vielä tällä viikolla, niin saa taas nukkua yöt rauhassa.
Iltasellaan ollaan väännetty kontin täyttösuunnitelmaa, koska myös kivien puiset pakkaukset pitäisi ostaa viikon tai kahden sisällä. Tapasimme yhden hyvin varteenotettavan toimittajan eilen toimistolla ja hänen hintansa ovat toivottavasti lopulta kohtuulliset, tuplahinnan kuitenkin hän antoi alkuperäiseen suunnitelmaan (lastin fumigointi) verrattuna näin alustavasti.
Viime viikko meni enimmäkseen näissä tulliasioiden hoidossa sekä viisumin jatkoa hakiessa. Anoimme jatkoa aina huhtikuun loppuun asti, mutta mitä todennäköisimmin ainakin Mirka tulee 3.4. illalla Suomeen. Omalta osalta homma roikkuu lähinnä töiden edistymästä, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää niiden suhteen kohtuu positiiviselta. Eli voipi olla, että palailemme samaan aikaan kotomaan kamaralle. Rekisteröintitoimistossa muuten oli tällä kertaa kohtuullisen hyvin palvelu kohdallaan, trouble desk olikin muuttunut help deskiksi, sillä meidän ei tarvinnut jonottaa kumpaankaan huoneeseen varttia pidempään ja tiskin takana olleelta "tutulta" naiselta irtosi jopa hiukan hymyä. Huomenna kuulemme tuomion iltapäivällä, kun menemme hakemaan papereita samalta lippuluukulta, johon me ne jätimme. Ensimmäisellä vierailukerralla Mike meinasi polttaa päreet, koska ei saanut aivan kaikkea heti_kaikki_nyt_nopeammin- periaatteella, mutta toisen kerran jälkeen oli taas rauha maassa. Sridharkin kyseli perjantaina töistä lähtiessä, että uskaltaako autossa istuneelle Mikelle mennä juttelemaan jo, vai pitääkö huudella kauempaa.. Omalla vastuulla, tokaisin.
No, kun ei päreet palaneet vielä kunnolla silloin reksiteröintitoimiston ekalla reissulla ( josta siis olisi selvitty ihan yhdellä käynnillä, kun olis käyty kulman takana ottamassa kopiot paperinipuista, vaan Sridhar halusi ne ottaa toimistolla ja niinpä sama rumba seuraavana päivänä...) niin päivä jatkui vielä sähkölaskun maksun merkeissä. Kuskihan on hoitanut asian aiemmin, mutta tätä maksuasiaa väliaikais-Abdulille en jaksanut alkaa asiaa selittämään (koska vastapuolella enkun ymmärrystä ei ole) vaan päätin mennä luukulle itse. VIRHE. Mukanani oli sähkökortti, jossa summa ja kulutuslukema. Ko. luentakerrassa oli mukana joku deposit, jonka vuorkanantajamme maksaa. Joten minulla oli kaksi shekkiä, oma osuutemme ja vuokranantajan osuus. No, eka tiskille ei voinut tätä deposit-laskua maksaa, joten jonotin toiselle. Samalla pelkäsin, että kohta alkaa lounastunti ja luukut suljetaan. Ehdin kuitenkin ennen tätä. Mutta, summaan jostain kumman syystä lisättiinkin 42 rupiaa (taas joku deposit). Sanoin, että maksan sen sitten käteisellä. Ja niin ne ongelmat alkoi. Minut kutsuttiin sisään tuonne rähjäiseen mökkiin ja istutettiin tuolille. Viisi minuuttia, madame tuli monta kertaa. Vihdoin sain antaa ne 42 rupiaa ja sedät kipitteli huoneiden väliä. Noin tunnin kuluttua aloin hermostua ja astelin koppiin, jossa sedät naputteli tietokonetta. Vihdoin sain selville, että tietokone ei suostu ottamaan tuota 42 rupia käteismaksua, eikä näinollen koko laskua voi maksaa. Summa täytyy lisätä toiselle shekeistä. Voi p.., jos ei muu auta niin eikun naapurilta uutta shekkiä pyytämään. No, lounastunnit olikin siinä vaiheessa jo vietetty kun palasin. Ojensin taas sähkökortin ja shekit. Eikä onnistunut vieläkään. Taas sisälle pyytämisen ja epämääräisen ravailun ja neuvottelun jälkeen tivasin sediltä, että mikäs nyt maksaa. Jopa kuski oli tullut autosta ihmettelemään asiaa ja soitti jopa hädissään Henkan pomolle (mitä lie olisi auttanut tässä). Mutta eivät pysty laittamaan koneelle summaa, kun se on kahdella shekillä... Tässä vaiheessa olin siis viettänyt asian parissa kolmisen tuntia ja kerroin sen myös tiukkaan sävyyn näille kavereille. Ja eivät sitten voineet samalla kertoa sitä, kun lähdin hakemaan sen 42 rupian takia uutta shekkiä. Taas oli olo kuin piilokamerassa, kyllä valkoista naista viedään kun pässiä narussa. Sedät pyyteli anteeksi, mutta meikä kipitti autolle ja ilmoitin Jamekselle, että hänen huominen tehtävä olisi käydä maksamassa ko. lasku yhdellä shekillä, jonka saa meiltä. Minä en enää tänne tule. Piste. Ja näin toimittiin.
Perjantai-iltana jouduttiin taas luopumaan yhdestä Chennain suomalaista. Inkan komennus Nokialla Intiassa päättyi ja edessä oli lauantaina kotimatka. Taas jaettiin perintöä, mitä Suomeen ei viitsi kantaa Offista lähtien. Ja täällä muuten ON älyttömästi itikoita, vaikka niitä yrittävätkin jollain jauheella aina iltaisin myrkyttää kadut pöllyten. Mutta kylläpä nuo korkeat hanget kuulostavat kaukaisilta täältä käsin. Luvattiin tulla huhtikuussa sitten perässä, saapi nähdä mikä on lumitilanne silloin.
Loppuvaiheeseen kertyy puuhaa, nyt on sovittu pedagogisten opintojen opetusharjoittelukin, joka starttaa heti huhtikuun alussa. Joten suunnitelmat on polkaistu käyntiin Maijun avustuksella. Materiaalikartoitus ja optima-alustaan tutustumisella on jo aloitettu ja eiköhän tarkemmat tuntisuunnitelmatkin synny tässä lähiviikkoina. Koneen parissa siis tulee vietettyä aikaa. Mutta parempi täällä, kun Suomeen tullaan niin varmasti monenlaista puuhaa riittää... Toivotaan, että työrintamallakin tärppäisi sitten sukkelaan.
Iltasellaan ollaan väännetty kontin täyttösuunnitelmaa, koska myös kivien puiset pakkaukset pitäisi ostaa viikon tai kahden sisällä. Tapasimme yhden hyvin varteenotettavan toimittajan eilen toimistolla ja hänen hintansa ovat toivottavasti lopulta kohtuulliset, tuplahinnan kuitenkin hän antoi alkuperäiseen suunnitelmaan (lastin fumigointi) verrattuna näin alustavasti.
Viime viikko meni enimmäkseen näissä tulliasioiden hoidossa sekä viisumin jatkoa hakiessa. Anoimme jatkoa aina huhtikuun loppuun asti, mutta mitä todennäköisimmin ainakin Mirka tulee 3.4. illalla Suomeen. Omalta osalta homma roikkuu lähinnä töiden edistymästä, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää niiden suhteen kohtuu positiiviselta. Eli voipi olla, että palailemme samaan aikaan kotomaan kamaralle. Rekisteröintitoimistossa muuten oli tällä kertaa kohtuullisen hyvin palvelu kohdallaan, trouble desk olikin muuttunut help deskiksi, sillä meidän ei tarvinnut jonottaa kumpaankaan huoneeseen varttia pidempään ja tiskin takana olleelta "tutulta" naiselta irtosi jopa hiukan hymyä. Huomenna kuulemme tuomion iltapäivällä, kun menemme hakemaan papereita samalta lippuluukulta, johon me ne jätimme. Ensimmäisellä vierailukerralla Mike meinasi polttaa päreet, koska ei saanut aivan kaikkea heti_kaikki_nyt_nopeammin- periaatteella, mutta toisen kerran jälkeen oli taas rauha maassa. Sridharkin kyseli perjantaina töistä lähtiessä, että uskaltaako autossa istuneelle Mikelle mennä juttelemaan jo, vai pitääkö huudella kauempaa.. Omalla vastuulla, tokaisin.
No, kun ei päreet palaneet vielä kunnolla silloin reksiteröintitoimiston ekalla reissulla ( josta siis olisi selvitty ihan yhdellä käynnillä, kun olis käyty kulman takana ottamassa kopiot paperinipuista, vaan Sridhar halusi ne ottaa toimistolla ja niinpä sama rumba seuraavana päivänä...) niin päivä jatkui vielä sähkölaskun maksun merkeissä. Kuskihan on hoitanut asian aiemmin, mutta tätä maksuasiaa väliaikais-Abdulille en jaksanut alkaa asiaa selittämään (koska vastapuolella enkun ymmärrystä ei ole) vaan päätin mennä luukulle itse. VIRHE. Mukanani oli sähkökortti, jossa summa ja kulutuslukema. Ko. luentakerrassa oli mukana joku deposit, jonka vuorkanantajamme maksaa. Joten minulla oli kaksi shekkiä, oma osuutemme ja vuokranantajan osuus. No, eka tiskille ei voinut tätä deposit-laskua maksaa, joten jonotin toiselle. Samalla pelkäsin, että kohta alkaa lounastunti ja luukut suljetaan. Ehdin kuitenkin ennen tätä. Mutta, summaan jostain kumman syystä lisättiinkin 42 rupiaa (taas joku deposit). Sanoin, että maksan sen sitten käteisellä. Ja niin ne ongelmat alkoi. Minut kutsuttiin sisään tuonne rähjäiseen mökkiin ja istutettiin tuolille. Viisi minuuttia, madame tuli monta kertaa. Vihdoin sain antaa ne 42 rupiaa ja sedät kipitteli huoneiden väliä. Noin tunnin kuluttua aloin hermostua ja astelin koppiin, jossa sedät naputteli tietokonetta. Vihdoin sain selville, että tietokone ei suostu ottamaan tuota 42 rupia käteismaksua, eikä näinollen koko laskua voi maksaa. Summa täytyy lisätä toiselle shekeistä. Voi p.., jos ei muu auta niin eikun naapurilta uutta shekkiä pyytämään. No, lounastunnit olikin siinä vaiheessa jo vietetty kun palasin. Ojensin taas sähkökortin ja shekit. Eikä onnistunut vieläkään. Taas sisälle pyytämisen ja epämääräisen ravailun ja neuvottelun jälkeen tivasin sediltä, että mikäs nyt maksaa. Jopa kuski oli tullut autosta ihmettelemään asiaa ja soitti jopa hädissään Henkan pomolle (mitä lie olisi auttanut tässä). Mutta eivät pysty laittamaan koneelle summaa, kun se on kahdella shekillä... Tässä vaiheessa olin siis viettänyt asian parissa kolmisen tuntia ja kerroin sen myös tiukkaan sävyyn näille kavereille. Ja eivät sitten voineet samalla kertoa sitä, kun lähdin hakemaan sen 42 rupian takia uutta shekkiä. Taas oli olo kuin piilokamerassa, kyllä valkoista naista viedään kun pässiä narussa. Sedät pyyteli anteeksi, mutta meikä kipitti autolle ja ilmoitin Jamekselle, että hänen huominen tehtävä olisi käydä maksamassa ko. lasku yhdellä shekillä, jonka saa meiltä. Minä en enää tänne tule. Piste. Ja näin toimittiin.
Perjantai-iltana jouduttiin taas luopumaan yhdestä Chennain suomalaista. Inkan komennus Nokialla Intiassa päättyi ja edessä oli lauantaina kotimatka. Taas jaettiin perintöä, mitä Suomeen ei viitsi kantaa Offista lähtien. Ja täällä muuten ON älyttömästi itikoita, vaikka niitä yrittävätkin jollain jauheella aina iltaisin myrkyttää kadut pöllyten. Mutta kylläpä nuo korkeat hanget kuulostavat kaukaisilta täältä käsin. Luvattiin tulla huhtikuussa sitten perässä, saapi nähdä mikä on lumitilanne silloin.
Loppuvaiheeseen kertyy puuhaa, nyt on sovittu pedagogisten opintojen opetusharjoittelukin, joka starttaa heti huhtikuun alussa. Joten suunnitelmat on polkaistu käyntiin Maijun avustuksella. Materiaalikartoitus ja optima-alustaan tutustumisella on jo aloitettu ja eiköhän tarkemmat tuntisuunnitelmatkin synny tässä lähiviikkoina. Koneen parissa siis tulee vietettyä aikaa. Mutta parempi täällä, kun Suomeen tullaan niin varmasti monenlaista puuhaa riittää... Toivotaan, että työrintamallakin tärppäisi sitten sukkelaan.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Muutto mielessä
Viikko vierähti taas johonkin. Autoiluasioissa ollaan vielä firman soittokuskien varassa, eli sieltä voi tulla kuka tahansa. Ei taida kahden kuukauden pestiin enää uutta vakikuskia saada. Viime viikon ajeli Abdulin veljekset, joista alkuviikon näistä näpsäkämpi poju. Loppuviikosta saimme tyytyä sitten englantia puhumattomaan/ymmärtämättömään velipoikaan, täyteen dilleen.
Tiistaina täällä vietettiin tasavallan päivää eli viimeistä virallista valtiollista vapaapäivää meidän Intiassaoloaikana. Delhissä oli suuri paraati (joihin meidänkin oli suunnitelma alunperin mennä) mutta onneksi siirrettiin reissu helmikuun lopulle, sillä kaupunki oli aivan sumussa ja lämpöä muutama aste. Eihän meillä ole edes vaatteita niin viileän kelin varalle täällä! Toimitusta oli parempi katsella tv:n välityksellä. (Henkan pomohan soitti vapaapäivän aamuna ennen klo 7, että telkka auki, lähetys alkaa kymmeneltä...) No, suuntasimme kympin jälkeen Inkan kyydillä Idealille, jossa olikin suorastaan ruuhkaa. Vapaapäivä keskellä viikkoa oli houkuttanut varsinkin lapsiperheet uimatouhuihin. Suomiväkeäkin oli paikalla hyvin.
Loppuviikosta meillä kävi eri muuttofirmojen edustajia lähes päivittäin, kohta olisi valinta edessä, mitä sitten käytetään. Muuttopalveluhan on sitten ovelta ovelle, tullauksineen ja paperitöineen päivineen. Huonekaluja olivat kaikki valmiit muuttamaan, mutta kivilasti muuttotavarana sai kaverit raapimaan niskaansa. Varsinkin, kun haluttais ne samaan konttiin muun tavaran kanssa. Ensi viikolla nähdään, millaisia tarjouksia tulee ja pystyvätkö ottamaan haasteen vastaan, luultavasti eivät. Tällä hetkellä tuntuu ja näyttää siltä, että homma annetaan firman rahtejakin joskus hoitaneelle huolitsijalle. Ko huolitsijan edustaja kertoi, että homma onnistuu vain tekemällä lastista kahdet paperit; toiset huonekaluille jne ja toiset Suomen päässä tullavaksi meneville kiville. Täällä Intiassa kun noi kamat pitää erotella kaupalliseen ja henkilökohtaiseen kuormaan, vaikka ne olisivat kaikki vain ja ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön meneviä. Määrä kuulemma ratkaisee. Viranomaisten palvelumaksut ja tarvittavan paperityön määrä onkin sitten kaupalliselle lastille jotain muuta kuin normaalille muuttokamppeelle.. Lisämausteen tähän soppaan vielä tuo pakkausmateriaalin ISPM 15 määräykset, joiden mukaan kaiken normaalin pakkauspuun tulee olla kuorittua, lämpökäsittelyn saanutta, leimattua sekä ISPM sertifikaatti pitää seurata kaiken kukkuraksi mukana. Noh, Goyalin kanssa sovittiin, että me toimitamme itse pakkauslaatikot ja hänen väkensä tekee itse pakkauksen. Sopivat laatikot ovat suunnilleen tuplahintaisia alkuperäiseen käsittelemättömään puuhun verrattuna.. Toinen vielä auki oleva asia kivien suhteen on, että alustavien tietojen mukaan meidän pitäis tehdä "tilaus" Suomesta ja maksaa kivet dollareilla, sehän on mukavaa tässä valuuttakurssitilanteessa, jossa rupian arvo on noussut kohtuu paljon.. Toivottavasti tuohon dollareilla maksamiseen ei tartte mennä, eli järki voittais. Meillähän on jo osa kivistä takapihalla odottamassa muuttoa ja ne on maksettu aikanaan rupioilla..
Torstai-iltana vietettiin aikaistettua Finn-Fridaytä. Paikkana oli pizzeria Tuscana, joka jo aiemminkin oli todettu kelvoksi paikaksi. Tapasimme mm. Chennain teosofisessa yhdistyksessä vierailevan pariskunnan, joka oli tullut tänne muutamaksi kuukaudeksi kuuntelemaan luentoja.
Lauantaina käytiin katsomassa, miten kivilaattaprojekti Goyalilla etenee ja pysytäänkö aikataulussa. Edelleen valmista luvattiin tulevan sovitusti helmikuun loppuun. Raaka-aine oli jo paikalla ja ensi viikon Bangaloren kivimessujen jälkeen sitten keskittyvät meidän laattojen leikkaustouhuun. Poistulomatkalla pysähdyttiin yhteen liikkeeseen, jossa oli verhoja, sisustuskankaita ja erilaisia pimennysverhoja, tänne voisi sitten lähettää sisustussuunnittelijan ja sanoa, että valitsepa niistä! Kai sitä summassa joutuu vähän verhokangastakin ostamaan mukaan.
Illalla tsemppasimme Kalaksehteran puistoon, josta jokuset pakit on saatu aiemmin. Nyt oltiin oikeaan aikaan (17.30) ja oikeanpituisissa housuissa (pitkissä), joten saimme nauttia rauhallisemmasta lenkkimaastosta. Tosin alueen ympäri kiertää vartissa, joten kolme kierrosta ehdittiin hyvin ennen pimeän tuloa. Lenkin jälkeen, kuin lauantaina konsanaa, pistettiin juustoukkopekat uuniin. Viimeksi makkaroita pisteltiin poskeen heinäkuussa Suomen suvessa. Aktiivisten kuriirien ansiosta suomiruokaosasto on nyt hyvissä kantimissa, mutta eiköhän nuo parissa kuukaudessa katoa parempiin suihin.
Tiistaina täällä vietettiin tasavallan päivää eli viimeistä virallista valtiollista vapaapäivää meidän Intiassaoloaikana. Delhissä oli suuri paraati (joihin meidänkin oli suunnitelma alunperin mennä) mutta onneksi siirrettiin reissu helmikuun lopulle, sillä kaupunki oli aivan sumussa ja lämpöä muutama aste. Eihän meillä ole edes vaatteita niin viileän kelin varalle täällä! Toimitusta oli parempi katsella tv:n välityksellä. (Henkan pomohan soitti vapaapäivän aamuna ennen klo 7, että telkka auki, lähetys alkaa kymmeneltä...) No, suuntasimme kympin jälkeen Inkan kyydillä Idealille, jossa olikin suorastaan ruuhkaa. Vapaapäivä keskellä viikkoa oli houkuttanut varsinkin lapsiperheet uimatouhuihin. Suomiväkeäkin oli paikalla hyvin.
Loppuviikosta meillä kävi eri muuttofirmojen edustajia lähes päivittäin, kohta olisi valinta edessä, mitä sitten käytetään. Muuttopalveluhan on sitten ovelta ovelle, tullauksineen ja paperitöineen päivineen. Huonekaluja olivat kaikki valmiit muuttamaan, mutta kivilasti muuttotavarana sai kaverit raapimaan niskaansa. Varsinkin, kun haluttais ne samaan konttiin muun tavaran kanssa. Ensi viikolla nähdään, millaisia tarjouksia tulee ja pystyvätkö ottamaan haasteen vastaan, luultavasti eivät. Tällä hetkellä tuntuu ja näyttää siltä, että homma annetaan firman rahtejakin joskus hoitaneelle huolitsijalle. Ko huolitsijan edustaja kertoi, että homma onnistuu vain tekemällä lastista kahdet paperit; toiset huonekaluille jne ja toiset Suomen päässä tullavaksi meneville kiville. Täällä Intiassa kun noi kamat pitää erotella kaupalliseen ja henkilökohtaiseen kuormaan, vaikka ne olisivat kaikki vain ja ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön meneviä. Määrä kuulemma ratkaisee. Viranomaisten palvelumaksut ja tarvittavan paperityön määrä onkin sitten kaupalliselle lastille jotain muuta kuin normaalille muuttokamppeelle.. Lisämausteen tähän soppaan vielä tuo pakkausmateriaalin ISPM 15 määräykset, joiden mukaan kaiken normaalin pakkauspuun tulee olla kuorittua, lämpökäsittelyn saanutta, leimattua sekä ISPM sertifikaatti pitää seurata kaiken kukkuraksi mukana. Noh, Goyalin kanssa sovittiin, että me toimitamme itse pakkauslaatikot ja hänen väkensä tekee itse pakkauksen. Sopivat laatikot ovat suunnilleen tuplahintaisia alkuperäiseen käsittelemättömään puuhun verrattuna.. Toinen vielä auki oleva asia kivien suhteen on, että alustavien tietojen mukaan meidän pitäis tehdä "tilaus" Suomesta ja maksaa kivet dollareilla, sehän on mukavaa tässä valuuttakurssitilanteessa, jossa rupian arvo on noussut kohtuu paljon.. Toivottavasti tuohon dollareilla maksamiseen ei tartte mennä, eli järki voittais. Meillähän on jo osa kivistä takapihalla odottamassa muuttoa ja ne on maksettu aikanaan rupioilla..
Torstai-iltana vietettiin aikaistettua Finn-Fridaytä. Paikkana oli pizzeria Tuscana, joka jo aiemminkin oli todettu kelvoksi paikaksi. Tapasimme mm. Chennain teosofisessa yhdistyksessä vierailevan pariskunnan, joka oli tullut tänne muutamaksi kuukaudeksi kuuntelemaan luentoja.
Lauantaina käytiin katsomassa, miten kivilaattaprojekti Goyalilla etenee ja pysytäänkö aikataulussa. Edelleen valmista luvattiin tulevan sovitusti helmikuun loppuun. Raaka-aine oli jo paikalla ja ensi viikon Bangaloren kivimessujen jälkeen sitten keskittyvät meidän laattojen leikkaustouhuun. Poistulomatkalla pysähdyttiin yhteen liikkeeseen, jossa oli verhoja, sisustuskankaita ja erilaisia pimennysverhoja, tänne voisi sitten lähettää sisustussuunnittelijan ja sanoa, että valitsepa niistä! Kai sitä summassa joutuu vähän verhokangastakin ostamaan mukaan.
Illalla tsemppasimme Kalaksehteran puistoon, josta jokuset pakit on saatu aiemmin. Nyt oltiin oikeaan aikaan (17.30) ja oikeanpituisissa housuissa (pitkissä), joten saimme nauttia rauhallisemmasta lenkkimaastosta. Tosin alueen ympäri kiertää vartissa, joten kolme kierrosta ehdittiin hyvin ennen pimeän tuloa. Lenkin jälkeen, kuin lauantaina konsanaa, pistettiin juustoukkopekat uuniin. Viimeksi makkaroita pisteltiin poskeen heinäkuussa Suomen suvessa. Aktiivisten kuriirien ansiosta suomiruokaosasto on nyt hyvissä kantimissa, mutta eiköhän nuo parissa kuukaudessa katoa parempiin suihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
