Paluu ennen koettuun

Intian itsenäisyyspäivää vietettiin 15.8 eli eilen lauantaina. Kyseisen päivän juhlallisuuksia järjesteltiin pitkin viikkoa eri paikoissa. Kaduilla päivä näkyi ennen kaikkea tärkeiden paikkojen siivoamisena ja merkkihenkilöiden, kuten Tamil Nadun "pääministerin" kuvien ripustelemisella ympäriinsä. Eräs siivottu paikka olikin tämän ministerin asunnon edusta.. Lisäksi työhön kuului katukivien maalaus noin parin sadan metrin matkalta keltamustaksi (tällä työllistettiin ainakin 10 henkilöä). Hindutemppeleitä koristeltiin jenkkityylisin valoköynnöksin ja banaanin sekä palmun lehdin. Valoköysistä oli tehty myös melkein jokaisen temppelin eteen ehkä 5-6m metriä korkea jumalhahmo. Kaupunki siis näyttää tällä hetkellä kokolailla roskilla kuorrutetulta Las Vegasilta.

Töissä jaettiin jokaiselle perjantaina iltapäivällä paidan taskuun kiinnitettävä paperinen Intian lippu sekä pala pähkinäsuklaata. Suklaa meni alas, mutta lipun kiinnittelin näytön kulmaan paidan sijasta. Lauantaina tosin tuimme demokratiaa ostamalla Intian lipun kotoseinälle ripustettavaksi. Hinta kertyi Rs50.. Paikan se sai ruokapöydän vierestä ja kannatusmenetelmäksi valittiin sopivalla hollilla ollut loisteputki. Laatukin vaikuttaa peri-intialaiselta; painatus vähän sinnepäin ja alareunan leikkaus on kiero kuin mikä. Noh, toisaalta se tainnee sopia kuin nenä päähän näin puolisavolaiselle parille..

Lauantai kun oli kansallinen vapaapäivä, tarkoitti se myös sitä, että meidän kuskikin halusi vapaan. Annoimme sen suosista, koska mielessä ei ollut mitään erityistä tekemistä. Käytimme lauantain lähikauppojen valikoimien tutkailuun ja Elliot's Beachin elämään sulautuen. Kaupoille läksimme riksha kyydillä ja takaisin tulimme ihan patikoimalla hiljaisempia katuja myöten. Sääkin sattui olemaan patikoinnissa puolellamme, sateisen yön ja pilvisen päivän lämpötilatuloksena vain +32. Monsuuni olkoon nyt kanssamme... Kävimme katsastamassa mm vaatteita, aurinkolaseja ja erään putiikin korttitarjonnan. Ns. perskärpäsiä vaateliikkeissä on kuitenkin niin paljon näin hiljaisempaan aikaan, että niissä ei kauaa viihtynyt kun mitään ei kertakaikkiaan saa katsoa rauhassa. Matkalta tarttui kuitenkin mukaan jokunen riepu, eipä juuri kummempaa. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen olo oli sen verran väsähtänyt että kotosalle päästyämme söimme ja jäimme valmistamaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Marika ja Inka olivat nimittäin tulossa meille limulle ja pullalle. Mike teki aamulla tuoretta pullaa, nam! Vastaanotto sujui itsessään ihan ok, mutta kuten yleensäkin, jollekin tulee paha olo. Juuri kehuttuani vatsan toimineen ok loman jälkeen, alkoi myrskyrintama lähestyä. Pienellä juoksutuksella siitä kuitenkin selvittiin ja pääsimme viimeinkin näyttämään Inkalle lähirantamme menoa. Ihmisiä oli paikalla totuttuun tapaan ja ilmakin oli mitä parhain, ei nyt vielä viileä mutta tuuli tuntui mukavalta. Lopulta saimme kintereillemme myös parrakkaan kaverin, joka ei ilmeisesti ollut valkoista lihaa nähnyt koskaan, sillä hän pysyi peesissä ihan minne ikinä keksimme mennä.. Ehkäpä hän oli jonkun hindujumalan lähettämä vakooja, jonka tehtävänä oli selvittää miten yhdellä valkoihoisella miehellä voi olla kolme naista matkassaan.. Oliko tämä kenties kilpaileva saarnamies?

Sunnuntai aamu tärähti käyntiin kello 5.45 Miken puhelimen hälytyksellä. Olimme lähdössä nimittäin Pondiin katsastamaan naapurikaupunkia ja samalla viininhakureissulle. Jollain tavalla oli kai tiedossa, että Tamilivaltioon ei viinejä noin vaan verotta viedä, joten salakuljettaja Sergein roolipuku piti jälleen kaivaa kaapin kätköistä. Kuskiksi valikoitui reisulle Mr G, eli Marikan ja Inkan kuski. Reissuun lähdettiin meidän portilta noin klo 7.00am. Matka meni varsin leppoisasti nuokkuessa puoliunessa ja ennenkuin huomasimmekaan kolkuttelimme Pondin portteja siinä yhdeksän jälkeen. Ennen liemen hankintaa poikkesimme Auroville-keskuksessa, joka on eräänlainen kokonaisvaltainen hyvinvointikeskus ja sijaitsee noin kymmenisen kilometriä Pondin keskustasta. Paikan olivat perustaneet eurooppalaiset hihhulit joskus viimevuosisadan puolella (ranskalainen arkkitehtipariskunta vuonna 68). Käymisen arvoinen paikka joka tapauksessa, vaikkakaan se ei ole varsinainen turistirysä. Asiasta enemmän kiinnostuneille kerrotakoon, että alue koostuuu pienistä kyläyhteisöistä, jotka on sijoitettu keskuspaikan ympärille galaksimaisesti. Yhteisöt ovat erikoistuneet kuka mihinkin hyvinvoinnin alaan; löytyy niin taiteilijoita kuin energiaan erikoistuneita alueita. Kaiken tämän keskellä on valtava golfpallomainen rakennelma "Matrimandir", joka on symbolina henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhteydelle. Suurin osa Aurovillen rahoituksesta tulee etnisten vaatteiden jne "pentik"-tyylisen kaman myynnistä. Ilmapiiri on hyvin kansainvälinen, sillä 2/3 vakiväestä on muualta tulleita.

Päivä meni nopeasti kierrellessä Pondin rättiliikkeitä ja syödessä tutuksi käyneessä Le Club-ravintolassa. Reissun ainoa pitkä miinus tuli rantakahvilan Pineaple champ- juomalle, joka maistui enemmän käyneelle tiskivedelle kuin ananakselle - luulimme saavamme puristetun ananasmehun.. Viinit haettiin lopulta siististä paikallisesta alkosta ja hintakin oli melko kohtuullinen, ihan kotoista tasoa. Mr G. ei meidän ajatuksesta ollut kunnon hinduna kovin hyvillään, mutta hyväksyi suunnitelmamme enemmistön painostuksen alla. Lopulta tarkastuksiakin oli matkan aikana hyvin vähän, joten tuoreet vuoden -08 Sula viinit ovat nyt odottamassa sopivaa hetkeä pöydällämme (koska näissä keittiöissä ei juurikaan viinikaappeja ole nähty)..