Lihaa luvassa

Viikko on hurahtanut melkoisen nopeasti. Viime viikon loppupuoli oli kaiken kaikkiaan tapahtumarikas, koska saimme auton kuskeineen koko viikonlopuksi käyttöön. Perjantaina poikkesimme Bella Ciao:ssa syömässä pitsaa. Tämän ravintelin lätyt ovat lähimpänä sitä alkuperäistä ajatusta, mihin Indiassa voi päästä. Syömisen jälkeen suunnistimme Park Sheratonin Dublin- nimiseen jamipaikkaan. Sisäänpääsy luolaan (siis huom. yökerho) oli naisilta Rs.0, mutta miehille hintalappu olikin Rs.1000... Tosin sisäänpääsymaksu sisälsi Rs.750 edestä tiskin takana olleita juomia. Viihdyimme parantolassa ehkäpä reilun tunnin, kunnes meno alkoi kypsyttää niin paljon (musa täysillä), että päätimme poistua kotiin yöpuulle Mr. G:n kyydittäminä.

Lauantaiksi olimme varanneet ajan Royal Enfieldin tehdaskierrokselle. Kuski löysi perille kuin ihmeen kaupalla ja olimmekin etuajassa reilusti. Kierros hikisissä tehdashalleissa kesti about 2.5h, asiat olisivat kylläkin hienosti selvinneet tunnissa. Lopuksi saimme vielä komeat T-paidat molemmille. Kierros valaisi kummasti merkin historiaa ja nykymenoa. Tällä valmistajalla on muutamia malleja koti- ja vientimarkkinoille. Esim. meilläpäin myytävät Enfieldit ovat koneeltaan ja pintakäsittelyiltään täysin erilaisia mitä kotimarkkinoille jäävät yksilöt. Hintataso on karkeasti vain noin kolmannes vientiin menevistä pyöristä... Perus Bullet maksaa täällä noin Rs.85000, eli ~1300€. Itse kuitenkin olen päättänyt hankkia täältä mahdollisimman vanhan mallin ja kunnostuttaa sen osittain. Tällä tavalla ainakin välttää suurimman osan suomalaisten katsastussetien napinasta..

Tehtaalta päästyämme poikkesimme vielä sovittamassa Raymondsilla puvun housuja ja kotimatkalla kiertelimme vielä ruokakauppoja. Kotiin asti ehdittyämme tutkailimme vihanneskaupan laskua: ostimme ohimennen 16.8kg tuoreita kasviksia ja hedelmiä vajaalla kymmenellä eurolla.. Nämä jääkaappiin sullotut tarvikkeet kuluvat noin viikossa, joten "puolikiloa päivässä"-hokema toteutuu varsin mukavasti.

Lauantai-illan ohjelmistoon ahdettiin vielä Trade Centerissä järjestetty Building Expo. Anti oli varsin köyhä ja parhaimpina paloina koriin jäi muutamat käyntikortit erääseen kalliilta vaikuttaneeseen kivikauppaan ja mukavan näkösiä tapetteja sekä puulaattoja kaupitelleeseen paikalliseen puljuun..

Sunnuntai oli varattu rantsupäiväksi. Kuski ilmoitti jo lauantaina, että tulisi vasta 10.30, koska kirkko loppuisi vasta 10.00. Tämän hyväksyimme pitkin hampain, koska tiesimme, että tämä hyväkäs menettää kommunikointikykynsä täysin jos asioista aletaan puhumaan niiden oikeilla nimillä. Haimme myös matkaseuraksi Marikan. Päivä lipui hiljalleen iltapäivään palmujen alla loikoillen ja hyvästä kalasafkasta nautiskellen. Ensimmäistä kertaa Chennaissa oloaikanamme törmäsimme myös venäläisiin. Näitä kaalikeiton ystäviä ei täällä ole liikkunut aiemmin, mikä on hyvinkin outoa nykymenoon nähden.

Maanantai aamuna kuski esittelikin sitten jälleen parastaan. Taas alkoivat "poor family"-stoorit kaikua. Yleensä niihin suhtautuu jokseenkin arkisesti, mutta tällä kertaa kaveri polki turhan pitkälle. Eipä siinä kauaa mennyt, kun kerroin muutaman tosiasian ja jälleen autossa oli hiljaista. On se ihme, kun kaverin kanssa on sovittu (lainansa ehtona), että lyhyillä päiväreissuilla kaupungin ympärille ei makseta päivärahoja tms ekstraa. Hän kuitenkin tahtoo unohtaa sovitut asiat välittömästi sopimisen jälkeen ja/tai muistaa ne itselle sopivimmalla tavalla. Sama ongelma on tosin isolla osalla täkäläisistä. Tällä kertaa olisi pitänyt kaverille maksaa syömiset Idealilla... Lounastauolla otin asian puheeksi ja totesin, että jos kuski ei muuta asennettaan elokuun loppuun mennessä, niin hän katselee tietä jalkapatikassa tämän jälkeen.

Illalla olikin sitten Marikan tarjoaman dinnerin vuoro. Hänen kotiapulaisensa olikin tehnyt varsin maistuvaa semi-indian-sapuskaa. Sitä saattoi kaikin puolin sanoa maittavaksi! Pöydästä löytyi useamman ruokalajin illallinen jälkiruokineen. Tällä kertaa vältettiin myös mahatauti;)

Jopjop, täältä jätekasojen keskeltä palaillaan kohtapuoliin sivistyksen pariin. Noh, ehkä turhan karkeasti sanottu, mutta aika lähellä totuutta ollaan kuitenkin. Ei haittaa, vaikka kotomaassa silloin tällöin sataisikin, sillä pääasia on, että luvassa on kunnon sapuskaa ja raikasta ilmaa noella kyllästetyn kaupunki-ilman sekä biryanin sijaan. Pari aamua siis jäljellä ja sitten parisen viikkoa "lomailua" Suomen kamaralla. Ohjelmaa näille viikoille onkin jo kertynyt varsin mukavasti, mutta täysin vapaitakin päiviä on vielä onneksi jäljellä (=tallipäiviä??). Mitä nyt sitten eniten odotamme tulevilta viikoilta? Eräs on ainakin varmaa: Kunnon läskikääryleitä, sinappia ja ehkä lasillinen jotain siihen päälle.. Sekä "omien" immeisten seuraa.

Duunikaverit kertoivat tänään tekevänsä vielä ennen meidän lähtöä listan asioista, joita he haluaisivat tuliaisiksi. Siihen tosin jouduin toteamaan, että se meitin kontti lähtee Intiasta, ei Suomesta, joten tehkää lista sen mukaan, että rojut mahtuvat kapsäkkeihin.. Kuskikin haluaisi uuden kellon Suomesta ja olisi valmis maksamaan siitä jopa 50-200 rupiaa :) Äijäparalla on hivenen hintataso hukassa..

Vielä viime hetken viimeistelyt myös itselle tehty, suuntasimme nimittäin naapuribeautyn pukeille alkuillasta. Niin vaan jalkahoidot saatiin molemmat (Henkalla tais olla eka koko elämässään). Ei kyl viidellä eurolla itte viittis näitä kuivuneita kantapäitä kuntoon hioa. Kuorinnat, hieronnat ja rasvat (+tietty Miken lakat) virkisti niin jalkoja kuin mieltä. Kyllä näillä ravikalikoilla kelpaa nyt astua muunkin kun Intianmaan kamaralle!