Ihmeitä työmatkan varrelta

Nyt on varmasti saatu poimittua positiivisten Intiaan liittyvien asoiden listalle toinenkin pointti: Nimittäin työmatkojen erilaisuus. Mikkeli-Varkaus väliä ajellessa oppi muistamaan viitostien jokaisen uran ja halkeamankin, lisäksi päivittäin saattoi tarkastaa oman aikataulunsa vastaantulevien "tuttujen" kohtauspaikasta. Täällä tuosta toisto-ongelmasta ei ole pelkoa.

Maanantaista lähtien päätin alkaa tarkkailemaan ympäristöä hieman tarkemmin. Ainoat päivittäin toistuvat asiat ovat Adyarin valoissa ikkunaan koputtamaan tulevat kerjäläiset. Näitäkin on oikeasti kahta perustyyppiä: Noin 50v siniseen tamilihousuun kääriytynyt mies, jolta on amputoitu vasen käsi olkapäästä. Toinen perustapaus on ehkä noin 40v nainen, joka kantaa suunnilleen vuoden ikäistä lasta sylissään. Heidän ulkoisen olemuksen voi mieltää kuvittelemalla miltä itse näyttäisi, jos ei kävisi pariin kuukauteen pesulla ja jättäisi pyykkäyksenkin tekemättä. Näistä hemmoista on kuitenkin lähes jokainen työmatka aloitettava.

Adyarin valoista seuraava stoppi odottaakin jo ehkäpä 50 m päässä. Tälläkin matkalla tapahtuu välillä jotain hätkähdyttävää. Joskus saattaa kohdata hieman varattomampia ihmisiä nukkumasta kadulla, about 30 cm päässä ajoradasta. Mahtaa olla melkoiset unenlahjat että ko suoritukseen pystyy +35°C lämpötilassa ja kaiken kaaoksen keskellä?! Tänä aamuna vastassa olikin juuri tällainen tapaus; Varsin siististi pukeutunut nainen oli pistänyt maaten ja heittänyt sarin naamanpäälle. Tosin en ollut varma, oliko se enää elävä tapaus, sillä asento oli erittäin epämääräinen.. Noh, samassa stopissa näkee silloin tällöin kuinka ihmiset tuovat mopojaan huoltoon: Hondat ym paikalliset tekeleet täyttävät koko sivukadun ja paperia täytetään vallan vimmatusti. Lonkalta heitettynä pyöriä on rivissä muutamia satoja aamulla ja illalla palatessa töistä kaikki ovat hävinneet johonkin. Lähellä olevan HeroHonda-liikkeen koosta päätellen huollon pitää olla melkoisen tehokas toimiakseen kunnolla. Tietysti yksi vaihtoehto on, että pyörät vain siirretään jonkin pastorin siunattavaksi, joka anoo joltakin mopojumalta jälleen pari kuukautta lisää ajoaikaa.

Seuraava pysähdyspaikka onkin sitten jo metrosillan alla Gandhi Salain risteyksessä. Tämä paikka on kuin intialaisen liikennesuunnittelun kadotetusta oppikirjasta: Moottoritie voi alkaa ja päättyä mihin vain. Tässä tapauksessa tien toinen pää on 1 tai 2-kaistainen T-risteys. Onneksi risteyksessä on kuitenkin valot autoille. Jalankulkijat liikkuvatkin sitten leikkien omalla hengellään loikkien kaikkien kaistojen yli silloin, kun pienikin rako liikennevirrasta löytyy (valojahan täällä ei tarvitse välttämättä noudattaa). Samalla alueella on paljon asutusta, jonka johdosta myös koululaisia on runsaasti liikenteessä. Ihme kyllä, harvemmin näkee melkein_kolahti-tilanteita.

Seuraavana vuorossa ovat Chennain yliopisto- ja koulukeskukset, näiden mukana kaduilla liikkuva väestö on nuorempaa ja bussit ääriään myöten täytettyjä. Kouluille saapuvissa dösissä ei tunneta ylikuormaa: Jotkut vanhat perunasäkkiä muistuttavat Ashok Leylandit ovat niin täynnä, että kulkevat toinen puoli maata viistäen toisella puolella istumassa olevien kuivatellessa kainalohikeään bussin ulkopuolella..

Eräs ihmetystä herättänyt piirre täkäläisessä liikenteessä on tämä mopolijoiden kypärättömyys. Kaksipyöräisen päällä näkee monesti viisikin henkeä ja näistä sattaa parikin nukkua. Vaikuttaisi siltä, täällä on alettu harrastamaan "yhden kypärän" teoriaa. Kypärä kun löytyy vain kuskilta, jos häneltäkään. Tavallisesti he roikottavat sitä kädessä, jotta jakaus ei kärsisi ja puhelimeen olisi helpompi puhua. OT. täällä muuten myydään hikoilun ja KYPÄRÄN kestävää geeliä.. Tätä munkin on pakko ollut ostaa, koska SUOMEN lentokenttäviranomaiset nyysi mun hiustuotteet turvatarkastuksessa.

Sitten ollaankin jo lähes työpaikalla. Ennen saapumista sinne edessä on uusi hotellialue laukkaradan kupeessa. Olen kuskin kanssa lyönyt vetoa erään hotellin valmistumisesta. Kuski kehuu intialaisen työven tehokkuutta maasta kattoon, mutta mä olen hiukan toista mieltä. Tämän kolmen kuukauden aikana esim alakerran ikkunoita asennettiin 1 kpl viikossa ja muuraustyöt eivät ole juurikaan edistyneet.. Saapi siis nähdä onko hotelli valmis ennen huhtikuun alkua 2010.