Viikko on hurahtanut melkoisen nopeasti. Viime viikon loppupuoli oli kaiken kaikkiaan tapahtumarikas, koska saimme auton kuskeineen koko viikonlopuksi käyttöön. Perjantaina poikkesimme Bella Ciao:ssa syömässä pitsaa. Tämän ravintelin lätyt ovat lähimpänä sitä alkuperäistä ajatusta, mihin Indiassa voi päästä. Syömisen jälkeen suunnistimme Park Sheratonin Dublin- nimiseen jamipaikkaan. Sisäänpääsy luolaan (siis huom. yökerho) oli naisilta Rs.0, mutta miehille hintalappu olikin Rs.1000... Tosin sisäänpääsymaksu sisälsi Rs.750 edestä tiskin takana olleita juomia. Viihdyimme parantolassa ehkäpä reilun tunnin, kunnes meno alkoi kypsyttää niin paljon (musa täysillä), että päätimme poistua kotiin yöpuulle Mr. G:n kyydittäminä.
Lauantaiksi olimme varanneet ajan Royal Enfieldin tehdaskierrokselle. Kuski löysi perille kuin ihmeen kaupalla ja olimmekin etuajassa reilusti. Kierros hikisissä tehdashalleissa kesti about 2.5h, asiat olisivat kylläkin hienosti selvinneet tunnissa. Lopuksi saimme vielä komeat T-paidat molemmille. Kierros valaisi kummasti merkin historiaa ja nykymenoa. Tällä valmistajalla on muutamia malleja koti- ja vientimarkkinoille. Esim. meilläpäin myytävät Enfieldit ovat koneeltaan ja pintakäsittelyiltään täysin erilaisia mitä kotimarkkinoille jäävät yksilöt. Hintataso on karkeasti vain noin kolmannes vientiin menevistä pyöristä... Perus Bullet maksaa täällä noin Rs.85000, eli ~1300€. Itse kuitenkin olen päättänyt hankkia täältä mahdollisimman vanhan mallin ja kunnostuttaa sen osittain. Tällä tavalla ainakin välttää suurimman osan suomalaisten katsastussetien napinasta..
Tehtaalta päästyämme poikkesimme vielä sovittamassa Raymondsilla puvun housuja ja kotimatkalla kiertelimme vielä ruokakauppoja. Kotiin asti ehdittyämme tutkailimme vihanneskaupan laskua: ostimme ohimennen 16.8kg tuoreita kasviksia ja hedelmiä vajaalla kymmenellä eurolla.. Nämä jääkaappiin sullotut tarvikkeet kuluvat noin viikossa, joten "puolikiloa päivässä"-hokema toteutuu varsin mukavasti.
Lauantai-illan ohjelmistoon ahdettiin vielä Trade Centerissä järjestetty Building Expo. Anti oli varsin köyhä ja parhaimpina paloina koriin jäi muutamat käyntikortit erääseen kalliilta vaikuttaneeseen kivikauppaan ja mukavan näkösiä tapetteja sekä puulaattoja kaupitelleeseen paikalliseen puljuun..
Sunnuntai oli varattu rantsupäiväksi. Kuski ilmoitti jo lauantaina, että tulisi vasta 10.30, koska kirkko loppuisi vasta 10.00. Tämän hyväksyimme pitkin hampain, koska tiesimme, että tämä hyväkäs menettää kommunikointikykynsä täysin jos asioista aletaan puhumaan niiden oikeilla nimillä. Haimme myös matkaseuraksi Marikan. Päivä lipui hiljalleen iltapäivään palmujen alla loikoillen ja hyvästä kalasafkasta nautiskellen. Ensimmäistä kertaa Chennaissa oloaikanamme törmäsimme myös venäläisiin. Näitä kaalikeiton ystäviä ei täällä ole liikkunut aiemmin, mikä on hyvinkin outoa nykymenoon nähden.
Maanantai aamuna kuski esittelikin sitten jälleen parastaan. Taas alkoivat "poor family"-stoorit kaikua. Yleensä niihin suhtautuu jokseenkin arkisesti, mutta tällä kertaa kaveri polki turhan pitkälle. Eipä siinä kauaa mennyt, kun kerroin muutaman tosiasian ja jälleen autossa oli hiljaista. On se ihme, kun kaverin kanssa on sovittu (lainansa ehtona), että lyhyillä päiväreissuilla kaupungin ympärille ei makseta päivärahoja tms ekstraa. Hän kuitenkin tahtoo unohtaa sovitut asiat välittömästi sopimisen jälkeen ja/tai muistaa ne itselle sopivimmalla tavalla. Sama ongelma on tosin isolla osalla täkäläisistä. Tällä kertaa olisi pitänyt kaverille maksaa syömiset Idealilla... Lounastauolla otin asian puheeksi ja totesin, että jos kuski ei muuta asennettaan elokuun loppuun mennessä, niin hän katselee tietä jalkapatikassa tämän jälkeen.
Illalla olikin sitten Marikan tarjoaman dinnerin vuoro. Hänen kotiapulaisensa olikin tehnyt varsin maistuvaa semi-indian-sapuskaa. Sitä saattoi kaikin puolin sanoa maittavaksi! Pöydästä löytyi useamman ruokalajin illallinen jälkiruokineen. Tällä kertaa vältettiin myös mahatauti;)
Jopjop, täältä jätekasojen keskeltä palaillaan kohtapuoliin sivistyksen pariin. Noh, ehkä turhan karkeasti sanottu, mutta aika lähellä totuutta ollaan kuitenkin. Ei haittaa, vaikka kotomaassa silloin tällöin sataisikin, sillä pääasia on, että luvassa on kunnon sapuskaa ja raikasta ilmaa noella kyllästetyn kaupunki-ilman sekä biryanin sijaan. Pari aamua siis jäljellä ja sitten parisen viikkoa "lomailua" Suomen kamaralla. Ohjelmaa näille viikoille onkin jo kertynyt varsin mukavasti, mutta täysin vapaitakin päiviä on vielä onneksi jäljellä (=tallipäiviä??). Mitä nyt sitten eniten odotamme tulevilta viikoilta? Eräs on ainakin varmaa: Kunnon läskikääryleitä, sinappia ja ehkä lasillinen jotain siihen päälle.. Sekä "omien" immeisten seuraa.
Duunikaverit kertoivat tänään tekevänsä vielä ennen meidän lähtöä listan asioista, joita he haluaisivat tuliaisiksi. Siihen tosin jouduin toteamaan, että se meitin kontti lähtee Intiasta, ei Suomesta, joten tehkää lista sen mukaan, että rojut mahtuvat kapsäkkeihin.. Kuskikin haluaisi uuden kellon Suomesta ja olisi valmis maksamaan siitä jopa 50-200 rupiaa :) Äijäparalla on hivenen hintataso hukassa..
Vielä viime hetken viimeistelyt myös itselle tehty, suuntasimme nimittäin naapuribeautyn pukeille alkuillasta. Niin vaan jalkahoidot saatiin molemmat (Henkalla tais olla eka koko elämässään). Ei kyl viidellä eurolla itte viittis näitä kuivuneita kantapäitä kuntoon hioa. Kuorinnat, hieronnat ja rasvat (+tietty Miken lakat) virkisti niin jalkoja kuin mieltä. Kyllä näillä ravikalikoilla kelpaa nyt astua muunkin kun Intianmaan kamaralle!
tiistai 14. heinäkuuta 2009
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Synttärihumua ja tuliaisia
Viikko pyörähti varsin vauhdikkaasti käyntiin. Suoraan maanantai-aamuna vessaan ja sama viikonloppukuritus jatkui. Sunnuntai-iltana poikkesimme katsomassa Marikan kattohuoneistoa ja samalla reissulla sitten maistelimme myös jotain mikä ei nyt vain käynyt hieman herkistyneelle vatsalle (oisko ollu Suomesta tuotu hyla-maito). Nyt Keskiviikkona kuitenkin olo on ihan ok (Mike veteli imodiumia pahimpaan juoksutukseen). Toisaalta hyvä niin, sillä Henkan toimiston lepohuone on poistettu käytöstä huuhteluongelmien takia.. Ovessa vain luki tänään, että käytä vieressä olevaa pottaa :)
Noh, näistä jutuista onkin hyvä jatkaa syömisellä, ja vieläpä synttärikakun. Eräs hemmo toimistolta täytti maanantaina ilmeisesti tasan 30v, joten firma/muut työntekijät olivat kustantaneet kakun pöytään kello viiden teehetken yhteyteen. Minut pyydettiin myös mukaan seuramaan häppeninkejä, enhän voinut vastustaa kiusausta maistaa usein niin puulta maistuvaa kakkua. Pöytä oli laitettu koreaksi toimiston ruokailutilaan -kolmanteen kerrokseen. Kirjavan, creme-kuorrutetun kakun päällä oli kolme kakkukynttilää (joista päättelin pyöreiden vuosien tulleen täyteen). Joku kumma traditio seurasi kynttilöiden puhallusta. Juhlakalun piti itse leikata kakkupala, jonka jälkeen hän antoi sen vieressä olleelle Sadiqille. Sadiq puolestaan työnsi puolet palasesta juhlakalun suuhun ja toisen puolen omiin kitusiin.. Lahjaksi tämä suunnittelijan alku sai lasisen mopon, joka oli täytetty suklaakolikoilla. Ilmeisesti bussilla matkustaminen on alkanut nyppiä ja näin ollen säästökohde on selvä.
Hämmästykseni koko toimiston väki oli yläkerrassa JONOTTAMASSA suorassa jonossa kakkua sinne mennessäni. Sanoinkin eräälle suunnittelijakamraatille, että näky oli ennennäkemätön näillä kulmin. Tämä totesi myös, että näin taitaa olla. Järjestys kuitenkin palautui kakun leikkaamisen jälkeen intialaiseksi häröpalloksi, josta kaikki se vähäkin järki on poissa. Väki on kuin hyeenalauma raadon ympärillä. Ehkäpä noin 15 sekunnin kuluttua aloituksesta Barathi tuo mulle annosta, jotta en jäisi kokonaan ilman, sillä 20 sekunnin kohdalla 30 hengen kakku oli jo syöty. Minkäänlaisia kertakäyttölusikoita ei tietenkään ollut, joten ei kun vaan kauhomaan kakkua naamariin sormin. Pitää vielä muistuttaa että siinä kakun näköisessä 10 cm korkeassa asetelmassa ei ollut varsinaista pohjaa tms kuin noin 1.5cm verran, kaikki muu oli tätä cremeä. Menihän se lopulta alas sormineenkin syöden.. Täytyy varmaan alkaa pitämään pikkulusikkaa vastaisuuden varalta pöytälaatikossa.
Eilinen ja tämä päivä ovat olleet yllättävän kiireisiä päiviä töissä. Lähes jokaisella on melkoinen työtahti päällä ja valmistakin syntyy mukavalla tahdilla. Eräs mukava piirre on että, pari jeppeä ovat opetelleet muutaman sanan suomalaista teknistä slangia. Jossain tapauksissa sekin helpottaa omia hommia, kun ei tarvitse kääntää aivan kaikkea sanasta sanaan. Kehitystä on siis havaittu!
Ennen ensiviikon lomalentoa on vielä monta asiaa hoidettavana. Onneksi suurin osa tulkkareista on hommailtu, kiitos siitä Mikelle. Hän onkin ahkerasti tyhjentänyt kuukausikassaa:) Vielä jotain puuttuukin, mutta budjetti ja hankintapäätökset ovat kuitenkin niidenkin osalta valmiina. Jos jollain on toiveita niin niin niitäkin saa lähetellä. Aurinkoa ja lämpöä emme täältä saa sinne siiretyksi. Kauppoja kierrellessä onkin tullut eteen sellaisia must visit- paikkoja, joihin varmasti viemme tänne toivottavasti tulevat vieraamme ;) Näistä putiikeista löytyy se Real Incredible India.. Hiki nimittäin virtasi, kun ulos päästiin.
Kuskimme ruinasi huomisesta torstaista itselleen "vapaapäivän", koska hänen veljen pojalla olisi häät jossain periferiassa. Me tulkitsimme tämän niin, että kuski voi tehdä tunnit sitten vaikkapa ensi sunnuntaina. Ohjelmaksi ko. päivälle ajattelimme reissua Idealille vielä kerran hakemaan rusketusta ja kunnon kalaruokaa. Järjestely sopi Sourille mainiosti, varsinkin kun hän tietää, että edessä on parin viikon palkallinen loma. Nyt on siis sunnuntaillekin jotain toimintaa luvassa "ainaisen" kotona nyhjäämisen sijasta. Lisäksi vippasin kuskille pienen summan, jonka avulla hän järjestää itsensä ja perheensä sinne veljensä häihin. Vastapalvelukseksi/takaisinmaksutavaksi neuvottelin koko elokuun sunnuntait työpäiviksi, eli nyt on siis mahdollista liikkua melko vapaasti koko viikonlopun ajan.
Mike on hankkinut itselleen hieman intialaisen kulttuurin tietouttakin kansainvälisten naisten tapaamisissa. Tänään vuorossa oli tarinaa intialaisista temppelitanssijoista ja kurtisaaneista. Tanssithan kiellettiin 50-luvulla, mutta temppelitainssijoiden taidemuodot elää yhä, varsinkin täällä vanhoillisessa Tamil Nadussa. Erilaisia heidän opettelemiaan taidemuotoja oli 64, "otsanappi" bindhin taiteilusta temppeliriutaaleihin ja uloskäynnin kuviointiin valkoisella jauheella (joita tosiaan näkee talojen edessä!). Temppelitanssijat olivat hieman kuin Intian "geishoja", he viihdyttivät myös maharadjoja. Jopa niin paljon, että useat pääsivät näiden vaimoiksi!
Pieniä kotiutumisen merkkejä kolmen kuukauden rajapyykin ohituksestakin on. Ekat sämpylät tuli leivottua viime viikolla ja tänään vuorossa pullien kokeellinen leivonta. Hiiva on sellaista kuivaa hiiren papanaa, jota liotetaan veteen. Oikeasta määrästä ei oikein vielä ole hajua. Muutoinkin keittiö-osasto tuppaa olemaan niin kuuma, ettei siellä paljon ylimääräisiä hetkiä huvita viettää. Mutta nyt oli pakko kokeilla miten kivitasolla pulla pyörii. Täytyy myöntää, että oikein hyvin vaikka hieman liian matalalla onkin. Aineksien ja välineistön erilaisuus (ja puutteellisuus) on melkoisesti lamaannuttanut kokkailuintoa. Välillä tuntuu, että voiko peukalo todella olla näin keskellä kämmentä. Pitkä on lista, mitä kaikkea Suomesta pitää tuoda mukana.
Noh, näistä jutuista onkin hyvä jatkaa syömisellä, ja vieläpä synttärikakun. Eräs hemmo toimistolta täytti maanantaina ilmeisesti tasan 30v, joten firma/muut työntekijät olivat kustantaneet kakun pöytään kello viiden teehetken yhteyteen. Minut pyydettiin myös mukaan seuramaan häppeninkejä, enhän voinut vastustaa kiusausta maistaa usein niin puulta maistuvaa kakkua. Pöytä oli laitettu koreaksi toimiston ruokailutilaan -kolmanteen kerrokseen. Kirjavan, creme-kuorrutetun kakun päällä oli kolme kakkukynttilää (joista päättelin pyöreiden vuosien tulleen täyteen). Joku kumma traditio seurasi kynttilöiden puhallusta. Juhlakalun piti itse leikata kakkupala, jonka jälkeen hän antoi sen vieressä olleelle Sadiqille. Sadiq puolestaan työnsi puolet palasesta juhlakalun suuhun ja toisen puolen omiin kitusiin.. Lahjaksi tämä suunnittelijan alku sai lasisen mopon, joka oli täytetty suklaakolikoilla. Ilmeisesti bussilla matkustaminen on alkanut nyppiä ja näin ollen säästökohde on selvä.
Hämmästykseni koko toimiston väki oli yläkerrassa JONOTTAMASSA suorassa jonossa kakkua sinne mennessäni. Sanoinkin eräälle suunnittelijakamraatille, että näky oli ennennäkemätön näillä kulmin. Tämä totesi myös, että näin taitaa olla. Järjestys kuitenkin palautui kakun leikkaamisen jälkeen intialaiseksi häröpalloksi, josta kaikki se vähäkin järki on poissa. Väki on kuin hyeenalauma raadon ympärillä. Ehkäpä noin 15 sekunnin kuluttua aloituksesta Barathi tuo mulle annosta, jotta en jäisi kokonaan ilman, sillä 20 sekunnin kohdalla 30 hengen kakku oli jo syöty. Minkäänlaisia kertakäyttölusikoita ei tietenkään ollut, joten ei kun vaan kauhomaan kakkua naamariin sormin. Pitää vielä muistuttaa että siinä kakun näköisessä 10 cm korkeassa asetelmassa ei ollut varsinaista pohjaa tms kuin noin 1.5cm verran, kaikki muu oli tätä cremeä. Menihän se lopulta alas sormineenkin syöden.. Täytyy varmaan alkaa pitämään pikkulusikkaa vastaisuuden varalta pöytälaatikossa.
Eilinen ja tämä päivä ovat olleet yllättävän kiireisiä päiviä töissä. Lähes jokaisella on melkoinen työtahti päällä ja valmistakin syntyy mukavalla tahdilla. Eräs mukava piirre on että, pari jeppeä ovat opetelleet muutaman sanan suomalaista teknistä slangia. Jossain tapauksissa sekin helpottaa omia hommia, kun ei tarvitse kääntää aivan kaikkea sanasta sanaan. Kehitystä on siis havaittu!
Ennen ensiviikon lomalentoa on vielä monta asiaa hoidettavana. Onneksi suurin osa tulkkareista on hommailtu, kiitos siitä Mikelle. Hän onkin ahkerasti tyhjentänyt kuukausikassaa:) Vielä jotain puuttuukin, mutta budjetti ja hankintapäätökset ovat kuitenkin niidenkin osalta valmiina. Jos jollain on toiveita niin niin niitäkin saa lähetellä. Aurinkoa ja lämpöä emme täältä saa sinne siiretyksi. Kauppoja kierrellessä onkin tullut eteen sellaisia must visit- paikkoja, joihin varmasti viemme tänne toivottavasti tulevat vieraamme ;) Näistä putiikeista löytyy se Real Incredible India.. Hiki nimittäin virtasi, kun ulos päästiin.
Kuskimme ruinasi huomisesta torstaista itselleen "vapaapäivän", koska hänen veljen pojalla olisi häät jossain periferiassa. Me tulkitsimme tämän niin, että kuski voi tehdä tunnit sitten vaikkapa ensi sunnuntaina. Ohjelmaksi ko. päivälle ajattelimme reissua Idealille vielä kerran hakemaan rusketusta ja kunnon kalaruokaa. Järjestely sopi Sourille mainiosti, varsinkin kun hän tietää, että edessä on parin viikon palkallinen loma. Nyt on siis sunnuntaillekin jotain toimintaa luvassa "ainaisen" kotona nyhjäämisen sijasta. Lisäksi vippasin kuskille pienen summan, jonka avulla hän järjestää itsensä ja perheensä sinne veljensä häihin. Vastapalvelukseksi/takaisinmaksutavaksi neuvottelin koko elokuun sunnuntait työpäiviksi, eli nyt on siis mahdollista liikkua melko vapaasti koko viikonlopun ajan.
Mike on hankkinut itselleen hieman intialaisen kulttuurin tietouttakin kansainvälisten naisten tapaamisissa. Tänään vuorossa oli tarinaa intialaisista temppelitanssijoista ja kurtisaaneista. Tanssithan kiellettiin 50-luvulla, mutta temppelitainssijoiden taidemuodot elää yhä, varsinkin täällä vanhoillisessa Tamil Nadussa. Erilaisia heidän opettelemiaan taidemuotoja oli 64, "otsanappi" bindhin taiteilusta temppeliriutaaleihin ja uloskäynnin kuviointiin valkoisella jauheella (joita tosiaan näkee talojen edessä!). Temppelitanssijat olivat hieman kuin Intian "geishoja", he viihdyttivät myös maharadjoja. Jopa niin paljon, että useat pääsivät näiden vaimoiksi!
Pieniä kotiutumisen merkkejä kolmen kuukauden rajapyykin ohituksestakin on. Ekat sämpylät tuli leivottua viime viikolla ja tänään vuorossa pullien kokeellinen leivonta. Hiiva on sellaista kuivaa hiiren papanaa, jota liotetaan veteen. Oikeasta määrästä ei oikein vielä ole hajua. Muutoinkin keittiö-osasto tuppaa olemaan niin kuuma, ettei siellä paljon ylimääräisiä hetkiä huvita viettää. Mutta nyt oli pakko kokeilla miten kivitasolla pulla pyörii. Täytyy myöntää, että oikein hyvin vaikka hieman liian matalalla onkin. Aineksien ja välineistön erilaisuus (ja puutteellisuus) on melkoisesti lamaannuttanut kokkailuintoa. Välillä tuntuu, että voiko peukalo todella olla näin keskellä kämmentä. Pitkä on lista, mitä kaikkea Suomesta pitää tuoda mukana.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Vatsaflunnssaa ja kulttuuria
Jälleen yksi viikonloppu lähes takanapäin. Loma lähenee mukavaa vauhtia, jäljellä olevia aamujakin silloin tällöin laskeskellaan.. Toisaalta tällä viikolla alkaneet sateet ovat viilentäneet ilmaa mukavasti, tänäänkin aamulla mittari näytti vain 31°C ja iltapäivälläkin lämpötilan pitäisi saavuttaa vaivaiset 37 astetta.
Loman aikana tarvittavat hippakuteet alkavat olla valmiina, tai ainakin tilattuna. Kävimme torstai iltana Raymondsilla sovittamassa takkia ja täytyy sanoa, että ovat kyllä ammattiräätäleitä. Takki istui uskomattoman hyvin siihen nähden, että mitat otettiin ehkäpä parissa minuutissa. Mikelle saatiin uusi hieman tunikan tyylinen paita kaikkine intialaisin koristuksin Maurya nimisestä liikkeestä. Asun valintaan meni ehkä VAIN 15 min ja siinä ajassa ehdittiin testata kolmea tai neljää eri vaihtoehtoa. Joku oli kerrankin hyvin tyytyväinen että kaupassa ei tarvinnut maleksia tuntia tai kahta.. Paitaa piti kuitenkin hieman fiksata, mutta itse putiikin omistaja lupasi kaiken olevan valmiina jo alkuviikosta.
Miken pienen laiskotuskohtauksen saattelemana suuntasimme perjantaina syömään Elliotin rantakadun jo lähes kantapaikaksi muodostuneessa ravintolaan. Heitimme kitusiin kanavartaita, riisillä höystettyä kanamasalaa sekä naan-leipää. Nopeahkon ruokailuhetken jälkeen kävimme vielä Kovai Pazhamudir Nilayamissa - eli hedelmäkaupassa, Nilgirigsessä sekä sen vieressä olevassa mangokaupassa. Mangojen hinta on nyt sesongin loppupuolella kääntynyt huimaan nousuun: 12kpl isoja Banganapalli mangoja kustanti jo 400 rupiaa. Tämä meinaa sitä, että kilohinta lähentelee jo euroa :). Viime viikkoina olemme maksaneet mangoista noin 25 senttiä kilolta, joten hinnannousu on ollut melko huimaava..
Samalla perjantaisella kauppareissulla ostettiin myös purkillinen Wall's Kwality - jäätelöä. Tämän purkin avaaminen koituis sitten kohtaloksi. Seuraava yö olikin sitten melkoista vessassa ravaamista ja tuskailua.. Onneksi "hieman" huonompi hetki meni kuitenkin ohi sillä, että sisälmystön sai kokonaisuudessaan ulos ja aamulla täytettyä mahan Jukan tänne tuomalla ruisleivällä yms yleisti kunnolliseksi tunnustetulla sapuskalla. Olemme syöneet samaa jäätelöä useasti aikaisemmin, tosin emme koskaan koko purkillista kerralla. Asiaan voinee hyvinkin vaikuttaa se, että me ei täällä olla juurikaan käytetty maitoa missään muodossa tai jos ollaan niin hyvin vähän normi tilanteeseen nähden. Noh tulipahan taas todettua, että moni kakku päältä kaunis.
Lauantai-yön parahduksien jälkeen päätimme kuitenkin rohkeasti poistua kuution sisältä ja lähdimme tuttuun tapaan kiertämään kauppoja ja puuseppiä. Perjantain hiljaisina hetkinä ehdin selailla nettiä sen verran, että tein listaa kaupungin teak/ruusupuu-kauppiaista. Tämän listan avulla löysimmekin Adyarin kupeesta puusepän/liikkeen omistajan asunnon. Hän kuitenkin kertoi siirtäneensä näyttelytilansa muutaman kilometrin päähän ja antoi meille kartan jonka avulla löytäisimme perille. Hetken kuitenkin jutusteltuamme kaverin kanssa, hän sanoi, että hän voisi itse lähteä mukaan esittelemään paikkoja ja erilaisia huonekalumalleja. Erinäisten slummialueiden takaa paikka sitten löytyikin ja hämmästykseksemme entisöinnin taso oli erittäin vakuuttavaa. Kuuntelimme mielenkiinnolla esittelyjä oikeasti VANHOISTA huonekaluista ja niiden korjaamisesta. Kaverin verstaan yläkerta pullisteli eri tyylisuuntia olevia kaappeja, arkkuja, tuoleja, pöytiä jne. Mieleen jäi esim. muutama upea Art Deco tyylinen kokonaisuus: sohvaryhmä 2+1+1 Rs. 45000, korkea vaatekaappi (kunnostamaton), sekä sivupöytiä ja irtotuoleja. Kaveri oli juuri lähettämässä Jenkkeihin kokoustilan pöytää ja siihen sopivia tuoleja. Nämä tuolit olivat erittäin korkealaatuisen oloisia ja tehty ruusupuusta. Tiedustellessani hintaa, hän sanoi, että tuolit ovat Rs. 17000, ja pöytä luokkaa Rs. 50000. Tuolien korkeahkon hinnan selitti se, että ne oli tehty neitseellisestä puusta, jonka hinta on erittäin kova jopa meikäläisen mittarin mukaan katsottuna. Normaalisti nämä puusepät käyttävät kierrätyspuuta tai ainakin "vanhaa varastoa". Puiden hinta meneekin sitten iän mukana ylöspäin.. Paikka oli kuitekin käymisen arvoinen, joten uskomme vielä käyttävämme hänen palvelujaan myöhemmin. Toimitusajaksi omistaja kertoi noin 1-3 kk. Tähän yhdyimme mekin, koska laatua ei kannata pilata hosumalla.
Lauantaina iltapäivästä poikkesimme vielä parissa lamppuliikkeessä keskemmällä kaupunkia ja loppuhuipennuksena kävimme katsastamassa Royal Meat-nimistä paikkaa. Paikan piti löytymän ihan siistiltä alueelta, mutta se olikin pieni koju keskellä semislummia. Nop, kun kerta paikalle olitiin tultu, niin rohkeasti astuttiin sisälle ja katseltiin pakastealtaisiin. Myyjä osasikin hämmästyttävän hyvin englantia ja antoi meille vielä kaiken kukkuraksi hinnastonkin. Valikoimissa oli lähes kaikkea mahdollista normaalissa ruuanlaitossa tarvittavaa. Paikan sijainti kuitenkin hiukan epäilytti - voiko tämä olla se muiden expattien suosittelema paikka - voisiko kaupungissa olla vielä toinen samanniminen paikka? Asia pitää kuitenkin varmistaa ennen ensimmäisten ostosten tekoa..
Iltaohjelmistoksi olikin sitten varattu jotain aivan uutta: Lähdimme katsastamaan Mamma Mia- musikaalia Chennai Music Academylle. Hyödynsimme jälleen Marikan ja Mr G:n tarjoamaa kuljetuspalvelua. Paikalle saapui myös liuta tuttuja suomalaisia "aktivisteja" seuraamaan intialaisversiota tästä tunnetusta musikaalista. Lippuihin oli merkitty alkamisajaksi 7pm, mutta kuinka ollakaan väkeä alettiin laskea sisään vasta silloin, eli erinäisten mainosten ja esittelyiden jälkeen (mm MJ:n muistelu oli mukana..) näytös alkoi vasta 7.45pm. Näytös oli aika jees, paikalliseen tapaan äänentoisto aivan liian kovalla, kaikki hiukankin epäilyttävät vaatekappaleet muutettu "säädyllisiksi" ja pääosien esittäjät keskinkertaisuuksia. Mukaan oli ahdettu tietysti ylimääräisiä joukkotanssikohtauksia, joissa ei todellakaan ollut mitään Abbaan viittaavaa. Kaikkine paikallisine särmineen ihan mukavaa viihdettä, josta varmasti sai vastinetta rahoillensa.
Tänään sunnuntaina vuorossa oli perinteinen aamukävely puistossa. Kiersimme rinkiä jonkin aikaa ja ihmettelimme minkä ihmeen takia eräät hyväkkäät kiertävät ympyrää vastapäivään kun kaikki muut tallustelevat sitä myötäpäivään? Nop, vastaushan oli päivän selvä: nämä kaverit halusivat katsella muita ihmisiä.. Meitä tämä tuijottelu ei juurikaan haittaa, koska puolijulkkiksen elämään on tottunut jo kohtuu hyvin. Onhan se toki toisaalta jopa hieman itsetuntoa kohottavaa, että ihmisten päät kääntyvät aina kun liikkuu massojen keskellä :)
Loman aikana tarvittavat hippakuteet alkavat olla valmiina, tai ainakin tilattuna. Kävimme torstai iltana Raymondsilla sovittamassa takkia ja täytyy sanoa, että ovat kyllä ammattiräätäleitä. Takki istui uskomattoman hyvin siihen nähden, että mitat otettiin ehkäpä parissa minuutissa. Mikelle saatiin uusi hieman tunikan tyylinen paita kaikkine intialaisin koristuksin Maurya nimisestä liikkeestä. Asun valintaan meni ehkä VAIN 15 min ja siinä ajassa ehdittiin testata kolmea tai neljää eri vaihtoehtoa. Joku oli kerrankin hyvin tyytyväinen että kaupassa ei tarvinnut maleksia tuntia tai kahta.. Paitaa piti kuitenkin hieman fiksata, mutta itse putiikin omistaja lupasi kaiken olevan valmiina jo alkuviikosta.
Miken pienen laiskotuskohtauksen saattelemana suuntasimme perjantaina syömään Elliotin rantakadun jo lähes kantapaikaksi muodostuneessa ravintolaan. Heitimme kitusiin kanavartaita, riisillä höystettyä kanamasalaa sekä naan-leipää. Nopeahkon ruokailuhetken jälkeen kävimme vielä Kovai Pazhamudir Nilayamissa - eli hedelmäkaupassa, Nilgirigsessä sekä sen vieressä olevassa mangokaupassa. Mangojen hinta on nyt sesongin loppupuolella kääntynyt huimaan nousuun: 12kpl isoja Banganapalli mangoja kustanti jo 400 rupiaa. Tämä meinaa sitä, että kilohinta lähentelee jo euroa :). Viime viikkoina olemme maksaneet mangoista noin 25 senttiä kilolta, joten hinnannousu on ollut melko huimaava..
Samalla perjantaisella kauppareissulla ostettiin myös purkillinen Wall's Kwality - jäätelöä. Tämän purkin avaaminen koituis sitten kohtaloksi. Seuraava yö olikin sitten melkoista vessassa ravaamista ja tuskailua.. Onneksi "hieman" huonompi hetki meni kuitenkin ohi sillä, että sisälmystön sai kokonaisuudessaan ulos ja aamulla täytettyä mahan Jukan tänne tuomalla ruisleivällä yms yleisti kunnolliseksi tunnustetulla sapuskalla. Olemme syöneet samaa jäätelöä useasti aikaisemmin, tosin emme koskaan koko purkillista kerralla. Asiaan voinee hyvinkin vaikuttaa se, että me ei täällä olla juurikaan käytetty maitoa missään muodossa tai jos ollaan niin hyvin vähän normi tilanteeseen nähden. Noh tulipahan taas todettua, että moni kakku päältä kaunis.
Lauantai-yön parahduksien jälkeen päätimme kuitenkin rohkeasti poistua kuution sisältä ja lähdimme tuttuun tapaan kiertämään kauppoja ja puuseppiä. Perjantain hiljaisina hetkinä ehdin selailla nettiä sen verran, että tein listaa kaupungin teak/ruusupuu-kauppiaista. Tämän listan avulla löysimmekin Adyarin kupeesta puusepän/liikkeen omistajan asunnon. Hän kuitenkin kertoi siirtäneensä näyttelytilansa muutaman kilometrin päähän ja antoi meille kartan jonka avulla löytäisimme perille. Hetken kuitenkin jutusteltuamme kaverin kanssa, hän sanoi, että hän voisi itse lähteä mukaan esittelemään paikkoja ja erilaisia huonekalumalleja. Erinäisten slummialueiden takaa paikka sitten löytyikin ja hämmästykseksemme entisöinnin taso oli erittäin vakuuttavaa. Kuuntelimme mielenkiinnolla esittelyjä oikeasti VANHOISTA huonekaluista ja niiden korjaamisesta. Kaverin verstaan yläkerta pullisteli eri tyylisuuntia olevia kaappeja, arkkuja, tuoleja, pöytiä jne. Mieleen jäi esim. muutama upea Art Deco tyylinen kokonaisuus: sohvaryhmä 2+1+1 Rs. 45000, korkea vaatekaappi (kunnostamaton), sekä sivupöytiä ja irtotuoleja. Kaveri oli juuri lähettämässä Jenkkeihin kokoustilan pöytää ja siihen sopivia tuoleja. Nämä tuolit olivat erittäin korkealaatuisen oloisia ja tehty ruusupuusta. Tiedustellessani hintaa, hän sanoi, että tuolit ovat Rs. 17000, ja pöytä luokkaa Rs. 50000. Tuolien korkeahkon hinnan selitti se, että ne oli tehty neitseellisestä puusta, jonka hinta on erittäin kova jopa meikäläisen mittarin mukaan katsottuna. Normaalisti nämä puusepät käyttävät kierrätyspuuta tai ainakin "vanhaa varastoa". Puiden hinta meneekin sitten iän mukana ylöspäin.. Paikka oli kuitekin käymisen arvoinen, joten uskomme vielä käyttävämme hänen palvelujaan myöhemmin. Toimitusajaksi omistaja kertoi noin 1-3 kk. Tähän yhdyimme mekin, koska laatua ei kannata pilata hosumalla.
Lauantaina iltapäivästä poikkesimme vielä parissa lamppuliikkeessä keskemmällä kaupunkia ja loppuhuipennuksena kävimme katsastamassa Royal Meat-nimistä paikkaa. Paikan piti löytymän ihan siistiltä alueelta, mutta se olikin pieni koju keskellä semislummia. Nop, kun kerta paikalle olitiin tultu, niin rohkeasti astuttiin sisälle ja katseltiin pakastealtaisiin. Myyjä osasikin hämmästyttävän hyvin englantia ja antoi meille vielä kaiken kukkuraksi hinnastonkin. Valikoimissa oli lähes kaikkea mahdollista normaalissa ruuanlaitossa tarvittavaa. Paikan sijainti kuitenkin hiukan epäilytti - voiko tämä olla se muiden expattien suosittelema paikka - voisiko kaupungissa olla vielä toinen samanniminen paikka? Asia pitää kuitenkin varmistaa ennen ensimmäisten ostosten tekoa..
Iltaohjelmistoksi olikin sitten varattu jotain aivan uutta: Lähdimme katsastamaan Mamma Mia- musikaalia Chennai Music Academylle. Hyödynsimme jälleen Marikan ja Mr G:n tarjoamaa kuljetuspalvelua. Paikalle saapui myös liuta tuttuja suomalaisia "aktivisteja" seuraamaan intialaisversiota tästä tunnetusta musikaalista. Lippuihin oli merkitty alkamisajaksi 7pm, mutta kuinka ollakaan väkeä alettiin laskea sisään vasta silloin, eli erinäisten mainosten ja esittelyiden jälkeen (mm MJ:n muistelu oli mukana..) näytös alkoi vasta 7.45pm. Näytös oli aika jees, paikalliseen tapaan äänentoisto aivan liian kovalla, kaikki hiukankin epäilyttävät vaatekappaleet muutettu "säädyllisiksi" ja pääosien esittäjät keskinkertaisuuksia. Mukaan oli ahdettu tietysti ylimääräisiä joukkotanssikohtauksia, joissa ei todellakaan ollut mitään Abbaan viittaavaa. Kaikkine paikallisine särmineen ihan mukavaa viihdettä, josta varmasti sai vastinetta rahoillensa.
Tänään sunnuntaina vuorossa oli perinteinen aamukävely puistossa. Kiersimme rinkiä jonkin aikaa ja ihmettelimme minkä ihmeen takia eräät hyväkkäät kiertävät ympyrää vastapäivään kun kaikki muut tallustelevat sitä myötäpäivään? Nop, vastaushan oli päivän selvä: nämä kaverit halusivat katsella muita ihmisiä.. Meitä tämä tuijottelu ei juurikaan haittaa, koska puolijulkkiksen elämään on tottunut jo kohtuu hyvin. Onhan se toki toisaalta jopa hieman itsetuntoa kohottavaa, että ihmisten päät kääntyvät aina kun liikkuu massojen keskellä :)
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Ihmeitä työmatkan varrelta
Nyt on varmasti saatu poimittua positiivisten Intiaan liittyvien asoiden listalle toinenkin pointti: Nimittäin työmatkojen erilaisuus. Mikkeli-Varkaus väliä ajellessa oppi muistamaan viitostien jokaisen uran ja halkeamankin, lisäksi päivittäin saattoi tarkastaa oman aikataulunsa vastaantulevien "tuttujen" kohtauspaikasta. Täällä tuosta toisto-ongelmasta ei ole pelkoa.
Maanantaista lähtien päätin alkaa tarkkailemaan ympäristöä hieman tarkemmin. Ainoat päivittäin toistuvat asiat ovat Adyarin valoissa ikkunaan koputtamaan tulevat kerjäläiset. Näitäkin on oikeasti kahta perustyyppiä: Noin 50v siniseen tamilihousuun kääriytynyt mies, jolta on amputoitu vasen käsi olkapäästä. Toinen perustapaus on ehkä noin 40v nainen, joka kantaa suunnilleen vuoden ikäistä lasta sylissään. Heidän ulkoisen olemuksen voi mieltää kuvittelemalla miltä itse näyttäisi, jos ei kävisi pariin kuukauteen pesulla ja jättäisi pyykkäyksenkin tekemättä. Näistä hemmoista on kuitenkin lähes jokainen työmatka aloitettava.
Adyarin valoista seuraava stoppi odottaakin jo ehkäpä 50 m päässä. Tälläkin matkalla tapahtuu välillä jotain hätkähdyttävää. Joskus saattaa kohdata hieman varattomampia ihmisiä nukkumasta kadulla, about 30 cm päässä ajoradasta. Mahtaa olla melkoiset unenlahjat että ko suoritukseen pystyy +35°C lämpötilassa ja kaiken kaaoksen keskellä?! Tänä aamuna vastassa olikin juuri tällainen tapaus; Varsin siististi pukeutunut nainen oli pistänyt maaten ja heittänyt sarin naamanpäälle. Tosin en ollut varma, oliko se enää elävä tapaus, sillä asento oli erittäin epämääräinen.. Noh, samassa stopissa näkee silloin tällöin kuinka ihmiset tuovat mopojaan huoltoon: Hondat ym paikalliset tekeleet täyttävät koko sivukadun ja paperia täytetään vallan vimmatusti. Lonkalta heitettynä pyöriä on rivissä muutamia satoja aamulla ja illalla palatessa töistä kaikki ovat hävinneet johonkin. Lähellä olevan HeroHonda-liikkeen koosta päätellen huollon pitää olla melkoisen tehokas toimiakseen kunnolla. Tietysti yksi vaihtoehto on, että pyörät vain siirretään jonkin pastorin siunattavaksi, joka anoo joltakin mopojumalta jälleen pari kuukautta lisää ajoaikaa.
Seuraava pysähdyspaikka onkin sitten jo metrosillan alla Gandhi Salain risteyksessä. Tämä paikka on kuin intialaisen liikennesuunnittelun kadotetusta oppikirjasta: Moottoritie voi alkaa ja päättyä mihin vain. Tässä tapauksessa tien toinen pää on 1 tai 2-kaistainen T-risteys. Onneksi risteyksessä on kuitenkin valot autoille. Jalankulkijat liikkuvatkin sitten leikkien omalla hengellään loikkien kaikkien kaistojen yli silloin, kun pienikin rako liikennevirrasta löytyy (valojahan täällä ei tarvitse välttämättä noudattaa). Samalla alueella on paljon asutusta, jonka johdosta myös koululaisia on runsaasti liikenteessä. Ihme kyllä, harvemmin näkee melkein_kolahti-tilanteita.
Seuraavana vuorossa ovat Chennain yliopisto- ja koulukeskukset, näiden mukana kaduilla liikkuva väestö on nuorempaa ja bussit ääriään myöten täytettyjä. Kouluille saapuvissa dösissä ei tunneta ylikuormaa: Jotkut vanhat perunasäkkiä muistuttavat Ashok Leylandit ovat niin täynnä, että kulkevat toinen puoli maata viistäen toisella puolella istumassa olevien kuivatellessa kainalohikeään bussin ulkopuolella..
Eräs ihmetystä herättänyt piirre täkäläisessä liikenteessä on tämä mopolijoiden kypärättömyys. Kaksipyöräisen päällä näkee monesti viisikin henkeä ja näistä sattaa parikin nukkua. Vaikuttaisi siltä, täällä on alettu harrastamaan "yhden kypärän" teoriaa. Kypärä kun löytyy vain kuskilta, jos häneltäkään. Tavallisesti he roikottavat sitä kädessä, jotta jakaus ei kärsisi ja puhelimeen olisi helpompi puhua. OT. täällä muuten myydään hikoilun ja KYPÄRÄN kestävää geeliä.. Tätä munkin on pakko ollut ostaa, koska SUOMEN lentokenttäviranomaiset nyysi mun hiustuotteet turvatarkastuksessa.
Sitten ollaankin jo lähes työpaikalla. Ennen saapumista sinne edessä on uusi hotellialue laukkaradan kupeessa. Olen kuskin kanssa lyönyt vetoa erään hotellin valmistumisesta. Kuski kehuu intialaisen työven tehokkuutta maasta kattoon, mutta mä olen hiukan toista mieltä. Tämän kolmen kuukauden aikana esim alakerran ikkunoita asennettiin 1 kpl viikossa ja muuraustyöt eivät ole juurikaan edistyneet.. Saapi siis nähdä onko hotelli valmis ennen huhtikuun alkua 2010.
Maanantaista lähtien päätin alkaa tarkkailemaan ympäristöä hieman tarkemmin. Ainoat päivittäin toistuvat asiat ovat Adyarin valoissa ikkunaan koputtamaan tulevat kerjäläiset. Näitäkin on oikeasti kahta perustyyppiä: Noin 50v siniseen tamilihousuun kääriytynyt mies, jolta on amputoitu vasen käsi olkapäästä. Toinen perustapaus on ehkä noin 40v nainen, joka kantaa suunnilleen vuoden ikäistä lasta sylissään. Heidän ulkoisen olemuksen voi mieltää kuvittelemalla miltä itse näyttäisi, jos ei kävisi pariin kuukauteen pesulla ja jättäisi pyykkäyksenkin tekemättä. Näistä hemmoista on kuitenkin lähes jokainen työmatka aloitettava.
Adyarin valoista seuraava stoppi odottaakin jo ehkäpä 50 m päässä. Tälläkin matkalla tapahtuu välillä jotain hätkähdyttävää. Joskus saattaa kohdata hieman varattomampia ihmisiä nukkumasta kadulla, about 30 cm päässä ajoradasta. Mahtaa olla melkoiset unenlahjat että ko suoritukseen pystyy +35°C lämpötilassa ja kaiken kaaoksen keskellä?! Tänä aamuna vastassa olikin juuri tällainen tapaus; Varsin siististi pukeutunut nainen oli pistänyt maaten ja heittänyt sarin naamanpäälle. Tosin en ollut varma, oliko se enää elävä tapaus, sillä asento oli erittäin epämääräinen.. Noh, samassa stopissa näkee silloin tällöin kuinka ihmiset tuovat mopojaan huoltoon: Hondat ym paikalliset tekeleet täyttävät koko sivukadun ja paperia täytetään vallan vimmatusti. Lonkalta heitettynä pyöriä on rivissä muutamia satoja aamulla ja illalla palatessa töistä kaikki ovat hävinneet johonkin. Lähellä olevan HeroHonda-liikkeen koosta päätellen huollon pitää olla melkoisen tehokas toimiakseen kunnolla. Tietysti yksi vaihtoehto on, että pyörät vain siirretään jonkin pastorin siunattavaksi, joka anoo joltakin mopojumalta jälleen pari kuukautta lisää ajoaikaa.
Seuraava pysähdyspaikka onkin sitten jo metrosillan alla Gandhi Salain risteyksessä. Tämä paikka on kuin intialaisen liikennesuunnittelun kadotetusta oppikirjasta: Moottoritie voi alkaa ja päättyä mihin vain. Tässä tapauksessa tien toinen pää on 1 tai 2-kaistainen T-risteys. Onneksi risteyksessä on kuitenkin valot autoille. Jalankulkijat liikkuvatkin sitten leikkien omalla hengellään loikkien kaikkien kaistojen yli silloin, kun pienikin rako liikennevirrasta löytyy (valojahan täällä ei tarvitse välttämättä noudattaa). Samalla alueella on paljon asutusta, jonka johdosta myös koululaisia on runsaasti liikenteessä. Ihme kyllä, harvemmin näkee melkein_kolahti-tilanteita.
Seuraavana vuorossa ovat Chennain yliopisto- ja koulukeskukset, näiden mukana kaduilla liikkuva väestö on nuorempaa ja bussit ääriään myöten täytettyjä. Kouluille saapuvissa dösissä ei tunneta ylikuormaa: Jotkut vanhat perunasäkkiä muistuttavat Ashok Leylandit ovat niin täynnä, että kulkevat toinen puoli maata viistäen toisella puolella istumassa olevien kuivatellessa kainalohikeään bussin ulkopuolella..
Eräs ihmetystä herättänyt piirre täkäläisessä liikenteessä on tämä mopolijoiden kypärättömyys. Kaksipyöräisen päällä näkee monesti viisikin henkeä ja näistä sattaa parikin nukkua. Vaikuttaisi siltä, täällä on alettu harrastamaan "yhden kypärän" teoriaa. Kypärä kun löytyy vain kuskilta, jos häneltäkään. Tavallisesti he roikottavat sitä kädessä, jotta jakaus ei kärsisi ja puhelimeen olisi helpompi puhua. OT. täällä muuten myydään hikoilun ja KYPÄRÄN kestävää geeliä.. Tätä munkin on pakko ollut ostaa, koska SUOMEN lentokenttäviranomaiset nyysi mun hiustuotteet turvatarkastuksessa.
Sitten ollaankin jo lähes työpaikalla. Ennen saapumista sinne edessä on uusi hotellialue laukkaradan kupeessa. Olen kuskin kanssa lyönyt vetoa erään hotellin valmistumisesta. Kuski kehuu intialaisen työven tehokkuutta maasta kattoon, mutta mä olen hiukan toista mieltä. Tämän kolmen kuukauden aikana esim alakerran ikkunoita asennettiin 1 kpl viikossa ja muuraustyöt eivät ole juurikaan edistyneet.. Saapi siis nähdä onko hotelli valmis ennen huhtikuun alkua 2010.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
