Madras hash oli paljon enemmän kuin odotimme. Tapahtumasta oli kuultu paljon, mutta nyt päästiin itse kokemaan koko hauskuus. Lyhyesti hash on sosiaalinen liikuntatapahtuma, jossa merkattua reittiä voi kävellä, hölkätä tai juosta halunsa mukaan. Hash-tapahtumia järjestetään joka sunnuntai, aina eri paikassa vaihtelevalla etäisyydellä Chennaista. Nyt vuorossa oli urbaania menoa kaupunkiympäristössä. Kokoonnuimme neljältä Kasturba Nagariin (n.2 km kotoa) eräälle pihalle. Geimit piti alkaa puoli viisi, mutta siinä viiden maissa paikalliseen tapaan päästiin liikkeelle. Älämölöstä piti huolta muutama torvi, joita "jänikset" eli reitin aamupäivällä tehneet tyypit huudattivat urakalla. N.40 osallistujaa lähtivät liikkeelle osa juosten, osa kävellen. Tässä helteessä kävelykin on ihan hyvä saavutus, olihan tuo "alkulämmä" saatu jo päälle kun kotoa patikoimme pelipaikalle. Reissu alkoi (monellekin ensimmäisellä) mertomatkalla, jolla ajoimme eteläiselle päättärille. Koko radanvarsi on täyttä slummia ja vieressä kiemurteleva joki järkyttävässä jätelastissa. Metron ovet tietysti on selällään koko matkan ajan (vai oliko niitä ollenkaan). Nyt myös selvisi syy, miksi porukka niin hanakasti pitäytyy siinä oviaukolla. Paras tuuletus löytyy tästä ja nopea poistuminen on mahdollista. Metro kun pysähtyy vain 10 sek, joten jos et siinä ajassa pääse ulos/ sisään niin harmi. Mutta näin sunnuntaina mitään tunkua ei ollut, eikä kenenkään tarvinnut kiivetä katolle tai roikkua ulkopuolella. Metro kuten asematkin oli aika hurjassa kunnossa, mutta kokemus tämäkin, jota tuskin olisi tullut ilman tätä seuruetta.
Mihinkään savannille emme päätyneet vaan lenkki oli vedetty slummien ja "tyhjien" alueiden läpi. Pojat pelaili näillä mutakentillä krikettiä sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Marssiva joukkomme sai paikallisten katseita osakseen. Varsinkin, kun ylitimme kaikesta jätemateriaalista kyhätyn sillan yhden jäteojan yli, olimme varsinainen nähtävyys. Hieman jännitti, mihin voi astua. Pudotus ei ollut suuri eikä vesi syvä, mutta sen näköistä että ei olisi tullut mieleen tipppua! Noin puolivälissä lenkkiä mustat pilvet sitten tavoitti meidät ja laski veden niskaamme. Eipä taas ole satanut aikoihin, joten nyt sitten oli erinomainen sauma! Vettä tuli kuin suihkusta tai saavista vaakasuoraan paremminkin. Otimme jo muutaman juoksuaskeleenkin, mutta totesimme sen aika nopeasti hyödyttömäksi, olimme läpimärkiä. Urhoollisesti kiersimme lenkin ja ylitimme takaisin tullessa saman sillan, tosin nyt vauhdikkaammin. Oikaisimme vielä suuren maantiesillan ali, jossa oli oma slummikylänsä ja vesi juoksi suoraan sisään peltikyhäelmiin. Täällä siis oikeasti asuu ihmisiä, hurjaa. Puikkelehdimme todella matalalla olevien sähköjohtojen ali hökkeleiden välistä ja saimme niskaamme aikamoisen vesiryöpyn aina sillan palkkien välistä, suoraan yläpuolella olevalta ajotieltä. Asukkaat saavat täällä aikamoisen metelin kaupan päälle...
Vihdoin päästiin takaisin metroaseman suojiin taivaan salamoidessa. Yksi porukka oli ottanut bussin ja 10 min matka jälkeen huomanneet sen menevän väärään suuntaan, joten ei auttanut kuin patikoida takaisin pitemmän kautta... Märkin T-paitoinemme saimme taas aivan avointa tuijotusta paikallisten taholta. Osittain ihan syystä. Varsinkin köyhimmillä alueilla löytyy porukkaa, jotka eivät ole koskaan aiemmin vaaleaihoisia nähneet. Metromatka taittui säätä naureskellessa ja sosialisointi jatkui biletalon kattoterassilla. Ohjelmassa oli lauluja, olutta ja suuren jääpalan päällä istumista, milloin sinne kutsuttiin järjestäjät, jänikset, uudet tulijat, kännykän käyttäjät... Henkka nakitettiin lopuksi parin viikon päästä olevan hashin jänikseksi. Lopuksi maistelimme paikallisia ruokia, joita "pitopalvelun" pojat lämmitti muurikalla, kasviskastikemössöjä, salaattia, parathaa ja sämpylöitä. Siinähän tuo iltapäivä vierähti puoli ysiin saakka. Hash on siis hyvä keino saada ohjelmaa sunnuntaihin -ja sen on aika moni täällä huomannut.
maanantai 28. syyskuuta 2009
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Goan reissun jälkeen arki painaa jälleen tutun tiukasti. Töissä käsittelettömän meilin määrästä huomasi olleensa pois palveluksesta pitempään kuin muut toverit. Duunissa siis pitää kiirrettä, mutta muutoin loppuviikko otettiin melko rauhallisesti, lukuunottamatta FinnFriday'ta. Mike kerkesi mm. poikkeamaan jälleen verhokaupoilla ja tutustumassa lentokoneruoan tekoon lentokentän kupeessa. Lauantaina toiseen makkariin saatiin hankittua "second hand double cot". Uus peti piti siis olla edullinen (pitkälti samanlainen kuin meidän toisessa makkarissa), sillä meinasimme dumpata sen lähtiissämme jollekin sitä tarvitsevalle. Nyt siis mahdollisesti saapuvilla vieraillakin on allansa muutakin kuin 457x457mm keraaminen laatta.. Ens viikolla pitäis tulla ilmastointiasentajat jälleen sotkemaan paikat ja heidän vierailun jälkeen makuuhuone on lopullisesti käyttövalmis.
Kulunut viikko omistettiin myös kaikennäköisten uusien juomatuttavuuksien hankkimiseen. Maistelimme mm. erilaisia mehuja jotka oli puristettu milloin mistäkin. Yksi villeimmistä oli tuossa sivun laidassakin näkyvä vihreä tee maustettuna basilikan simennillä. Maku oli hyvä tai jopa erinomainen, mutta suutuntuma aivan kreisi. Voisin kuvitella, että sammakon kutu tuntuu suussa samalta. Siltähän tuo liemi itseasiassa hieman näyttääkin. Tämän kummallisuuden lisäksi jääkaappiin eksyi esim erilaisia litsin makuisia juomia sekä täällä siiderin "korvikkeena" myytävä Appy FIZZ.. Alkoholittomana tietenkin..
Torstaina illalla alettiin ympäri kaupunkia valmistautua Athyua Pooja-merkkiseen festariin. Varsinainen kliimaksi osui tänä vuonna sunnuntaille. Kyseinen sankarihemmo on ollut muinoin jonkin asteinen koulutuksen tai osaamisen guru tjsp. Nyt hänen kunniakseen järjestetään isoja pippaloita ympäri maata. "Festari" on ilmeisen suosittu, koska kaikki siitä tuntuuvat kohkaavan. Kaupungilla se näkyi todella runsaana kukkamyyntinä, paperikoristuksina sekä vaikkapa maalattuina kurpitsoina, joita paikalliset loitsujen jollottelun jälkeen viskelivät lopulta katuun. Autoja on koristeltu maaliroiskein sekä banaanin lehvin (kiinnitetty karjapuskimeen samaan tapaan kuin teksasissa härän sarvet). Aika nolon näköisiä, mutta kuulunee tähän kulttuuriin.
Perjantaina toimistoa koristeltiin ja siivottiin ahkerasti. Aamusta alkaen samanlaisia härpättimiä kuin kaupungillakin oli, nosteltiin toimiston katot ja ovenpielet täyteen. Ovien edustat oli maalattu korein riisijauhokuvioin.. Työt toimistolla lopetettiin normaalia aikaisemmin ja noin puoli kuuden maissa kokoonnuimme kakkoskerroksen toiseen päätyyn tehdyn "alttarin" ympärille. Siinä sitten harrastettiin toveri Menakshin toimesta jotakin laulun tapaista ja vartijat sekä muut työntekijät sytyttelivät suitsukkeita ja muita savuja. Samalla maalattua kurpitsaa pyöriteltiin pystytasossa välillä myötäpäivään ja hetken päästä taasen vastapäivään. Kellojen kilistessä ja savun täyttäessä koko toimiston yläkerran, totesin itsekseni, että mitenhän on noiden palovarottimien laita.. Ei ne ainakaan kovin pienestä laukea :) Pois lähtiessäni huomasin, että meidän korealainen ylpeyskin oli saanut kukkakuorrutuksen keulille. Olipa mahtavan näköinen.. Mainnittakoon vielä, että kaikille työntekijöille oli järkätty isopieni säkki kaikenlaista syömistä viikonlopun varalle. Lahjuksesta löytyi kissanruokaa (eli niitä mausteissä pyöriteltyjä pähkinöitä jne), pari omenaa ja banaania, pussi "puhallettua" riisiä sekä jotakin tuntematonta jauhetta ja laatikollinen marsipaania.
Puolet tästä tuntemattomasta jauheesta lusikoimme suihimme eilen illalla ja totesimme siinä olevan häivähdyksen salmiakkia? Perusmaku oli makea jälkimaku ehkä eniten taatelimainen. Kummallista töhnää jokatapauksessa..
Tänään syöksymme iltasellaan Madras Hash-tapahtumaan, joka järjestetään tällä kertaa aivan kotikulmilla nimittäin Kasturba Nagarissa. Tapahtumassa pitäisi olla ohjelmassa lyhyt kävelylenkki ja sen päälle pientä syömistä ja juomista. Normaalisti tämä juoksu on järjestetty kaupungin ulkopuolella, mutta nyt se tosiaan on tuossa vajaan parin kilometrin päässä meiltä. Katsotaan mitä tuleman pitää..
Kulunut viikko omistettiin myös kaikennäköisten uusien juomatuttavuuksien hankkimiseen. Maistelimme mm. erilaisia mehuja jotka oli puristettu milloin mistäkin. Yksi villeimmistä oli tuossa sivun laidassakin näkyvä vihreä tee maustettuna basilikan simennillä. Maku oli hyvä tai jopa erinomainen, mutta suutuntuma aivan kreisi. Voisin kuvitella, että sammakon kutu tuntuu suussa samalta. Siltähän tuo liemi itseasiassa hieman näyttääkin. Tämän kummallisuuden lisäksi jääkaappiin eksyi esim erilaisia litsin makuisia juomia sekä täällä siiderin "korvikkeena" myytävä Appy FIZZ.. Alkoholittomana tietenkin..
Torstaina illalla alettiin ympäri kaupunkia valmistautua Athyua Pooja-merkkiseen festariin. Varsinainen kliimaksi osui tänä vuonna sunnuntaille. Kyseinen sankarihemmo on ollut muinoin jonkin asteinen koulutuksen tai osaamisen guru tjsp. Nyt hänen kunniakseen järjestetään isoja pippaloita ympäri maata. "Festari" on ilmeisen suosittu, koska kaikki siitä tuntuuvat kohkaavan. Kaupungilla se näkyi todella runsaana kukkamyyntinä, paperikoristuksina sekä vaikkapa maalattuina kurpitsoina, joita paikalliset loitsujen jollottelun jälkeen viskelivät lopulta katuun. Autoja on koristeltu maaliroiskein sekä banaanin lehvin (kiinnitetty karjapuskimeen samaan tapaan kuin teksasissa härän sarvet). Aika nolon näköisiä, mutta kuulunee tähän kulttuuriin.
Perjantaina toimistoa koristeltiin ja siivottiin ahkerasti. Aamusta alkaen samanlaisia härpättimiä kuin kaupungillakin oli, nosteltiin toimiston katot ja ovenpielet täyteen. Ovien edustat oli maalattu korein riisijauhokuvioin.. Työt toimistolla lopetettiin normaalia aikaisemmin ja noin puoli kuuden maissa kokoonnuimme kakkoskerroksen toiseen päätyyn tehdyn "alttarin" ympärille. Siinä sitten harrastettiin toveri Menakshin toimesta jotakin laulun tapaista ja vartijat sekä muut työntekijät sytyttelivät suitsukkeita ja muita savuja. Samalla maalattua kurpitsaa pyöriteltiin pystytasossa välillä myötäpäivään ja hetken päästä taasen vastapäivään. Kellojen kilistessä ja savun täyttäessä koko toimiston yläkerran, totesin itsekseni, että mitenhän on noiden palovarottimien laita.. Ei ne ainakaan kovin pienestä laukea :) Pois lähtiessäni huomasin, että meidän korealainen ylpeyskin oli saanut kukkakuorrutuksen keulille. Olipa mahtavan näköinen.. Mainnittakoon vielä, että kaikille työntekijöille oli järkätty isopieni säkki kaikenlaista syömistä viikonlopun varalle. Lahjuksesta löytyi kissanruokaa (eli niitä mausteissä pyöriteltyjä pähkinöitä jne), pari omenaa ja banaania, pussi "puhallettua" riisiä sekä jotakin tuntematonta jauhetta ja laatikollinen marsipaania.
Puolet tästä tuntemattomasta jauheesta lusikoimme suihimme eilen illalla ja totesimme siinä olevan häivähdyksen salmiakkia? Perusmaku oli makea jälkimaku ehkä eniten taatelimainen. Kummallista töhnää jokatapauksessa..
Tänään syöksymme iltasellaan Madras Hash-tapahtumaan, joka järjestetään tällä kertaa aivan kotikulmilla nimittäin Kasturba Nagarissa. Tapahtumassa pitäisi olla ohjelmassa lyhyt kävelylenkki ja sen päälle pientä syömistä ja juomista. Normaalisti tämä juoksu on järjestetty kaupungin ulkopuolella, mutta nyt se tosiaan on tuossa vajaan parin kilometrin päässä meiltä. Katsotaan mitä tuleman pitää..
tiistai 22. syyskuuta 2009
Goa - uusi näkökulma Intiaan
Muslimiyhteisön järjestämän pitkän viikolopun kunniaksi me suuntasimme kohti länsirannikon edesmennyttä hippikylää, Goan Candolimia. Reissusta päätettiin lopulta tehdä venytetty "pitkäviikonloppu", koska muutoin perilläoloaika olisi jäänyt melkoisen lyhyeksi. Lähtö koitti perjantaina aamulla ja takaisin tänne itärannikolle oli aikomus palata maanantaina illalla. Ritsa, joka meidät lennätti mennen tullen kuului Paramount- nimiselle yhtiölle. Hotelli varattiin samassa yhteydessä lentojen kanssa. Opusten ja esitteiden mukaan hotelli oli lähteestä riippuen rankattu 2-3 tähden rantaresortiksi, joten odotukset olivat jo alkuunsa hieman ristiriitaiset. Jonkin asteinen Budjettireissu siis kaiken kaikkiaan tulossa.. Goalla selviää kyllä halvalla, mutta onhan se rähjäinen paikka. Ellei sitten sijoita kunnolla 5 tähden hotelliin ja pysy aitojen sisäpuolella. Mutta sitä ei tällä kertaa ajettu takaa.
Koko reissu oli alusta lähtien peri intialaista säätöä. Saimme matka-agentilta liput vasta viime tiistaina ja Paramount muutti lentojen aikatauluja ainakin kolme kertaa. Perjantaina aamulla kuitenkin pakkailimme loput matkakamat kapsakkiin ja pinkaisimme Shankarin kyydillä kentälle autuaan tietämättöminä kuinka kauan kentällä menisi aikaa tarkastuksissa yms. Olimmekin sitten hieman hämillämme, koska kaikki viralliset osuudet olikin hoidettu jonojen puuttuessa ~15 minuutissa. Koneen lähtöön taisi tässä vaiheessa olla vaivaiset 3tuntia.. Kuten arvata saattaa asiathan ei voi hoitua näin nopeasti menemättä edes osittain poskelleen. Kaiken odottamisen jälkeen astelimme portille mennäksemme koneelle vievään bussiin. Tässä vaiheessa portille komennettu vartija tuumaa Mikelle, että ei käy matkan teko nyt; puuttuu leima reppuun kiinniteystä lentoyhtiön lapusta. Turvatarkastuksesta vastannut naikkonen oli unohtanut leimata kamat. Joten eikun juosten uudelleen tarkastukseen ja takaisin. Tarkastuksessa oli vaihtunut vuoro, joten toimintaohjeetkin olivat siten hiukan erilaiset. Tällä kertaa piti jättää vesipullo pois, koska tarkastaja ei halunnut antaa pullon korkkia takaisin (ensimmäisellä kerralla riitti kun pullosta hörppäsi). Noh, loppujen lopuksi pääsimme koneeseen ja melko mukavasti taitoimme noin tunnin loikan Goalle.
Perillä Dabolimin kentällä saimme varattua prepaid-taksin lentokentältä. Taksin hinta oli mielestämme aika rankka moisesta nepistä ja koska sää oli perillä mitä mukavin, päätimme olla maksamatta kiskurihintaa ilmastointinappulan painalluksesta. Kuskiksi valikoitui joku paikallinen juuri kortin saanut teini-Räikkönen, joten taustamusiikkikin oli sitten kyseisen herran isäukon kokoelmista: Ace of Basesta Bob Marleyhyn. Erittäin tempoilevan kyydin jälkeen pääsimme kuin ihmeen kaupalla Marquis Beach Resortin portin taakse. Paikkahan oli layoutiltaan valokuvien kaltainen mutta ainakin kymmenen piirua huonommassa kunnossa.. Ehkä yksi tähti olisi herunut meikäläisiltä. Tiskillä jo puhuimmekin että miltähän se huone mahtaakaan näyttää.. Onneksi se oli kuitenkin ihan asuttava, joskin mallia vain pakilla sisälle, eli todella pieni. Kylppäri oli puolestaan aika iso. Ilmastointi ja kosteuden poistin toimivat, joten kelpuutimme komeron yösijaksi.
Perjantai-iltana kerkesimme tutustua hieman myös ympäristöömme. Tarkastimme noin 100m päässä olleen ranta-alueen ja noin kilometrin päässä sijainneen vanhan venäläisen öljytankkerin sekä läheisen kaupustelu/rantakadun. Paikalliset kertoivat aluksen lepäilleen ko paikalla noin kymmenen vuotta ja vihdoin tänä vuonna se olisi tarkoitus siirtää jonnekin muualle. Venäläinen luonne vastannee intialaista välinpitämättömyyden suhteen? Ranta-alue oli myös taottu kesän monsuuneissa uuteen uskoon. Samassa rytäkässä hotellimme rannalla sijainnut yökerho oli saanut pahasti siipeensä menettäen yli puolet pinta-alastaan ahdin valtakunnalle. Sama paikallinen hemmo, joka kertoi tankkeritarinaa valaisi myös rannan tuhoutumisesta. Hänen mukaansa ranta oli paennut noin 50m vuosivauhtia kohti sisämaata ja tämän vuoksi monet muutkin rantahotellit olivat kärsineet huomattavia tuhoja kesän myrskyissä. Yhtenä syynä hän tähän tuhoon oli ilmeisesti jouluna -04 tavattu vuosisadan isoin aalto, jonka uskotaan muuttaneen ympäristöä niin, että eroosio on tullut vuosittaiseksi ongelmaksi. Tätä eroosiota oli yritetty estää todella rumilla valtavilla hiekkamakkaraviritelmillä, joita oli pursotettu koko rannan mitalta. Osa oli jo hajoillutkin ja kangasretkua oli pitkin hietikkoa. Käyttäkää poijjaat kiviä tuohon tarkoitukseen..
Pian ensimmäisen kävelyretken jälkeen aurinko alkoi painua mailleen ja suuntasimmekin komeroomme vaihtamaan kuteita ja sen jälkeen syömään hotellin "raflaan". Tarjottu kala-annos oli hintaansa nähden oikein maukas ja meidän mielestä kokonaisuuskin toimi moitteetta. Reipas 10€ kahden hengen illallisesta juomineen sekä jälkkäreineen ei tuntunut pahalta sijoitukselta. Illallisen jälkeen poikkesimme vielä lähikaupassa hakemassa hammaspesuvettä yms pientä. Todellakin pientä, sillä kauppa oli pienempi kuin meidän komero ja hyllyt melkein tyhjät. Saimme lopulta ostettua vähän limua sekä tavallista että kuplavettä useamman litran reilulla eurolla..
Lauantai aamu valkenikin humuisena ja nousimmekin siinä seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä pitemmälle lenkille rannalle. Poikkesimme kuitenkin syömässä hotellin tarjoamaa aamupalaa. Häävihän se ei ollut, intialaista lättyä mausteiden keran ja lasillinen perus lassia. Sen verran tulinen maku annoksesta jäi, että sitä oli pakko käydä huuhtelemassa komerossa raikkaalla vedellä. Noin kahdeksan aikaan olimmekin valmiita pakenemaan rannalle. Tarvoimme lähes tunnin verran upottavassa rantahietikossa ja nousevan auringon paahteessa. Päätimmekin lopulta, että koitamme löytää rannan suuntaisesti kulkevan tien ja patikoimme sitä myöten takaisin hotellille. Päätös kannatti, sillä törmäsimme matkalla halki talojen takapihojen kaikkeen mielenkiintoiseen; mm hyvin englantia puhuneeseen hampaattomaan mummoon ja vanhoihin rapistuneisiin portugalilaistyylisiin taloihin. Mummon kanssa Mike jauhoi ummet ja lammet, kerrassa mainio tapaus. Kävelyreissuun saimme kaikkineen kulumaan melkein kolmisen tuntia jonka jälkeen oli mukava pulahtaa hotellin yllättävän hyväkuntoiseen ja siistiin altaaseen. Lopputulemanahan oli jälleen kärvennettyä nahkaa, mitäpä muuta. Nokka ja käsivarret punoittaen kävimme murkinoimassa aamuisen kävelylenkin matkalta löytyneen Flambee-nimisen kojun tarjoamaa kalaa. Hyvää oli sekin..
Iltaohjelma koostui jälleen patikointireissusta sekä illallisesta. Suunnaksi valitsimme tällä kertaa täysin tuntemattoman etelän ja sen mukavan näköiset linnoitukset. Talsimme ensimmäisille muureille rantaa myöten ja siitä eteenpäin vähän matkaa tien kaltaista leveätä polkua ja lopuksi rantatörmällä kierrellyttä polkua myöten. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja joka paikan peittävä vehreys vei melkein Mikeltä jalat alta sillä seurauksella, että meidän oli vaihdettava tossujakin päikseen (muovisandaali aika huono vuoristo-olosuhteisiin), jotta kulkeminen luonnistui edes jotenkin.. Harmittavasti aurinko laski meidän aikatauluun nähden liian aikaisin, joten emme aivan ehtineet päätepisteenä olleelle Fort Aquadalle. Käännyimme siis hiukan puoliväli jälkeen takaisin kohti hotellia. Syömistä tilasimme hotellille päästyämme ja puputimme isoilla katkaravuilla ja kananmunalla höystetyn nuudeliannoksen melkoisen hyvällä ruokahalulla (Vastaavanlaisia ja yhtä maukkaita annoksia saa täältä Chennaista etsiä urakalla) .
Kaiken tämän jälkeen nukkumatti tuli pian ja unta ladattiin kupoliin aina seuraavaan aamuun asti. Jälleen samoihin aikoihin ylös ja ilman aamupalaa kohti edellisenä päivänä näkemättä jäänyttä Fort Aquadaa ja linnakkeella sijainnutta vanhaa majakkaa. Tällä kertaa kunnon tietä pitkin pidemmän kautta. Nousu mäelle siinä helteessä otti voimille hivenen, mutta aika hyvin jaksoi latoa askelta toisensa perään aina mäelle asti, jossa odotettu palkinto odotti. Ei mikään Olavinlinna, mutta mielenkiintoinen kohde silti. Puolustuslinnake on muurattu Goalla paljon käytetystä punertavasta laavakiven tapaisesta hyvin huokoisesta kivestä, ikäänkuin kovettuneesta pesusienestä. Paikka on oikeastaan vesivarasto, josta tankattiin alueella liikkuneet Portugalilaiset kauppa-alukset. Majakka oli pystytetty myöhempinä aikoina, päivitettykin useampaan otteeseen ennen käytöstä poistoa. Nestetankkauksen jälkeen olikin matka alas ja tällä kertaa oikein buffet -aamiaiselle. Siis perunamössöä, papumössöä, kukkakaalista munakasta ja paikallista lättyä. Hedelmäsalaattia ei sitten saanut edes tilaamalla eri hintaan, katos kun on off-season. Luulis että täällä noita hedelmiä piisaa ja niistä vois tehdäkin vaikka mitä.
Pääkaupunki Panjim olisi seuraavana katsontakierroksella. Otimme hotellin ainoan vapaan taksin, joka sitten ilmeni viinamäen mieheksi matkan varrella. Menomatkalla vieno tuoksu saattoi olla eilisen illan höryjä, mutta kaveri taisi huolehtia nestetankkauksesta myös kaupunkistopilla. Onneksi tällä oli ajoon pikemminkin rauhoittava vaikutus. Mutta kaikkeen sitä turisti joutuukin... Olimme ajatelleet kävelykierrosta Fountainasin vanhaan kaupunginosaan, mutta kuski ajelutti meidät läpi vanhojen pääkatujen. Voittakoot nyt maisema-ajelu helteessä tarpomisen tällä kertaa. Vedimme parkkiin keskustaan, jossa sunnuntain kunniaksi ei ollut monikaan liike auki. Tietysti samalla avautui mahdollisuus hieman rauhallisempaan taivallukseen kaupungin kaduilla. Portugalilaiset oli luopuneet Goalla vallasta vasta -61 joten vielä oli vaikutteita nähtävillä ajalta ennen täätä. Tosin rakennukset oli ränsistyneitä ja kunnostuksen puutteessa. Rannassa odotteli rivi kasinoiksi puettuja jokialuksia. Purkit lienevät todellisuudessa jossain muussa käytössä kuin pelinhimoisten rahavirroilla eleleviä turistikohteita. Muuten kaupungissa vallitsi aika perus intiameiniki, roskaa, hajuja ja peruskamaa myynnissä auki olevissa kojuissa. Ei siis mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa täälläkäään.
Päätimme ottaa haltuun vielä kaupungin rannan, Miramarin, joka sijaitsi 3 km päässä keskustasta. Tästä yllättäen tupshahti reissulle hintaa melkein tuplasti. Kuskin kanssa hinta sovittiin lähdettäessä 500 rupiaan, mutta 300 tuli sitten lisää tästä 3 km siivusta... Kyllä nämä osaavat! Mutta mukavahan tuollainen palmuranta olisi joka kaupungissa. Goalla tunnelma on paljon rennompi ja välittömämpi. Täällä paikallisetkin kulkee missä tamineissa huvittaa ja sareja sai laskea vain yhden käden sormin. Kuski kertoikin, että Goalla on 10% hinduja ja loput melkeinpä kristittyjä. Hän kertoi ylpeänä, että täällä jopa paikalliset naisetkin voivat uida uimapuvussa, toisin kuin muualla Intiassa. Että sinällään Goa eroaa Intiasta ihan yhtä paljon kuin Intia jostain muusta maasta. Goalaiset ovat tosiaan hymyileviä, ystävällisiä ja avoimia. Aivan eri meinigillä elämään ja ulkopuolisiin suhtautuvia kuin vaikkapa kotona Chennaissa. Panjimissa tavattiin hauska heppu. Keskustelu alkoi taas tiedustelulla, mistä ollaan. Täällä Finland tuntuu menevän paremmin jakeluun kuin kotikonnuilla, jossa se joka kerta on kuulijan korvassa England... Mutta siis jeppe oli kovasti innostunut postimerkkeilystä ja tiedusteli, josko voitais laittaa Suomesta postia merkin kera. Toki voidaan, jos puolen vuoden viive hommassa ei haittaa. Samalla saatiin Goan matkailuvinkit ja avuntarjoukset jatkoakin ajatellen. Niinpä jampan osoite taskussa jatkettiin matkaa.
Monsuunin rippeet satoivat sitten illalla kera ukkosen niskaamme, joten päätettiin jalkautua lähimaastoon syömäpuuhiin. Taas lykästi, Stonehousen kalalautanen olikin ihan vailla vertaa; tiikerirapua, katkarapua, mustekalaa, kalafilettä... Nam! Jälkkäriksi tilattiin creme caramel banaania ja ananasta rommilla. Taisi tuo cc olla vain silmänlumetta, mutta tiukka annos popsittiin parempiin suihin. Viereisessä pöydässä viihtyi mielenkiintoinen pari; Nainen ehkä suunnalta Ukraina-Venäjä ja mies saksalainen. Puhe käytiin mitä enemmissä määrin perinteisellä mutta hieman "rakeisella" lontoon murteella mutta sen mitä juttua joutui välillä kuulemaan, niin mikään lomamatka tuskin oli kyseessä.. Toisessa pöydässä oli joukko paikallisia teinejä, jotka taas osoittivat millainen intialainen järjenjuoksu on pohjimmillaan. Tilaukset tehdään lasi ja pilli kerraallaan ja jokainen vielä eri tarjoilijalle. Mitäpä siitä seuraa? Ei kaaosta kummempaa..
Jepjep, sunnuntai-ilta päättyi raitisilmamyrkytyksen saattelemana jälleen melko aikaisin. Unta koitettiin hamstrata aina sinne aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan asti. Siitä sitten taas tikkana ylös ja lenkkarit jalkaan rannalle. Teimme lyhyen reissun lähimmälle muurirakennelmalle, jossa saimme kuvausapua moporetkellä olleilta kaiffareilta. Juurikaan aamupalaa ja lyhyttä allasvisiittiä kummempaa ei ehtinyt aamulla enää suorittamaan ennen kentälle lähtöä. Paramountilta nimittäin tuli viesti, jossa pyydettiin olemaan ajoissa kentällä, koska ruuhkaa oli luvassa. Lähdimmekin kentälle hyvissä ajoin; saman taksikuskin kyydillä, joka käytti meitä Panjimissa sunnuntaina. Matka sujui kuitenkin ihan ok tällä kertaa, ja olimme jälleen odottamassa tuntikaupalla etuajassa.. Ihmeempiä ei sitten enää sattunutkaan loppumatkan aikana ja meidän oma kuskikin oli vastassa juuri sovitussa paikassa. Mukavaa oli istahtaa tuttuun Hyundaihin, jossa ilmastointi pelaa ja kuskin ajamiseen voi luottaa. Harmittava "takaisku" oli kuitenkin se, että Shankarille olikin yllätykseksemme järjestynyt töitä firman pomon toimesta lauantaiksi, vaikka kuvittelimme antavamme hänelle vapaata. Näitä sattuu..
Koko reissu oli alusta lähtien peri intialaista säätöä. Saimme matka-agentilta liput vasta viime tiistaina ja Paramount muutti lentojen aikatauluja ainakin kolme kertaa. Perjantaina aamulla kuitenkin pakkailimme loput matkakamat kapsakkiin ja pinkaisimme Shankarin kyydillä kentälle autuaan tietämättöminä kuinka kauan kentällä menisi aikaa tarkastuksissa yms. Olimmekin sitten hieman hämillämme, koska kaikki viralliset osuudet olikin hoidettu jonojen puuttuessa ~15 minuutissa. Koneen lähtöön taisi tässä vaiheessa olla vaivaiset 3tuntia.. Kuten arvata saattaa asiathan ei voi hoitua näin nopeasti menemättä edes osittain poskelleen. Kaiken odottamisen jälkeen astelimme portille mennäksemme koneelle vievään bussiin. Tässä vaiheessa portille komennettu vartija tuumaa Mikelle, että ei käy matkan teko nyt; puuttuu leima reppuun kiinniteystä lentoyhtiön lapusta. Turvatarkastuksesta vastannut naikkonen oli unohtanut leimata kamat. Joten eikun juosten uudelleen tarkastukseen ja takaisin. Tarkastuksessa oli vaihtunut vuoro, joten toimintaohjeetkin olivat siten hiukan erilaiset. Tällä kertaa piti jättää vesipullo pois, koska tarkastaja ei halunnut antaa pullon korkkia takaisin (ensimmäisellä kerralla riitti kun pullosta hörppäsi). Noh, loppujen lopuksi pääsimme koneeseen ja melko mukavasti taitoimme noin tunnin loikan Goalle.
Perillä Dabolimin kentällä saimme varattua prepaid-taksin lentokentältä. Taksin hinta oli mielestämme aika rankka moisesta nepistä ja koska sää oli perillä mitä mukavin, päätimme olla maksamatta kiskurihintaa ilmastointinappulan painalluksesta. Kuskiksi valikoitui joku paikallinen juuri kortin saanut teini-Räikkönen, joten taustamusiikkikin oli sitten kyseisen herran isäukon kokoelmista: Ace of Basesta Bob Marleyhyn. Erittäin tempoilevan kyydin jälkeen pääsimme kuin ihmeen kaupalla Marquis Beach Resortin portin taakse. Paikkahan oli layoutiltaan valokuvien kaltainen mutta ainakin kymmenen piirua huonommassa kunnossa.. Ehkä yksi tähti olisi herunut meikäläisiltä. Tiskillä jo puhuimmekin että miltähän se huone mahtaakaan näyttää.. Onneksi se oli kuitenkin ihan asuttava, joskin mallia vain pakilla sisälle, eli todella pieni. Kylppäri oli puolestaan aika iso. Ilmastointi ja kosteuden poistin toimivat, joten kelpuutimme komeron yösijaksi.
Perjantai-iltana kerkesimme tutustua hieman myös ympäristöömme. Tarkastimme noin 100m päässä olleen ranta-alueen ja noin kilometrin päässä sijainneen vanhan venäläisen öljytankkerin sekä läheisen kaupustelu/rantakadun. Paikalliset kertoivat aluksen lepäilleen ko paikalla noin kymmenen vuotta ja vihdoin tänä vuonna se olisi tarkoitus siirtää jonnekin muualle. Venäläinen luonne vastannee intialaista välinpitämättömyyden suhteen? Ranta-alue oli myös taottu kesän monsuuneissa uuteen uskoon. Samassa rytäkässä hotellimme rannalla sijainnut yökerho oli saanut pahasti siipeensä menettäen yli puolet pinta-alastaan ahdin valtakunnalle. Sama paikallinen hemmo, joka kertoi tankkeritarinaa valaisi myös rannan tuhoutumisesta. Hänen mukaansa ranta oli paennut noin 50m vuosivauhtia kohti sisämaata ja tämän vuoksi monet muutkin rantahotellit olivat kärsineet huomattavia tuhoja kesän myrskyissä. Yhtenä syynä hän tähän tuhoon oli ilmeisesti jouluna -04 tavattu vuosisadan isoin aalto, jonka uskotaan muuttaneen ympäristöä niin, että eroosio on tullut vuosittaiseksi ongelmaksi. Tätä eroosiota oli yritetty estää todella rumilla valtavilla hiekkamakkaraviritelmillä, joita oli pursotettu koko rannan mitalta. Osa oli jo hajoillutkin ja kangasretkua oli pitkin hietikkoa. Käyttäkää poijjaat kiviä tuohon tarkoitukseen..
Pian ensimmäisen kävelyretken jälkeen aurinko alkoi painua mailleen ja suuntasimmekin komeroomme vaihtamaan kuteita ja sen jälkeen syömään hotellin "raflaan". Tarjottu kala-annos oli hintaansa nähden oikein maukas ja meidän mielestä kokonaisuuskin toimi moitteetta. Reipas 10€ kahden hengen illallisesta juomineen sekä jälkkäreineen ei tuntunut pahalta sijoitukselta. Illallisen jälkeen poikkesimme vielä lähikaupassa hakemassa hammaspesuvettä yms pientä. Todellakin pientä, sillä kauppa oli pienempi kuin meidän komero ja hyllyt melkein tyhjät. Saimme lopulta ostettua vähän limua sekä tavallista että kuplavettä useamman litran reilulla eurolla..
Lauantai aamu valkenikin humuisena ja nousimmekin siinä seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä pitemmälle lenkille rannalle. Poikkesimme kuitenkin syömässä hotellin tarjoamaa aamupalaa. Häävihän se ei ollut, intialaista lättyä mausteiden keran ja lasillinen perus lassia. Sen verran tulinen maku annoksesta jäi, että sitä oli pakko käydä huuhtelemassa komerossa raikkaalla vedellä. Noin kahdeksan aikaan olimmekin valmiita pakenemaan rannalle. Tarvoimme lähes tunnin verran upottavassa rantahietikossa ja nousevan auringon paahteessa. Päätimmekin lopulta, että koitamme löytää rannan suuntaisesti kulkevan tien ja patikoimme sitä myöten takaisin hotellille. Päätös kannatti, sillä törmäsimme matkalla halki talojen takapihojen kaikkeen mielenkiintoiseen; mm hyvin englantia puhuneeseen hampaattomaan mummoon ja vanhoihin rapistuneisiin portugalilaistyylisiin taloihin. Mummon kanssa Mike jauhoi ummet ja lammet, kerrassa mainio tapaus. Kävelyreissuun saimme kaikkineen kulumaan melkein kolmisen tuntia jonka jälkeen oli mukava pulahtaa hotellin yllättävän hyväkuntoiseen ja siistiin altaaseen. Lopputulemanahan oli jälleen kärvennettyä nahkaa, mitäpä muuta. Nokka ja käsivarret punoittaen kävimme murkinoimassa aamuisen kävelylenkin matkalta löytyneen Flambee-nimisen kojun tarjoamaa kalaa. Hyvää oli sekin..
Iltaohjelma koostui jälleen patikointireissusta sekä illallisesta. Suunnaksi valitsimme tällä kertaa täysin tuntemattoman etelän ja sen mukavan näköiset linnoitukset. Talsimme ensimmäisille muureille rantaa myöten ja siitä eteenpäin vähän matkaa tien kaltaista leveätä polkua ja lopuksi rantatörmällä kierrellyttä polkua myöten. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja joka paikan peittävä vehreys vei melkein Mikeltä jalat alta sillä seurauksella, että meidän oli vaihdettava tossujakin päikseen (muovisandaali aika huono vuoristo-olosuhteisiin), jotta kulkeminen luonnistui edes jotenkin.. Harmittavasti aurinko laski meidän aikatauluun nähden liian aikaisin, joten emme aivan ehtineet päätepisteenä olleelle Fort Aquadalle. Käännyimme siis hiukan puoliväli jälkeen takaisin kohti hotellia. Syömistä tilasimme hotellille päästyämme ja puputimme isoilla katkaravuilla ja kananmunalla höystetyn nuudeliannoksen melkoisen hyvällä ruokahalulla (Vastaavanlaisia ja yhtä maukkaita annoksia saa täältä Chennaista etsiä urakalla) .
Kaiken tämän jälkeen nukkumatti tuli pian ja unta ladattiin kupoliin aina seuraavaan aamuun asti. Jälleen samoihin aikoihin ylös ja ilman aamupalaa kohti edellisenä päivänä näkemättä jäänyttä Fort Aquadaa ja linnakkeella sijainnutta vanhaa majakkaa. Tällä kertaa kunnon tietä pitkin pidemmän kautta. Nousu mäelle siinä helteessä otti voimille hivenen, mutta aika hyvin jaksoi latoa askelta toisensa perään aina mäelle asti, jossa odotettu palkinto odotti. Ei mikään Olavinlinna, mutta mielenkiintoinen kohde silti. Puolustuslinnake on muurattu Goalla paljon käytetystä punertavasta laavakiven tapaisesta hyvin huokoisesta kivestä, ikäänkuin kovettuneesta pesusienestä. Paikka on oikeastaan vesivarasto, josta tankattiin alueella liikkuneet Portugalilaiset kauppa-alukset. Majakka oli pystytetty myöhempinä aikoina, päivitettykin useampaan otteeseen ennen käytöstä poistoa. Nestetankkauksen jälkeen olikin matka alas ja tällä kertaa oikein buffet -aamiaiselle. Siis perunamössöä, papumössöä, kukkakaalista munakasta ja paikallista lättyä. Hedelmäsalaattia ei sitten saanut edes tilaamalla eri hintaan, katos kun on off-season. Luulis että täällä noita hedelmiä piisaa ja niistä vois tehdäkin vaikka mitä.
Pääkaupunki Panjim olisi seuraavana katsontakierroksella. Otimme hotellin ainoan vapaan taksin, joka sitten ilmeni viinamäen mieheksi matkan varrella. Menomatkalla vieno tuoksu saattoi olla eilisen illan höryjä, mutta kaveri taisi huolehtia nestetankkauksesta myös kaupunkistopilla. Onneksi tällä oli ajoon pikemminkin rauhoittava vaikutus. Mutta kaikkeen sitä turisti joutuukin... Olimme ajatelleet kävelykierrosta Fountainasin vanhaan kaupunginosaan, mutta kuski ajelutti meidät läpi vanhojen pääkatujen. Voittakoot nyt maisema-ajelu helteessä tarpomisen tällä kertaa. Vedimme parkkiin keskustaan, jossa sunnuntain kunniaksi ei ollut monikaan liike auki. Tietysti samalla avautui mahdollisuus hieman rauhallisempaan taivallukseen kaupungin kaduilla. Portugalilaiset oli luopuneet Goalla vallasta vasta -61 joten vielä oli vaikutteita nähtävillä ajalta ennen täätä. Tosin rakennukset oli ränsistyneitä ja kunnostuksen puutteessa. Rannassa odotteli rivi kasinoiksi puettuja jokialuksia. Purkit lienevät todellisuudessa jossain muussa käytössä kuin pelinhimoisten rahavirroilla eleleviä turistikohteita. Muuten kaupungissa vallitsi aika perus intiameiniki, roskaa, hajuja ja peruskamaa myynnissä auki olevissa kojuissa. Ei siis mitään ihmeellistä tai maata mullistavaa täälläkäään.
Päätimme ottaa haltuun vielä kaupungin rannan, Miramarin, joka sijaitsi 3 km päässä keskustasta. Tästä yllättäen tupshahti reissulle hintaa melkein tuplasti. Kuskin kanssa hinta sovittiin lähdettäessä 500 rupiaan, mutta 300 tuli sitten lisää tästä 3 km siivusta... Kyllä nämä osaavat! Mutta mukavahan tuollainen palmuranta olisi joka kaupungissa. Goalla tunnelma on paljon rennompi ja välittömämpi. Täällä paikallisetkin kulkee missä tamineissa huvittaa ja sareja sai laskea vain yhden käden sormin. Kuski kertoikin, että Goalla on 10% hinduja ja loput melkeinpä kristittyjä. Hän kertoi ylpeänä, että täällä jopa paikalliset naisetkin voivat uida uimapuvussa, toisin kuin muualla Intiassa. Että sinällään Goa eroaa Intiasta ihan yhtä paljon kuin Intia jostain muusta maasta. Goalaiset ovat tosiaan hymyileviä, ystävällisiä ja avoimia. Aivan eri meinigillä elämään ja ulkopuolisiin suhtautuvia kuin vaikkapa kotona Chennaissa. Panjimissa tavattiin hauska heppu. Keskustelu alkoi taas tiedustelulla, mistä ollaan. Täällä Finland tuntuu menevän paremmin jakeluun kuin kotikonnuilla, jossa se joka kerta on kuulijan korvassa England... Mutta siis jeppe oli kovasti innostunut postimerkkeilystä ja tiedusteli, josko voitais laittaa Suomesta postia merkin kera. Toki voidaan, jos puolen vuoden viive hommassa ei haittaa. Samalla saatiin Goan matkailuvinkit ja avuntarjoukset jatkoakin ajatellen. Niinpä jampan osoite taskussa jatkettiin matkaa.
Monsuunin rippeet satoivat sitten illalla kera ukkosen niskaamme, joten päätettiin jalkautua lähimaastoon syömäpuuhiin. Taas lykästi, Stonehousen kalalautanen olikin ihan vailla vertaa; tiikerirapua, katkarapua, mustekalaa, kalafilettä... Nam! Jälkkäriksi tilattiin creme caramel banaania ja ananasta rommilla. Taisi tuo cc olla vain silmänlumetta, mutta tiukka annos popsittiin parempiin suihin. Viereisessä pöydässä viihtyi mielenkiintoinen pari; Nainen ehkä suunnalta Ukraina-Venäjä ja mies saksalainen. Puhe käytiin mitä enemmissä määrin perinteisellä mutta hieman "rakeisella" lontoon murteella mutta sen mitä juttua joutui välillä kuulemaan, niin mikään lomamatka tuskin oli kyseessä.. Toisessa pöydässä oli joukko paikallisia teinejä, jotka taas osoittivat millainen intialainen järjenjuoksu on pohjimmillaan. Tilaukset tehdään lasi ja pilli kerraallaan ja jokainen vielä eri tarjoilijalle. Mitäpä siitä seuraa? Ei kaaosta kummempaa..
Jepjep, sunnuntai-ilta päättyi raitisilmamyrkytyksen saattelemana jälleen melko aikaisin. Unta koitettiin hamstrata aina sinne aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan asti. Siitä sitten taas tikkana ylös ja lenkkarit jalkaan rannalle. Teimme lyhyen reissun lähimmälle muurirakennelmalle, jossa saimme kuvausapua moporetkellä olleilta kaiffareilta. Juurikaan aamupalaa ja lyhyttä allasvisiittiä kummempaa ei ehtinyt aamulla enää suorittamaan ennen kentälle lähtöä. Paramountilta nimittäin tuli viesti, jossa pyydettiin olemaan ajoissa kentällä, koska ruuhkaa oli luvassa. Lähdimmekin kentälle hyvissä ajoin; saman taksikuskin kyydillä, joka käytti meitä Panjimissa sunnuntaina. Matka sujui kuitenkin ihan ok tällä kertaa, ja olimme jälleen odottamassa tuntikaupalla etuajassa.. Ihmeempiä ei sitten enää sattunutkaan loppumatkan aikana ja meidän oma kuskikin oli vastassa juuri sovitussa paikassa. Mukavaa oli istahtaa tuttuun Hyundaihin, jossa ilmastointi pelaa ja kuskin ajamiseen voi luottaa. Harmittava "takaisku" oli kuitenkin se, että Shankarille olikin yllätykseksemme järjestynyt töitä firman pomon toimesta lauantaiksi, vaikka kuvittelimme antavamme hänelle vapaata. Näitä sattuu..
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Suunnanvaihtoja
Jälleen on viikko vierähtänyt. Uuden kuskimme Shankarin ensimmäiset työpäivät sisälsivät testin omaisesti ilta-ajoa ja viikonloppugineksen. Valitusta ei ole kuulunut tippaakaan ja kaveri on kohtuullisen hyvin perillä mitä voitaisiin tehdä ja nähdä. Kuskin vaihto toi siis meidän elämään aika paljon lisää potkua ja aivan erilaisen otteen normipäivistä. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että suunta muuttui täysin lähes aina happaman Sowuriappanin jälkeen.
Keskiviikkona puhelin soi päivällä hivenen "odottamattomasta" numerosta. Toisessa päässä olikin tuttu herra vuosien takaa; Taisto R. Tampereelta, taustalla säesti Tero J. Yllätys oli ilmeisesti molemminpuolinen, koska mulla oli vastapuolen numero hyvässä tallessa ja näin ollen vastasin vain "hyvää päivää". Meidän täällä tropiikissa asustelu oli siis kiirinyt jotakin kautta myös Hämeeseen ja niinpä Tamperelais- joukkueen tänne saapuessa oli järjestettävä ehdottomasti jotakin häppeninkiä vielä samaksi illaksi. Kävimme illastamassa Checkers:ssä intialaista perusmurkinaa kera kylmän kuningaskalastajan. Olipa mukava tavata kaiffarit täällä maailman laidalla ja parannella hetki maailmaa! Useamminkin voisi hemmoja nähdä :)
Ilman kummempia viikonloppusuunnitelmia lähdettiin lauantai-aamuna ennakkoluulottomasti kiertelemään huonekalukauppoja. Lopulta eksyttiinkin erääseen vanhoja huonekaluja kunnostavaan pajaan. Työn laadusta ei intialaiseen tapaan voi puhua kovin kovaan ääneen, mutta kaverilla oli jokseenkin vakuuttava varasto kaikkea mahdollista tuoleista sohviin ja kaapeista pöytiin. Löysimmekin pari erittäin kiinnostavaa ruusupuusta ja teakista tehtyä vaatekaappia, lipaston, työpöydän sekä vitriinin. Nyt onkin pohdinnan alla, kannattako tämän kaverin antaa "entistää" romppeet vaiko veisikö ne jollekin homman todella osaavalle (esim Velacheryssä sijainneelle pajalle). Hinnat olivat sen verran kohdillaan ennen tinkaamistakin, että poikkeamme varmasti toistekin tässä puljussa.
Toinen lauantain kohteista oli Pearl Granites-niminen kiviliike. Olemme poikenneet heidän liikkeessä jo muutama kuukausi sitten mutta nyt halusimme jo hieman rajata valkoimaa/mahdollisuuksia vähemmäksi. Sen olemme kuitenkin jo päättäneet, että kuivien tilojen laattakoko on vähintään 30x60 cm, joten paksuus on siten vähintään 18 mm kiillotettuna. Kosteisiin tiloihin ottaneen normaalia 10 mm vahvuista 30x30 cm laattaa joko nahkakiillotettuna tai mattana. Liikkeessä oli tarjolla Norjalaista sinistä graniittia, joka olisi aika upeaa varsinkin kosteisiin tiloihin. Sen hinta vain oli aika hurja, joten hyllytimme ko vaihtoehdon. Pöytätasot tod näk ostetaan kyseisestä paikasta, koska työn jälki näytti hyvältä ja hinta on todellakin kohdallaan, neliöhinta 30 mm vahvuiselle Absolute Black-laadulle oli noin 20€/m2.. Paikalla ollut kiillotettu aihio näytti virheettömältä ja tasalaatuiselta.
Lauantaina illalla poikettiin kävelylenkillä (suoralla) Marina Beachilla ja paluumatkalla ajettiin Elliot's Beachin kautta syömässä Emilios-jäätelöbaarissa oikein maistuvat palleroiset. Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut, varsinkin kun pääsi haistelemaan Marinan tuulia ja näkemään oikeasti sen iltakuhinaa. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin viimein lauantai-iltanakin johonkin "viihteelle". Tai siis ylipäätään yli 2 km kotoa...
Shankarin kanssa oli sovittu perjantaina, että sunnuntaina hän tulisi töihin ja saisi ensi viikonloppuna pitää parikin päivää vapaata. Niinpä päätimmekin suunnistaa meille ennestään tuntematomille alueille, eli länsipuolelle kaupunkia. Ajelimmekin aina Kanchipuramiin saakka (n. 70 km päässä) katsastamaan sen kuuluja temppeleitä sekä silkkitarjontaa. Maisemat ovat melko erilaiset siiryttäessä rannikolta vähänkin sisämaahan päin.. Shankar ajoikin meidät suoraan ensimmäisen vastaantulleen temppelin eteen ja hyppäsimme tässä vaiheessa ulos läkähdyttävään helteeseen. Kaupustelijoista ja kerjäläisistä eroon päästäksemme kiersimme aluksi Visnulle omistetun temppelin (Vaikunta Perumali) ulkokautta ympäri ja rohkaistuimme sen jälkeen luovuttamaan tossumme pyhäkön ulkopuolella olleelle vartijalle.
Erittäin lämpimän päivän johdosta temppelin sisäpiha oli kuin sauna ja kivistä tehty piha-alue oli jalkapohjaan aluksi erittäin kuuma. Mikellä paloi tässä vaiheessa myös jalkapohjien lisäksi myös hihat. Juoksentelimme kuin kanit ympäri pihaa varjosta toiseen tai niiden puuttuessa läheltä löytyneen ruohotupon päälle "vilvoittelemaan". Saattoipa muutama r:llä kuorrutettu sanakin raikua tässä yhteydessä ilmoille. Oli kuitenkin hauska huomata, että emme olleet ainoat asiasta kärsineet, iso osa paikallisistakin kulki kuin tulisilla hiilillä varpaita nostellen. Polttavaan lämpöön jalkapohjat tottuivat kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, jo ehkä vartin tasajalkahyppelyn jälkeen pystyi kävelemään normiaskelein kuvauspaikasta toiseen.
Pyrimme ko temppelissä myös sisälle itse pyhimpään, mutta siihen ei annettu lupaa, vain Hinduille- sanottiin ovella. Noh, palailimme vastavirtaan jonottavassa ihmismassassa ja otimme myös samalla muutamia kuvia temppelinorsuista. Pientä maksua vastaan kaveri myös siunasi Miken (kuva sivussa). Kyseinen jätti oli saanut koulutusta melko karuilla tavoilla: mm häntä oli katkennut ainakin pari kertaa ja oikeasta takajalasta puuttui nahkaa ehkä 10x10 cm alueelta. Vai olisiko tämä juuri osasyy temppelinorsun eläkevirkaan. Täällä ei näköjään paljoa eläinlääkäripalveluita tunneta..
Seuraava osoite oli silkkipaja/myymälä erään pääkadun varrella. Siellä tutustuimme aluksi käsin kudottujen kankaiden saloihin (tämä on varmaan jokin riitti ko liikkeissä, jotta länsimainen ostaja vakuuttuisi kankaiden aitoudesta). Koneet tarkastettiin ja todettiin mekaanisesti ohjatuiksi reikäkorttikoneiksi! Lopuksi meitä pydettiin istumaan myymälän puolelle ja ihmettelemään kankaita oikein urakalla. Eteen kannettiin vaikka minkä väristä huivia, sari- ja salwarikangasta, tyynynpäälistä jne. Ostimmekin sitten lopulta kannatuksen vuoksi pari huivia muistoksi.. Kokemus sinänsä tästä taiteen lajista, sillä samassa huoneessa kauppaa teki 4-5 ryhmää istuen omissa piireissään lattialla.
Silkkipajan jälkeen suunnistimme Devarajaswamin temppelissä, joka oli myös osoitettu Visnulle. Sisälle pyriessämme kannoille iskeytyi "ylipapiksi" esittäytynyt kaveri joka rahasti meitä ensin kameran käytöstä ja hetkeä myöhemmin tarjoutui esittelemään privaatisti -vielä kiinni ollutta- varsinaista nähtävyyttä, "1000 pilarin" temppeliä (joista jäljellä 96kpl). Tämä temppeli on tehty aikoinaan Visnun ja Lakhsmin häiden kunniaksi. Huiman hienoa kivityötä kaiken kaikkiaan! Pilareiden avulla tämä avulias ylipappi väritti tarinaansa välillä humoristisikin keinoin ja vertauksin. Aika taitavasti kaveri yhdisti tarinaansa myös meidän oman elämäntilanteen ja intialaiseen suorasukaiseen tyyliin jopa arvuuttelemalla meidän suhteen laatua - eka arvaus oli, että äiti oli lähtenyt poikansa kanssa reissuun.. :) Arvatkaapa kuka repes.. Ja Mike sanoi että piip! Hiukan väritetyllä historialla ryyditetyn kierroksen lopuksi tyyppi ojensi kätensä ja odotti palkkaa tehdystä työstä (ei yllätys). Noh, meidän kirstun vartija antoi tyypille aluksi huntin kouraan ja oletimme asian olevan ok, käytettyyn aikaan nähden, mutta kaveri sanoikin, että on niin mahdottoman pieni raha, kun pitää joka aamu jakaa ruokaa köyhille ja lisäksi kunnostaa kirkkoa, Rs500 olisi vähintä mitä tällaisesta työstä pitäisi saada.. Muutama hyvin valikoitu sana juolahti mieleen ko toiminnasta, mutta maltoin mieleni ja päätin lahjoittaa "temppelille" tyypin parin päivän palkan.. Käyköön syömässä jossain paremmassa paikassa, kyllä se sitä tarinaa sen verran iski :)
Temppelistä ulostauduttuamme noudimme jälleen sandaalit ja jatkoimme Shankarin järjestämään silkkipuotiin. Siellä oli jälleen aluksi laite-esittelyä jonka jälkeen istuimme tiskin ääreen kuuntelemaan myyntipuheita. Aloimme tarkastella raakasilkistä tehtyjä kankaita ja saimmekin painettua hyvin pienellä neuvottelulla hinnan Rs450 pintaan metriltä. Mahdollisuuksia luultavasti on päästä pitkälti Rs300 puolelle.. Tavara näytti hyvältä ja värivalikoimaa oli runsaasti. Täytyy poiketa tarkastamaan hintataso vastaaville tuotteille Nallista tai jostain muusta Chennailaisesta putiikista..
Kaiken tämän kiertelyn jälkeen saunaolosuhteissa totesimme olevamme sen verran puhki, että olisi aika lähteä kotia kohti. Tulomatka menikin varsin joutuisasti ja bongasimme matkan varrelta mm. Nokian ja muiden alan toimijoiden tehtaat. Poikkesimme tullessa vielä Nilgriksessä hakemassa pientä purtavaa illaksi. Siellä eräs hyllyjä täyttävä tyttönen alkanut vilkuttelemaan enemmän ja vähemmän. Tänään sain oikein erikoiskohtelua, kun hän läppäsi toista hyllyntäyttäjää ja huikkasi tälle: Move, Move! My friend is coming!
Keskiviikkona puhelin soi päivällä hivenen "odottamattomasta" numerosta. Toisessa päässä olikin tuttu herra vuosien takaa; Taisto R. Tampereelta, taustalla säesti Tero J. Yllätys oli ilmeisesti molemminpuolinen, koska mulla oli vastapuolen numero hyvässä tallessa ja näin ollen vastasin vain "hyvää päivää". Meidän täällä tropiikissa asustelu oli siis kiirinyt jotakin kautta myös Hämeeseen ja niinpä Tamperelais- joukkueen tänne saapuessa oli järjestettävä ehdottomasti jotakin häppeninkiä vielä samaksi illaksi. Kävimme illastamassa Checkers:ssä intialaista perusmurkinaa kera kylmän kuningaskalastajan. Olipa mukava tavata kaiffarit täällä maailman laidalla ja parannella hetki maailmaa! Useamminkin voisi hemmoja nähdä :)
Ilman kummempia viikonloppusuunnitelmia lähdettiin lauantai-aamuna ennakkoluulottomasti kiertelemään huonekalukauppoja. Lopulta eksyttiinkin erääseen vanhoja huonekaluja kunnostavaan pajaan. Työn laadusta ei intialaiseen tapaan voi puhua kovin kovaan ääneen, mutta kaverilla oli jokseenkin vakuuttava varasto kaikkea mahdollista tuoleista sohviin ja kaapeista pöytiin. Löysimmekin pari erittäin kiinnostavaa ruusupuusta ja teakista tehtyä vaatekaappia, lipaston, työpöydän sekä vitriinin. Nyt onkin pohdinnan alla, kannattako tämän kaverin antaa "entistää" romppeet vaiko veisikö ne jollekin homman todella osaavalle (esim Velacheryssä sijainneelle pajalle). Hinnat olivat sen verran kohdillaan ennen tinkaamistakin, että poikkeamme varmasti toistekin tässä puljussa.
Toinen lauantain kohteista oli Pearl Granites-niminen kiviliike. Olemme poikenneet heidän liikkeessä jo muutama kuukausi sitten mutta nyt halusimme jo hieman rajata valkoimaa/mahdollisuuksia vähemmäksi. Sen olemme kuitenkin jo päättäneet, että kuivien tilojen laattakoko on vähintään 30x60 cm, joten paksuus on siten vähintään 18 mm kiillotettuna. Kosteisiin tiloihin ottaneen normaalia 10 mm vahvuista 30x30 cm laattaa joko nahkakiillotettuna tai mattana. Liikkeessä oli tarjolla Norjalaista sinistä graniittia, joka olisi aika upeaa varsinkin kosteisiin tiloihin. Sen hinta vain oli aika hurja, joten hyllytimme ko vaihtoehdon. Pöytätasot tod näk ostetaan kyseisestä paikasta, koska työn jälki näytti hyvältä ja hinta on todellakin kohdallaan, neliöhinta 30 mm vahvuiselle Absolute Black-laadulle oli noin 20€/m2.. Paikalla ollut kiillotettu aihio näytti virheettömältä ja tasalaatuiselta.
Lauantaina illalla poikettiin kävelylenkillä (suoralla) Marina Beachilla ja paluumatkalla ajettiin Elliot's Beachin kautta syömässä Emilios-jäätelöbaarissa oikein maistuvat palleroiset. Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut, varsinkin kun pääsi haistelemaan Marinan tuulia ja näkemään oikeasti sen iltakuhinaa. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin viimein lauantai-iltanakin johonkin "viihteelle". Tai siis ylipäätään yli 2 km kotoa...
Shankarin kanssa oli sovittu perjantaina, että sunnuntaina hän tulisi töihin ja saisi ensi viikonloppuna pitää parikin päivää vapaata. Niinpä päätimmekin suunnistaa meille ennestään tuntematomille alueille, eli länsipuolelle kaupunkia. Ajelimmekin aina Kanchipuramiin saakka (n. 70 km päässä) katsastamaan sen kuuluja temppeleitä sekä silkkitarjontaa. Maisemat ovat melko erilaiset siiryttäessä rannikolta vähänkin sisämaahan päin.. Shankar ajoikin meidät suoraan ensimmäisen vastaantulleen temppelin eteen ja hyppäsimme tässä vaiheessa ulos läkähdyttävään helteeseen. Kaupustelijoista ja kerjäläisistä eroon päästäksemme kiersimme aluksi Visnulle omistetun temppelin (Vaikunta Perumali) ulkokautta ympäri ja rohkaistuimme sen jälkeen luovuttamaan tossumme pyhäkön ulkopuolella olleelle vartijalle.
Erittäin lämpimän päivän johdosta temppelin sisäpiha oli kuin sauna ja kivistä tehty piha-alue oli jalkapohjaan aluksi erittäin kuuma. Mikellä paloi tässä vaiheessa myös jalkapohjien lisäksi myös hihat. Juoksentelimme kuin kanit ympäri pihaa varjosta toiseen tai niiden puuttuessa läheltä löytyneen ruohotupon päälle "vilvoittelemaan". Saattoipa muutama r:llä kuorrutettu sanakin raikua tässä yhteydessä ilmoille. Oli kuitenkin hauska huomata, että emme olleet ainoat asiasta kärsineet, iso osa paikallisistakin kulki kuin tulisilla hiilillä varpaita nostellen. Polttavaan lämpöön jalkapohjat tottuivat kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, jo ehkä vartin tasajalkahyppelyn jälkeen pystyi kävelemään normiaskelein kuvauspaikasta toiseen.
Pyrimme ko temppelissä myös sisälle itse pyhimpään, mutta siihen ei annettu lupaa, vain Hinduille- sanottiin ovella. Noh, palailimme vastavirtaan jonottavassa ihmismassassa ja otimme myös samalla muutamia kuvia temppelinorsuista. Pientä maksua vastaan kaveri myös siunasi Miken (kuva sivussa). Kyseinen jätti oli saanut koulutusta melko karuilla tavoilla: mm häntä oli katkennut ainakin pari kertaa ja oikeasta takajalasta puuttui nahkaa ehkä 10x10 cm alueelta. Vai olisiko tämä juuri osasyy temppelinorsun eläkevirkaan. Täällä ei näköjään paljoa eläinlääkäripalveluita tunneta..
Seuraava osoite oli silkkipaja/myymälä erään pääkadun varrella. Siellä tutustuimme aluksi käsin kudottujen kankaiden saloihin (tämä on varmaan jokin riitti ko liikkeissä, jotta länsimainen ostaja vakuuttuisi kankaiden aitoudesta). Koneet tarkastettiin ja todettiin mekaanisesti ohjatuiksi reikäkorttikoneiksi! Lopuksi meitä pydettiin istumaan myymälän puolelle ja ihmettelemään kankaita oikein urakalla. Eteen kannettiin vaikka minkä väristä huivia, sari- ja salwarikangasta, tyynynpäälistä jne. Ostimmekin sitten lopulta kannatuksen vuoksi pari huivia muistoksi.. Kokemus sinänsä tästä taiteen lajista, sillä samassa huoneessa kauppaa teki 4-5 ryhmää istuen omissa piireissään lattialla.
Silkkipajan jälkeen suunnistimme Devarajaswamin temppelissä, joka oli myös osoitettu Visnulle. Sisälle pyriessämme kannoille iskeytyi "ylipapiksi" esittäytynyt kaveri joka rahasti meitä ensin kameran käytöstä ja hetkeä myöhemmin tarjoutui esittelemään privaatisti -vielä kiinni ollutta- varsinaista nähtävyyttä, "1000 pilarin" temppeliä (joista jäljellä 96kpl). Tämä temppeli on tehty aikoinaan Visnun ja Lakhsmin häiden kunniaksi. Huiman hienoa kivityötä kaiken kaikkiaan! Pilareiden avulla tämä avulias ylipappi väritti tarinaansa välillä humoristisikin keinoin ja vertauksin. Aika taitavasti kaveri yhdisti tarinaansa myös meidän oman elämäntilanteen ja intialaiseen suorasukaiseen tyyliin jopa arvuuttelemalla meidän suhteen laatua - eka arvaus oli, että äiti oli lähtenyt poikansa kanssa reissuun.. :) Arvatkaapa kuka repes.. Ja Mike sanoi että piip! Hiukan väritetyllä historialla ryyditetyn kierroksen lopuksi tyyppi ojensi kätensä ja odotti palkkaa tehdystä työstä (ei yllätys). Noh, meidän kirstun vartija antoi tyypille aluksi huntin kouraan ja oletimme asian olevan ok, käytettyyn aikaan nähden, mutta kaveri sanoikin, että on niin mahdottoman pieni raha, kun pitää joka aamu jakaa ruokaa köyhille ja lisäksi kunnostaa kirkkoa, Rs500 olisi vähintä mitä tällaisesta työstä pitäisi saada.. Muutama hyvin valikoitu sana juolahti mieleen ko toiminnasta, mutta maltoin mieleni ja päätin lahjoittaa "temppelille" tyypin parin päivän palkan.. Käyköön syömässä jossain paremmassa paikassa, kyllä se sitä tarinaa sen verran iski :)
Temppelistä ulostauduttuamme noudimme jälleen sandaalit ja jatkoimme Shankarin järjestämään silkkipuotiin. Siellä oli jälleen aluksi laite-esittelyä jonka jälkeen istuimme tiskin ääreen kuuntelemaan myyntipuheita. Aloimme tarkastella raakasilkistä tehtyjä kankaita ja saimmekin painettua hyvin pienellä neuvottelulla hinnan Rs450 pintaan metriltä. Mahdollisuuksia luultavasti on päästä pitkälti Rs300 puolelle.. Tavara näytti hyvältä ja värivalikoimaa oli runsaasti. Täytyy poiketa tarkastamaan hintataso vastaaville tuotteille Nallista tai jostain muusta Chennailaisesta putiikista..
Kaiken tämän kiertelyn jälkeen saunaolosuhteissa totesimme olevamme sen verran puhki, että olisi aika lähteä kotia kohti. Tulomatka menikin varsin joutuisasti ja bongasimme matkan varrelta mm. Nokian ja muiden alan toimijoiden tehtaat. Poikkesimme tullessa vielä Nilgriksessä hakemassa pientä purtavaa illaksi. Siellä eräs hyllyjä täyttävä tyttönen alkanut vilkuttelemaan enemmän ja vähemmän. Tänään sain oikein erikoiskohtelua, kun hän läppäsi toista hyllyntäyttäjää ja huikkasi tälle: Move, Move! My friend is coming!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Viimeinkin saatiin kuskiasia hoidettua kuntoon. Kaiken maailman abdulien jälkeen kuskinpukille tipahti Shankar. Tämä vaikuttaa varsin asialliselta, puhuu kohtuullisen hyvää lontoota ja ajaa kaiken kukkuraksi vielä hyvin siististi. Maanantaina sovimme palkat ja ehdot kirjallisesti, jotta ei tarvitsisi sitten kenenkään arpoa jälkikäteen mitä on sovittu ja puhuttu. Toivottavasti ensivaikutelma pitää jatkossakin. Auto on ainakin niin naarmuilla (tod näk abdulien jäljiltä), että naarmuista ei ainakaan synny polemiikkia..
Viime viikko meni aika nopeesti viikonloppua lukuunottamatta, koska tiedossa oli että sunnuntaina ei välttämättä päästä minnekään, kun ei sitä kuskia ollut järjestynyt vielä siihen mennessä. Olemme käyneet lähes päivittäin lyhyellä iltalenkillä 8-9 välillä, näin toisenkin osapuolen tulee edes hiukan liikuttua. Muutoin illat ovatkin menneet sisällä tai ruokakaupoilla kierrellessä.
Perjantai-iltana poikkesimme syömässä Besant Nagarin kiinalaisessa varsin tuhdit annokset. Kiinalaisessahan tietysti voi aina jättää hieman syömättä, mutta nyt sapuskaa oli sen verran paljon, että siitä riitti mukavasti vielä kotiportin vartijallekin. Tämä aina niin iloisen oloinen kaveri oli vielä astetta enemmän täpinöissään, kun sai eteensä paketillisen lämmintä riisiä, isoja katkarapuja sekä kanaa.
Lauantaina kuitenkin kierreltiin kiviliikkeitä ja saimmekin rankattua yhden toimittaja ehdokkaan pois. Hintataso kyseisessä liikkeessä oli kova, jopa korkeampi kuin Suomessa. Tosin ko putiikista saimme varsin hyviä vinkkejä väri- ja laatuasioista. Mosaiikkiliikkeessä (Ellements) saimme päätettyä sävyt sekä seiniin sekä lattiaan - vielä kun tietäisi kuinka paljon tilata.. Hinta ei kuitenkaan ole este, sillä pyynnit olivat luokkaa 25-35€/m2. Jos vertaa vaikkapa "RyöstöRaudan" pyyntihintoihin vastaavasta tavarasta, niin ei voi kyllä ymmärtää miten ko-putiikin hinnat oikein määräytyvät. Haave tropical-tyylisistä sauna/pesuhuonetiloista alkaa pyrkiä väkisin mieleen. Poikkesimme myös katselemassa vierasmakkariin sopivaa sänkyä ja patjaa sekä vieressä olleessa Roca-liikkeessä. Jälkimmäisessä myyjiä oli varmaankin kymmenkertainen määrä asiakkaisiin nähden..
Lauantaina teimme myös perinteisen Kovai Pazhamudir Nilayam-kierroksen (vegeliike). Mieleen jäi lyhyt sananvaihto sisälle tultaessa: (eräs häiskä tuijottaa alaspäin ja nyplää samalla hernepalkoja), "Mitä toi kaveri oikein duunaa?", johon vastaukseksi: "Ei mitään, se on varmaan töissä täällä..". Noh, sanottakoon, että kaverilla oli jonkin päivän lehti hernelaatikossa jota se sitten katseli tai lueskeli aikansa kuluksi.
Viime viikko meni aika nopeesti viikonloppua lukuunottamatta, koska tiedossa oli että sunnuntaina ei välttämättä päästä minnekään, kun ei sitä kuskia ollut järjestynyt vielä siihen mennessä. Olemme käyneet lähes päivittäin lyhyellä iltalenkillä 8-9 välillä, näin toisenkin osapuolen tulee edes hiukan liikuttua. Muutoin illat ovatkin menneet sisällä tai ruokakaupoilla kierrellessä.
Perjantai-iltana poikkesimme syömässä Besant Nagarin kiinalaisessa varsin tuhdit annokset. Kiinalaisessahan tietysti voi aina jättää hieman syömättä, mutta nyt sapuskaa oli sen verran paljon, että siitä riitti mukavasti vielä kotiportin vartijallekin. Tämä aina niin iloisen oloinen kaveri oli vielä astetta enemmän täpinöissään, kun sai eteensä paketillisen lämmintä riisiä, isoja katkarapuja sekä kanaa.
Lauantaina kuitenkin kierreltiin kiviliikkeitä ja saimmekin rankattua yhden toimittaja ehdokkaan pois. Hintataso kyseisessä liikkeessä oli kova, jopa korkeampi kuin Suomessa. Tosin ko putiikista saimme varsin hyviä vinkkejä väri- ja laatuasioista. Mosaiikkiliikkeessä (Ellements) saimme päätettyä sävyt sekä seiniin sekä lattiaan - vielä kun tietäisi kuinka paljon tilata.. Hinta ei kuitenkaan ole este, sillä pyynnit olivat luokkaa 25-35€/m2. Jos vertaa vaikkapa "RyöstöRaudan" pyyntihintoihin vastaavasta tavarasta, niin ei voi kyllä ymmärtää miten ko-putiikin hinnat oikein määräytyvät. Haave tropical-tyylisistä sauna/pesuhuonetiloista alkaa pyrkiä väkisin mieleen. Poikkesimme myös katselemassa vierasmakkariin sopivaa sänkyä ja patjaa sekä vieressä olleessa Roca-liikkeessä. Jälkimmäisessä myyjiä oli varmaankin kymmenkertainen määrä asiakkaisiin nähden..
Lauantaina teimme myös perinteisen Kovai Pazhamudir Nilayam-kierroksen (vegeliike). Mieleen jäi lyhyt sananvaihto sisälle tultaessa: (eräs häiskä tuijottaa alaspäin ja nyplää samalla hernepalkoja), "Mitä toi kaveri oikein duunaa?", johon vastaukseksi: "Ei mitään, se on varmaan töissä täällä..". Noh, sanottakoon, että kaverilla oli jonkin päivän lehti hernelaatikossa jota se sitten katseli tai lueskeli aikansa kuluksi.
tiistai 1. syyskuuta 2009
No niin, kuu vaihtui sopivasti ja oli aika laittaa kuski vaihtoon. Ehti vielä viikon mittaan tilitellä, mitkä kaikki asiat on huonosti ja rahantarvetta oli niin polkupyörään kuin bussilippuihin. Tähän loppui tältä kertaa näiden suomalaisten pinna. Joten nyt hetken aikaa varakuski Abdul on puikoissa ja toivotaan että edes kohtuullisella asenteella varustettu rattimies löytyy ennemmin tai myöhemmin luotsaamaan meitä Intian kaoottisessa liikenteessä. Täällä länkkärit tekevät hieman karhunpalvelusta toisilleen maksamalla jatkuvasti tippejä yms. ekstraa lompakko levällään jolloin jengi tottuu siihen, ettei eväänsä tarvitse heilauttaa, ellei siitä makseta heti ylimääräistä. Perushommat hoidetaan ihan kuukausipalkalla ja toki ylitunneista ym. sitten maksetaan sovitusti. No, osaapa seuraavalle tehdä pelin selväksi heti alusta pitäen.
Perjantai-iltana oltiin taas Tangyssa haistelemassa merituuta ja maistelmassa nuudeleita katkaravuilla ja tutuksi tulleita mocktaileja. Lauantaina käytiin katselemassa puisia ovia lähikadulla olevalla pajalla. Käsin koristekaiverretut tiikkiovet karmeineen oli siinä 12-15000 rupiaa ilman tinkimisiä. Sitten suunnattiin keskustan kangasapajille, katseltiin hieman mattoja ja verhokankaita. Parhaimmillaan verhometri irtoaa 200 rupialla ja valinnanvaraa löytyy vaikka miten. Sitten kun osaisi vaan päättää millaista värimaailmaa sitten johonkin tulevaan kotiin alkaa rakentaa. Illalla suunnattiin pizzalle Bella Ciao -nimiseen ravintolaan, joka olikin mukavasti rannan tuntumassa ja taas saimme nauttia illallista ulkoilmassa. Edelleen pientä hikeä pukkaa illallakin ulkona, mutta merituuli vie kuumuutta pois, korvaten sen toki kosteudella...
Sunnuntaina oli vuorossa rantaelämää Idealilla. Suomiväkeä näimme varmaan kymmenkunta ja altaassakin mahtui mukavasti polskimaan. Aurinkoa otettiin suosiolla varjojen alla ja kertoimien kanssa, mutta uidessa tais kuitenkin klyyvari saada liikaa valoa punakkuudesta päätellen. Nyt onkin pari päivää arska pystellyt pilvessä ja yöllä/aamulla on saatu sadettakin. Sehän tarkoittaa siis läpötilan laskua tuonne kolmen kympin pintaan. Tässä kosteudessa pyykit ei meinaa kuivaa millään...
Asuntomme toinen torakkahavainto tehtiin tänä aamuna, kääk. Eka oli heti loman jälkeen tiskialtaassa ja nyt tämä toinen vessassa. Ei millään uskoisi, miten pienestä rakosesta ne lujahtaa, vaikka näyttävät muuten jättiläisötököiltä. Siis ällöttäviä. Täällä myydään karkoterakeita, joita sitten laitetaan joka lavuaarin suulle tuomaan hajua. Tosin haju käy myös ihmisnenään, joten toivotaan että nämä havainnot jää nyt tähään ja rakeita ei tarvita.
Perjantai-iltana oltiin taas Tangyssa haistelemassa merituuta ja maistelmassa nuudeleita katkaravuilla ja tutuksi tulleita mocktaileja. Lauantaina käytiin katselemassa puisia ovia lähikadulla olevalla pajalla. Käsin koristekaiverretut tiikkiovet karmeineen oli siinä 12-15000 rupiaa ilman tinkimisiä. Sitten suunnattiin keskustan kangasapajille, katseltiin hieman mattoja ja verhokankaita. Parhaimmillaan verhometri irtoaa 200 rupialla ja valinnanvaraa löytyy vaikka miten. Sitten kun osaisi vaan päättää millaista värimaailmaa sitten johonkin tulevaan kotiin alkaa rakentaa. Illalla suunnattiin pizzalle Bella Ciao -nimiseen ravintolaan, joka olikin mukavasti rannan tuntumassa ja taas saimme nauttia illallista ulkoilmassa. Edelleen pientä hikeä pukkaa illallakin ulkona, mutta merituuli vie kuumuutta pois, korvaten sen toki kosteudella...
Sunnuntaina oli vuorossa rantaelämää Idealilla. Suomiväkeä näimme varmaan kymmenkunta ja altaassakin mahtui mukavasti polskimaan. Aurinkoa otettiin suosiolla varjojen alla ja kertoimien kanssa, mutta uidessa tais kuitenkin klyyvari saada liikaa valoa punakkuudesta päätellen. Nyt onkin pari päivää arska pystellyt pilvessä ja yöllä/aamulla on saatu sadettakin. Sehän tarkoittaa siis läpötilan laskua tuonne kolmen kympin pintaan. Tässä kosteudessa pyykit ei meinaa kuivaa millään...
Asuntomme toinen torakkahavainto tehtiin tänä aamuna, kääk. Eka oli heti loman jälkeen tiskialtaassa ja nyt tämä toinen vessassa. Ei millään uskoisi, miten pienestä rakosesta ne lujahtaa, vaikka näyttävät muuten jättiläisötököiltä. Siis ällöttäviä. Täällä myydään karkoterakeita, joita sitten laitetaan joka lavuaarin suulle tuomaan hajua. Tosin haju käy myös ihmisnenään, joten toivotaan että nämä havainnot jää nyt tähään ja rakeita ei tarvita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
