Lyhyessä ajassa on ennättäyt tapahtua palon, kurkataanpa siis tästä hetkestä pari viikkoa takaisin päin.

6.4.2009 Chennai

Täälläpä sitä nyt ollaan. Ekat neljä päivää oltiin hotellissa, jonka aikana kotimme asennettiin ilmastointi ja tuotiin tarpeellisia tamineita. Kuten pulsaattori-pesukone parvekkeelle ja vesiautomaatti keittiöön 25 l täyttöpullolla.

Lämmintä on ulkona sen verran, että oli päivä tai ilta, aina liimaantuu paita selkään kiinni kun siellä hetkenkään on. Hyvin menee, jos liikkuu ilmastoidusta paikasta toiseen ilmastoidulla autolla. Aurinko on polttavan kuuma, Mike oli perjantaina 45 min uimassa hotellin altaassa ja jo ehti polttaa selän ja käsivarret. Ulkona liikkuminen tapahtuu parhaiten aikaisin aamulla tai auringon laskun jälkeen. Eihän silloinkaan viileää ole, mutta palaminen on vähäisempää…

Liikenne on huikeaa. Liikennevaloja kaupungissa on vain muutamat. Eli ryhmittymiset ja kääntymiset tapahtuu joustavasti liikenteen soljuessa lähes koko ajan eteenpäin. Sulassa sovussa menevät bussit, tavarakuljetukset, autot, tuktukit, mopot ja pyörät. Toki välillä seisotaan ruuhkassa. Pelottavan lähellä ajetaan ja kurvaillaan sinne tänne – näin turistin silmin. Äänimerkit ja mopoilijoiden käsimerkit ohjaavat pääsääntöisesti liikennettä. Turvavöitähän ei kukaan käytä, jos niitä onkaan. Kenenkään päälle ei ajeta, ainakaan tahallaan. Vauhtia on 50 km/h noin keskimäärin. Niin kaupunkialueella kuin moottoritielläkin (jos sitä sellaiseksi voi kutsua). Kulkeminen järjestyy kuljettajan kyydillä firman autolla. Tätä järjestellään vielä, auto kuulemma jo on, mutta luotettavan kuljettajan hankkiminen on vaiheessa. Haastetta on jalkamiehelläkin, kun jalkakäytäviä ei juuri ole. Usein kuljetaan hyvin lähellä liikennettä tai melkeinpä sen seassa. Katujen ylitys onkin sitten jo toinen juttu. Tulevaa liikennettä on vähintään kolme kaistallista ja saman verran toiseen suuntaan. Onneksi kotikatumme on kapeampi! Mutta liikennettä siinäkin ja pimeällä on pidettävä silmät auki, mistä tulee ketäkin.

Nopsasti ja sutjakkaasti kaikki järjestelyt ovat täällä hoituneet. Torstaina käytiin katsomassa kämppää ja listattiin tarvikkeita, joita tarvitaan. Niistä suurin osa on jo hankittu. Paikalliset puhelinliittymät saatiin heti perjantaina. Nyt kovasti odotellaan nettiyhteyttä ja telkkariinkin on luvassa lumisateen lisäksi muita kanavia, kunhan asentaja pistäytyy. Kaupoilla käynti lauantaina oli varsin mielenkiintoista. Pistäydyimme paikallisessa Tokmannissa ja asiakaspalveluhenkilökuntaa riitti… Kun olit valinnut ostettavan tavaran, kaveri kiikutti sen pakattavaksi eikä puhettakaan että olisit itse kantanut sitä mukana. Kun valinnat oli tehty, yhdeltä luukulta sai maksulapun, joka suoritettiin toiselle luukulle. Sitten kuitin kanssa ulko-ovella olevalle tiskille lunastamaan tavaroita. Meitä palveli ainakin viisi henkilöä visiitin aikana. Toisessa kaupassa kuljettiin vain yhden kassan kautta, mutta siinähän sitten kesti, kun kaikki tuotteet naputeltiin sormipelillä tietokoneruudulle hintoineen. Huh! Kotona huomattiin, että kaikissa tavaroissa on nihkeä hintalapputarra jota ei suosiolla saa irti ilman tahmaavaa jälkeä. Eli se on viisaampaa jättää paikoilleen. Myös kaikki ruokakaupasta ostettu on viisainta pestä ennen jääkaappiin laittoa, jogurttipurkit, banaanit, melooni, juustopaketti, mehupurkki, pölyä ja muuta likaa on pinnassa varsinkin pienemmistä kaupoista ostettaessa.

Eka vuorokausi uudessa kodissa on tuonut erilaisia huomioita. Ilmastointi on kiva=välttämätön, mutta sivutuotteena tulee myös meteli ja yöllä pitäisi olla ainakin puolikuuro nukkuakseen. Jos ei ilmastointi hurise niin liikenteen tööttäykset kyllä kuuluu yksinkertaisen ikkunalasin läpi. Eli heräyskellon ääntä kovemmalle ja earit korviin. Sänky eli patja on kivikova ja nyt etsinnässä on joku petauspatjan tyyppinen pehmike. Myös pienenpientä muurahaista tai ötökkää pukkaa erityisesti kettiöön ja vessoihin. Onneksi mitään isompaa ei vielä ole tullut vastaan! Mutta jauhohyllyssä ei juurikaan tarvitse mitään säilytellä ainakaan ilman tiivistä muovipurkkia. Jääkaappi on varmin säilytettäville tuotteille. Aamulla Henkalla oli yritys kuivata hiuksia, niin eihän systeemi kestänyt moista virtapiikkiä vaan sähköt katkesi koko kämpästä. Naapurin neuvosta painettiin joka taloudessa olevan adapterin mustaa nappulaa ja virrat palasi. No, sama homma kävi sitten paidansilityshaaveiden kanssa. Ja taas napille. Sitten ilmastointilaite pois päältä, matkarauta seinään ja paita sileäksi.

Alati kasvavassa kaupungissa kun ollaan, joka paikka peittyy mustaan pölyyn. Tätä ollaan pesty nyt kaikista kaapeista pois ennen kuin niihin voi laittaa mitään. Jalkapohjat on harmaana kivilattialle kertyvästä hiukkaskerroksesta. Eli jokapäiväinen lattian luuttuaminen alkakoon! Kaikki metalliset hanat oli saaneet aikamoiset kerrostumat, joita Henkka sunnuntain iltapäivän puhteiksi hinkkasi puhtaaksi. Saattaapi olla, että kohta saavutamme siivousringin osakkuuden…

Chennaissa puhutaan kyllä englantia. Puhe on vaan äärimmäisen nopeaa, vilkkaat karjalaisetkin jäävät toiseksi. Sitten puhetta lyhennetään kuin varsinaissuomessa konsanaan. Sekaan keksitään omia sanoja -ja jo turisti on tipahtanut kartalta. Kohtaaminen paikallisten kanssa ja palvelutilanteissa onkin aina haastavaa. Käsimerkit ja jatkuva toistamispyyntö ja kysymysmerkkinä oleminen saattaa saavuttaa jotain yhteisymmärrystä. Tai sitten ei. Mutta halutut asiat saa yleensä toimitettua. Paikalliset tai ainakin ne, ketä ollaan tähän mennessä tavattu, ovat tavattoman ystävällisiä ja auttamishaluisia.

Hanasta tulee vain kädenlämpöistä vettä, toisaalta sillä voi tiskata ja hoitaa suihkut sellaisenaan. Juodahan sitä ei joka tapauksessa voisi, joten kylmä hanavesi on lähes tarpeeton. Vesiautomaatista saa kylmää juomavettä. Kylppärin yläkulmasta löytyy myös jännittävä valkoinen muovikartio, joka kuumentaa veden siitä ohi kulkiessaan. Aiheuttaa myös aikamoisen virtapiikin. Eikä sitä vielä ole tarvittukaan.

Henkka sanoi, että me asutaan kaatopaikalla. Siltä epäilemättä ympäristö näyttää. Jätehuolto ja katujen kunnossapito ovat kai jääneet vauhdikkaan teollistumisen jalkoihin. Vai lieneekö vielä tsunamin jättämät roskat ja hiekat kadulla.

Ranta-alue on varmasti Chennain mukavinta paikkaa, iltaisin ja aamuisin. Päivällä sinne ei kuumuuden takia ole asiaa. Lauantai-iltana käytiin Marina beachilla (13 km pitkä), joka on keskustan edustalla . Ihmiset tulevat rannalle kävelemään tai istuskelemaan ja haukkaamaan happea sekä suolapalaa. Savusumusta, paahtavasta kuumuudesta ja hektisestä liikenteestä kärsivät kaupunkilaiset saavat täällä hetken hengähtää ja nauttia merituulen puhalluksesta. Lapset lennättävät leijoja ja piknikvilteiltä on hyvä katsella tähtiä. Valaistuksen on vain ”nakkikojujen” lamput. Tänne tullaan auringon laskiessa ja vietetään iltaa aina kymmeneen saakka, jolloin virkavalta tyhjentää rannan. Uimaan ei kannata uskaltautua, merivirrat kaupungin edustalla on niin voimakkaat, että vievät ankkuroimattomat uimarit mennessään.

8.4.

Hintatasoon, paikalliset perusruokatarvikkeet on halpoja. Tänään kun kävin lähikaupassa täydennysostoksilla, maksoin ostoksista 138 rupiaa eli 2,3 euroa. Vajaa kilo kurkkuja 15 snt, reilu puoli kiloa banskuja saman verran (pieniä ja makeita!), puolen litran pussi maitoa 40 snt, puoli litraa maustamatonta jogurttia 40 snt, leipä 15 snt ja pullo lattianpesuainetta vajaa euro. Että silleen. Eilen ostettiin kaksi isoa vesimelonia ja ne oli sellasen euron kappale eli markan kilo (näinhän se joskus oli). Eilen sitten ostettiin 24 kpl cheddarjuustopaketti niissä ihanissa muovikääreissä. Brittijuustoa ja johan hinta pompsahti tuonne kolmen euron luokkaan. Näitä ei paikallisten koreissa näe. Kaikkea varmasti saa, mutta tuontitavara on kallista. Ja lihaa näistä lähikaupoista on turha hakea, tosin sitäkin saa erillisistä kojuista tässä kaupungissa tai sitten kotiin toimitettuna.

9.4.

Saimme auton käyttöön, firman uuden Hyundain ja kuskikin oli löytynyt. Joten aamulla lähdettiin sitten siunaamaan autoa temppeliin. Auto ajettiin temppelin sisäänkäynnin eteen, otettiin kengät pois ja toimitus käyntiin. Pappi tai kyseinen virkamies pyyhe lanteilla laulaa jollotti ja kävi uhraamassa pyhille kavereille lahjoja. Henkka sai kukkalein kaulaan ja me muut myös kukkasia. Sitten avattiin konepelti ja pappi huiski suitsukkeiden kanssa käyden myös ohjaamossa. Sitten vähän väriä otsaa kanssamatkustajille ja seremonia alkoi olla siinä. Auto oli nyt valmis käyttöön.

Kuskimme Sowuriyappan on ollut konsulaattikuskina ja viimeksi saksalaisen firman käytössä. Hän puhuu englantia kohtuu hyvin taksikuskiksi. Aamulla hän oli jo kiillottelemassa autoa hyvissä ajoin. Kuski asuu muutaman kilometrin päässä ja auto parkkeeraa öisin meidän pienkerrostalon pihassa. Toimiston pomo Sridhar totesi auton olevan hiukan liian pitkä kaupunkiliikenteeseen, mutta se vaikuttaa turvalliselta täkäläisittäin.

Eilen illalla kettiöömme tuli vieraaksi gekko. Lisko paineli pitkin keittiö kaakeleita, kun sytytin sinne valot. En tiedä kumpi säikähti enemmän. En ymmärrä, mistä raosta se on tullut, kun ikkunat ja ovet oli kiinni ja hyttysverkotkin paikoillaa. Keittiöstä parvekkeelle menevää oveakaan en viitsinyt aukaista, jos niitä vaikka olisi tullut sieltä enemmän…Jätin tyypin löytämään tiensä takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Sen verran vikkelä kaveri on, ettei sitä paljon ohjailla.

13.4

Tänään pääsimme tutustumaan intialaiseen byrokratiaan. Vajaan tunnin ruuhkaisen ajomatkan jälkeen saavuimme maahanmuuttovirastoon, jossa pitää rekisteröityä viisumeiden kanssa kahden viikon sisään maahantulosta. Isoja rakennuksia, joihin oli jonoa reippaasti ulos asti. Menimme ensimmäiseen sisään selvittääksemme, mihin päin suomalaisten tulisi suunnata. Onneksi ei tänne, kuumuus ja väkijoukko sai hien nousemaan pintaan sekunnin murto-osassa. Seuraava rakennus ja lisää ohjeita, viimein pääsimme paikkaan, jossa jonotus saattoi alkaa. Aulatilassa oli tiukka järjestys, paikallinen virkamies laittoi porukkaa jonoon ja pisti ylimääräiset ulos, kuten meidän asiainhoitajan Sridharin. Ensin jonotettiin seisten, 20 ensimmäistä jonossa olijaa pääsi tuoleille istumaan.

Muutamaa länsimaalaista lukuun ottamatta kaikki jonottajat oli aasialaisia, Sri Lankasta suurin osa ja joitain korealaisia. Tunnin jälkeen oltiinkin jo alkupään tuoleilla. Naisvirkailija kävi katsomassa passimme ja kysyi oliko kaikki tarvittavat dokumentit mukana. Tästä luulimme pääsevämme kätevästi luukulle, jossa paperimme otettaisiin vastaan. No, eihän se niin mennyt. Pääsimme tästä odotussaliin, jossa ei ollutkaan enää minkäänlaista järjestystä. Huoneen päässä oli kaksi virkailijaa ja tuoleja molemmin puolin huonetta. Ajattelimme aluksi, että täälläkin jonotetaan istuviltaan, mutta hetken päästä nousimme jonoon käytävälle. Vuoromme koitti, eikä paperimme vielä kiinnostanut, vaan ensin piti täyttää hakemuslomake. Siinä kysyttiin kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten oliko silmien väri musta, sininen vai sekalainen. Vastailimme parhaamme mukaan ja taas yritimme päästä tiskille. Välillä meitä käskettiin istumaan ja välillä meidät eteenpäin päästänyt virkailija kävi kysymässä kolleegoiltaa, miksi nämä tyypit yhä istuu odottamassa. Ei hyvää päivää… Viimein Sridhar onnistui ujuttautumaan saliin ja jäi tormakkaasti tiskille kysymään, mikä mättää. Ilmeisesti kutsussa oli vielä jotain säädettävää (että on tutkittu, ettei kukaan muu intialainen voisi Henkan työtä täällä tehdä). Reilun kahden tunnin sekavuuden jälkeen oli siis pakko luovuttaa ja palata toimistolle kirjoittelemaan lisää dokumentteja. Katsotaan miten meille ensi kerralla käy…

16.4.

Eilen kävi taas hauska tapaus. Ovikello soi ja kaveri kyseli siellä onko uutta imuria. No toki. -Demonstration? Siis mitä, tuliko tyyppi opettamaan mulle imurin käyttöä, ei juma… Sanoin hemmolle että imuri toimii, olen sillä jo imuroinut –ja kyllä osaan käyttää imuria. Tämäkö ei siis täällä ole itsestään selvää? Kaveri otti talteen imurin sarjanumeron ja mun allekirjoituksen, että homma oli hoidettu. Vastuu siirtyi siis hänen harteiltaan.

No, sinänsä ei ihme muistaen airtelin (paikallinen puhelinyhtiö) netin asennuksen meille. Kun homma oli kunnossa, puhelimitse kysyttiin heti palautetta asentajan toiminnasta (onneks Henkka sai tän nakin). Eihän niistä kysymyksistä mitään ymmärtänyt, joten vastauksen oli jees, nou, meibi, aidountnou… Hauskaa. Tässä muutama päivä sitten lankapuhelin soi ja airtelihän siellä kyseli oliko linja toiminut ja oletteko tyytyväisiä. No hemmetti, jos mä vastaan täällä päässä ja ääni kuuluu, niin toimiihan se. Ja aina lopuksi May I have your name? Kai joku ylempi pomo varmistaa, että nämä tarkistuspuhelut on todella soitettu. Monella tavalla siis työllistetään täällä maassa.

Myös keittiön ikkunasta oli sattumoisin katsottavaa, joku paikallinen guru kiipesi pihapuun runkoa pitkin pariin kymmeneen metriin. Kaksi muovilenkkiä oli apuna, toinen meni puun ympäri ja selän takaa, toinen oli jaloissa. Ensin siltä lensi alas kuivuneet lehvät ja sitten rupesi satamaan vihreitä hedelmiä. Niitä poksahteli pitkin pihaa, sen verran painavilta näytti, ettei alle ollut asiaa. Kun kaikki oli tiputeltu, sitten hedelmät kerättiin suuriin säkkeihin. Näitä samaisia hedelmiä oltiinkin jo maistettu. Hedelmästä leikataan hattu pois ja pilli sisään, mehu on hyvää. Myös hedelmälihan voi syödä, kerrotaan olevan terveellistä erityisesti nyt helteellä.